Kahden maailman kansalaiset

Internetin ja sähköisen median kulttuurista vaikutusta on turha lähteä kiistämään. Elimellisenä osana lähes kaikkea tekemistä, me kuljemme digitaalista maailmaa mukanamme kantaen sen enempää edes ajattelematta asiaa. Puhelimien, tietokoneiden, televisioiden, asiakasomistajakorttien, mikrosirujen, navigaattoreiden, bitcoinien ja urheilukellojen avulla pidämme itsemme tiukasti kiinni virtuaalisessa realiteetissa – tuossa fyysisen maailmamme rinnakkaistodellisuudessa. Ja miksi emme pitäisi? Alati muuttuvana ja dynaamisena se pitää meidät tietoisina maailman tapahtumista, ottaa osaksi nopeatempoista yhteisöä ja täyttää tylsät hetkemme tarjoamalla tietoa ja viihdykettä.

Sanomisen monet muodot

Koko ihmiskunnan menestys on perustunut kommunikointiin. Olemmekin kehittyneet siinä verrattain lyhyessä ajassa varsin paljon. Siinä, missä esi-isämme örisivät luolissaan ja tempoivat toisiaan nuijilla päähän selvittäessään erimielisyyksiään, tarttuu nykypäivän sivistynyt kansalainen puhelimeensa, lähettää verbaaliakrobaattisen viestin vihansa kohteelle ja purkaa lopun turhautumisensa jossain parhaaksi katsomassaan somekanavassa. Tämä jälkeen hän jatkaa bussimatkaansa näennäisen rauhallisesti uutisotsikoita selaillen ja tuhahtaa paheksuvasti fyysiseen väkivaltaan turvautuville ”toisille”.

Digitalisaatio avulla olemme luoneet itsellemme uuden tilan, jossa tapahtuu taukoamatta. Jokaisella tilan käyttäjällä on mahdollisuus osallistua toimintaan ja myös kantaa kortensa kekoon yhteisöllisen tapahtumatuotannon nimissä. Perinteisen kommunikaation, jakamisen ja kierrättämisen periaatteet heräävät henkiin verkossa syntyvän ja elävän uuden kansanperinteen kontekstissa. Aikaisemmin suullisessa ja kirjallisessa muodossa toiminut kommunikointi kahmaisee sen tarkempia kyselemättä mukaansa niin kuvat, videot, äänet kun näiden luovat yhdistelmätkin. Lähes kaiken ollessa sallittua, vain mielikuvitus on rajana uudelleenkierrätyksen ja materiaalin muovaamisen saralla.

Lyhyestä virsi kaunis

Jos uudenlainen verkossa esiintyvä kulttuuri on hankalaa tutkijoille, on se vielä vierasta myös käyttäjilleen. Nopea tahti pakottaa lyhentämään kirjallista kerrontaa ja unohtamaan viestinnälle tärkeät tunneilmaisun muodot äänenpainoista eleisiin. Jos ainoat tavat kertoa sanomaansa liittyvistä merkityksistä ovat caps lockin käyttö tai hymiövalikoima, on sanansa valittava tarkkaan. Viestintätapojen muutoksen heijastuvat suoraan myös reaalielämän eri kommunikaatiotilanteisiin. Jo sinällään käytetyn kielen nopea muuttuminen on realiteetti. Uudissanat, lyhenteiden käyttö puhekielessä, vieraiden kielten vaikutus sekä kielen rakenteiden heikkeneminen kertovat käynnissä olevasta murroksesta.

Arkipäivän vuorovaikutustilanteet on helppo siirtää digimuotoon lähes sellaisinaan. Pikaviestimet, Skype-tyyppiset alustat sekä sosiaalinen media mahdollistavat nopeatempoisen ja paikkaan sitoutumattoman tavan viestiä. Niiden kautta tapahtuva kommunikointi perustuu pitkälti tehokkuuteen ja lyhyyteen eikä vaadi juuri syvempää tai edes kovin henkilökohtaista panosta. Sosiaalisten sääntöjen vaivaannuttavassa viidakossa tarpomisen sijasta on helpompi toimia oman mukavuusalueensa rajojen sisäpuolella. Myös aika menettää merkityksensä, kun informaation välitys ei välttämättä vaadi fyysistä kohtaamista. Voimme itse määritellä läsnäolomme ja tuntea painetta olla aina tavoitettavissa.

Jatkuvan muutoksen rattaissa

Kulttuurintutkijan näkökulmasta kommunikointitapojen muuttuminen on mielenkiintoinen ilmiö, joskaan ei mitenkään erillinen tapahtuma historian saatossa. Aikana ennen painettua tai sähköistä mediaa kokoonnuttiin, opittiin, juoruttiin ja kerrottiin satuja lapsille aivan kuten tänäkin päivänä. Sosiaalisina eläiminä tarpeemme eivät siis itsessään ole muuttuneet. Ne ovat vain muuttaneet muotoaan ja saaneet toimintakentäkseen toisenkin tilan. Se, miten jaamme aikamme näiden todellisuuksien kesken nyt ja tulevaisuudessa, muovaa kulttuurisia toimintatapojamme ja sosiaalisia rakenteitamme. Globalisaation ja digitalisaation myllerryksessä koko maailmasta on tullut alati liikkeessä oleva, helposti tavoitettava ja muovautuva yhteinen leikkikenttä – mutta vain niille, joilla on siellä leikkimiseen tarvittavat taloudelliset ja tekniset mahdollisuudet.

Riikka Karppinen

14.4.201814.4.2018

Tutkimuskohteena sosiaalinen media — uhka vai mahdollisuus?

Heräät aamulla ja tarkistat välittömästi puhelimesi ilmoitukset; oletko saanut uusia viestejä, tykkäyksiä, kommentteja tai kutsuja? Kenellä on syntymäpäivä tänään? Kuka on lisännyt Instagram Storyyn ensimmäistä kertaa? Päivän mittaan jaat kenties kuvan kahvikupistasi Instagramissa, saat kaksoisleukaselfien parhaalta ystävältäsi Snapchatissa, twiittaat paljon puhuttavasta aiheesta ja klikkaat olevasi kiinnostunut Facebook-tapahtumasta. Et välttämättä tee kaikkea tätä. Ehkä teet vielä paljon enemmän. Kiistämätöntä on joka tapauksessa se, että sosiaalinen media on vahvasti läsnä arjessamme. Mitä se meistä kertoo?

Helpommin sanottu kuin tehty

Sosiaalinen media on suhteellisen tuore, erittäin kiinnostava ja samalla kiistelty tutkimuskohde, jolla ei oikeastaan ole vakiintunutta määritelmää. Sen voidaan ajatella olevan ihmisten mielipiteiden ja ajatusten selvittämistä tai erilaisten alustojen käytön mittaamista. Se voi myös olla digitaalisten jalanjälkien, esimerkiksi klikkausten, tykkäysten ja uudelleentwiittausten, tutkimusta. Ainoastaan muutaman yksittäisen kommentinkin perusteella voi tehdä kokonaisen tutkimuksen. Rajojen vähäisyys ja vaihtelevat määritelmät mahdollistavat monenlaisten innovatiivisten tutkimusten teon, mutta myös vaikeuttavat tutkimuskentän hahmottamista.

Sosiaalisen median tutkimuskentän rajaamisesta vaikeaa tekee itse tutkimuskohteen laajuus ja uskomattoman nopea kehitys. Perinteisen median ja sosiaalisen median välinen raja on häilyvä; sen voidaan jopa sanoa katoavan kovaa vauhtia. Nykyään kaikkea voi kommentoida, kaiken voi jakaa ja kaikesta voi tykätä — oli kyseessä sitten uutinen, verkkokaupan vintage-farkut tai vaikkapa soittolista. Osa sosiaalisen median tutkimuksista onkin vanhentuneita jo julkaisuvaiheessa, sillä alustat ja käyttäjät muuttuvat niin nopeasti.

