Virginia Woolfista kaksi artikkelia
Virginia Woolfista on tässä galleriassa kaksi eri artikkelia. Tällä sivulla oleva Saara Tuomaalan teksti käsittelee Virginia Woolfin poliittista ajattelua.
Venla Oikkosen kirjoittamaan artikkeliin pääset tästä:
Virginia Woolf feminististä kirjallisuudentutkimusta hahmottamassa
Virginia Woolfin poliittinen ajattelu
Virginia Woolf on tunnettu yhtenä englanninkielisen modernismin ja feministisen kirjoittamisen ensimmäisistä kehittäjistä. Elinaikanaan Woolf oli myös tuottelias journalisti ja toimi kustantajana miehensä Leonard Woolfin kanssa pariskunnan perustamassa Hogarth Pressissä. Yksityinen painotalo teki mahdolliseksi Virginia Woolfin tuotannon ohella muiden kokeilevien modernistien tekstien varhaisen julkaisemisen Englannissa. (Hogarth Pressin toiminnasta, ks. erityisesti Woolf Leonard 1970).
Woolf tarkasteli erityisesti esseissään, artikkeleissaan ja pamfleteissaan toistuvasti kasvatusta, koulutuksellista ja ammatillista valtaa, joka hänen mukaansa jäsensi yhteiskunnallisen vallankäytön ja vallanalaisuuden kokonaisuutta. Kirjailija näki vallan sekä kansallisesti että patriarkaalisesti jäsentyneenä rakenteena ja dynamiikkana. Kiteytyessään arjen suhteisiin valta synnytti kulttuurista merkityksenantoa, joka ilmeni elämänkäytäntöjen konkreettisina eroina ja hierarkioina. Ne tulivat esille ihmisten henkilökohtaisissa kokemuksissa, tunteissa, muistoissa ja niiden ruumiillisissa ilmauksissa. Tässä samanaikaisesti poliittisessa ja subjektiivisessa prosessissa oli keskeistä sukupuolten olemusten ja asemien määrittely. Näkemyksensä mukaisesti Woolf korosti yhteiskunnallisissa teksteissään naisten koulutuksen ja naissivistyksen merkitystä yhteiskunnan ja kulttuurin muuttamiseksi.
Woolf kiinnitti huomiota naisten ja miesten väliseen eroon, joka ulottui julkisesta elämänpiiristä yksityiseen, henkisestä ja sosiaalisesta materiaaliseen ja fyysiseen erontekojen verkostoon. Kulttuuriset ja taloudelliset voimavarat ja rajat erottivat naisia ja miehiä toisistaan samankin sosiaalisen ryhmän sisällä. Vuonna 1938 ilmestyneessä laajimmassa, 329 sivun mittaisessa pamfletissaan Three Guineas Woolf kuvasi naisten ja miesten eriytynyttä koulutusta, erilaisia toimintastrategioita ja valta-asemien eroja. ”Meidän” ja ”teidän” kahtiajakoa porvarillisen keskiluokan sisällä Woolf perusteli pääoman ja elinympäristön välisellä sukupuolittuneella erolla: ”Obviously, if the term ’bourgeois’ fits her brother, it is grossly incorrect to use it of one who differs so profoundly in the two prime characteristics of the bourgeoisie – capital and environment.” (Woolf 1938, Note 2, 265).
Three Guineas laajensi yhdeksän vuotta aikaisemmin ilmestyneen A Room of One’s Own –teoksen feministisiä teemoja. Three Guineas –teoksessa esittämässään ideassa ”ulkopuolisten yhteisöstä” (A Society of Outsiders, Outsiders´Society) Woolf teki ehdotuksia brittiyhteiskunnan luokkaan sidottujen ja sukupuolittuneiden valta-asemien purkamiseksi. Yhteiskunnallisen analyysin ja kritiikin ohella Woolf esitti pasifistisen ja feministisen muutosvaihtoehdon, jota hahmotellessa hänen ajatteluunsa vaikutti voimakkaasti totalitarismin ja militarismin nousu 1930-luvun Euroopassa. Kirjailijan mukaan patriarkaalinen vallankäyttö kärjistyi aikakauden totalitaristisissa liikkeissä ja diktatuureissa. Vastakkaisen ajattelunsa lähtökohtana hän esitti humanismin ja valistuksen demokraattiset ihanteet kiteyttäen ne ”riippumattomaksi kulttuuriksi, ajatuksen vapaudeksi ja rauhaksi.” (Woolf 1938, esim. 172, 177.)
Sukupuolittunut valta hajuna ja ilmapiirinä
Woolfin poliittisen ajattelun lähtökohtana oli viktoriaanisen nais- ja mieskuvan modernisoituminen sekä patriarkaaliseen vallankäyttöön sisältyvä väkivallan ontologia. Kuten useimmissa kirjoituksissaan, Woolf käsitteli Three Guineas -teoksessa akateemisesti koulutettua, sivistynyttä luokkaa, joka sijoittui brittiyhteiskunnan ylä- ja keskikerrostumaan. Analyysissaan hän pohti vallan eri muotoja ja toimintamalleja vaikutusvallasta suoraan väkivaltaan sekä kuvasi erilaisia ritualistisia ja symbolisia tapoja ilmaista valtaa. Hän analysoi yksilötason kulttuurista habitusta ja kollektiivisia seremonioita pitkäaikaisina valtarakenteina ja dynamiikkana. Ne nivoutuivat myös aikakauden väkivaltaan ja sen uhkaan kuten diktaattorin ääneen tai sanomalehtikuviin Espanjan sisällissodan uhreista, naisista ja lapsista.Woolf käsitteli kansallissosialismin kautta kansallista vallankäyttöä yleensä. Hänen mielestään englantilaisessa yhteiskunnassa ”madonmunana” sikiävä ”diktaattori” ilmeni myös miehiä alistavana arkipäivän diktatuurina, jota olisi mahdollista purkaa myöntämällä naisille täysi kansalaisuus. Muuten naisten positiiviset voimavat jäisivät monella elämänalueella käyttämättä, samalla kun koko yhteiskunta Saksan ja Italian tapaan vaarallisesti ylimaskuliinistuisi. (Woolf 1938 91-98; ks. Marcus 1997, 156-158; Tuomaala 2001.)
Naisten ja miesten maailman ero on Woolfin poliittisessa ajattelussa merkitykseltään paradoksaalinen, sekä voimavaroja että rajoja rakentava. Sukupuoliero oli sorron väline, mutta se avasi myös mahdollisuuksia eriytyneiden maailmankuvien tuottamien väkivaltaisten elämänkäytäntöjen purkamiseenja muuttamiseen. Sekä yksilöiden että yhteisöjen muutos oli kaiken kaikkiaan Woolfin mielestä välttämätön inhimillisen ja rauhanomaisen elämän säilymisen kannalta. Sukupuolten välisten, vallantäyteisten erojen tiedostaminen oli muutoksen edellytys, ei niinkään erojen ”näkemisenä” kuin ”haistamisena” (scent, smell) eli yhteiskunnan yleisen ilmapiirin (athmosphere) tunnistamisena. (Ks. Woolf 1938, 95–99.).
Woolfin visiossa naisilla oli vallan tunnistamiseen paremmat kulttuuriset edellytykset kuin miehillä, ja tämä ”ulkopuolisten yhteisössä” syntynyt kulttuurinen pääoma oli pystyttävä muuttamaan kriittiseksi ajatteluksi ja toiminnaksi, jonka avulla yhteiskunta voisi demokratisoitua. Woolfin ajattelussa naisten elämänhistoriat ja elämäkerrat toimivat yhtenä henkilökohtaisen tiedostamisen ja sitä kautta poliittisen muutoksen välineenä. Niiden kautta omakohtaisesta ja intiimistä tulee jaettua ja yhteiskunnallista. (Ks. esim. Woolf 1928, 297.).
Kirjailijan mielestä yksityinen teksti, elämäkerta, rakentuu aina sosiaalisesti, osana vallan verkostoja ja niiden materiaalisia voimavaroja. Samoin kieli syntyy ontologisesti jakamisen kautta ja on sellaisena sidottu jo syntyessään tiettyyn vallan dialogiin. Woolfille kieli on itsessään akti, joka sijoittuu ihmisessä maailmaan ja vaikuttaa molempiin silloinkin, kun se vielä etsii ilmaisuaan tai sen vakiintunut ilmaisumuoto murtuu. Tähän peruuttamattomaan sijoittumiseen perustuu myös kielen käyttäjän eettinen ja poliittinen vastuu puheestaan ja kirjoituksestaan. (Ks. esim. Gillespie 1984; Moi 1985; Marcus 1997.).
