Osallisuus; sadutus ja lapsen kuunteleminen sekä toiveiden toteuttaminen

 

OSALLISUUS; SADUTUS JA LAPSEN KUUNTELEMINEN SEKÄ TOIVEIDEN TOTEUTTAMINEN

 

JOHDANTO

Ensimmäinen oppimistehtävä oli ideoida, miten voisimme lähteä tutkimaan “lööpissä” esitettyä asiaa. Valitsimme tutkimustavaksi sähköisen kyselylomakkeen päiväkodin kasvatushenkilökunnalle selvittääksemme, millaisia lasten osallisuutta lisääviä menetelmiä päiväkodeissa käytetään. Tähän kyselyyn määrittelimme osallisuutta lisääviksi menetelmiksi lapsen kuuntelemisen ja toiveiden toteuttamisen (Leinonen, 2010, s.20), pienryhmätoiminnan (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, 2005), lastenkokoukset (Haapamäki, 2000) ja toiminnan dokumentoinnin ja sen näkyväksi tekemisen, johon sisältyy sadutus, valokuvaaminen ja kasvunkansiot (opetushallitus, vasuverkkokysely 2015). Tässä blogitekstissä haluamme avata sadutuksen sekä lapsen kuuntelemisen ja toiveiden toteuttamisen merkitystä lapsen osallisuuden tukemisen menetelminä.

 

SADUTUS OSALLISUUTTA LISÄÄVÄNÄ MENETELMÄNÄ

Koulupsykologi ja valtiotieteen tohtori Monika Riihelä kehitti sadutusmenetelmän Suomessa 1980-luvulla. Hän käytti sitä terapeuttisena menetelmänä lapsen osaamisen ja itsetunnon vahvistamisessa. Sadutusmenetelmän kehittymiseen on olennaisesti vaikuttanut tuhannet lapset, vanhemmat ja monien eri alojen ammattilaiset. (Karlsson, 2014, s.192.)

Sadutus on menetelmä, joka sisältää toisen kuuntelua ja osallisuutta. Sen avulla kuunnellaan lasta, mutta se toimii myös nuorten tai aikuisten kanssa. Sadutus tuo turvallisuuden ja läheisyyden tunnetta ja siinä pysähdytään kuuntelemaan, mitä toinen haluaa kertoa. Sadutuksessa nimensä mukaisesti kerrotaan satu tai tarina ja se syntyy kertojan ja saduttajan välille. Kyseessä on narratiivinen, eli kerronnallinen, menetelmä. Perinteisen sadun kertomisesta sadutus eroaa siten, että lapsen (tai lapsiryhmän) kertoessa aikuinen kirjoittaa sadun aivan kuten kertoja on sen kertonut. Lopuksi saduttaja lukee kertojalle tekstin ja hän voi tehdä korjauksia, jos tahtoo. Sadutus mahdollistaa osallisuuden tunteen ja näin ollen ehkäisee ulkopuolisuutta. (Karlsson, 2014, s. 24.)

Pienimpiäkin lapsia voi saduttaa. Kaikilla ihmisillä on jotain kerrottavaa eikä kertomisen taitoa tarvitse opettaa.  Pienten lasten tavassa kertoa on kehonkielellä usein iso rooli. Sadutusta voikin toteuttaa kerronnan lisäksi esimerkiksi tanssien, erilaisten kuvien kautta, tekstiilien avulla, sekä liikkeen ja piirtämisen avulla. Myös leikin sadutus on tärkeä muoto. Pienet seuraavat usein isompien esimerkkiä ja innostuvat näin kertomaan omia tarinoitaan. (Karlsson, 2014, s.87-90.)

Säännöllisen sadutuksen avulla lapsi rohkaistuu kertomaan ajatuksistaan aikuisille myös muissa tilanteissa. Lapsi huomaa, että hänen ajatukset ovat kiinnostavia ja arvokkaita. Hän kokee myös tulevansa ymmärretyksi. Saduttamalla samaa lasta pidemmän ajan myös aikuiselle avautuu uusia näkökulmia. Lapset usein kertovat satujen avulla sellaisia asioita joita eivät muuten toisi esille. Lapsista on usein hauskaa palata vanhoihin satuihinsa ja näiden avulla tutkailla sitä millaisia he olivat nuorempina. (Karlsson, 2014, s.74.)

