Saimme osallistua mainion elokuvan

tekemiseen ryhmätyönä. Tarinamme, pupun ystävänpäivä yllätys kertoo ystävyydestä, joka laajenee kun tutustutaan uusiin ystäviin. Hankala väärinkäsitys saadaan selvitettyä ja pupu kokeilee tandem-hyppyä Stadionin tornista laskuvarjolla uuden ystävänsä innoittamana.
Tällaisen projektin tekeminen sopisi hyvin koko syyskauden aiheeksi

lapsiryhmän kanssa. Lavasteiden teko kestäisi viikon-pari. Tarinaa keksittäisiin samalla. Hahmojen suunnittelu veisi myös aikaa. Kuvaaminen tulisi tehdä maltillisissa pätkissä suunnitelman mukaan, jotta se jouhevasti sujuisi ryhmän muun toiminnan ohessa. Lopputulos on varmasti kaiken vaivan arvoinen!
Lopuksi Ipadilla kuvattuun elokuvaan äänitettiin puheet ja mielikuvitusrikkaat äänet.
Tarinamme päättyi Rotan, Siilin ja kahden pupun yhteiseen mansikkakakun syömiseen. Onnellisia loppuja ei koskaan ole liikaa!