Tutkimukseen parhaiten soveltuvista tutkimus- ja analyysimenetelmistä ei olla päästy yhteisymmärrykseen. Big Data, eli laajojen ja jatkuvasti kasvavien tietomäärien kerääminen ja analysointi, on tällä hetkellä kenties eniten pinnalla oleva trendi sosiaalisen median tutkimuksessa. Se mahdollistaa nimensä mukaisesti suurien tietomäärien hyödyntämisen, mutta jää usein hyvinkin tilastolliselle tasolle. Syvempää analyysiä datan alla piilevistä merkityksistä, tulkinnoista, kokemuksista ja arvoista ei yleensä oteta tutkimuksessa huomioon. Perinteisemmät sosiologiset metodit, kuten haastattelut, havainnointi ja kyselyt, jäävät usein taka-alalle, mutta eivät toki ole täysin menettäneet merkitystään. Sen lisäksi, että mittaamme, mitä ihmiset tekevät sosiaalisessa mediassa, on myös tutkittava, miksi he toimivat juuri niin.

Eettiset ongelmat ovat suuri puheenaihe sosiaalisen median tutkimuskentällä. Esimerkiksi käyttäjien oikeudesta yksityisyyteen keskustellaan kiivaasti; saako yksityishenkilön julkaisemia kuvia, kommentteja ja muuta sisältöä käyttää tutkimuksessa täysin vapaasti? Voidaan ajatella, että kaikki sosiaalisessa mediassa julkiseksi asetettu sisältö on juuri sitä — julkista — ja siksi kaikkien vapaasti käytettävissä. Toisaalta tutkimuseettisten käytäntöjen mukaan kaikilta tutkimuksessa osallisina olevilta ihmisiltä on saatava lupa tutkimuksen tekoon. Sosiaalisen median käyttäjien ei periaatteessa voida olettaa automaattisesti hyväksyvän kaikenlaisen sisällön hyödyntämisen tutkimustarkoitukseen.

Mahdollisuuksia ja potentiaalia

Sosiaalisen median tutkimuksella on haasteensa, mutta se voi myös tarjota arvokasta tietoa asioista, joita ei muuten välttämättä voisi tutkia. Media-alustoja tutkimalla voidaan tutustua esimerkiksi ihmisten tiedonhakukäyttäytymiseen; mitä käyttäjät tietävät, mihin he kiinnittävät huomiota, mistä he etsivät tietoa? Sosiaalista mediaa tutkimalla voidaan myös saada viittauksia käyttäjien mielipiteistä ja reaktioista esimerkiksi tiettyihin teemoihin, puheenaiheisiin ja tapahtumiin. Mitkä hashtagit ovat suosittuja Twitterissä juuri tänään? Mistä puheenaiheesta käydään kiivaimmat väittelyt?

Aineistonkeruun helppous on ehkä yksi sosiaalisen median tutkimuksen parhaista puolista. Ensinnäkin, se on halpaa verrattuna perinteisen otantaan perustuvan tutkimuksen tekoon. Verkossa aineisto voidaan myös kerätä ja analysoida suhteellisen nopeasti verrattu melkeinpä mihin tahansa muuhun aineistonkeruutapaan.

Sosiaalinen media on kietoutunut niin tiiviisti elämäämme, että se kertoo meistä paljon. Se kertoo, mitä ajattelemme ja mistä olemme kiinnostuneita. Se kertoo päivärytmistämme ja suurimmista huolistamme. Vielä ei kuitenkaan olla yhtä mieltä siitä, miten sosiaalista mediaa kannattaa tutkia ja miten todenmukaisimmat tulokset saadaan. Siksi tarvitaan lisää tutkimusta, kehittyneempää teknologiaa ja ennen kaikkea pohdintaa siitä, mikä sosiaalisessa mediassa todella on julkista ja mikä yksityistä.

Maija Leermakers

6.4.201819.4.2018

Aamukahvi, äitisi Facebook ja kuolemankultit

Oletko koskaan miettinyt mikä on aamukahvisi yhteys muinaisiin kuolemankultteihin ja ihmisuhreihin? Et? Kukaan ei luultavasti voi syyttää sinua tarkkaavaisuuden puutteesta, eikä sinunkaan pitäisi. Tällaiset kysymykset ovat kuitenkin arkipäivää sille pienelle yhteisölle, joka kutsuu itseään rituaalitutkijoiksi. Olet varmasti törmännyt elämäsi aikana erilaisiin rituaaleihin. Joistakin puhut ylpeydellä ystäviesi kanssa kun toisia kummeksut tai ehkä ajattelet, että et ole eilisen teeren poika ja rituaalit ovat kansalle, jonka oopiuminhimo on totuudenrakkautta suurempaa. Luettuasi läpi tämän tekstin toivottavasti havahdut maailmaan, joka on täynnä rituaaleja sekä pohtimaan josko kahvikupillasi ja äidilläsi sittenkin on jotain tekemistä kulttien kanssa.

Ottaaksemme ensiaskeleemme kahvista kohti kuolemankultteja meidän täytyy ensin laittaa kengät jalkaan. Tässä tapauksessa matka vaatii, että pohdimme hetken rituaalin käsitettä. Juot kahvia aamuisin, äitisi päivittää vahingossa statukseensa kerran viikossa googlehakunsa naistenvaivat ja jotkut muinaiset kultit uhrasivat ihmisiä aina tasaisin väliajoin. Sattumaako? Ei rituaalitutkijalle! Ensimmäinen rituaalien yleinen piirre on, että ne ovat toistuvia. Kuitenkaan emme kutsuisi monia arjessa toistuvia asioita rituaaleiksi. Mikä sitten erottaa rituaalisen kakkaamisen ei-rituaalisesta?

Evoluutiobiologit ja kognitiotieteilijät ovat käyttäneet tuhansia työtunteja asian miettimiseen, jotta meidän olisi helppo ammentaa syvältä eikä osua sammion pohjaan. Julian Huxley (1887 – 1975) antoi painavan sanansa asiaan ja siinä samalla juurrutti rituaalintutkimuksen vahvasti biologiaan.

Ritualisaatio

Huxley kirjoitti ensimmäisen kerran ritualisaatiosta konseptina 1914 puhuessaan silkkiuikkujen soidinmenoista. Silkkiuikut tanssivat rytmisesti kopioiden toistensa liikkeitä, kunnes lopulta seremonian kliimaksissa juoksevat yhdessä vedenpintaa pitkin, ja pariutuminen saa päätöksensä. Huxley lähestyi tällaista tilannetta erottaen siitä kaksi keskeistä piirrettä. Soidinmeno oli Huxleyn mukaan sekä käytännöllinen, että kommunikatiivinen. Ritualisaation teorian mukaan rituaalit saivat alkunsa niiden käytännöllisyydestä. Silkkiuikkujen kohdalla toisen kopioiminen ja rytminen tanssi luovat parin välille sosiaalisen yhteyden sekä kummallekin edullisia tunnetiloja.

Silkkiuikkujen soidinmenojen käytännöllinen puoli siirtyy hyvin helposti ihmisten ymmärtämiseen. Tutkimus on osoittanut melko vahvasti, että ihmiset pitävät itsensä kaltaisista ihmisistä ja ruumiinkielen peilaaminen tapahtuu luonnostaan meitä miellyttävien ihmisten kanssa. Tanssilla ja ruumiillisella yhteiskoordinaatiolla on myös siis osansa ihmisten toiminnassa. Sosiaalisen yhteyden luominen on ollut vahva evolutiivinen etu, ja tanssin on katsottu olevan myös ihmisille tapa vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Entä rituaalin kommunikatiivinen puoli? Kommunikatiivisuus viittaa sen kantamiin merkityksiin erillisenä niistä käytännön teoista, joista rituaali oikeastaan koostuu. Silkkiuikkujen tapauksessa toisen liikkeiden kopioiminen viestii tiukimmasta mielessä halusta paritella, mutta myös niistä ominaisuuksista, joita teko itsessään vaatii, sosiaalisuudesta, terveestä hermostosta jne. Tämä rituaalin viestivyys on helppo nähdä myös ihmisillä. Yhtenä ilmiönä voidaan tarkastella erilaisia aggression ja dominanssin osoituksia, jotka voivat olla huomattavan samanlaisia lähisukulaistemme kanssa. Jos olet joskus ollut elossa, olet luultavasti törmännyt kahteen ihmisurokseen, jotka kädet laskettuina huutavat toisilleen rinnat vastakkain. Tällaiset bluffaukseen ja rituaaliseen kilpailuun perustuvat toiminnot ovat saaneet ihmisillä paljon monipuolisempia muotoja kuin muilla eläinlajeilla, mutta niiden hyödyllisyys ei kuolemaan johtavan kilpailun muotona on ilmeisen selvä lajin selviytymisen kannalta. Keskiaikaiset turnajaiset, kaksintaistelut erilaisilla säännöillä ja jopa joidenkin kulttuurien kaksinkamppailuna käytävät laulukilpailut voivat toimia samalla tavalla kun tarkoitus on välttää kuolemaa ja päästää ulos höyryjä. Tälläiset voiman- tai taidonnäytteet viestivät siis kyvystä päihittää toinen kuitenkaan ottamatta kuoleman riskiä.

Entäs mun kahvi ja mutsi?

Aamukahvin tai äitisi ongelmat hakukoneiden kanssa eivät selvästi ole vuosituhansien saatossa kehittyneitä vaistonvaraisia elämän ja kuoleman kysymyksiä. Kuitenkin kun ihmisen rituaaliset taipumukset tuodaan yhteen uusien nopeasti muuttuvien ympäristöjen kanssa, ne eivät häviä vaan muuttavat muotoaan. Aamukahvisi ei ehkä ole elämälle välttämätön kaikesta vastustelusta huolimatta, mutta se luo henkisen tilan, joka erottaa aamutuntien muodottoman hirviön päivän päämääräorientoituneesta ja sosiaalisesta sinusta. Äitisi taas ehkä kokee tasaisin väliajoin huolta terveydestään ja hallitsee ahdistustaan rutiininomaisesti etsimällä asiasta tietoa illan pikkutunneilla, eikä aina hallitse maisteritason tiedonhakua.

Tätä rituaalitutkimuksen näkökulmaa voidaan käyttää selittämään yksittäisiä asioita, mutta se avaa myös suuria näkökulmia nykyiseen tilanteeseemme, ja tämänkin blogin keskeiseen teemaan digitalisaatioon. Ihmiset ovat vuosituhansien saatossa keränneet ison joukon suhteellisen vakaissa oloissa kehittyneitä vaistoja ja toimintatapoja, joiden kanssa elämme päivittäin. Mitä tapahtuu, kun ympäristö muuttuu niin nopeasti, etteivät sisäiset mallimme ja vaistomme enää ole ajan tasalla ulkoisen todellisuuden kanssa? Kysymystä on helppo ajatella vaikkapa moraalisten intuitioidemme kautta. Suuri osa ihmisistä tuntee väkivallan muita kohtaan vastenmielisenä, kun taas talousrikoksia on vaikea käsitellä suurella tunteella vaikka niiden vahingollisuus voi olla satakertainen.

Huxleyn tarjoaman ritualisaation teorian näkökulmasta voitaisiin tarkastella vaikka kuinka erilaiset digitaaliset alustat rajoittavat, tukevat tai muokkaavat niitä rituaalisia tottumuksia, joita meillä on. Facebook ja muut isot yritykset käyttävät suuria määriä rahaa ihmisten käyttötottumusten tutkimukseen, jotta ne voisivat tarjota käyttäjilleen mahdollisimman hyvän kokemuksen tai ainakin saada ihmiset palaamaan tuotteidensa pariin. Tällaisen tutkimuksen päämäärä voi olla rahallinen voitto, mutta se vaatii vankan käsityksen niistä tavoista, joilla ihmiset vuorovaikuttavat uuden teknologian kanssa. Rituaalien ja niiden mekanismien tunteminen auttaa luomaan tiettyihin tarkoituksiin toimivia ympäristöjä tai välttämään niitä, joissa voi tulla hyväksikäytetyksi. Emme vielä tunne läpikotaisin digitalisaation mukanaan tuomia ilmiöitä ja niiden tutkiminen tarjoaa tarpeeksi varmasti eväitä kokonaisiin elämäntöihin.

Roope Rouvali