Ulkopuolisten yhteisö ja muutoksen mahdollisuus
1800- ja 1900-luvun vaihteesta, jolloin suffragettien johtama äänioikeuskampanja Englannissa oli kiihkeimmillään, muodostui Virginia Woolfin henkisen ja poliittisen heräämisen kausi. 1910-luvulla nuori kirjailija osallistui eri naisjärjestöjen toimintaan. (Marcus 1981; Hawkes 1981; Barrett 1992; Homans 1993.).
Woolfin aktiivisena luomiskautena 1910-1930 -luvuilla jatkui vuosisadan vaihteessa alkanut naisen aseman muuttuminen, joka lisäsi naisten yksilöllisiä oikeuksia niin lainsäädännöllisesti kuin konkreettisesti instituutioiden ja elämänkäytäntöjen tasolla. Muutoksista huolimatta nainen määriteltiin edelleen varsinkin naimisiin menon jälkeen perhesiteiden ja -velvollisuuksien kautta. Tuona aikana suurin osa englantilaisesta naisasialiikkeestä hyväksyi ainakin periaatteessa konservatiivisten suffragistien näkemyksen naisista rauhanomaisten arvojen peruspilareina ja heidän ensisijaisesta tehtävästään äiteinä ja hoitajina niin yksityisessä kuin julkisessa elämänpiirissä. (Banks 1981; Rowbotham 1992; Kingsley Kent 1987.).
Muun muassa kirjallisuudentutkija Laura Marcus on tarkastellut sitä, miten Virginia Woolf romaanissaan To the Lighthouse (1927) kuvasi ja analysoi rouva Ramsayn hahmossa ristiriitaista suhdettaan sekä äitiinsä Julia Stepheniin että yleisemmin viktroriaaniseen naisihanteeseen. Rouva Ramsayn symboli on merellä kohoava majakka. Hänen kahtiajakoisuutensa metafora on majakan valon sykli, merellä liikkuvia ohjaavien valonvälkähdysten ja pimeyden välinen vuorottelu, johon sisältyy sekä oman kulttuurin tuttuus että tuntemattomuus. Majakassa kiteytyy viktoriaanisen naiskuvan ideaali ja tuon ideaalin eri osien vastakkaisuus. (Marcus 1997, 92-113.).
Elämää ylläpitävässä kotoisessa äitihahmossa piili myös luonnon arvaamattomuus, sen saavuttamaton kauneus tai pimeys. Viktoriaanisen naisen symbolina majakka, sen valon ja pimeyden vaihtelu, ilmentää myös Virginia Woolfin modernistisen ajattelun ristiriitaista suhdetta viktoriaaniseen kulttuuriin. Hänelle viktoriaanisuus merkitsi menneen maailman lumoa: lapsuuden kadotettua paratiisia, menneisyyden rikkautta elämäkerrallisena ja kirjallisena lähteenä. Se merkitsi myös patriarkaalista vallankäyttöä ja valtataistelua, joka tiivistyi väkivaltana. Kirjailija tuo monesti esille, miten erityisesti naisille, lapsille sekä erilaisiksi ja alemmiksi määritellyille ryhmille viktoriaanisuus merkitsi erottelun, poissulkemisen ja vaientamisen kipeyttä. Tämä konkretisoitui henkilökohtaisina ja ruumiillisina kokemuksina muovaten peruuttamattomasti minuutta ja elämänhistoriaa. (Esim. Woolf 1985; ks. Lee 1997.).
Virginia Woolf sitoi sukupuolen aikaan, paikkaan ja yhteisöön liittyväksi järjestelmäksi, jonka muuttaminen tulisi mahdolliseksi ainoastaan, jos nämä sidokset tunnistetaan. 1920-luvun tuotannossaan Virginia Woolf tarkasteli naisten yksilönvapautta, koulutusta, ammatillistumista ja taloudellisia mahdollisuuksia A Room of One´s One -teoksen lisäksi erityisesti varhaisessa esseessään A Society (1920). Siinä nuorten keskiluokkaisten naisten harjoittama maskuliinisen maailman kritiikki johtaa yhteisten, valalla vahvistettujen, eettisten periaatteiden luomiseen (Woolf 1989, 126.). Teoksessa Three Guineas kirjailija kehittää feminististä visiotaan. Hänen hahmottelee eräänlaista koulutettujen naisten eliittiä, joka ymmärtäisi perustavanlaatuisten yhteiskunnallisten ja kulttuuristen muutosten välttämättömyyden.
Virginia Woolfin mielestä sekä työväenluokan että sivistyneen luokan nainen jäi toistuvasti ulkopuoliseksi suhteessa yhteiskunnalliseen vallankäyttöön, ”luokaksi luokassa”. Julkisen vallankäytön ja historakuvan ulkopuolisuus oli naisten kannalta olennainen este ja puute, samoin naisten syrjäytyminen ammatillisesta koulutuksesta, palkkatyöstä ja viroista. Marginaalisuudesta ja ulkopuolisuudesta seuraava näennäinen historiattomuus kuvasi naisten asemaa, mutta muodosti toisaalta lähtökohdan heidän toiminnalleen ja tulevaisuudelleen. Se saattoi antaa heille välineitä hahmottaa historiaa toisin, itsensä ja toistensa kautta ”ulkopuolisten yhteisössä” (Outsiders’Society, A Society of Outsiders). Naisten tuli ryhtyä muovaamaan kulttuuria ja yhteiskuntaa omalla, ”ulkopuolisuuden” terävöittämällä ”vastahajullaan”, joka muodostui naisten elämänhistorioiden muovaamista taidoista ja kyvyistä. (Woolf 1938, 139-142, 144-155, 169, 217-218; ks. Tuomaala 1997; Marcus 1997, 158-160.).
Woolfin mielestä naisten erillinen perinne tarjosi voimavaroja sekä yksilölliseen että yhteisölliseen vapautumiseen. Naiset muodostaisivat mahdollisimman laajalle levittäytyvän vaikuttajaverkoston. Se toimisi henkisenä liittoutumana ilman keskinäisiä hierarkiota ja statuseroja tai byrokraattisia sääntöjä ja virkailijoita. Tämä ulkopuolisten yhteisö soisi naisille mahdollisuuden hahmottaa ja kokeilla uudenlaista demokraattista vallankäyttöä.
Woolfin omassa feministisessä ajattelussa yhdistyi ambivalentisti maternalistisen näkemyksen kritiikki ja sen hyödyntäminen. Vaikka kirjailija toisaalta vastusti voimakkaasti naisten rajaamista ja ”pyhittämistä” äidin ja hoivaajan rooleihin, hän toisaalta korosti naisten erityistä rauhanomaista ja elämääsäilyttävää potentiaalia. Woolfin ajatus feminiinisen kielen välttämättömyydestä erityisesti teoksissa A Room of One’s Own ja Three Guineas liittyi hänen pelkoonsa maskuliinisen kielen dominoinnista. Tällöin uhaksi nousivat niin luovuuden ehtyminen kuin erilaiset sosiaaliset ja poliittiset häiriöt. (Barrett 1992, 24-33; Bowlby 1989, 25–35, 40; Koli 1993, 10–11.).
Virginia Woolfin naisverkostot kirjallisena ja poliittisena yhteisönä
Virginia Woolf oli naisverkostojensa kautta yhteydessä laajalti brittiläisen naisliikeen eri suuntauksiin. Nuori Virginia Stephen toimi 1910-luvulla Emmeline ja Christabel Pankhurstin johtaman suffragettien National Union of Women´s Servicen (NUWSS) alajärjestössä Women´s Social and Political Unionissa (WSPU). Woolfin valitsemissa feministisissä painopisteissä näkyvät osaltaan kirjailijan sidokset naisasialiikkeessä tapahtuneisiin muutoksiin. Vuoden 1928 äänioikeusuudistuksen jälkeen Isossa-Britanniassa keskiluokkaiset liberaalit suffragetit siirtyivät poliittisista kansalaisoikeuksista ammatillisen tasa-arvoisuuden ja samapalkkaisuuden ajamiseen. Sen sijaan sosiaalireformistiset naisjärjestöt keskittyivät kotona työskenteleviin, naimisissa oleviin naisiin. (Lewis 1984, 119-125.).
Kaiken kaikkiaan Woolfin keskiluokkaiset, koulutetut ystävät, jotka toimivat eri porvarillisissa ja sosialistisissa järjestöissä, näyttävät vaikuttaneen ratkaisevasti hänen osallistumiseensa eri naisjärjestöihin (Ks Tuomaala 1995, 70-87). Woolfin aktiivinen toiminta jatkui 1920-luvulla fabianistisosialistisessa naisten osuustoimintaliikkeessä, Women´s Co-operation Guildissa (WCG), jonka johdossa toimi hänen ystävänsä Margaret Llewelyn Davies. Naisten osuustoimintakilta oli jäsenmäärältään suurin yksittäinen sosiaalireformistista linjaa ajanut naisjärjestö. Sen toiminnassa korostui sosiaalisen ja taloudellisen tasa-arvon ajamisen ja työläisnaisten kasvatuksen rinnalla naisen rooli vaimona ja äitinä (Woolf 1977; Gaffin 1978, 117-139.).
Liberaalien järjestö London and National Society for Women´s Service ajoi naisten korkeakoulutusta ja ammatillistumista. Women´s Co-operation Guildin tavoin se kuului sotien välisen ajan aseistariisuntaa ajaneeseen naisliikkeeseen ja oli yhteydessä sosialistisiin naisjärjestöihin. Tammikuussa 1931 sihteeri Philippa Stratchey pyysi Virginia Woolfia pitämään järjestön juhlatilaisuudessa naisten koulutusta ja ammateissa toimimisen ongelmia käsittelevän puheen. Juhlapuhe laajeni myöhemmin uutta kirjallista genreä kokeilevaksi The Pargiters -käsikirjoitukseksi sekä siitä eriytyneeksi romaaniksi The Years (1936) ja sen poleemiseksi rinnakkaisteokseksi Three Guineas. Woolf osallistui erityisesti Women´s Servicen kirjastotoimintaan. Hänen korostama julkisten kirjastojen merkitys naisille vapaan tiedon ja muutoksen paikkana tulee esille esimerkiksi teoksessa Three Guineas. Woolf käytti itse yhdistyksen kirjastoa viimeistellessään pamflettia vuosina 1937-1938. ( Esim. Woolf 1980, 145, 239; Black 1984, 187-189.).
Vuorovaikutuksesta ja virikkeistä huolimatta Virginia Woolfin suhde naisasialiikkeeseen oli ristiriitainen koko elämänuran ajan. Kirjailijan itsepintainen pyrkimys kytkeä feminismi pasifismiin muodostui ongelmalliseksi erityisesti 1930-luvun lopulla, sillä fasismin noustessa ja sodanuhan tiivistyessä yhä useammat naisjärjestöt alkoivat muiden kansalaisjärjestöjen rinnalla sanoutua irti aiemmasta pasifismistaan. (181-193; Zwerdling 1986, 242-244.).
Kriittisestä ja etäisyyttä ottavasta asenteesta huolimatta brittiläinen naisaisaliike näyttää olleen Virginia Woolfille merkittävä ajattelun, kirjoittamisen ja argumentaation lähtökohta. Porvarillisten ja sosialististen järjestöjen rajamaastossa liikkunut kirjailija yhdisti esimerkiksi Three Guineas –teoksessa erilaisia ideoita ja tavoitteita poliittiseksi synteesiksi. Sen ytimen muodosti poleeminen utopia ulkopuolisten yhteisön laajenemisesta koko yhteiskuntaa ja kaikkia sukupuolia koskevaksi rauhanomaiseksi vuorovaikutukseksi ja elämänmuodoksi (Tuomaala 1995, 87; Tuomaala 2001.). Toisaalta Three Guineas –teoksessa toistuva metafora naisesta sillalla, 1900-luvun alkupuolen keskiluokkaisen yksityisen ja julkisen elämänpiirin välimaastossa, korosti hänen näkemystään historiallisten kontekstien merkityksistä yhteiskunnallisissa muutoksissa. Niiden edellytyksenä oli sukupuolten muutos yksilöllisinä, elettyinä kokemuksina ja siirtymävaiheina. Mahdolliset maailmat olivat läsnä nykyhetken jaetuissa liikkeissä ja mielikuvissa, mutta ne toteutuivat vain henkilökohtaisesti koetuissa siirtymissä paikoiltaan, silloilla.