 

LAPSEN KUUNTELEMINEN JA TOIVEIDEN TOTEUTTAMINEN

Menetelmistä lasten kuunteleminen ja toiveiden toteuttaminen perustuvat Leinosen (2014) tekstissä Harry Shierin (2001) osallisuuden polkuun. Osallisuuden polussa on viisi askelmaa: 1. Lapsen kuunteleminen, 2. lapsen mielipiteiden kysyminen, 3. Lasten mielipiteiden ja aloitteiden huomioiminen, 4. lasten mukaan ottaminen päätöksentekoprosessiin ja 5. lapset jakavat valtaa ja vastuuta aikuisten kanssa. Näitä jokaista tasoa määrittävät kolme aikuisen sitoutumisen astetta, jotka ovat uusien asioiden vastaanottaminen ja vanhojen kyseenalaistaminen, muutoksen mahdollistaminen sekä sitoutuminen uuteen malliin. Tarkastelemme nyt tarkemmin lasten kuuntelemista ja heidän aloitteidensa huomioimista, jotka olimme maininneet ensimmäisen oppimistehtävämme tutkimussuunnitelmassa osallisuutta lisäävinä menetelminä.

Osallisuuden polun ensimmäinen taso on lapsen kuunteleminen aikuisen ja lapsen välisessä vuorovaikutuksessa. Leinonen (2014) viittaa Clarkin (2005) kuuntelemisen määritelmään, jonka mukaan kuunteleminen on aktiivista vuorovaikutusta, jossa keskitytään sanojen merkityksen lisäksi myös sanattomaan viestintään. Tässä määritelmässä tuodaan esille myös se, ettei ilman kuuntelemista ja kuulluksi tulemista voi osallistua tavanomaiseen kanssakäymiseen tai päätöksentekoon.

Aktiivisen kuuntelun tavoitteena on pelkän kuulemisen sijaan pyrkiä myös ymmärtämään, mitä puhuja sanoo ja mitä hän tarkoittaa. Aktiivinen kuuntelu edellyttää kuuntelijalta keskittymistä, huomion kohdistamista, asiakokonaisuuden muistamista, persoonallista tulkintaa ja kykyä arvioida nonverbaalista viestintää. Aktiivinen kuuntelija ei kritisoi, vaan haluaa ymmärtää puhujan näkökulmia. (Pruuki, 2008.) Lasten osallisuuden toteutumisessa lasten kuunteleminen ei siis tarkoita pelkästään lasten kuulemista, vaan kyse on aikuisen kannalta vaativammasta vuorovaikutustilanteesta. Vaikka päiväkodin henkilökunta kokisi kuuntelevansa lapsia, eivät lapset välttämättä silti tule kuulluiksi.

Shierin (2001) osallisuuden polun kolmannella askelmalla lasten aloitteet ja mielipiteet otetaan huomioon. Tämä edellyttää toisen askeleen toteutumista, eli lapsia on tuettava ilmaisemaan mielipiteitään. Jos mielipiteiden ilmaisemista ei mahdollisteta, ei niitä voida myöskään ottaa huomioon. Myös YK:n lapsen oikeuksien sopimus edellyttää, että lasta kuunnellaan ja hänen näkemyksensä huomioidaan häntä koskevissa asioissa iän ja kehitystason mukaisesti.

 

POHDINTA JA YHTEENVETO

Tieteellistä tietoa osallisuuden menetelmistä oli melko vähän. Kuitenkin tutkiessamme aihetta, löysimme muutamia kirja- ja verkkolähteitä. Tämän kertaisessa blogipostauksessamme avasimme lähinnä sadutusta ja lasten kuuntelemista. Sadutus on tärkeä kuuntelemisen ja kertomisen menetelmä läpi elämän ja sen avulla hiljaisempiakin lapsia voidaan rohkaista kertomaan erilaisista asioista. Sadutuksen avulla lapset voivat saada onnistumisen kokemuksia ja kokea, että heidän ajatukset ovat tärkeitä.

Lapsen kuunteleminen saattaa aluksi vaikuttaa abstraktilta tai toisaalta hyvin itsestään selvältä asialta. Jos kysytään päiväkodin henkilökunnan näkemystä asiaan, varmastikin jokaisessa päiväkodissa ajatellaan, että lapsia kuunnellaan. On kuitenkin eri asia, tulevatko lapset oikeasti kuulluiksi ja otetaanko heidän toiveitaan ja mielipiteitään huomioon. Tarkemmin määriteltynä lasten kuunteleminen on paljon syvällisempi tapahtuma kuin vain passiivinen kuuleminen, eikä tällaisen osallisuutta lisäävän menetelmän tutkiminen ole helppoa. Jotta saataisiin tietää, tulevatko lapset todella kuulluiksi ja sitä kautta mahdollisesti kokevat osallisuutta, pitäisi tarkastella henkilökunnan sijaan lasten omia kokemuksia.

Koska lasten osallisuutta lisäävistä menetelmistä on kovin vähän tieteellistä tietoa, ja kuitenkin lasten osallisuutta edellytetään esimerkiksi uudessa varhaiskasvatussuunnitelmassa (2016), olisi aihetta ehkä syytä tutkia lisää. Ilman lasten näkökulmaa ei voida saada selville, miten ja mitkä menetelmät todella lisäävät lasten osallisuutta päiväkodissa.

 

Osalliset/ryhmä 4

 

LÄHTEET

Haapamäki, J. (2000). Yhteisö kasvattaa: Päivähoito oppimis- ja kasvatusyhteisönä. Helsinki: Tammi.

Karlsson, L. (2014). Sadutus: Avain osallisuuden toimintakulttuuriin. Jyväskylä: PS-Kustannus.

Leinonen J. (2010). Lapsen osallisuuden mahdollistaminen päiväkodin toimintakulttuurissa. Pro Gradu (s.21-22) Viitattu 1.11.2017. Saatavissa: http://www.mv.helsinki.fi/jonkanga/gradu_nettiin.pdf

Leinonen, J. (2014) Pedagogisia näkökulmia ja välineitä lasten osallisuuden tukemiseen varhaiskasvatuksessa. Teoksessa J. Heikka, E. Fonsén, J. Elo & J. Leinonen (toim.), Osallisuuden pedagogiikka varhaiskasvatuksessa (s. 16-40). Tampere: Kopio-Niini

Pruuki, L. (2008). Ilo opettaa: Tietoa, taitoa ja työkaluja. Helsinki: Edita.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2017) Opetushallitus. Viitattu 3.11.2017. Saatavissa: http://www.oph.fi/download/179349_varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2016.pdf.

Yhteenveto VASU2017 – verkkokommentoinnin vastauksista (2015) Opetushallitus (2015). Viitattu 3.11.217. Saatavissa: http://www.oph.fi/download/173619_vasuverkkokysely.pdf.

YK:n Lasten oikeuksien sopimus. Viitattu 1.11.2017. Saatavissa:

http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1991/19910060#idp451049904.

 

PAINAMATTOMAT LÄHTEET

Kangas, J. (2017). Henkilökohtainen tiedonanto. Viitattu 1.11.2017.

3 Replies to “Osallisuus; sadutus ja lapsen kuunteleminen sekä toiveiden toteuttaminen”

  1. Kiitos mielenkiintoisesta tekstistänne. Osallisuus näyttää nousevan nyt keskustelunaiheeksi hyvin monelta suunnalta ja oli kiinnostavaa lukea sadutustekniikasta.

    Osallisuus nousi esille myös meidän ryhmämme (Liikuntaryhmä) käsittelemässä julkaisussa: Tieteelliset perusteet varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suosituksille (2016). Jyrki Reunamo kirjoitti julkaisuun artikkelin Lapsilähtöinen toimintakulttuuri edellyttää lapsen kuuntelua. Artikkelissa käsiteltiin osallisuuden vaikutusta lasten kuormittavaan fyysiseen aktiivisuuteen liittyen. Artikkeli on kirjoitettu Orientaatioprojektin tutkimusaineiston pohjalta. Tästä tutkimusaineistosta olemmekin ryhmämme kanssa kirjoittaneet blogiin. Alla lyhyt tiivistelmä Reunamon artikkelista.

    Runsas fyysinen aktiivisuus ja liikunta liittyvät vahvasti yhteen sellaisen toiminnan kanssa, jossa lapsi on sitoutuneesti osallisena. Sitoutuneisuus on hyvä indikaattori oppimiselle otollisesta tilanteesta. Voidaan päätellä, että liikkuminen kytkeytyy tehokkaampaan oppimiseen. (Reunamo, 2016.)

    Osallisuus on merkki mukanaolosta ja vaikuttamisesta. Se vaikuttaa tutkimuksen mukaan myös lasten emootioon. Aineiston mukaan osallistuvan orientaation aikana lasten emootio oli onnellinen, iloinen tai tyytyväinen 59,7% ajasta. (Reunamo, 2016.)

    Kasvattajia tulisi autttaa ymmärtämään lasten liikkumisen ja osallisuuden yhteys. Useimmilla lapsilla toiminnallisuuden ja osallisuuden yhdistäminen toimivat. On kuitenkin tärkeää tiedostaa, että näin ei ole kaikilla. Valitettavasti usein syrjään jäävät juuri ne lapset, jotka tarvitsisivat eniten tukea liikkumisessa. Kasvattajan tulee osata nähdä lapsen yksilöllinen tuen tarve. (Reunamo, 2016.)

