Ryhmä 10: Kohti rantaa

Olemme saapumassa rantaan. Pitkän ja välillä tyrskyisenkin matkan jälkeen ryhmä 10 alkaa olla perillä. Perillä siinä mielessä, että kurssi on pian ohi, mutta myös perillä siitä, miten laaja kasvatustieteellisen tutkimuksen kenttä on ja miten monin tavoin sitä voidaan tarkastella ja tutkimusta toteuttaa. Tutkimusten maailma on meille yhä suurelta osin tuntematon valtameri, mutta nyt meillä on hallussamme pala karttaa, jonka avulla voimme lähteä kartoittamaan tutkimusten monia ulottuvuuksia. Ennen uusia tutkimusretkiä ryhmämme on kuitenkin aika tähystää vielä viimeisen kerran taaksepäin ja koota yhteen, mitä kaikkea olemmekaan saaneet kurssilla kokea ja oppia.

Palataan hetkeksi kurssin alkuaikoihin. Muodostimme ensimmäiseksi ryhmänä yhteisön, jota Tutkiva oppiminen –kirjassa (Hakkarainen, Lonka & Lipponen, 2008) nimitetään käytäntöyhteisöksi. Käytäntöyhteisönä lähtökohtamme oli yhteisen projektin toteuttaminen. Tähän yhteisöön kuuluminen vaati meiltä jokaiselta tietoisia ponnistuksia ryhmän yhtenäisyyden ja työskentelyn turvaamiseksi (Hakkarainen, Lonka & Lipponen, 2008). Ensimmäisen blogitekstin muodostimmekin jakautumalla kahteen ryhmään, joista toiset pohtivat yleisesti kasvatustieteellistä tutkimusta ja toiset pureutuivat kurssimme piilotavoitteisiin. Näin pääsimme kaikki osallisiksi tekemiseen ja olimme ryhmänä ylpeitä tuotoksestamme.

Seuraavana tehtävänämme oli luoda tutkimussuunnitelma valitsemamme lööpin perusteella. Päänvaivaa meille aiheutti se, ettei osa meistä kokenut olevansa vielä valmis tällaiseen koitokseen. Kurssista heräsi paljon kysymyksiä ja eriäviä mielipiteitä: Emmekö saakaan alkuun minkäänlaisia työkaluja tai malleja, joiden pohjalta rakentaa? Onko tällaisessa tekemisessä mitään järkeä? Onko kurssin toteutuksessa sittenkin kätkettynä jonkinlaista nerokkuutta? Nämä kysymykset pyörivät ryhmäläistemme mielissä melkeinpä koko kurssin ajan. Onnistuimme kuitenkin toteuttamaan kaikki kurssin tehtävät kunniakkaasti. Emme antaneet vaikeiden sisältöjen tai suuren ryhmäkoon tuomien haasteiden painaa meitä pohjaan asti vaan nousimme aina pintaan.

Ensimmäisestä tapaamisesta asti pidimme kovasti nimikkotutkijastamme aivotutkija Minna Huotilaisesta. Hänestä välittyi tietämys, innokkuus ja intohimo tutkimuksia kohtaan. Tutkijatenttiä varten pääsimme syventymään tutkimukseen jossa tutkittiin, miten arkipäiväinen musiikin harrastaminen kotona (informal musical activities) on yhteydessä äänien hermostollisen erottelun kehitykseen. Erottelukykyjä tutkittiin mittaamalla äänissä tapahtuvien muutosten aiheuttamia kuuloherätevasteita aivosähkökäyrällä (EEG). Näitä vasteita tutkittiin 2-3 vuotiailla lapsilla.  Kaikki tutkitut lapset osallistuivat kerran viikossa musiikkileikkikoulun toimintaan (Putkinen, Tervaniemi & Huotilainen, 2013).

Lasten vanhemmat täyttivät kyselylomakkeen, jossa kysyttiin muun muassa vanhempien ammattia, palkkaa ja musiikin harrastamista. Lisäksi lomakkeeseen kirjattiin lasten arkipäiväisiä musiikillisia toimintoja, kuten vanhempien laulamista lapselle tai lapsen kanssa ja lapsen omaa aktiivista musisointia kotona (mukaan lukien esimerkiksi kattiloiden paukuttelu ja tanssiminen leikin lomassa) (Putkinen et al., 2013).

