Ryhmä 15: STUDENTS’ CORTISOL PATTERNS AND THE QUALITY OF THE UNIVERSITY LEARNING ENVIRONMENT

ONNISTUNUT TUTKIJATENTTI

Stressi on ollut meille keskeinen teema läpi kurssin – käsitteleehän jo nimikkotutkimuksemme stressiä. Stressiä ehdimme myös kokea varsinkin kurssin alkupuolella, kun emme olleet täysin tietoisia meihin kohdistuvista odotuksista. Tutkijatentti sen sijaan ei meitä stressannut.

Kokonaisuudessaan tutkijatentti onnistui erittäin hyvin ja oli positiivinen oppimiskokemuksena. Tilanne ei jännittänyt, koska olimme kaikki tilanteessa yhdessä , ja olimme valmistautuneet tilanteeseen suunnitelmallisesti. Olimme myös saaneet tavata tutkijamme, Eira Suhosen, jo pariin otteeseen, minkä ansiosta odotimme tutkijatenttiä enemmän innoissamme, kuin pelonsekaisin tuntein.

Tutkijatentti pysyi hyvin koossa, luotuamme etukäteen rungon, jonka pohjalta puheenjohtajamme Terhi jakoi puheenvuorot. Vahvuutemme ryhmänä on ollut se, että jokainen ryhmän jäsen on saanut olla äänessä niin tutkijatentissä kuin muissakin esityksissä kurssin aikana. Jokaisen ääni ja mielipide on ollut kuultavissa ryhmän tuotoksissa. Tutkijatentin jälkeen saimme varjoryhmältä paljon positiivista palautetta toiminnastamme ja kysymyksistämme. Erityisesti saimme hyvää palautetta spontaaneista kysymyksistä, jotka kumpusivat keskustelun myötä. Myös perehtyneisyytemme tuotti kiitosta.

KIMURANTTI KORTISOLI

Kyseenalaistimme nimikkotutkijamme Eira Suhosen tutkimuksen moneltakin kantilta. Suhonen myönsi esimerkiksi, että päiväkotilasten stressitutkimus ei varsinaisesti vastaa kysymykseen lasten stressistä, sillä kortisolitasoa ei voida suoraan tulkita stressin merkiksi. Kortisolin mittaus on ongelmallista myös siksi, ettei kortisolin viitearvoja ole määritelty. Kortisolin tuotannon on todettu olevan yksilöllistä eikä ihannetasoa siten ole olemassa. Aihe sai ryhmämme pohtimaan, mikä onkaan stressin todellinen olemus; kehossa tapahtuva fyysinen reaktio vai henkilökohtainen tunne? Kuinka stressiä voisi siis luotettavasti mitata ihmisen ollessa psykofyysinen kokonaisuus?

Päiväkotilasten kortisolitutkimuksessa kortisolia mitattiin vain yhtenä päivänä, mutta Suhosen mukaan yhden päivän mittaus oli kuitenkin perusteltua, sillä kortisolitaso mitattiin viisi kertaa kyseisen päivän aikana, eikä tutkimusta toteutettu maanantai- tai perjantaipäivänä missään päiväkodissa. Tällä pyrittiin siihen, että tutkimus tapahtuisi mahdollisimman tavallisena, rutiininomaisena päivänä.

RAKENTAVAA KRITIIKKIÄ

Omassa tutkimussuunnitelmassamme kurssin alussa lähdimme näkökulmasta, jossa vertailtiin lasten koettua stressiä eri päivähoitomuotojen välillä ja pohdimmekin, miksi oma tutkijamme oli tutkinut vain yhdessä päivähoitomuodossa (päiväkoti) olevien lasten stressiä. Suhonen myönsi itse ajatelleensa samaa asiaa, mutta kertoi resurssien rajoittaneen tutkimusnäkökulmaa. Kansainvälisissä tutkimuksissa tämänkaltaista vertailua on kuitenkin tehty. Kansainvälinen tutkimus lasten koetusta stressistä ei välttämättä kuitenkaan ole vertailukelpoista suomalaise tutkimuksen kanssa, sillä lastenhoidon taso vaihtelee paljon eri maiden välillä. Lisäksi eri maiden lailliset vaatimukset esimerkiksi hoitohenkilökunnan koulutukselle vaihtelevat.

Suhonen kertoi meille, että lupien saaminen lasten kanssa on vaikeampaa kuin aikuisia koskevaa tutkimusta tehdessä.. Suhosen mukaan vain alle puolet tavoitetuista perheistä antoi tutkimusluvan. Onko tämä tutkimukseen valikoitunut joukko siis todella yhtä kirjava kuin ns. perusjoukko, vai ovatko tutkimukseen lähteneet mukaan esimerkiksi vain tutkimusta arvostavat, korkeakoulutetut vanhemmat?

Pohdimme tutkijatentissä esimerkiksi tutkimuksen yleistettävyyttä, ottaen huomioon, että tutkimus on toteutettu ainoastaan pk-seudulla. Lisäksi tiedustelimme, kuinka on varmistuttu siitä, että eri havainnoitsijat ja varhaiskasvattajat arvioivat esimerkiksi oppimisympäristöä ja lasten leikkikäyttäytymistä yhteneväisesti. Kysyimme myös, voidaanko vanhempien mittaukseen luottaa, erityisesti siihen, että he ovat kirjanneet näytteidenotot lomakkeisiin oikein. Lisäksi ihmettelimme, millä perusteella tutkimukseen valittiin niin laaja kirjo erilaisia lomakkeita tiedonkeruumenetelminä (yllä mainittujen lisäksi mm. aikuisten ja lasten sitoutuneisuus, käyttäytymisen ja tunteiden arviointiasteikko) ja miksi näin monen lomakkeen käyttö oli olennaista.

Suhonen myönsi, että tutkimuksessa käytettävien lomakkaiden runsas määrä vähentää tutkimukseen osallistujien määrää, mutta toisaalta lomakekirjo tarjoaa enemmän tietoa tutkijoille. Suhosen mukaan näiden kahden tarpeen välillä onkin löydettävä itselle sopiva tutkimustapa – kortisolitutkimuksessa lomakkeista saatava tiedon määrä päätettiin maksimoida vastaamiskadonkin uhalla.

Tentin lopuksi keskustelimme aiheesta mitä tekisit toisin? Tutkijamme vastasi, että tulevissa tutkimuksissa hän suorittaisi kortisolimittaukset useampana päivänä. Esimerkiksi 3-5 päivänä otetut tulokset antaisivat optimaalisempia tuloksia kuin vain yhtenä päivänä otetut. Lisäksi hän ottaisi huomioon lasten sosioekonomiset taustat, millä saataisiin kattavampi kuva lasten tämän hetkisestä tilanteesta. Nämä asiat tutkijaryhmä onkin ottanut jatkotutkimuksissaan huomioon. Kyseisen nimikkotutkimuksemme jälkeen stressiin liittyviä tutkimuksia  onkin toteutettu mittaamalla kortisolin lisäksi myös alfa-amylaasientsyymiä, joka liittyy olennaisesti ihmisen stressinsäätelyjärjestelmään. Suhosen mukaan alfa-amylaasi kuvastaakin stressiä kortisolia tarkemmin.

KTT-päiväkoti: Eiran eskarit

 

KAIKENIKÄISET KOKEVAT STRESSIÄ

Lapset kokevat stressiä siinä missä aikuisetkin. Keskeinen ero näkyy siinä, että lapset eivät kykene säätelemään stressiään yhtä hyvin kuin aikuiset. Tämän takia oppimisympäristön laadulla ja kasvattajien ammattitaidolla on tärkeä merkitys lasten kehittymiselle. Tutkimuksessamme onkin havaittu, että laadukas oppimisympäristö ja korkeasti koulutettu henkilökunta vaikuttavat koettuun stressiin positiivisesti.

Olemme tunteneet itsemme ajoittain tällä kurssilla kuin pieniksi päiväkotilapsiksi, jotka pyristelevät eteenpäin uusien tilanteiden ja tehtävien aiheuttaman stressin parissa. Tutkijamme Eira Suhonen on kuitenkin valanut meihin uskoa ja kannustanut eteenpäin. Olemme myös oppineet häneltä, että kaikkea ei tarvitse osata eikä tietää itse – aina voi kysyä apua muilta ryhmän jäseniltä. Tutkijatkin ovat aivan tavallisia ihmisiä, eivätkä pölyisiä ja arkitodellisuudesta vieraantuneita vanhoja einsteineja. Oppimisympäristön laatu on vaikuttanut myös meidän kokemaamme stressiin: tieto onkin ollut koko ajan ikätasoisesti saatavilla ja tähän oivallukseen meidät lempeästi ohjasi korkeakoulutettu henkilökunta.

Käsittelemässämme tutkimuksessa kortisolitasoja mitattiin sylkinäytteillä, sillä tämä on Suhosen mukaan eettisin tapa lasten kortisolimittaukseen verrattuna esimerkiksi veri- tai virtsanäytteisiin. Suhosen mukaan myöhemmin on käytetty myös hiusnäytteitä, joista saa dataa pitkäaikaisstressistä. Aivan ensimmäisessä oppimistehtävässämme tällä kurssilla pohdimme itsekin kortisolimittausta yhtenä vaihtoehtona stressihormonin mittaamiseen. Omat kortisolikäyrämme saattoivat olla hieman poikkeavanlaisia tässä vaiheessa kurssia.

 

TEMPERAMENTTI STRESSIN SELITTÄJÄNÄ 

Suhonen on tutkimusryhmänsä kanssa saanut myöhemmässä tutkimuksessaan selville temperamentin olevan ympäristötekijöitä merkittävämpi muuttuja stressiä tutkittaessa. Esimerkiksi  ujot, hiljaiset ja vetäytyvät lapset kokevat usein enemmän stressiä kuin rohkeammat lapset. Toisaalta vilkkaatkin lapset tuntevat stressiä, kunkokevat riittämättömyyden tunnetta heihin kohdistuvista odotuksista.

Temperamentti on synnynnäinen ominaisuus. Kuten Martti Hellströmkin on sanonut: yksikään lapsi ei ole pyytänyt temperamenttiaan, joka hänelle on suotu. Opettajan rooli lasten erilaisten temperamenttien ja kehittymättömän stressin säätelyn tukijana on merkittävä. Opettajien ja kasvattajien on hyvä tiedostaa tämä, jotta jokaisella lapsella olisi turvallinen olo oppimisympäristössään.

Myös omassa ryhmätyöskentelyssämme on näkynyt erilaisten temperamenttien erot. Osa ryhmästämme on kokenut kurssin erittäin stressaavana, kun taas osa on niin sanottuja rauhallisia ja hitaita hämäläisiä ja osa siltä väliltä. Ylipäätään koettu stressi on vähentynyt kurssin edetessä, odotusten selkiytyessä ja tietotaidon karttuessa.

KURSSIN TAVOITTEET SAAVUTETTU 

Kurssin edetessä ryhmätyötaitomme ovat kehittyneet. Loppua kohden hiuksista vetäminen ja nimittely ovat vähentyneet huomattavasti.  Mustelmat ja hampaanjäljetkin ovat jo alkaneet haalenemaan. Emme enää ihan joka kerta lähde itkua pidätellen ryhmätapaamisista. Versoa ja aikuisen apua välienselvittelyyn ei enää tarvita. Vastuunjako ja jakautuminen pienempiin ryhmiin on toiminut ryhmässä hyvin ryhmämme sisällä koetusta stressistä huolimatta. Kaikki ovat osallistuneet työskentelyyn ja tapaamisiin mahdollisuuksien mukaan, vaikka aikataulujen yhteen sovittaminen onkin tuntunut välillä hankalalta.

Keskusteluissamme on ollut tervettä kriittisyyttä, eikä ketään ole suljettu kaappiin erimielisyyksien johdosta. Kritiikkiä osataan ottaa vastaan ja antaa rakentavasti ja yhdessä pohdiskellen. Avoimista ja välillä hankalistakin tehtävänannoista huolimatta olemme onnistuneet löytämään tehtävistä punaisen langan ja saaneet rajattua ne hallittavaan muotoon. Mielestämme tämän kaltainen kurssi yliopisto-opintojen alkuvaiheessa on ollut oikein hyvä ja tehokas orientoituminen ryhmätyöskentelyyn, vaikkei se aivan heti siltä tuntunutkaan. Näitä taitoja tulemme tarvitsemaan varmasti läpi opintojen ja myös myöhemmin elämässä. Tutustuimme moniin tutkimuksen vaiheisiin ja opimme, että tutkimuksen teko on erittäin aikaa vievää ja työlästä vaikkakin palkitsevaa ja uutta tiedonjanoa synnyttävää.

Aluksi kipuilimme löyhien ohjeiden ja epäselvien tavoitteiden  kanssa. Koimme stressiä ja riittämättömyyden tunteita. Tuntui, että meiltä vaadittiin sellaisia asioita, joihin osaamisemme ei vielä niin varhaisessa vaiheessa riittänyt. Ymmärrettyämme kurssin tavoitteet ja palautteesta oppimisen tärkeyden, pystyimme mielestämme vastaamaan tehtävänantoihin entistä paremmin. Harmiksemme huomasimme, etteivät kaikki ryhmät saaneet välitöntä palautetta esimerkiksi tutkimussuunnitelmistaan. Tämä olisi ollut tärkeää, sillä itse pystyimme juurikin tämän saamamme palautteen pohjalta kehittymään ja viemään seuraavia tehtäviämme oikeaan suuntaan.

TOUKISTA PERHOSIKSI 

Tunnemme nyt olevamme osana tiedeyhteisöä, vaikka ihan opintojen alussa se tuntuikin todella absurdilta ajatukselta. Tutkijamme tapaaminen pienensi kuilua meidän mitättömien maan matosten ja korkea-arvoisten tutkijoiden välillä. Kaikkien ryhmäläistemme mielikuvat tyypillisistä tutkijoista romuttuivat, kun eteemme istahtikin lämminhenkinen ja hymyilevä Eira Suhonen. Riittämättömyyden tunteemme vähenivät Eiran kertoessa, että edes tutkija itse ei ole aina täysin perillä aivan kaikista tutkimuksen osa-alueista. Ymmärsimme, että myös tutkijat ovat vain ihmisiä, mikä on madaltanut kynnystämme ottaa yhteyttä tiedeyhteisön tutkijoihin.

Ryhmämme tavoitteena kurssin alussa oli oppia ymmärtämään kasvatus- ja poikkitieteellistä tutkimusta. Mielestämme olemme onnistuneet tehtävässä niin hyvin kuin mahdollista. Muun muassa tutkimuksen oikeaoppinen rakentaminen ja erilaiset käsitteet ovat tulleet tutummiksi, ja ajatus kanditutkielman tai gradun tekemisestä ei tunnu enää niin suurelta ja pelottavalta.

LÄHTEKÄÄMME MAAILMALLE

Tutkijatentin jälkeen fiiliksemme ovat hyvät ja helpottuneet. Pyllistettyämme vielä viimeisen päiväkotiaskartelumme, on meidän aika jättää tuttu ja turvallinen kotisatamamme. Aiemmin alustamme mahtavasti ja lempeästi luotsannut Eira Suhonen sekä kapteenit Antti Rajala ja Juho Honkasilta saavat nyt jäädä, kun suuntaamme tutkimuksen merille keskenämme, kohti uusia satamia ja uusia tutkimuksia. Laiva on valmiina lähtöön.

 

On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa,  

nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa. 

 Jäi jälki sydämiimme, jälki unelmiin,  

teille laulamme nyt näkemiin.  

 ♥ JUHO ja ANTTI ♥  

 

Toivoo ryhmä 15: Aliisa Haljoki, Terhi Keto, Jonna Kettukangas, Jutta Kivijärvi, Laura Kovalainen, Nina Pauloaho, Meri-Tuuli Roimola, Henni Tukiainen, Elisa Vuorinen

 

LÄHTEET

Nina Sajaniemi, Eira Suhonen, Elina Kontu, Pekka Rantanen, Harri Lindholm, Sirpa Hyttinen & Ari Hirvonen (2011): Children’s cortisol patterns and the quality of the early learning environment

Palaverikuva: https://www.muutospolku.fi/blogi/tehokkaat-palaverit/

Eiran kuva: tuhat.helsinki.fi

Eiran eskarit –kuva: ryhmäläisten kotialbumit

Tutkijatonttu: Terhi Keto

Perhoskuva: http://mistametulemme.blogspot.com/2018/03/58-metamorfoosi-evoluution-umpikuja.html

https://youtu.be/PEb1t0JsLEA 

Ryhmä 14 – Kysymykset, vastaukset ja vastaamatta jääneet kysymykset

Tutkijatentti on nyt ohi ja kohti tutkivaa työtapaa kurssin pursi lipuu vakaasti seilaten – ei enää niin syvissä vesissä – kohti satamaa. Kurssin alussa tuntui siltä, että kysymyksiä on paljon, mutta olemme huomanneet, että nyt niitä oikeastaan vasta onkin. Ryhmässämme on läpi kurssin käyty paljon keskustelua siitä, miten nimikkotutkimuksemme tehtiin ja minkälaista problematiikkaa tutkijan tiellä voikaan olla. Tässä blogissa tuomme esiin kysymyksiä, joihin saimme vastaukset, sekä niitä, joita jäämme vielä pohtimaan. Kirjoituksen loppuun on kerätty osuus, jossa reflektoimme päivän ajatuksia niihin, joita ensimmäisessä blogissamme mietimme.

Päästyämme tämän kurssin puitteissa pureutumaan teema teemalta omaan nimikkotutkimukseemme, saimme huomata sen, miten tutkimuksen tekeminen onkin melkoista tasapainottelua. Metodien valinnalla, tutkimuskysymysten rajaamisella ja teoreettisella viitekehyksellä on saatava rajattua riittävän kompakti alue, jota lähdetään sitten tutkimuksessa haravoimaan niillä työkaluilla, joiden siihen on katsottu parhaiten sopivan.

Meidän nimikkotutkimuksessamme strukturoidulla kyselylomakkeella lähdettiin etsimään vastauksia ylihuolehtivaisuuden ja helikopterivanhemmuuden vaikutuksista kvantitatiivisesti. Aihe – niin kiinnostava ja ajankohtainen kuin onkin – on sellainen, ettei sitä ole juurikaan tutkittu aiemmin Suomessa. Tästä syystä ihmettelimme sitä, että artikkelissamme viitattiin pitkittäistutkimustyyppisesti ilmiön kasvamiseen. Tämä oli yksi niistä kysymyksistä, joihin tutkijatentissä pureuduimme ja jonka nimikkotutkijammekin vahvisti. Kyselylomake oli tutkimuksen tekemisen työvälineenä heti mielestämme kiinnostava. Sen kohdalla kuitenkin törmäsimme ongelmaan jo kurssin ensimmäisen tehtävän aikana, kun mietimme minkälaisia kysymyksiä lomakkeeseen pitäisi laittaa? Miten ne voidaan muotoilla niin, että ne ovat mahdollisimman yksiselitteisiä? Miten voidaan luoda mahdollisimman objektiivisia ja neutraaleja kysymyksiä, jotka eivät houkuttele vastaajaa vastaamaan vastoin totuutta? Miten paljon taustatietoja tarvitaan ja miten niitä voidaan käyttää? Voiko muistelun varaan perustettavia kysymyksiä pitää riittävän todenmukaisina? Samojen kysymysten parissa menimmekin myös lopun kurssin ajan, eikä asiaan löytynyt vain yhtä vastausta.

Kysymysten laatiminen erilaisiin tutkimuksiin on oltava äärimmäisen tarkka prosessi. Huonoilla kysymyksillä ei voida tehdä laadukasta tutkimusta, eikä niillä saada vastauksia oikeisiin kysymyksiin. Meidän nimikkotutkimuksessamme oli erityisesti kiinnostavaa se, että kyselylomakkeen kysymykset olivat itseasiassa käännetty toisesta kielestä. Kysymysten kääntäminen ei ollut ollut mikään helppo ja yksinkertainen tehtävä, vaan se vaati arviointia kunkin kysymyksen kohdalla siitä, että vieläkö kysymyksessä puhutaan samasta asiasta. Vakiintuneiden käännösten käyttäminen helpotti työtä hiukan, mutta tutkimuksen aiheen ollessa verrattaen vähän tutkitulla alueella, ei ihan kaikille alkuperäisistä termeistä löytynyt suomenkielistä vastinetta.

Tutkimuksemme tuloksissa pystyttiin havaitsemaan jokin yhteys koetun vanhemman ylihuolehtivuuden ja nuorten aikuisten henkisen kuormittumisen välillä. Hiukan hämärän peittoon kuitenkin jäi se, onko syynä ylihuolehtivan vanhemman toiminta vai joku muu tekijä, jota tutkimus ei pystynyt ottamaan huomioon.

Turhautuminen on tullut tutuksi miettiessämme tutkimuskysymyksen rajaamista, mutta samalla olemme kokeneet helpotusta. Tuntuu, että tutkimuksessa tulisi ottaa tuhat asiaa huomioon, mutta samalla on mahdotonta tutkia kaikkea ja aihe tai esimerkiksi taustamuuttujat on vain rajattava ja mentävä sitten sillä. Tutkijalla on siihen täysin oikeus, sillä hyvän tutkimuksen piirteisiin riittää, että tutkimus antaa tietoa jostain ilmiöstä tai sen mekanismeista.

Ryhmämme on vastannut kurssin haasteisiin ryhdikkäästi ja eteenpäin vievällä otteella, vaikka tehtävänannot ovat mielestämme olleet toinen toistaan laveampia ja paikoin melko hajanaisia. Valitsemalla yhdessä tehtäviin fokuksen ja toimimalla tiiminä, olemme mielestämme pystyneet vastaamaan kaikkiin annettuihin haasteisiin ja löytäneet samalla ryhmässämme hyvän tiimihengen.

Kokonaisuudessaan tämän kurssin aikana löysimme itsemme tosiaan mukavuusalueen ulkopuolelta useammin kuin muutaman kerran. Tässä alla on kerättynä ryhmämme oivalluspoimintoja ja reflektiota kurssista.

 

Kurssin alussa ryhmätoverini kertoi odottavansa yliopistossa opiskelemiselta tiedonhankinta- ja ongelmanratkaisutaitojensa paranevan yksilötyöskentelyn myötä. Toisaalta hän myös toivoi vuorovaikutustaitojensa kehittyvän, kun uutta tietoa rakennetaan yhteisesti ryhmässä. Mielestäni juuri näitä hänen mainitsemiaan taitoja olemme päässeet rutkasti harjoittelemaan tämän kurssin aikana.

Oman tutkimuksen tekeminen ei edelleenkään sujuisi ongelmitta, mutta eväät siihen olisi varmasti huomattavasti paremmat, kuin kurssin alkuvaiheessa.

Esitellyistä aiheista kummunnut rikas keskustelu olikin mielestäni yksi kurssin tärkeimmistä anneista. Yhdeksän hengen ryhmässä jollakulla oli aina esittää kanta jota ei itse ollut tullut ajatelleeksi.

Opin paljon lisää ryhmätyöskentelytaitoja sekä oivalsin, miten melko hajanaisia tehtävänantoja voi toteuttaa.

”Vaikka aineisto on kerätty jostain aiheesta, ei voida suoraan olettaa, että se kertoo siitä juuri samalla tavalla kuin mitä tutkija on ajatellut”

Kurssi avasi tutkimuksen tekemistä kokonaisuutena erittäin hyvin.

Tutkija tapaamisessa oli hauska saada tutkimukselle jotkut ”kasvot”. Se tekee realistiseksi sen että joku on oikeasti kaiken tämän työn takana. Pienenä sitä ajatteli että kaikki tutkijat ovat harmaapäisiä rillirouskuja ruskeine ruutuhousuineen ja yli-isoine takkeineen. Olin väärässä 😀

Pia Robinson, Kiia Mäkelä, Robert Brotherus, Eeva Bäckström, Niko Hellsten, Pipsa Lilja, Christiina Lindgren, Erika Salmivirta, Tuomas Rantanen.

Kuva: Pexels.com free stock photos

Ryhmä 3. ”Homma pakettiin ja baanalle!”

Moikka kaikille näin viimeisen blogitekstin merkeissä!

Kohti tutkivaa työtapaa -kurssin loppuhuipennuksena meitä odotti tutkijatentti, jota varten olimme kurssin ajan työskennelleet. Pääsimme aloittamaan tutkijatentin aikataulusta jäljessä, sillä tutkijamme Jaakko Hilppö oli erehtynyt aikatauluvirheen vuoksi väärään osoitteeseen suorittamaan uransa seuraavaa tutkimusta. Tämä annettakoon anteeksi. Kyseisen myöhästymisen vuoksi ryhmältämme jäi varjoryhmäkokemus sivu suun, mutta Jaakon inhimillinen virhe myös rentoutti ryhmäämme ja antoi meille lisäaikaa valmistautua.

Ennen tenttiä ryhmäämme jännitti, olimmeko löytäneet Jaakon meille aiemmassa tutkijatapaamisessa vihjaamat kritiikin kohteet. Mietimme olivatko kysymyksemme tarpeeksi monipuolisia ja hyvin perusteltuja, kuinka hyvin olimme omaksuneet tutkimuksen pääkohdat sekä “failure”-käsitteen monipuolisuuden. Jännitys kuitenkin hälveni Jaakon saavuttua Minervaan ja hän hänen tarjottuaan meille kahvit anteeksipyynnön eleenä.

 

Tutkijatentissä saamamme vastaukset olivat osittain hyvin perusteltuja ja Jaakko tiedosti esiin nostamamme ongelmat. Kritisoimme muun muassa tutkimuksessa käytettyä pientä otantaa, jota Jaakko perusteli enemmänkin oman näkemyksensä perusteella. Hän kommentoi tutkittavien työskennelleen yhdessä ryhmänä, vaikka analyysissä käsitellään vain yksittäisiä oppilaita. Ryhmämme mielestä kaikki vastaukset perusteluineen eivät aina olleet kysymystemme kannalta relevantteja. Kokonaisuutena tutkijatentti kuitenkin antoi vastauksia pohtimiimme kysymyksiin ja vahvistusta omasta osaamisestamme tutkimusta koskien.Oli helpottavaa huomata, että olimme onnistuneet löytämään tärkeitä kritiikin kohteita.

Varjoryhmän kommentit peilasivat omia kokemuksiamme tutkijatentistä ja palaute oli kauttaaltaan positiivista. He olivat selkeästi vakuuttuneita osaamisestamme, aikataulutuksemme toimivuudesta sekä ryhmämme sisäisen tehtävänjaon onnistumisesta. Myös Jaakko antoi meille hyvän palautteen eikä keksinyt kyseisestä tilaisuudesta kritisoitavaa. Hän mainitsi kuitenkin jatkoa ajatellen lähteisiin perustuvan argumentoinnin tärkeyden tieteellisessä keskustelussa. Kiitos Jake gradu vinkeistä! 🙂

 

Näin kurssin loppupuolella on kiinnostavaa palata kurssin alkutunnelmiin. Kuten ensimmäisessä blogikirjoituksessa ennustimme, olemme työskennelleet pääosin ryhmänä koko kurssin ajan. Opettajat ovat kuitenkin olleet tärkeä osa kurssia ja luoneet kurssille rungon. Ryhmätyöskentelyn ansiosta olemmekin oppineet toimimaan erilaisten ihmisten kanssa erilaisissa ryhmissä. Kurssin alettua jo ensimmäisessä periodissa ihmiset eivät vielä tunteneet toisiaan. Tämän vuoksi ryhmäpainotteinen opiskelutapa on ollut toimiva ja yhteishenkeä kasvattava. Kymmenen hengen ryhmä on aika suuri toimiakseen näppärästi, mutta olemme paikoin jakaneet ryhmän pienempiin porukoihin tehtävien mukaan. Tämä työskentelytapa on osoittautunut tehokkaaksi. Kurssi onkin opettanut kaiken lisäksi myös vuorovaikutustaitoja.

 

Ensimmäisessä blogitekstissä pohdimme myös, että jokaisen on kannettava vastuu omasta opiskelustaan. Tämänkin kurssin projekteissa jokaisen on täytynyt olla perehtynyt tutkimukseen ja muihin materiaaleihin kantaakseen vastuun omasta oppimisesta ja ryhmän toiminnan onnistumisesta. Mielestämme ryhmässämme jokainen on sisäistänyt tämän ajatuksen ja juuri sen takia työskentelymme on ollut tehokasta ja yhteistyö on sujunut hyvin. Kurssin myötä olemme huomanneet, että yhdessä olemme vahvempia kuin yksinään! Ketään ei ole jätetty oman onnensa nojaan, vaan olemme olleet samassa pulkassa vetämässä toisiamme eteenpäin.

Aavistelimme, että tulemme oppimaan lisää tutkivasta oppimisesta, tutkimuksen tekemisestä sekä tutkimuksen tarkastelusta kriittisesti. Olemmekin nyt pari kuukautta myöhemmin tietoisempia kyseisistä asioista ja monet tutkimuksen teon käsitteet ovat tulleet tutuiksi mm. Tutkimuksen voimasanat-kirjan ansiosta. Kirjan kappaleista otimme tukea uusien oppimistehtävien kohtaamiseen. Tieteellisen tutkimuksen lukeminen on esimerkiksi helpottunut huomattavasti. Olemme myös saaneet lisää varmuutta tulevia yliopisto-opiskeluja kohtaan. Pidämme kurssia kiinnostavana ja haastavana aloituksena opiskeluillemme.

Tutustuessa toisiimme huomasimme, että olimme kaikki valinneet aiheen henkilökohtaisten kokemusten perusteella. Päätimmekin yhdessä, että tällä kurssilla mokailu on sallittua. Tämän pohjalta olikin rentoa lähteä yhteiselle matkalle.  

Aiheenamme ollut tutkimus oli toteutettu FUSE-studiossa, joka on eräänlainen vaihtoehtoinen oppimisympäristö. FUSE-studio rakentuu viiden periaatteen varaan. Näihin lukeutuu epäonnistumisen määrittely vain uutena yrityksenä, oppilaan oman valinnan mahdollisuus, oppilaiden intressien pohjalta toimiminen, tiedon kumuloitumisen merkitys sekä liian muodollisten tehtävänantojen minimointi. Edellä mainittuja periaatteita toivommekin voivamme hyödyntää tulevaisuudessa omassa työssämme opettajina, vaikka konkreettista FUSE-studiota ei olisi käytettävissämme.   

FUSE-studiossa oppilaat saivat tehdä tehtäviä oman mielenkiintonsa mukaisesti ja heillä oli mahdollisuus myös vaihtaa tehtävää, jos innostus lopahti kesken työn. Pohdimmekin kasvatuksellisesta näkökulmasta, kuinka hyvin tämä on sovellettavissa koulumaailmaan ja opetukseen FUSE-studion ulkopuolella. Tutkijamme nosti tenttitilaisuudessa esiin mielenkiintoisen pohdinnan aiheen: vaikka elämässä joutuu tilanteisiin, joissa vastaavaa valinnanvapautta ei ole, täytyy niistä suoriutua. Tutkimuksen tulosten pohjalta voimme kuitenkin pohtia, onko oikein opettaa oppilaitamme siihen, että onnistuneen tehtävän kriteeri on tehtävän loppuun asti vieminen?

Tutkimuksemme toi esiin myös sen, kuinka monia asioita tutkijoiden täytyy ottaa huomioon sekä kuinka joihinkin tekijöihin tutkijat eivät voi edes itse vaikuttaa. Esimerkiksi tutkimuksessamme tutkijat eivät saaneet kaikilta oppilailta lupaa haastatteluihin, jolloin heillä ei ollut mahdollisuutta haastatella kaikkia haluamiaan oppilaita.

 

Varsinkin kurssin alussa tutkimuksen kriittinen tarkastelu tuntui haastavalta. Epätoivo ja epävarmuus olivat vahvasti läsnä, kun aloitimme tutustumaan tutkimukseen. Juuri sen takia tuntui mahtavalta huomata kurssin edetessä, miten kriittinen ajattelumme sekä kykymme lukea tieteellistä tekstiä kehittyi ja aloimme löytämään tutkimuksesta kriitiisen pohdinnan paikkoja. Avoimet kysymykset kurssin aikana pakottivat meidät harjoittelemaan tehtävänantojen rajaamista ja keskeisten sisältöjen tunnistamista. Kurssin aikana huomasimme myös argumentointitaidon merkityksen tieteellisessä tutkimuksessa.Lisäksi hyvin mennyt tutkijatentti täydensi oppimisprosessimme!

Ryhmänmuodostumisen prosessi on ollut kokonaisuudessaan huikea. Ryhmä 3:sta muotoutui alun lievän varautuneisuuden jälkeen oikein lämminhenkinen ja työteliäs porukka. Hyvä ryhmädynamiikka on edesauttanut uuden oppimista ja kriittiseen tarkasteluun paneutumista, sekä luonut turvallisen ilmapiirin oppimiselle ja argumentoinnille, välillä epäonnistumistumisienkin kautta

Haluamme vielä kiittää kaikkia opettavaisesta kurssista ja toivottaa tsemppiä tuleviin opiskeluihin!

 

Ryhmä 3: Mia Laitinen, Tessa Rinkinen, Sini Saari, Liina Maximova, Taru Kyllönen, Hilma Ukkola, Ida Horttanainen, Saara Tattari, Elias Linnas ja Petteri Paajanen

 

Kuvien lähteet:

https://www.autismoaragon.com/service/colonias-de-verano-4-2-2-2-2-2-2-2/attachment/2681/ . Poimittu 14.11.2018

https://www.google.fi/url?sa=i&source=images&cd=&ved=2ahUKEwj8-KHl6tPeAhUCWSwKHSDxBuAQjRx6BAgBEAU&url=http%3A%2F%2Fwww.mcgilltribune.com%2Fopinion%2Fcollaborative-work-develops-valuable-skills-02202018%2F&psig=AOvVaw2csn0cy9v0f8vVbhRhOeDw&ust=1542282780453667 .  Poimittu 14.11.2018

https://www.google.com/url?sa=i&rct=j&q=&esrc=s&source=images&cd=&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwiVuvK2hNTeAhUGDSwKHeYeCUYQjRx6BAgBEAU&url=http%3A%2F%2Fwww.institute4learning.com%2F2017%2F10%2F31%2Fstudent-stress-levels-high-due-to-trump-policies%2F&psig=AOvVaw3k7dwSmJGVt1A297Bt1wRy&ust=1542289958476447 . Poimittu 14.11.2018

https://www.google.fi/search?biw=1280&bih=607&tbm=isch&sa=1&ei=_frrW5iGCMnRsAHI0L-ABw&q=ryhm%C3%A4ty%C3%B6&oq=ryhm%C3%A4ty%C3%B6&gs_l=img.3..0l10.5100.5830.0.6108.3.2.0.1.1.0.225.225.2-1.1.0….0…1c.1.64.img..1.2.253….0.SEuLilrrnbQ#imgrc=00NAgUwQ5Fk6iM:&spf=1542286355765 . Poimittu 14.11.2018

Ryhmä 11: Päätepysäkki

Hei kaikille,

Haikein mielin on todettava, että nyt on tullut viimeisen blogitekstimme aika. Ensimmäiseksi haluaisimme kiittää nimikkotutkijaamme Lotta Uusitalo-Malmivaaraa innostavasta ja kannustavasta tuesta, jota olemme saaneet läpi tämän kurssin.

Kurssi oli työläs, mutta ajatuksia herättävä

Kurssin työmäärästä huolimatta saimme siitä kuitenkin myös paljon irti. Saimme tutustua läheltä tutkijan työhön, sen iloihin ja haasteisiin sekä tapaan luoda ja kirjoittaa tutkimusta. Opimme toimimaan paremmin ryhmässä, vaikka ryhmäkoon suuruus toi omat haasteensa ryhmän vuorovaikutukseen. Esimerkiksi blogitekstin kirjoittaminen kymmenen hengen ryhmässä on perin hankalaa. Paransimme kuitenkin yhteistyötaitojamme yhteisöllisessä ja tutkimuksellisessa kontekstissa sekä opimme puskemaan itseämme ja toisiamme eteenpäin. Kurssi opetti meitä myöskin heittäytymään erilaisiin tilanteisiin, josta tulee varmastikin olemaan tulevassa opiskelu- ja työelämässä hyötyä. Kehitimme lähdekriittisyyttämme sekä yksilöllistä että yhteisöllistä tiedon hakua.

Ajatuksiamme tutkimuksen teosta

Kurssin myötä ymmärrämme tutkimusta ja sen peruskäsitteitä hieman paremmin. Paransimme ymmärrystämme myöskin kasvatustieteellisestä tutkimuksesta kokonaisuutena. Samalla kävimme läpi määrällisen ja laadullisen tutkimustapojen eroja ja sitä kuinka ne voivat täydentää toisiaan esimerkiksi juuri nimikkotutkijamme tutkimuksessa. Tutkijatentissä saimme vielä konkreettisia ohjeita ja neuvoja tutkimuksen tekemiseen ja toteuttamiseen. Lotta totesi, että tutkijan olisi hyvä olla itse paikalla kerätessään aineistoa, jotta ohjeistus olisi selkeä, kyselylomakkeiden täyttäminen olisi järjestäytynyttä ja anonymiteetti säilyisi parhaalla mahdollisella tavalla. On myös hyvä miettiä sitä, haluaako pystyä seuraamaan yksilöiden kehittymistä alku- ja loppumittausten aikana, jolloin tutkimuslomakkeiden looginen järjestäminen olisi tärkeää. Tutkimuksen toteuttamisprosessia olisi Lotan mukaan hyvä käydä itse havainnoimassa kentällä.  Lotta korosti myös jatkuvaa tarkkojen muistiinpanojen tekemistä tutkimuksen ajan.  Vanhemmille meneviin lupalomakkeisiin olisi Lotan mukaan hyvä kirjoittaa alkuun tutkimuksesta tiivistelmä, joka johdattaa aiheeseen. Näin vanhemmat säilyttävät mielenkiintonsa ja jaksavat todennäköisemmin lukea lomakkeen loppuun.

Tutkijatentti – oppimisemme huipentuma

Tutkijatentti jännitti, mutta jännitys osoittautui turhaksi. Tutkimus on

niin mielenkiintoinen ja Lotta niin innostava sekä hyvä puhuja, että aihe vei mennessään. Saimme käytyä kaikki suunnitellut kysymykset sekä tilanteessa syntyineitä lisäkysymyksiä. Keskustelu sujui luontevasti ja saimme kysymyksiimme kattavat vastaukset. Kriittisyyttämme haastoi tutkimuksessa jo valmiiksi esitetyt huomiot sen heikkouksista.  Lotta totesikin, että hän tekisi ”100 asiaa toisin”, jos tekisi tutkimuksen uudestaan. Omien tutkimuksen heikkouksien huomaaminen ja kehittäminen on varmasti tärkeä osa tutkimusprosessin analyysiä ja itsereflektiota.

Huomaa hyvä! -korttien käyttä ei rajoitu pelkästään luokkahuoneen seinien sisäpuolelle, vaan niitä voi soveltaa myös opettajanhuoneessa tai muissakin työyhteisöissä. Lotta painotti erityisesti muihin ja muiden vahvuuksiin tutustumista esimerkiksi työyhteisön jäsenten kesken. Huomion kiinnittäminen pieniin toistemme onnistumisiin motivoi jatkamaan ja kehittämään itseään kohti parempaa minää. On kuitenkin Lotan mukaan tärkeää, että positiivinen palaute liittyy aina konkreettisiin asioihin, eikä kehuminen ole ”aiheetonta”.  Keskustelimme myös siitä minkälaisia haasteita positiivisella pedagogiikalla voi olla kouluyhteisöissä. Ennakkokäsitykset, kuten ajatus turhasta selfhelpistä tai mindfullnessista, voivat olla vahvasti juurtuneita virheiden ympärille keskittyvässä koulukulttuurissamme. Positiivinen pedagogiikka ei kuitenkaan ole liirumlaarumia, vaan tosissaan otettava tieteenala, jolla on paljon tarjottavaa yksilölle, yhteisölle sekä yhteiskunnalle. Perusopetussuunnitelmassa on jo positiiviseen pedagogiikkaan sisältyviä sisältöjä ja tavoitteita. Seuraava askel on konkretisoida näitä tavoitteita käytännön tasolle. Lotta mainitsi, että vuonna 2019 lähtee käyntiin laaja hanke, jossa luonteenvahvuusopetusta toteutetaan konkreettisesti suomalaisiin peruskouluihin.

Lopuksi

Toivomme, että Lotan ja hänen kollegoidensa hanke lähtee hyvin käyntiin ja positiivisen pedagogiikan opetus rantautuisi enemmän opettajankoulutuslaitoksiin. Yhdessä toteamme, että kurssin alun epätoivo muuttui oivallusten ja onnistumisten kautta innostukseksi ja positiiviseksi kokemukseksi. Positiivinen pedagogiikka on antanut meille paljon aineksia sekä tulevaan opettajuuteemme että arkielämäämme. Kaikki on niin paljon helpompaa ja mukavampaa, kun vaihtaa negatiiviset lasit positiivisiksi!

”Koskaan ei voi kehua liikaa. Kehukaa, kehukaa!”

– Lotta Uusitalo-Malmivaara

Pihla Karhu, Janna Rintamaa, Viivi Töyrylä, Ella Alakomi, Kaisu Kossila, Amalia Veijalainen, Meri Siponen, Patrick O’Shaughnessy, Julia Linnala

Kuvien lähteet:

https://peda.net/kurssitarjottimet/keski-suomi/oy/muut-ohjeet/mhovo/nimet%C3%B6n-4e68:file/download/97a455b78d93932143b31d3e4c6e9fd2998fd3c6/tutkiminen.png

https://koululainen.fi/puuhaa/testit/salapoliisitesti/

https://arkisto.aviisi.fi/artikkeli/?num=11/2009&id=a5c9148

https://www.mirror.co.uk/news/uk-news/railway-steam-engine-era-remembered-13023723

Ryhmä 7: Kohti erityistä työtapaa

Oletko koskaan miettinyt, kuinka etuoikeutettu olet saadessasi mahdollisuuden korkealaatuiseen erityisopetukseen, jossa etusi menevät rahan edelle? Jos et, jatka ehdottomasti lukemista ja avarra ajatusmaailmaasi.  

Olemme erityispedagogiikan ensimmäisen vuoden opiskelijoita ja tunnustamme, että vasta tämän kurssin aikana olemme oppineet arvostamaan Suomen erityisopetusjärjestelmän ainutlaatuisuutta ja tasa-arvoisuutta. Viimeistään tutkijatentissä meille varmistui, että Suomen kasvatusalan ammattilaiset pyrkivät toimimaan oppilaidensa etuja ajatellen. Eli ei hätää, raha ei sokaise opettajia, mutta älä kuitenkaan ole liian naiivi! Suomenkin erityisopetusjärjestelmässä on aukkoja, joita kunnat ja päättäjät käyttävät hyväksi politiikassa ja vanhassa kunnon kapitalismissa.  

Asiat eivät kuitenkaan ole koskaan niin yksiselitteisiä. Tutkijatkaan eivät tiedä kaikkea, joten olkaamme rohkeita ja uskaltakaamme kyseenalaistaa heitä. Kehitys edellyttää kyseenalaistamista ja saa tutkijankin katseen kohti uudempia näkökulmia. Suurin anti ei välttämättä ole aina tiedollinen, vaan tasokkaiden tavoitteiden asettaminen ja niiden saavuttaminen yhdessä. 

 

Kohti tiedeyhteisön jäsenyyttä   

Kurssin anti määräytyy pitkälti sen mukaan, millaiseen ryhmään päätyy ja minkälaista tutkimusta koko kurssi oman ryhmän osalta tulee käsittelemään. Oma tutkimuksemme oli vertaileva tutkimus, jota mikään taho ei rahoittanut. Tämä oli muihin kurssin tutkimuksiin verrattuna poikkeava asetelma. Nimikkotutkimuksemme “erilaisuus” osoittautui kuitenkin positiiviseksi kannustimeksi oppimiseen! Koimme, että jouduimme pähkäilemään ja tarkastelemaan tutkimusta monesta kulmasta saadaksemme aikaan esimerkiksi kriittisiä kysymyksiä tutkijatenttiä varten. Yhteinen onnistumisen kokemus olikin yksi mahtavimmista tuntemuksista koko kurssin aikana. Toisinaan kun tuntui, että tuntemukset kurssia kohtaan olivat lähinnä negatiivisia. Vaikeuksien kautta voittoon tai ainakin kohti syvällisempää tietoisuutta.  

Tutkijatentissä saimme aikaan argumentoivaa keskustelua. Kysymyksemme olivat perusteltuja ja saimme niistä hyvää palautetta tutkijaltamme. Kuten pohdimme aiemmin blogissa, ensimmäisessä tapaamisessa Jahnukaisen kanssa toimintamme oli kysymysten pommitusta ilman jatkokysymyksiä tai kriittistä keskustelua. Nyt tutkijatentissä syntyi dynaaminen vuorovaikutustilanne, jossa toimintaa ohjasi pitkällisen pohdinnan ja perusteellisen paneutumisen pohjalta syntyneet kysymykset. Emme olleet enää altavastaajan roolissa vaan pitkällisen työskentelyn tuloksena pystyimme toimimaan tasa-arvoisina tiedeyhteisön jäseninä. Toivon mukaan myös tutkijamme sai jotain irti tenttitilaisuudesta.  

Nyt kurssin loppupuolella ymmärrämme paremmin, mitä ja miten meidän on oletettu oppivan. Aluksi tavoitteemme oli vain läpäistä tämä kurssi, mutta kunnianhimomme on kasvanut matkan aikana huomaamatta. Olemme kulkeneet kivisen tien, mutta näin kurssin lopuksi voimme olla tyytyväisiä saavutuksiimme. Kriittinen ajattelu, näkemys tutkimuksen teosta ja siihen vaikuttavista tekijöistä, ryhmätyötaidot ja omat työskentelytaidot ovat kehittyneet huimasti. Voisi jopa sanoa, että koemme jo jollain tapaa olevamme osa kriittistä tiedeyhteisöä. Olemme pystyneet asettamaan realistisia tavoitteita ja saavuttamaan ne.   

 

Kriittistä ajattelua 

Kriittisestä ajattelusta puheenollen, keskitytäänpä kahteen suurimpaan Jahnukaisen tutkimuksissa meitä askarruttaviin pointteihin. Nimikkotutkimuksemme käsitteli siis Suomen ja USA:n erityisopetusjärjestelmiä asiakirjojen ja poliittisten päätösten näkökulmasta.  

Kuvahaun tulos haulle markku jahnukainen

Nimikkotutkijamme Markku Jahnukainen

Ensinnäkin, Jahnukaisen ja Itkosen tutkimuksessa verrattiin Suomen laissa määriteltyä ja valtakunnallisesti käytössä olevaa erityisen tuen järjestelmää vain yhteen USA:n vaihtoehtoisesti käytettävään malliin. Meitä askarruttaa se, että tutkimus antaa olettaa RTI-mallin olevan yleinen ja yleisessä käytännössä USA:ssa. Nettiartikkelin “The Discrepancy model: What you need to know” mukaan vain pieni osa USA:n osavaltioista käyttää RTI-mallia mutta suurempi osa vanhempaa Discrepancy -mallia tai Processing Deficit Approach -mallia. Jahnukainen havahtui ajattelemaan tätä vasta esittäessämme tenttikysymyksen ja myönsi, että saattoi tutkijana olla liian “sisällä” omassa näkökulmassaan. Keskustelimme myös, että lukija saattaa harhautua ajattelemaan Suomen ja USA:n erityisen tuen järjestelmien olevan lähes samankaltaisesti toteutettavissa. Todellisuudessa teoria ja käytäntö eivät kohtaa näissä erilaisissa valtioissa.  

Toinen asia, joka askarrutti meitä ylipäätään tutkimuksessa on lähteiden käyttö. Esimerkiksi Jahnukainen on tuonut aiemmassa tutkimuksessaan esille, että kunnat ovat saattaneet luokitella erityisoppilaita enemmän saadakseen korotettua valtionosuutta (Jahnukainen ym. 2015 s. 80). Tälle löytyy lähteenä ja perusteluna vain Texasissa todettu tutkimustieto, johon Jahnukainen viittaa (Cullen, 2003, s. 1557-1589). Perehdyttyämme Texasissa havaittuun ilmiöön sitä ei voi mielestämme rinnastaa sellaisenaan Suomeen. Ei siis ole mitään lähdettä varmistamaan, että Suomessa toimittiin Texasin tavoin. Kuitenkin Jahnukaisen tutkimus otettiin huomioon, kun valtionosuusjärjestelmää uudistettiin.  

Lisäksi meitä hämmästytti, kun löysimme viitteen samaan tutkimukseen mutta asiasisältö oli muuttunut jo rajusti. Erityispedagogiikan perusteet –kirjassa viitataan Jahnukaisen tutkimukseen todeten faktana, että Suomessa kunnat ovat käyttäneet erityisoppilaiden luokittelua intressinä saadakseen korotettua valtionosuutta enemmän (Vehmas ym. 2015, s. 101). Opimme tarkastelemaan tutkimuksessa totena pidettyjä oletuksia kriittisin silmin; hatarastakin todisteesta voi syntyä ajan myötä perustelematon fakta. 

Kokonaisuudessaan olemme siitä samaa mieltä, että on hyvä saada tämänkaltaista tietoa eri valtioiden erityisen tuen järjestelmistä mutta olisi mielenkiintoista saada kattava kokonaiskuva myös siitä, miten järjestelmät Yhdysvalloissa käytännössä toteutuvat. USA:lla on hyvin paljon variaatiota osavaltioiden ja koulujen välillä, joten on vaikeaa sijoittaa asiakirjoista saatua tietoa kentälle. 

 

Lopuksi  

Tutkimusaihe vaatii pintaraapaisun lisäksi myös jatkotutkimusta. Tehtävä ei tule kenellekään olemaan helppo, mutta mielenkiintoisuutta ei voi kiistää. Jahnukainen on kohtapuoliin nousemassa Australiaan vievään koneeseen luennoimaan tästä meidän uniikista Suomen erityisopetuksesta. Näin ollen erityispedagogiikan ilosanoma leviää ympäri maailmaa ja olemme siitä iloisia ja kiitollisia, että olemme päässeet tutustumaan Jahnukaisen arvokkaaseen elämäntyöhön ja ammentamaan siitä innostusta omaan ammattitaitoon sekä opettajanuraan. Ilman tätä kurssia se ei olisi ollut mahdollista.  

Kiittäen, 

Ryhmä 7  

Annuliina Pulli, Johanna Hyvönen, Noora Lahtinen, Krista Eteläpää, Amanda Poutiainen, Tex Suchodolski, Raisa Marjakangas, Sonja Ohra-aho, Eveliina Juvonen, Lamia Khan

LÄHTEET 

Cullen, J. B.: The impact of fiscal incentives on student disability rates. 2003, Journal of Public Economics 87 

Itkonen T. & Jahnukainen M.: Tiered intervention: History and trends in Finland and the United States, 2015 

Jahnukainen M., Kontu E., Thunberg H.: Erityisopetuksesta oppimisen ja koulunkäynnin tukeen. Suomen kasvatustieteellinen seura, 2015 

Vehmas S., Moberg S.,  Hautamäki J.,  Kivirauma J.,  Lahtinen U.,  Savolainen H. 2015: Erityispedagogiikan perusteet. PS-Kustannus  

Kuvalähde: Markku Jahnukainen – Tulospalvelu – Kuntavaalikone 2017 – Helsingin Sanomat  

“The Discrepancy model: What you need to know” : https://www.google.fi/search?q=markku+jahnukainen&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwivqNK_79PeAhXEKCwKHUZpBLkQ_AUIEygB&biw=1440&bih=702#imgrc=-DiFihRxeYARQM 

https://www.understood.org/en/school-learning/evaluations/evaluation-basics/the-discrepancy-model-what-you-need-to-know, luettu 13.11.2018.