    Reunamo korostaa sitä, että lapsilähtöisyys ei tarkoita sitä, että lapset tekevät, mitä haluavat. Sen sijaan lapsen taidot, kiinnostuksen kohteet ja omat ominaisuudet tulee olla käytettävissä mahdollisimman täysimääräisesti. Kasvattajien tulee osata tukea lasta löytämään omat vahvuutensa ja auttaa siellä, missä apua tarvitaan. Osallisuutta voidaan lisätä lasta kuuntelemalla ja ottamalla hänen mielipiteensä huomioon. (Reunamo, 2016)

    Olisi mielenkiinotoista lukea lisää erilaisista osallisuutta käsittelevistä artikkeleista, joihin muut opiskelijat ovat törmänneet. Onko muidenkin tutkimuksissa mahdollisesti käsitelty osallisuutta?

    -Liikuntaryhmä, Ryhmä 7

    Lähteet:

    Reunamo, J (2016). Lapsilähtöinen toimintakulttuuri edellyttää läpsen kuuntelua. Teoksessa A. Sääkslahti (toim.) Tieteelliset perusteet varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suosituksille. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:22, s. 27-31.

  2. Hei Osalliset!

    ”Mutta sitten uimahallissa avautui suuri luukku ja lapsi käveli sinne sisälle ja lapsi jäi luukun sisäpuolelle kävelemään. Kaikki nostivat luukkua samaan aikaan ja lapsi käveli sieltä pois. Mutta luukku alkoi rätistä ja rötistä ja alkoi herkutella lapsella. Sitten he vaihtoivat allasta ja sitten he menivät porealtaaseen, lastenaltaaseen ja terapia-altaaseen. Sitten he kävivät vielä suihkussa, saunassa ja pukemassa vaatteet päälleen ja lähtemässä pois uimahallilta. He ottivat kaikki herkut mukaan, vaikkei pitänyt.”

    Avasitte blogissanne hienosti sadutuksen maailmaa ja toitte esille, kuinka sitä hyödyntämällä lapsen osallisuus vahvistuu.

    Edellä on ote 6-vuotiaan lapsen kertomasta tarinasta, jossa Asterix ja Obelix seikkailevat uimahallissa. Tässä tapauksessa käytettiin sadutusmenetelmää, jossa lasta oli pyydetty kertomaan tarina jostakin itseään kiinnostavasta aiheesta. Lapsi kertoi tarinan ja aikuinen kirjoitti tarinan sanatarkasti ylös. Tarina luettiin lapsen luvalla päiväkodissa muille lapsille. Kertoja, sosiaalisesti arka lapsi pääsi sadutuksen avulla tuomaan esille omia vahvuuksiaan. Nimestään huolimatta sadutus menetelmänä antaa myös mahdollisuuden lapselle tuoda esille tunteitaan ja ajatuksia eikä vaan kertoa irrallista tarinaa.

    Tutustuessamme varhaiskasvatuksen pedagogisen johtajuuden tutkimuksen pohjalta luotuun käytännön työn käsikirjaan, törmäsimme tuohon menetelmään. Siinä Elina Fonsén (2017) tuo esille, kuinka sadutusmenetelmää käytettiin, kun tarkasteltiin ja arvioitiin esiopetuksen laatua. Kun tarkastellaan pedagogista johtajuutta, arviointi ja toiminnan seuraaminen ovat tärkeä osa-alue (Fonsén, 2017, s.10). Valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa tuodaan myös esille arvioinnin tärkeys sekä se, että niin lapsille kuin heidän huoltajilleen on järjestettävä mahdollisuus osallistua varhaiskasvatuksen arviointiin (VASU 2015).

    Kuinka sitten lapsen näkökulma voidaan ottaa huomioon ja hyödyntää toiminnan arvioinnissa ja sitä kautta sen kehittämisessä? Artikkelissa ”Case Ylöjärvi – Esiopetuksen arviointi moninäkökulmaisesti” Fonsén (2017) havainnollistaa kuinka sadutusmenetelmän avulla saadaan lasten omaa näkemystä esiopetuksesta. Lapsia pyydettiin kertomaan tarina, joka kuvaa esikoulupäivää. Heitä pyydettiin kertomaan myös mistä he pitivät ja mistä eivät pitäneet. Lapsia pyydettiin kertomaan myös niistä muutoksista, joita he haluaisivat esikoulupäivässä toteutuvan. Lasten kertomukset kirjattiin sanasta sanaa ylös ja analysoitiin. (Fonsén, 2017, s. 116-117.)

    Alussa olevan esimerkin ja Fonsénin havainnollistaman tapauksen perusteella voimme helposti yhtyä blogissanne tuomaan tietoon sadutuksen vaikutuksesta lapsen osallisuuden tunteeseen. Leena Turja (2011) kirjoittaa artikkelissaan ”Lasten osallisuus varhaiskasvatuksessa”, että lasten osallisuus lähtee niistä tilanteista, joissa lapsi voi aidosti olla vuorovaikutuksessa ja saada kokemuksia kuulluksi tulemisesta ja vaikuttamisesta. Menetelmänä sadutus vastaa tuohon lähtökohtaan ja on varmasti käyttökelpoinen, eikä vaadi suuria resursseja toteutuakseen varhaiskasvatuksen arjen toimintaympäristössä.

    Ryhmä 1

    Lähteet:

    Fonsén, E. (2016). Case Ylöjärvi – Esiopetuksen arviointi moninäkökulmaisesti. Teoksessa S. Parrila & E. Fonsén (toim.), Varhaiskasvatuksen pedagoginen johtajuus. Käsikirja käytännön työhön (s. 115 – 126). Helsinki: PS-Kustannus.

    Turja, L. (2011). Lasten osallisuus varhaiskasvatuksessa. Teoksessa E. Hujala & L. Turja (toim.), Varhaiskasvatuksen käsikirja (s. 41− 53). Jyväskylä: PS-kustannus

    Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. 2016. Helsinki: Opetushallitus.

  3. Otakoppi-ohjelma osallisuuden tukena monikulttuurisessa ja monikielisessä varhaiskasvatuksessa

    Kohti tutkivaa työtapaa kurssin loppumetreillä(tai oikeastaan senteillä:)) päätin tuoda vielä esiin osallisuuden tukemiseen liittyvän toimintamallin/menetelmän. Otakoppi-ohjelma on netissä toimiva ilmainen työkalu erityisesti monikieliseen ja kulttuuriseen varhaiskasvatuksen tukemiseen, mutta se toimii loistavasti ihan jokaisen lapsen ja päiväkotiryhmän osallisuuden tukemisessa puheenkehityksen, kielitietoisen oppimisympäristön sekä puheenymmärtämisen apuvälineenä.

    Ota koppi! -ohjelma on eri kieli- ja kulttuuritaustaisen lapsen kielen kehityksen ja osallisuuden vahvistamiseksi suunniteltu yhteistyöhanke. Hankkeen tavoitteena on ollut kaikkien lasten, yhdenvertaiset edellytykset osallisuuteen ja toimivaan vuorovaikutukseen. (Otakoppi-ohjelma. 2017.)

    Menetelmän tavoitteena on lapsille yhdenvertainen mahdollisuus oppimiseen ja osallisuuden kokemiseen varhaiskasvatuksessa ja alkuopetuksessa. Menetelmä on tarkoitettu käytettäväksi vanhempien tukemiseen neuvolassa, varhaiskasvatuksessa ja alkuopetuksessa. Sen tarkoitus on olla antamassa tietoa vanhemmille lapsen kielenkehityksen vaiheista ja tarjota käytännön ideoita toiminnan suunnittelussa lasten parissa työskenteleville aikuisille. (Otakoppi-ohjelma. 2017.)

    Ohjelman taustamateriaalina on muun muassa Helsingin kaupungin päivähoidon suomi toisena kielenä (S2) -suunnitelma, Pääkaupunkiseudun Moniku-hanke ja Mucca-hanke. (Otakoppi-hanke. 2017) Ota koppi! -ohjelma suunniteltiin osaksi työ- ja elinkeinoministeriön hallinnoimaa Osallisena Suomessa -hanketta. Ohjelma on laadittu Helsingin kaupungin sosiaali, opetus- ja terveystoimen yhteistyönä. (otakoppi-hanke. 2017.)

    Alla linkki Otakoppi-ohjelmaan. Tutustu ihmeessä! Jos sinulta löytyy kokemusta ohjelman käytöstä, olisi mukava kuulla niistä!

    http://www.otakoppi-ohjelma.fi/

    Terveisin Eeva/Osalliset ryhmä 4

    Lähteet:
    http://www.otakoppi-ohjelma.fi(29.11.2017)

Leave a Reply

Your email address will not be published.