Vuonna 1995 ilmestynyt Walt Disney Picturesin piirroselokuva Pocahontas keskittyy pohjoisamerikkalaisen intiaanipäällikön Powhatanin Pocahontas -nimiseen tyttäreen, joka tutustuu tunkeilijoina esitettyjen englantilaisten arvostamaan tutkimusretkeilijään John Smithiin. John Smith ja Pocahontas rikkovat maantieteellisiä, mutta erityisesti kulttuurisia rajoja, rakastuessaan toisiinsa rajamaan tuntumassa. Rajamaan sekä rajaseudun käsitteet mielessäni ryhdyin tutkailemaan lapsuuden suosikkielokuvaani hieman tarkemmin.
Pocahontaksessa nähdään eräänlainen ”idän” ja ”lännen” vastakkainasettelu. Läntisessä luonnossa elävän pohjoisamerikkalaisen intiaaniheimon kasvatti on kuin vapauden ja luonnonmukaisen elämän ruumiillistuma, kun taas Lontoosta lähtöisin oleva John Smith edustaa ohjatumpaa, idänomaista edistystä tavoittelevaa maailmankuvaa. Nämä kaksi opettavat toisilleen kumpikin omista kulttuureistaan, paljastaen heidän käsityksensä esimerkiksi edistyksellisyydestä ja maaperän hyödyntämisestä poikkeavan suuresti.
Rajaseudulle ominaista on tietynlainen yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden vastakkainasettelu sekä tämän luoma jännite, ja tällaisen asetelman aistii myös Pocahontaksessa. Pocahontas pohjaa etäisesti todellisiin historiallisiin tapahtumiin sekä henkilöihin, kun pohjoisamerikkalaisen intiaaniheimon kasvatti Pocahontas todella tapasi siirtolaisia, heidän joukossaan muuan John Smith. Elokuvan vastaparit – pohjoisamerikkalaisten alkuperäisasukkaiden heimo sekä englantilainen tutkimusretkeilijäjoukko – näyttäytyvät tiiviinomaisina yhteisöinä, joissa kummassakin yksilötoiminta osoittautuu lopulta käänteentekeväksi. Pocahontaksen pakottaessa isänsä katsomaan John Smithiä uusin silmin ”vihan polun” johdatettua heidät taistelun partaalle ja Smithin teloitukseen asti, haastaa yksilön näkemys koko muun yhteisön näkökannan. Samoin käy myös englantilaisten keskuudessa, kun he huomaavat yhden ”villin” puolustavan oletettua vastustajaa.
Elokuvassa esitetty raja perustuu pitkälti maantieteeseen, mutta taustalla on muitakin tekijöitä. Englantilaiset tulevat Lontoosta laivoilla, ylittäen Atlantin valtameren ja saapuen ”Uuteen maailmaan”. Pohjois-Amerikan mantereen raja kääntyy häilyväksi, kun siirtolaisväki alkaa kaataa metsiä ja rakentaa leiriään. Kyseessä oleva raja siirtyy, kun Ratcliffe julistaa heidän raivaamansa alueen ”Jamestowniksi”, Englannin kuningas Jamesin mukaan. Kun alkuperäiskansa ja muukalaiset kohtaavat, tulee tästä alueesta rajojen piirtämä. Aluejako muuttuu, ja osapuolten asuttamat alueet muodostavat limittymäkentän, jotka toisaalta yhdistävät, toisaalta erottavat kahta eri kulttuuria sekä rannikkoseutua sisämaasta. Raja näkyy konkreettisesti ainoastaan alkuperäisväestön ja siirtolaisten asumusten erilaisessa rakennustyylissä ja myöhemmin englantilaisten rakentaman aidan myötä, muuten se on pitkälti mentaalinen ero kahden eri kulttuuriryhmän välillä.
Aluksi ongelmaton raja ylitetään vaivattomasti tutkimusretkeilijöiden toimesta, kunnes kumpikin osapuoli ryhtyy vartioimaan omaa aluettaan tunkeilijoiden varalta. Hyökkäykset kummaltakin puolelta uhkaavat rajamaata sekä sen läheisyydessä olevia, sysäten eri osapuolet taisteluvalmisteluihin. Heimo kokee olonsa sekä kotinsa uhatuiksi näiden vierailla aseilla varustettujen muukalaisten saavuttua heidän mailleen, ja tietämättömyys ajaa heitä vihaa ja pelkoa kohti. Pelko ja viha ovat myös englantilaisten mielissä, kun Ratcliffe epäilee alkuperäisasukkaiden suojelevan kultaa ja rikkauksia. Moinen vastakkainasettelu tuo mieleen rajakiistan, joka tässä tapauksessa perustuu maantieteelliseen reviirikäsitykseen, mutta myös osapuolten eroaviin kulttuurisiin piirteisiin sekä tapoihin.
Yhdenmukaisesti, luonnonmukaisesti elävä intiaaniheimo varjelee rajan myötä maataan, ja pelkän reviirin varjelun sijaan kyseessä on myös heidän elinkeinojensa ja -tapojensa suojeleminen. Jos siirtokuntaa perustavat siirtolaiset saisivat lisää alueita, joutuisivat Powhatanin heimon ravinnonhankinta sekä luonnon kunnioittaminen uhatuiksi. Heimon alueen pienentyminen elokuvan kuluessa muuttaa heidän elämäänsä, ohjaa heitä suojelemaan rajaa sekä yhteisön jäseniä. Aiemmin itsestään selvä luonnon koskemattomuus ei ole enää oletusarvo, ja tulokkaiden uho kiristää välejä myös heimon sisällä. Erityisen kovalla koetuksella on Pocahontaksen suhde isäänsä, joka ei luota ”valkoisiin miehiin” lainkaan. Eriäviä mielipiteitä kulttuurien ja osapuolten kohtaamisesta rajan tuntumassa löytyy myös englantilaisten leiristä, jossa John Smithin livahtaminen alkaa ennen pitkää herättää huomiota.
Rajamaalla kohtaavat Pocahontas ja John Smith asettavat itsensä lisäksi myös läheisensä vaaraan. Rajamaa ilmenee kaikille epävarmana ja uhkaavana tilana, jossa toisinaan käyttäydytään toisia uhmaten, toisaalta tarkkaillaan tilannetta ja pysytään taka-alalla. Tämä kaikki kiteytyy kohtauksessa, jossa rakastavaiset tulevat Thomasin ja Kocoumin yllättämiksi. Kocoumin hyökätessä John Smithin kimppuun Thomas rientää auttamaan ystäväänsä, ja ampuu Kocoumin. Smith vangitaan Thomasin sijaan ampujaksi epäiltynä, ja rajamaan epäselvä status sen kuin vahvistuu.
John Smith ja Pocahontas ovat alun perin tavanneet ”idän” ja ”lännen” rajamaalla rauhallisin aikein, yhdistäen nämä vastakohdiksi mielletyt alueet ja yhteisöt. Välienselkkaukselta vältytään vain täpärästi, kun nämä kaksi yksilöä uskaltavat päästää ennakkoluuloistaan irti, ja katsovat maailmaa hetken toisen silmin. Kuten Pocahontas kuuluisassa Tuulen värit -kappaleessa laulaa: ”Vaan katso joskus silmin muukalaisen; onni uusi kohdallasi toteutuu”.
Janina Vesala