Kirjaston palveluvalikoima herätti kiinnostusta avoimen tieteen kevätkioskeilla

Avoimen tieteen kevätkioskit keräsivät mukavasti kävijöitä kampuksilla huhtikuun ensiviikoilla. Kioskit toivat kirjaston asiantuntijat ja palvelut lähelle yliopistolaisia, ja samalla kirjasto sai ideoita palveluiden kehittämiseksi. Uutena avauksena oli Kaisa-talon Ohjauskulman kioski, jossa avointa tiedettä lähestyttiin erityisesti opiskelijoiden näkökulmasta.

Continue reading “Kirjaston palveluvalikoima herätti kiinnostusta avoimen tieteen kevätkioskeilla”

Tutkimusportaali on tutkimuksen näyteikkuna

Tiedot Helsingin yliopiston tutkijoiden julkaisuista ja tutkimustoiminnasta ovat kaikkien selailtavissa julkisessa portaalissa. Tutkimusportaalin kautta saa tietoa monitieteisen yliopiston asiantuntijoista, julkaisuista, projekteista ja muista aktiviteeteista. Monet julkaisuista on luettavissa avoimesti myös verkossa.

Yliopistolaiset lisäävät vuosittain mm. omat julkaisunsa, täydentävät tieteenalat sekä liittävät tarvittaessa ORCID-tunnisteen profiiliinsa TUHAT-järjestelmässä (vaatii kirjautumisen).  Yliopisto käyttää järjestelmää paitsi raportointiin opetus- ja kulttuuriministeriölle, myös esimerkiksi toimintansa arvioinnissa.

Tutkija, katso kirjaston videolta tai oppaasta, miten lisäät vuosiraportoinnin tiedot järjestelmään.

VIDEO: https://youtu.be/APAHUzTBWas
TUHAT-OPAS: https://libraryguides.helsinki.fi/tuhat/

Voit myös tulla mahdollisten kysymystesi kanssa viimeiseen TUHAT-klinikkaan, joka järjestetään Kaisa-talossa 24.1.2019 klo 14-16 (5.krs, pc-luokka 5057).

Young woman in pink shirt working

Avoimen tieteen tueksi on lukuisia palveluita – Valitse itsellesi sopivat!

Kirjastolla on laaja valikoima palveluita, joita tutkimuksen avoimeksi saattamisessa voidaan hyödyntää. Meiltä löytyy toisaalta myös kaikille avoimia oppaita ja kursseja. Kehitämme palveluitamme myös jatkuvasti – siksi et ole ehkä kaikista vielä kuullutkaan. Poimi tästä listasta omiin tarpeisiisi sopivimmat palvelut tai kysy lisää kirjastosta.

Open Access -tuki

Vastaamme kaikkiin avointa julkaisemista koskeviin kysymyksiin osoitteessa:

Avoimen julkaisemisen opastus

Tilaa itsellesi tai ryhmälle opastusta avoimeen julkaisemiseen, kuten rinnakkaistallentamiseen.

Rinnakkaistallennuspalvelu

Tutkijan tarvitsee ainoastaan lähettää julkaisun käsikirjoitusversio, kirjasto tekee muun työn. Lähetä tiedosto osoittella:

Helda-julkaisuarkisto

Haluathan, että tutkimuksesi löydetään? Ja vielä vuosienkin päästä? Helsingin yliopiston oma julkaisuarkisto tarjoaa mutkattoman mahdollisuuden avoimeen julkaisemiseen sekä  pitkäaikaiseen säilyttämiseen.

HUP – Helsinki University Press

Open Access kustantamo julkaisee monografioita, artikkelikokoelmia ja lehtiä eri aloilta.

Datatuki

Yliopiston datanhallinnan, tietotekniikan, lakipalvelujen sekä arkistojen asiantuntijat auttavat tutkijaa datanhallintaan liittyvissä kysymyksissä yhdessä osoitteessa.

Datanhallintakoulutus ja työpajat

Tarjoamme tutkijoille ja opiskelijoille työpajoja ja kursseja datanhallintaan  ja suunnittelemiseen.

DMP-kommentointipalvelu

Rahoitushaussa tutkimussuunnitelmaan kuuluvan aineistonhallintasuunnitelman laatimiseen on tarjolla tukea yliopiston tutkijoille. Suunnitelmat lähetetään sähköpostitse datatuelle.

DMPTuuli

Aineistonhallintasuunnitelmaa varten tehty kansallinen työkalu opastaa tutkijaa suunnitelman teossa.

Research Data Services

Portaalipalvelu kokoaa yhteen Helsingin yliopiston datanhallintaan liittyvät palvelut sekä opastaa oikean palvelun löytämisessä.

Tutkijan Open Access -opas

Perusasiat avoimesta julkaisemisesta sekä siihen liittyvistä palveluista ja mahdollisuuksista.

Kirjoittajamaksuopas

Tästä oppaasta löydät päivitetyt tiedot yliopiston tutkijoille suunnatuista kirjoittajamaksualennuksista.

Datanhallinnan perusasiat

Datanhallinnan perusteet tiiviisti ja käytännönläheisesti. Sopii erinoimaisesti ensikosketukseksi dataan ja sen hallintaan.

Research Data Management -opas

Koottuna tutkijan kannalta kaikki keskeiset datanhallinnan asiat.

tieteenalaoppaat

Kaikille avoimiin oppaisiin on koottu tieteenalakohtaisesti tietoa sekä kirjaston hankkimista että avoimista aineistoista.

 Tiedonhankinnan MOOC-kurssit

Avoimilla verkkokursseilla voit opiskella tiedonhankinnan perusteet milloin ja missä tahansa.

OpenAIRE – avoimen julkaisemisen infrastruktuuri

Helsingin yliopiston kirjasto on OpenAIRE-yhteistyön kansallinen koordinoija ja tarjoaa tietoa sen palveluista.

 Iris.ai

Keinoälyä hyödyntävä tutkimusassistentti auttaa löytämään relevantteja tieteellisiä OA-julkaisuja. Avoin perusversio kaille, yliopistolaisille lisäksi laajempi Premium-versio.

Editori

Avoimen julkaisemisen työkalun avulla voit perustaa OA-lehden tai harjoitella vertaisarviointia.

Teksti:
Kirjaston Open Access -työryhmä
Ingressi ja editointi: Ursula Virolainen

Research Data Management basics – sign up for the courses on 23.10., 22.11. and 11.12.

How to define and describe research data and materials? How to make them openly available and where to store them safely?  How to use DMPTuuli in research data management planning?

These and other basic questions will be answered in a RDM basics (Research Data Management) lecture. RDM basics lectures with the same content is running throughout the year. Lectures are open for University of Helsinki students and personnel.

Edit 14.8.2018: UNFORTUNATELY ALL SESSIONS FOR THE FALL TERM 2018 ARE NOW FULLY BOOKED. The schedule for the spring term 2019 RDMBasics lectures will be announced by the end of the year. Please, follow the Datasupport Courses & workshop event calendar!

RDM basics lectures / late fall 2018
Kaisa house, it class (5057), 5th floor

Tuesday October 23, 10-12 am
Thursday November 22, 12-2 pm
Tuesday December 11, 10-12 am

Enrollments: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/90393/lomake.html

The primary language of the lecture will be English. Help and instructions are also available in Finnish.

See all the courses: http://libraryguides.helsinki.fi/rdm/courses-workshops

The lectures are organized by the University of Helsinki DataSupport.

Open Access -viikko tuo tuoreita näkökulmia tiedon avoimuuteen

Kansainvälinen Open Access -viikko on jälleen ensi viikolla, 22.-28.10.2018. Yksi tänä vuonna erityisesti nousevista aiheista on eurooppalaisten tutkimusrahoittajien julkistama Plan S -suunnitelma, jonka tarkoitus on vauhdittaa kehitystä kohti tiedejulkaisujen 100 %:n avoimuutta. Tavoitteena on täysi avoimuus vuonna 2020.

Plan S -suunnitelmasta ja avoimen tieteen infrastruktuureista keskustellaan myös Avoimen tieteen iltapäivässä Tiedekulmassa 24.10.2018 klo 12-14. Iltapäivän teemana on Kuka omistaa julkaisusi? Tilaisuuteen sisältyy Helsingin yliopiston avoimen tieteen palkinnon jako, panelistien puheenvuoroja sekä keskustelu. Panelisteiksi on kutsuttu edustajia yliopistosta, Opetus- ja kulttuuriministeriöstä sekä Suomen Akatemiasta. Tilaisuuden päättää sähkökvartetin ainutkertainen musiikkiesitys, jonka tuottavat M.A. Numminen ja DIMI-trio.

Tarkempaa tietoa Helsingin yliopiston kirjaston järjestämistä Open Access -viikon 2018 tapahtumista löydät Open Access -viikon tapahtumasivulta.

 

Tieto globaalisti kaikkien ulottuville

Open Access -viikon aikana pyritään paikallisesti ja globaalisti nostamaan esiin avoimen tieteen näkökulmia ja avoimuuteen liittyviä hyötyjä. Tänä vuonna viikon teemana on Designing Equitable Foundations for Open Knowledge. Teeman avulla herätetään keskustelua siitä, miten avoin tiede saadaan globaalisti kaikkien ulottuville ja miten sille voidaan luoda oikeudenmukainen perusta. Maailmanlaajuisesti kysymyksiin kuuluu mm. se, miten varmistetaan, ettei tiedontuottajia suljeta pois esimerkiksi kohtuuttoman korkeiden kirjoittajamaksujen vuoksi.

Kansainvälisen Open Access -viikon sivustolta löytyy tietoa eri vuosien teemoista sekä eri maissa järjestettävistä tapahtumista. Lisäksi sivustolla on blogeja ja keskusteluja sekä kuvausta eri maiden avoimen tieteen työryhmistä.

Kirjasto mukana OA-viikolla jo vuodesta 2012

Helsingin yliopiston kirjasto on osallistunut Open Access -viikkoon vuodesta 2012 alkaen. Viime vuonna kirjasto toteutti Avoimen tieteen iltapäivä -tilaisuuden, #OAhaaste -kampanjan sekä Open Science Kiosk -tapahtumia yliopiston kaikilla kampuksilla. Viimevuotiseen Avoimen tieteen iltapäivä -tilaisuuteen liittyvän blogitekstin voit lukea täältä.

Mirkka Lappalainen (vas.) Eeva Nyrövaaran haastateltavana Avoimen tieteen iltapäivässä 2017. Kuva: Jussi Männistö

 

Teksti: Mika Holopainen ja Kimmo Koskinen
Editointi: Ursula Virolainen

Muista avoin arkistointi – lähetä hyväksytty käsikirjoitus kirjastoon tallennettavaksi

Tutkija, lähetä julkaisusi rinnakkaistallennettavaksi (Green OA) kirjastoon. Tarkistamme julkaisuoikeudet ja tallennamme julkaisut kustantajan ehtojen mukaisesti. Vertaisarvioidun ja hyväksytyn käsikirjoitusversion tallennuksen julkaisuarkistoon useimmat kustantajat yleensä sallivat.

Lähetä tiedostot meille

Tutkijana vastuullesi jää lähettää hyväksytty käsikirjoitus (AAM, post-print) kirjastolle osoitteeseen openaccess-info@helsinki.fi. Mukaan tulee liittää mahdollisuuksien mukaan myös tieto tulevasta julkaisupaikasta. Tieteenalakohtaiseen arkistoon, kuten arXiviin jo tallennettua artikkelia ei tarvitse erikseen palveluosoitteeseen lähettää, pelkkä arXivin julkaisulinkin toimitus riittää. Avoimen julkaisemisen oppaasta saat lisätietoja palvelusta.

Tutkimusjulkaisut avoimeksi

Helsingin yliopiston avoimen julkaisemisen periaatteiden (2017) mukaisesti kaikki Helsingin yliopistossa tuotetut tieteelliset julkaisut tallennetaan TUHATin kautta julkaisuarkisto HELDAan. HELDAssa julkaisujen pitkäaikainen säilytys ja käyttö ovat turvattuina. Euroopan Komission ja Science Europen muodostaman koalition Plan S -julistus vaatii puolestaan Euroopassa julkisesti rahoitetun tutkimuksen tuottamia tieteellisiä julkaisuja avoimesti saataville 1.1.2020 lähtien.

Mielessä syyskuun Akatemian haku? Lähetä aineistonhallintasuunnitelmasi kommentoitavaksi 19.9.2018 mennessä

Tutkija, jos aiot hakea Suomen Akatemian  syyskuun haussa 10.9.-1.10.2018  ja haluat aineistonhallintasuunnitelmastasi ammattilaisen ennakkoarvion, lähetä suunnitelmasi 19.9.2018 mennessä osoitteeseen datasupport@helsinki.fi. Yliopiston datatuki tarkistaa ja kommentoi yliopiston tutkijoiden aineistonhallintasuunnitelmia saapumisjärjestyksessä.

Huom! Kirjasto tarjoaa myös koulutusta aineistonhallinnan suunnitteluun elo-syyskuussa, tarkista oman kampuksesi koulutusten ajat.

Lisätietoja datanhallinnasta ja aineistonhallintasuunnitelmasta:

DMPTuuli workshops on every campus – sign up now for better DMPs!

Do you wish to learn the best practices of research data management and get  hand hands-on training of data management planning (DMP)?

During DMPTuuli workshops we go through the Academy of Finland’s current DMP template. The DMPs are drafted with DMPTuuli. Please, sing up for DMPTuuli account in advance! Workshops are open for University of Helsinki students and personnel.

City Centre Campus
in the 5th floor IT class of Kaisa house (5057)

Thursday August 30, 12-2 pm
Tuesday September 4, 12-2 pm
Wednesday September 12, 10-12 pm
Thursday September 13, 12-2 pm
Monday September 17, 12-2 pm
Enrollments: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/90402/lomake.html

Viikki Campus
Infocenter Korona (Viikinkaari 11)

Tuesday August 28, 2-4 pm, class 139. (in English). Please, bring your own laptop!
Friday September 14, 10-12 pm, IT-class 138 (in Finnish)
Enrollments: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/90686/lomake.html

Kumpula Campus
Kumpula Campus Library, room G108b

Thursday September 6, 10-12 am, room G108b (in English)
Thursday September 13, 10-12 am, room G108b (in Finnish)
Enrollments: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/90686/lomake.html

Meilahti Campus
Terkko Health Hub (Haartmaninkatu 4), PC-classroom, 1st floor

Thursday August 30, 13-15​ pm
Friday September 7,  9.30-11.30​ am
Tuesday September 11, 9.30-11.30 am
Enrollments: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/90760/lomake.html

NB! If this is the first time you are writing a DMP or otherwise new to these issues, it is recommended that you start with the RDM basics lecture (running throughout the year), or otherwise acquaint yourself with the basic terminology and DMPTuuli.

The primary language of the workshop will be English. Help and instructions are also available in Finnish. In Viikki and Kumpula, please check the language.

Courses and further help in research data management is provided by the University of Helsinki DataSupport.

Guides: Research Data Management

Kirjasto tallentaa julkaisut avoimesti julkaisuarkistoon tutkijan puolesta

Toiveilla on tapana toteutua! Kirjasto tarkistaa julkaisuoikeudet tutkijan puolesta, selvittää oikean version, sekä rinnakkaistallentaa julkaisut yliopiston avoimeen digiarkistoon kustantajan ehtojen mukaisesti. Tämä on kirjaston rinnakkaistallennuspalvelu ja sitä voivat hyödyntää kaikki Helsingin yliopiston tutkijat ja opettajat. Lähetä tiedosto/t (vertaisarvioitu käsikirjoitus, post-print) osoitteeseen: openaccess-info@helsinki.fi.

Jotta eri versioiden ja julkaisuoikeuksien selvittäminen eivät veisi liikaa aikaa, kirjastoon voi lähettää kaikki versiot. Me hoidamme loput. Mukaan tulee liittää vain tieto tulevasta julkaisupaikasta.

Julkaiseminen ns. vihreä open access (Green Open Access) tietä käyttäen on varmin ja useimmiten myös helpoin tapa turvata julkaisujen pysyvä saatavuus. Myös rahoittajat ja tutkimusorganisaatiot edellyttävät yhä enenevissä määrin tutkimusten avointa julkaisemista.Kuva: Pexels

Tarkemmat tiedot palvelusta sekä lisätietoja julkaisujen eri versioista ja avoimesta julkaisemisesta löytyy kirjaston Avoimen julkaisemisen oppaasta.

Toivottu ja tarpeellinen palvelu

Kirjaston keväällä 2018 toteuttamassa asiakaskyselyssä 84 % kyselyyn vastanneista tutkijoista (N=287) kertoi halukkuudestaan tallentaa julkaisut avoimesti, mikäli tallennuspalvelua olisi saatavilla. Kevään aikana kirjastossa oli jo valmisteltu rinnakkaistallennuspalvelun tarjoamista ja saadun asiakapalautteen perusteella vahvistui käsitys palvelun tarpeellisuudesta.

Helsingin yliopiston avoimen julkaisemisen periaatteiden (2017) mukaisesti kaikki yliopistossa tuotetut tieteelliset julkaisut tulee tallentaa Helsingin yliopiston avoimeen julkaisuarkisto HELDAan, jossa julkaisujen pitkäaikainen säilytys ja käyttö ovat turvattuina.

Lisätietoja palvelusta: marja.moisio@helsinki.fi

Tutkijoiden Tuhat-klinikat alkavat 10.1. Kaisa-talosta

Tammikuussa kirjasto tarjoaa HY:n tutkijoille tietoa ja tukea julkaisujen, tieteenalan ja ORCID-tutkijatunnisteen lisäämiseksi TUHAT-tutkimustietojärjestelmään. Tavan ja ajankohdan voit valita seuraavista vaihtoehdoista:

“Tuhat-klinikat”

  • Kaisa-talo 10.1. klo 10–12 ja 25.1. klo 14–16 Kaisa-talon atk-luokka 5057
  • Kumpula 11.1. klo 12.00 – 14.00 kirjaston opetusluokka G108b
  • Meilahti 17.1. klo 9-11 Terkon pc-luokka
  • Viikki 19.1. klo 10-12 atk-luokka 170 (Infokeskus Korona)

Ei ilmoittautumista ennakkoon. Olet tervetullut vain poikkeamaan tai jäämään pidemmäksikin aikaa.

Muut mahdollisuudet neuvontaan:

key

Lisätietoja koulutuksista ja tukea Tuhatin käyttöön: http://libraryguides.helsinki.fi/tuhat/fi