Koeasetelmassa lapselle asetettiin päähän EEG-hattu. Tutkijatentissä selvisi, että hatun päähän laittaminen kesti tämänikäisillä verrattain kauan, jopa puoli tuntia. Lapsi istui vanhemman sylissä EEG-päähine päässään ja selasi kuvakirjaa tai katsoi lastenohjelmaa. Lapselle esitettiin ääniärsykkeitä, jotka oli rytmitelty niin, että uusia ja poikkeavia ääniä esiintyi vuorotellen. EEG-käyrästä mitattiin, kuinka lapsi reagoi uusiin ja poikkeaviin ääniärsykkeisiin, sekä miten lapsen tarkkaavaisuus häiriintyi ja suuntautui takaisin häiriön jälkeen. Kuuloherätevasteita seurattiin 50 minuutin ajan tietyistä EEG-kytkennöistä (Putkinen et al., 2013).

Mittaustulokset ja kyselylomakkeiden vastaukset analysoitiin tilastollisesti. Analyysissä kyselylomakkeen vastaukset, jotka koskivat vanhempien laulamista ja lapsen omaa musiikillista aktiivisuutta, analysoitiin erikseen ja niistä muodostettiin vielä summamuuttuja. Vanhempien laulamista lapselle koskevista muuttujista valittiin nimenomaan isän laulaminen edustamaan vanhempien laulamista, koska äideistä ehdoton enemmistö lauloi lapselleen (Putkinen et al., 2013).

Musiikillisesti aktiivisten lasten EEG-käyrätulokset viittasivat tehostuneeseen äänissä tapahtuvien muutosten havaitsemiseen ja pienempään häiriintyvyyteen. Tulokset viittasivat siihen, että epämuodollisella musiikinharrastuksella on suotuisia vaikutuksia 2-3-vuotiaiden lasten kuulokykyjen ja tarkkaavaisuuden kehittymiseen (Putkinen, 2014).

Englanninkielinen tutkimus oli meille kokonaisuutena haastava mutta antoisa kokemus. Alkuun tuntui, ettemme keksi näin laadukkaasta tekstistä mitään kyseenalaistettavaa tutkijatenttiä varten. Lopulta tenttitilaisuus meni kuitenkin paremmin kuin olisimme kurssin alkupuolella voineet kuvitellakaan. Ylipäätään kohtaaminen Huotilaisen kanssa oli molemmilla kerroilla erittäin miellyttävä ja tutkijatentti tuntui enemmänkin keskustelulta kuin jäykältä tenttitilaisuudelta. Tästä voimme kiittää tutkijamme kannustavaa, inspiroivaa ja selkeää tapaa kertoa tutkimuksistaan, mutta myös tapaa, jolla saimme hankalimmatkin kysymyksemme ystävälliseen muotoon.

Tutkijatentissä pääsimme esittämään Huotilaiselle monenlaisia kysymyksiä. Saimme hänet pohtimaan toteutetun tutkimuksen käytännön yksityiskohtia kiperimmillä kysymyksillämme. Uskalsimme silti myös kysyä asioista, jotka ovat aivotutkimusten parissa työskenteleville päivänselviä, mutta meille akateemisen maailman untuvikkoina vielä vieraita. Opimme esimerkiksi, että EEG-laitteella aivosähkökäyriä mitattaessa toteutettava silmänliikkeiden rekisteröinti elektro-okulogrammilla tehdään siitä syystä, että tutkijat pystyvät poissulkemaan häiriödataa, joka johtuu silmien räpyttelystä tai liikuttelusta. Ylimääräiset liikkeet kun muokkaavat sähkökäyrien lukemia, mikä taas haittaa herätevasteiden tulkitsemista. Olimme näin ikään käsittäneet myös koeasetelman artikkelin perusteella vähän väärin ja kulutimme paljon energiaa pohtimalla sitä, kuinka lapset saatiin pysymään paikallaan 50 minuutin ajan. Vasta tentissä ymmärsimme, että varsinaisessa tutkimustilanteessa tarkasteltiinkin paljon pienempiä hetkiä: äänen soittamisen jälkeisiä osasekunteja. Iso osa tutkimuskäyrästä menikin ilmeisesti roskikseen taaperoiden liikehdintöjen takia.

Kaiken kaikkiaan etenimme tutkijatentin läpi hyvin valmistellun kysymyspatteristomme kanssa sopivassa tempossa, ja kaikki ryhmämme jäsenet pääsivät esittämään kysymyksiä oman mielenkiintonsa mukaan. Näin tilaisuudesta jäi kaikille erittäin mielekäs kokemus.

Kuten parhaat keskustelut yleensäkin, tutkijatentti herätti meissä jälkikäteenkin paljon pohdintoja ja jatkokysymyksiä. Jos vielä saisimme mahdollisuuden vaihtaa ajatuksia Huotilaisen kanssa, kysyisimme esimerkiksi, mihin teoreettiseen viitekehykseen tutkijatenttimme tutkimus kuuluu, tai miten Huotilainen itse tarkasti ottaen määrittelee musiikin käsitteen.

Niin tutkijatentissä kuin myös koko kurssin aikana ryhmämme on oppinut loppujen lopuksi todella paljon. Olemme kehittäneet argumentointitaitojamme ja ymmärtäneet, ettei tutkimuksia tarvitse vain uskoa sinisilmäisesti, vaan niistä voi kriittisin silmin tarkasteltuna löytää epäkohtia ja kehittämiskohteita. Ryhmätyötaitoja koskien olemme kurssin edetessä oppineet kunnioittamaan erilaisia ryhmäläisiä työskentelytapoineen ja mielipiteineen sekä tekemään selkeämpiä valintoja ja rajanvetoja oppimistehtävissämme.

Nyt monien aallokkojen läpi käyty matka on lopulta tulossa päätökseensä. Vain tulevaisuus näyttää, ketkä ryhmäläisistämme lähtevät jonain päivänä omilla aluksillaan purjehtimaan tutkimuksen hurjaan pyörteeseen, ja ketkä päätyvät ihailemaan sen avaraa kauneutta laiturin läheisyydestä tai soutuveneestä käsin. Joka tapauksessa tunnemme kaikki nyt muutaman pisaran verran tarkemmin sitä suurta kokonaisuutta, jota kasvatustieteelliseksi tutkimukseksikin kutsutaan.

 

Ryhmä 10: Heta EronenTytti Hartikainen, Tiia Kangasmäki, Jade Laurila,  Mikael Nikkari, Aino-Maria Nurmi, Maritsa Palmunen, Emma Suorajärvi, Tuula Tykkyläinen, Aida Zakik

 

Viittaukset:

Hakkarainen, K., Lonka, K. & Lipponen, L. 2008. Tutkiva oppiminen – järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä. WSOY.

Putkinen, V., Tervaniemi, M., and Huotilainen, M. (2013). Informal musical activities are linked to auditory discrimination and attention in 2–3-year-old children: an event-related potential study. E J Neurosc Vol. 37, pp. 654–661.

Putkinen, V. 2014. Musical activities and the development of neural sound discrimination. Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/42756

 

Muut lähteet:

Hämäläinen, H., Laine, M., Aaltonen, O. ja Revonsuo, A. (toim.) (2006). Mieli ja aivot – kognitiivisen neurotieteen oppikirja. Gummerrus.

Ronkanen, S., Pehkonen, L. & Lindblom-Ylänne, S. (2011). Tutkimuksen voimasanat. Sanoma Pro.

 

Kuvalähteet:

https://peda.net/oppimateriaalit/e-oppi/lukiot/oulainen/oulaisten-lukio/maantiede2/ops-2003/tellus122/tellus1-140115/luku_20/kvmm/ajmjohvsmrmpkj

https://www.strang.fi/karttatieto/

http://www.tilatekniikka.fi/saaristo/

Yksi vastaus artikkeliin “Ryhmä 10: Kohti rantaa”

  1. Hello!
    Tosi kivasti kirjoitettu ja helposti luettava teksti, jossa kovin rikasta ja kaunista kieltä:) siistiä kuulla, että jopa näiden ”tyrskyjen” ja ”monien aallokkojen” jälkeen monelle on jäänyt jotain kurssista käteen. Ja hei propsit teille enkunkielisen tutkimuksen selättämisestä!

    Elli/ryhmä 2

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *