Gradupalsta 2/2016 – Liina Junna

Graduplasta 2/2016 – Liina Junna

Teksti: Liina Junna

Ilmoittauduin graduseminaariin hädässä keväällä 2015. Olin juuri aloittanut harjoittelun THL:ssä ja sopinut, että käyttäisin talon aineistoja; mikään muu ei ollutkaan selvää. Ilmoittautumisen yhteydessä pyydettiin tutkimussuunnitelman luonnosta. En halunnut jatkaa kandiaiheeni parissa, mutta uuttakaan aihetta ei vielä ollut. Pakersin puolivillaisen kyhäelmän. Ahdistuin.

Minulla oli tilastotiede sivuaiheena, joten kvantigradu tuntui luontevalta valinnalta. Elin kuitenkin harhaisessa uskossa, että tutkimussuunnitelma on suurin piirtein avioliittoon verrattavissa oleva sitoumus. Lisäksi kuvittelin, että gradun aiheen keksiminen on kuin löytäisi Jeesuksen. Että jossakin vaiheessa opiskeluja taivaasta tippuu aihe joka on minulle Se Oikea. Ei tippunut. Terveyssosiologia kiinnosti kyllä, mutta mistään suuresta sielunpalosta ei voi puhua rehellisesti. Ahdistuin lisää.

Nyt kun istun tässä jälkiviisastelemassa, niin viime kesän tärkein opetus oli, että vaikka on hyvä olla valmistautunut ja sitoutunut aiheeseensa ennen semman alkua, niin gradun saa kyllä määräajassa aikaiseksi muutoinkin.

Nyt pitkälle edennyt graduni käsittelee itse arvioidun terveyden pohjaa. Menetelmänä on multinominaalinen logistinen regressio, jonka avulla vertailen Terveys2000 aineiston lääkärintarkastusten dataa potilaiden omaan arvioon terveydestään. Testaan lisäksi, modifioiko koulutus indikaattoreiden välistä suhdetta. En ole siis keksinyt pyörää, vaan jatkan olemassa olevaa tutkimusperinnettä. Menetelmän ja aihepiirin takia istun väestötieteen semmassa. Käytän työssäni Stataa.

Aineiston käyttölupaan liittyvä prosessi oli jähmeä. Terveys2000:ta koskevat tutkimussuunnitelmat menevät arviointilautakunnan kautta, mikä tarkoittaa käytännössä luonnosten pallottelemista edestakaisin. Sitten seuraa aineiston tilaamisen vaihe, jonka yhteydessä esimerkiksi osa hakemuksistani hukkui bittiavaruuteen. Muun säätämisen ohessa graduaiheeni vaihtui kesken seminaarin aineistoon liittyvien ongelmien takia. Pääsin kokonaiseen dataan käsiksi vasta loppusyksystä 2015, joten nykyistä graduani olen kirjoittanut vajaat 6kk.

Itse kirjoitustyö on ollut graduprojektin nautinnollisin osa. Enää ei ahdista. Teen kahta työtä joten olen paikoin joutunut taukoilemaan, mutta samalla olen oppinut aikatauluttamista. Ainakin itseltäni menee hetki aikaa orientoitumiseen kun avaan gradun, joten yritän varata säännöllisesti useamman tunnin gradusessioita. Joskus aikaa ei kuitenkaan vain ole, joten käyn taustoittavia artikkeleita läpi ihan aakkosjärjestyksessä yksi illassa töiden jälkeen tai aamuisin bussissa. Vähän on aina parempi kuin ei mitään ja sivu kerrallaan graduni etenee kohti maaliviivaa.

Olen suhtautunut graduun kuin työhön: se on vaan tehtävä. Kun motivaatio ja luovuus ovat hukassa, pakertelen teknisten seikkojen kanssa, esimerkiksi kirjoitan ajoja tai selvitän käyttämieni biomarkkereiden ja terveysindikaattorien lääketieteellistä taustaa. Semma on ollut valtava apu. En ole niinkään käyttänyt sitä tieteellisen esittämisen harjoittelemiseen, vaan tuulettanut pokkana patoumiani ja hakenut apua editoinnin ja umpikujien kanssa. Kiitos opponenteille ja semman pitäjille tästä mahdollisuudesta!

Mitä muuta opin? Viitteidenhallintaohjelma on ystäväsi. Ole systemaattinen, eli päätä joka päivälle mitä aiot tehdä ja pysy suunnitelmassasi. Älä märehdi pitkään yksin jos on vaikeaa, vaan kysy semmassa tai graduohjaajaltasi, luetuta gradu opiskelijakaverilla. Ja lopuksi: jos ei aineistoon liittyvää byrokratiaa lasketa mukaan, gradun tekeminen on itse asiassa kivaa.

Gradupalsta 1/2016 – Leena Alanko

Gradupalsta kuva

Muistan sen hetken toissa keväänä, kun päätin hieman väkipakolla täyttää graduseminaarin ilmoittautumislomakkeen. Tuolloin graduni aihe oli vielä hämärän peitossa, mutta onneksi minulla oli koko tuleva kesä aikaa miettiä asiaa. Graduseminaari koitti, ja saavuin helteiden ja kesätyön jäljiltä paikalle käytännössä saman epämääräisen aiherykelmän kanssa. Seminaarihuone oli kuitenkin täynnä todella kivoja ja neuvokkaita sosiologeja ja graduani lähti ohjaamaan kannustava ja avulias ohjaajani.

Tutkin gradussani tyypin 1 diabetetesta sairastavien omahoidon sosiaalisia ulottuvuuksia toimijuuden modaliteettien avulla. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jota varten haastattelin kymmentä diabeetikkoa. Teoriasidonnainen analyysini sivuaa Jyrki Jyrkämän toimijuuden modaliteettiajattelua. Kiinnostuin jo kandivaiheessa terveyssosiologian ja tieteen ja teknologiantutkimuksen tutkimusaloista. Kirjoitin kanditutkielmani sairauden ja potilaan roolin käsityksistä, joten graduaiheeni kehittyi hiljalleen kanditutkielmani perusteella.

Sairastamisen sosiaalinen ulottuvuus on mielestäni diabeteksen kohdalla erityisen mielenkiintoinen, koska sairauden tärkeä hoito tapahtuu pitkälti terveyskeskuksen ulkopuolella ja samalla ihminen voi elää monessa mielessä täysipainoista elämää. Työskentelin lukion jälkeen muutaman vuoden apteekissa ja uskon tämän vaikuttaneen myös aihevalintaan.

Tuntuu siltä, että jokaisella opiskelijalla on mielikuva gradusta ja sen tekoprosessista. Muistan ennen graduseminaaria tutustuneeni (kylläkin mahtavaan) Graduttaa-blogiin, jonka perusteella päättelin ikuisesti kestävän kirjoitusprosessin olevan lähinnä enemmän tai vähemmän memeihin taipuva epäonnistumisten sarja.

Todellisuudessa oma kirjoitusprosessini on sisältänyt sekä onnenpuuskia että stressinyyhkytystä. Monen opintojen loppuvaiheessa olevan tavoin ajauduin viime syksynä kokopäivätyö-gradu -limboon, jolloin oma gradumotivaatio oli koetuksella. Näin jälkiviisaasti voisin sanoa, ettei analyysiosiota tai muuta haastavampaa vaihetta kannata ajoittaa tällaiseen elämäntilanteeseen. Graduprosessi on työläs, siihen kannattaa varata työnteon vievä aika.

Sen sijaan nautin kovasti haastatteluvaiheesta. Oli jännittävää ja palkitsevaa lähteä toteuttamaan omaa tutkimussuunnitelmaa kirjaston ulkopuolelle ja saada haastateltavilta kiitosta aiheen valinnasta. Lisäksi gradun loppuvaiheessa on hienoa huomata, kuinka pitkään levällään olevat gradun palaset loksahtelevat kuin loksahtelevatkin kohdalleen.

Tällä hetkellä graduseminaari on takana ja graduni on lähes valmis. Tulevaisuuden graduntekijöille sanoisin, että kannattaa varata aikaa sekä gradun kirjoitusprosessille että vapaammalle ideoiden pyörittämiselle. Oivalluksista ja ongelmista kannattaa myös keskustella muiden kanssa: graduprosessin ei tarvitse olla hiljaista puurtamista.  Jos tuntuu, ettei gradulle jää aikaa, järjestä sitä. Vietin itse pätkän Lammin tutkimusasemalla, jolloin graduni eteni loikkauksin ja oli mukavaa keskittyä kerrankin yhteen asiaan.

Kaiken kaikkiaan graduhan on oikeastaan mahtava juttu. Siinä pääsee hyödyntämään kaikkea sitä luennoilta ja tedareista mukaan tarttunutta tietoa ja vielä työskentelemään itseään kiinnostavan aiheen parissa. Gradua ei kuitenkaan nostaa liian korkealle jalustalle, kyseessä on loppujen lopuksi yhdestä korkeakoulututkinnon osasta, opinnäytetyöstä.

Teksti: Leena Alanko

Kuva: Jenni Tuhkanen