R-O-U-T-E-S or R-O-O-T-S?

Identiteettimme on merkillinen kokonaisuus, täynnä merkityksiä ja erilaisia tulkintoja. Identiteetit ja niiden tutkiminen ovat olennainen osa kulttuurintutkimusta, ja mainitsemisen arvoinen uranuurtaja niiden parissa on sosiologi Stuart Hall (1932–2014). Hall esitti uransa aikana useita teorioita ja näkemyksiä identiteetteihin liittyen. Mielenkiintoinen The Stuart Hall Project -dokumenttielokuva (ohj. John Akomfrah 2013) kurkistaa Stuart Hallin elämään haastatteluiden muodossa. Hall pohtii paljon kuulumisen tunnetta ja sen suhdetta identiteettiin. Kuka minä olen, ja minne minä kuulun? Kertooko se, mistä tulen, jotakin minusta? Jos kertoo, mitä se kertoo?

Animaatio- ja piirroselokuvien ystävänä ryhdyin pohtimaan kotisohvalta käsin, kuinka monissa tarinoissa on esillä juuri identiteetti, sen rakentuminen, jonnekin kuuluminen, ja miten tämä kaikki nivoutuu yhteen. Jos pidetään Hallin lausahdus mielessä, voimme tarkastella lähes mitä tahansa ”kasvukertomusta”. Otan ensimmäiseksi esimerkiksi Walt Disney Picturesin elokuvan Herkules (ohj. Ron Clements & John Musker 1997), joka kertoo kreikkalaisten jumalien Zeuksen ja Heran lapsesta Herkuleksesta. Vauvana Herkules siepataan, ja hän päätyy kuolevaisten sekaan maan kamaralle. Siellä hän kasvaa juuristaan tietämättömänä, eikä tunne kuuluvansa joukkoon. Herkules saa historiansa selville, ja ryhtyy kaikin keinoin tavoittelemaan sankaruutta sekä paluuta jumalten joukkoon Olympos-vuorelle. Yllättäen matkalla opitaan paljon sekä itsestään että elämästä, ja loppujen lopuksi, kun pääsy Olympokselle on auki, Herkules päättääkin jäädä kuolevaisten joukkoon. Onko identiteetti tai kuuluminen lainkaan yksiselitteinen asia? Kertovatko juuremme, minne tulemme kulkemaan ja mitä kautta? Toisaalta Herkules löytää takaisin ”kotiin”, mutta matkan varrella hän löytää uuden kodin, tai jopa useita sellaisia. Valinnanvaikeus iskee, kun kotien risteämiskohdat pakottavat valitsemaan yhden, vaikka kaikki tuntuisivat yhtä tärkeiltä.

Samankaltaista pohdintaa on havaittavissa Disneyn Moana –elokuvassa (ohj. Clements & Musker 2016). Moana (suomenkielisessä käännöksessä Vaiana) on kylän päällikön tytär, joka kokee suurta kaipuuta merelle kielloista huolimatta. Kukaan kylän asukkaista ei saa poistua riuttaa pidemmälle, ja myös Moana tottelee kieltoa, kunnes saa tietää kansansa historiasta merenkulkijoina. Haastettuaan perhettään heidän päätöksestään pysyä saarella, jolla ravinto alkaa huveta, Moana lähtee matkalle pelastaakseen kylänsä tulevaisuuden. Tarinassa on jatkuvasti esillä ristiriita, kun Moana ei halua pysyä saarella muiden kyläläisten tavoin, vaan hän haluaa nähdä mitä riutan ulkopuolella on. Samalla hän potee huonoa omaatuntoa halutessaan enemmän ja kaivatessaan muualle. Isoäitinsä opastamana Moana ymmärtää, että menneisyys vaikuttaa siihen, mitä hänen on tarkoitus olla, mutta ”pieni ääni” hänen sisällään on se, mitä hän todella on. Perinteiden jatkamisen painolastin voi kantaa omalla tavallaan; voi pelastaa kylänsä, kunnioittaa vanhempiaan ja seurata sydäntään, luoden itse oman polkunsa.

Onko identiteettimme pakko olla jotakin mustavalkoista? Ehkä se on sekoitus sitä, mistä tulemme, millaisen matkan kuljemme, ja mitä matkalla opimme. Kokemuksemme ja ympäristömme muokkaavat meitä, ne rakentavat meitä pala palalta. Identiteetin määrittelyssä on eri teoreetikkojen välillä suuria eroja. Toisten mukaan identiteetille olennaista on sen muodostama ajallinen jatkumo, kuinka identiteetin saa puettua tarinamuotoon. Toiset sen sijaan uskovat, että identiteetti ei ole mitään vakaata tai pysyvää, vaan kyseessä on alati muuttuvia ja kerrostuvia yksittäisiä ominaisuuksia tai piirteitä, jotka kiinnittyvät kuhunkin aikaan ja paikkaan ominaisella tavalla.

Jos vedämme yhteen Stuart Hallin näkemyksiä identiteetistä, ja yhdistämme niitä näihin kahteen mainitsemaani elokuvaan, voimme havaita muutamia tärkeitä seikkoja. Moanan ja Herkuleksen tapauksessa heidän identiteetissään tapahtuu muutoksia. He muuttuvat, oppivat ja kokevat matkan varrella. Kaikki se, mitä tapahtuu, vaikuttaa heihin jollakin tavalla. Identiteetti ja sen määritteleminen oman minuutensa kohdalla tarkoittaa sitä, että osaa erottaa itsensä muista. Identiteetin muodostuminen tai kuvaaminen vaatii sen, että kiinnittää huomion niin eroihin kuin yhtäläisyyksiin muiden kanssa. Se on sekä yhteenkuuluvuutta että erottautumista. Sitä, että elää kuolevaisten keskellä, vaikka tuleekin jumalperheestä. Sitä, että avaa menneisyyden haavat, ja parantaa ne uusin rohdoin. Sekä Moana että Herkules opettavat meille, että kuulumisen tunne ei aina perustu siihen, mistä tulee tai minne on menossa. Kyse voi olla siitä, kuinka menneen ja nykyisen punoo yhteen, ja missä kullakin on hyvä olla milloinkin.

 

Janina Vesala

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *