Mistä on kyse?
Kielitieteen olympialaiset (KiOl) ovat lukiolaisille tarkoitettu tiedekilpailu, joka tutustuttaa maailman kielitilanteeseen ja kielelliseen monimuotoisuuteen. Käytännöllisten kilpailutehtävien ratkaiseminen ei edellytä ennakkotietoja kielitieteestä tai tiettyjen kielten osaamista, vaan yleinen kiinnostus kieliin ja looginen päättelykyky riittävät.
Maakohtaisia kielitieteen olympialaisia on järjestetty jo useiden vuosien ajan esimerkiksi Virossa, Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Venäjällä ja Aasiassa. Vuodesta 2003 lähtien kielitieteessä on kisattu myös maailmanlaajuisella tasolla kielitieteen kansainvälisissä olympialaisissa (IOL), joissa kansallisten kilpailujen voittajat ratkovat kielitieteellisiä ongelmia joukkueina. Suomessa olympialaiset järjestettiin vuonna 2023 yhdeksättä kertaa peräkkäin.
Miksi kannattaa osallistua?
Kielitieteen olympialaisiin osallistuminen on kaikille hauska ja hyödyllinen mahdollisuus tutustua maailman kieliin, niiden yllättäviin erityispiirteisiin sekä kielitieteelliseen ajatteluun. Alkukilpailuun osallistumista ja tehtävien ratkomista voi kokeilla matalalla kynnyksellä. Tämän lisäksi loppukilpailun voittajat pääsevät osallistumaan Suomen joukkueena kielitieteen kansainvälisiin olympialaisiin, jotka vuonna 2023 järjestetään Bulgarian Banskossa. Kansainväliset olympialaiset ovat kokemisen arvoinen elämys!
Sekä Suomen kansalliseen kilpailuun että kansainvälisiin olympialaisiin osallistuminen on täysin ilmaista. Suomen joukkueen matkan kansainvälisiin olympialaisiin rahoittavat Koneen Säätiö ja Suomen Kulttuurirahasto.