Lasse Laatusen ja Arto Niemisen tuore kirja Kolmikannan kulisseissa on saanut paljon huomiota julkisuudessa. Se olisi silti ansainnut vielä enemmän palstatilaa.
Kirja nimittäin kertoo, miten Suomea on hallittu ja miten täällä on tehty päätöksiä.
Usein todistetun näkemyksen mukaan Suomi on ay- ja työnantajajärjestöjen sekä valtiovallan välisiin neuvotteluihin perustuva sopimusyhteiskunta.
Kolmikannan kulisseissa osoittaa, että sopimusyhteiskunta on usein käytännössä tarkoittanut sitä, että Lasse ja Lauri ovat sopineet suurista, koko maata koskevista ratkaisuista. Kaksikko on jättänyt jälkensä työmarkkinoiden lisäksi sosiaali- ja eläkejärjestelmiin.
Lasse on Lasse Laatunen, Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Elinkeinoelämän Keskusliiton johtoportaan pitkäaikainen jäsen.
Lauri taas Lauri Ihalainen, SAK:n puheenjohtaja. Lassella on poika nimeltä Lauri. Tämän on huhuttu saaneen nimensä Ihalaisen mukaan. Kirjassa väite ammutaan alas, mutta vääränäkin huhu kertoo, miten läheiseltä kaksikon suhde on ulkopuolisista näyttänyt.
Laatusen ja Ihalaisen välille kehittyi luja luottamus, joka jalostui ystävyydeksi. Luottamuksesta puhutaan kirjassa muutenkin paljon. Sana toistuu välillä yhtä usein kuin suomalais-neuvostoliittolaisissa juhlapuheissa. Laatunen ymmärsi, että vastapuoleen oli luotava luottamukselliset suhteet, sillä muuten ratkaisuun oli vaikea päästä. Kirja kertookin paljon siitä, miten Laatunen on luottamuksellisia suhteita rakentanut ja ylläpitänyt. Hän jakelee kehuja, joista usein toistuu oman ammattikunnan jäsenille jaettu ”hyvä juristi”. Sellaisia näyttää Suomen päättävissä elimissä olleen runsaasti.
Nimiä mainitaan paljon. Taitava editori olisi karsinut niistä suuren osan pois, mutta se olisi murentanut sekä vanhoja luottamuksellisia suhteita että niitä, jotka ovat vasta rakenteilla. Yhteiskuntakriittisten Eduskunta-näytelmien tekijöitäkin mainitaan kirjassa pitkä rimpsu, kehujen kera, vaikka näytelmissä Laatusella oli ”konnan rooli”, kuten kirjassa kerrotaan.
Kaikki eivät kuitenkaan olleet sopimusyhteiskunnassa luottamuksen arvoisia. Sitä vaille jäivät pieniä ja keskisuuria yrityksiä edustava Suomen Yrittäjät, korkeasti koulutettujen työntekijöiden edunvalvoja Akava sekä puolueista keskusta. Kokoomukseen ja sosiaalidemokraatteihin Lassella ja Laurilla oli puolestaan hyvät suhteet. Ihalainen oli ja on sosiaalidemokraatti ja Lasse taas kokoomuksen äänestäjä. Holkerin hallitusta muodostaessa vuonna 1987 Laatunen neuvoi kokoomuslaisia ja ryhtyi suorastaan Ilkka Kanervan ”tutoriksi” työelämän asioissa. Pitkään oppositiossa olleella kokoomuksella oli niistä vähän kokemusta. SDP:n tukena ja takana taas oli SAK. Tilanne johti monivaiheiseen kiistaan, joka ”opetti Laatuselle paljon. Hän uskoi yhä vahvemmin, että parempaan lopputulokseen päästään, kun järjestöt pitävät ohjaksia tiukemmin käsissään”.
Lukija omaksuu myös paljon. Välillä teos vaikuttaa suorastaan neuvottelutaidon, verkostoitumisen ja vaikuttamisen oppikirjalta.