Toinen blogikirjoitus

Tervehdys kaikille!

Viikot ovat vierähtäneet nopeasti: Olemme vääntäneet muutaman esityksen sekä päässeet tapaamaan ryhmällemme nimettyä tutkijaa, Elina Ketosta. Esityksiä ja blogikirjoitusta varten olemme haastatelleet Ketosta sekä analysoineet Elina Ketosen, Anne Haarala-Muhosen, Laura Hirston, Jari Hännisen, Kristiina Wähälän ja Kirsti Longan (2016) artikkelia “Am I in the right place? Academic engagement and study success during the first years of University”.

Kurssin aikana on tullut eteen enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ajoittain tehtävät ovat tuntuneet vaikeilta ja välillä vähän turhauttaviltakin, koska olemme niin tottuneita saamaan vastaukset suoraan käteen niitä pyytäessämme. Nyt joudumme etsimään niitä, mikä vaatii kärsivällisyyttä sekä työntekoa. Toisaalta se on saanut meidät pohtimaan ja kyseenalaistamaan asioita. Prosessi on verrattavissa tutkimuksen tekemiseen, sillä siinäkin on muotoiltava tutkimuskysymykset ennen vastausten etsimistä.

Onneksi on saatu myös vastauksia. Elina Ketosen (2018) haastattelu tarjosi niitä tähän mennessä eniten. Pureudummekin tässä toisessa blogikirjoituksessamme tarkemmin haastattelun antiin sekä Ketosen ym. (2016) artikkeliin, jonka aihe koskettaa meitä yliopisto-opiskelijoita.

 

Korkeakouluopiskelijoiden sitoutuminen opintoihinsa

Ketonen ym. (2016) ovat tutkineet artikkelissaan “Am I in the right place? Academic engagement and study success during the first years of University” ensimmäisen vuoden korkeakouluopiskelijoiden sitoutumista opintoihinsa sekä sen vaikutusta opintomenestykseen. Aineisto kerättiin kyselylomakkeella, ja sitä analysoitiin latent profile analysis -metodilla. Analyysin pohjalta Ketonen ym. (2016, 145) jakoivat opintoihin sitoutumisen perusteella opiskelijat neljään ryhmään:

1. sitoutuneet (engaged),
2. sitoutumattomat (disengaged),
3. ammatinvalinnastaan epävarmat (undecided) ja
4. vieraantuneet (alienated).

Ketosen ym. (2016) tutkimuksessa mielenkiintoisia ryhmiä ovat ammatinvalinnastaan epävarmat sekä vieraantuneet. Vaikka näissä ryhmissä korostui opiskelijoiden epävarmuus ja alhainen kiinnostus, he osoittivat kuitenkin melko vahvaa sitoutuneisuutta opintoihinsa. Vieraantuneet kokivat olevansa oikeassa paikassa, mutta opinnot eivät jostain syystä vastanneet heidän odotuksiaan. Ammatinvalinnastaan epävarmat olivat epävarmuudestaan huolimatta kiinnostuneita opinnoistaan. He suorittivat yllättävän paljon opintopisteitä, mutta eivät kuitenkaan tavoitemäärää. (Ketonen 2016, 145.)

Kovin monelle ei varmasti tule yllätyksenä, että opintoihinsa sitoutuneet opiskelijat menestyivät opinnoissaan parhaiten. Heitä oli tässä tutkimuksessa 69 %. He suorittivat opintopisteitä vuosittain tavoitemäärän eli 55 opintopistettä. Huolestuttavaa on kuitenkin se, että ainoastaan opintoihinsa sitoutuneiden ryhmä pääsi tähän tavoitteeseen sekä ensimmäisenä että toisena opiskeluvuonna. Noin 30 % opiskelijoista ei siis saavuta toivottuja tavoitteita. (Emts.) Tuloksista voidaan päätellä, että vain opintoihinsa sitoutuneiden ryhmällä on mahdollisuus valmistua tavoiteajassa.

Millaisia seurauksia tutkintojen pitkittymisellä voi olla? Opiskelijoiden opintotuet ja korkeakoulujen rahoitus riippuvat opintopistemääristä sekä tutkinnon suoritusajoista. Opintojen pitkittyminen on taloudellinen rasite korkeakouluille. Se rasittaa myös opiskelijaa, sillä opintotukea ei saa ikuisesti, ja lainallakin on omat rajoituksensa.

Suomessa yliopistojen opiskelijavalinnat ovat hyvin tiukkoja. Kuitenkin valituiden joukkoon päätyy aina myös sellaisia, jotka eivät esimerkiksi ole kiinnostuneita opinnoistaan tai eivät koe niitä omikseen. Tähän ilmiöön koitetaan tällä hetkellä kehittää ratkaisuja.

Yliopistoon ilman pääsykoetta?

Kysyimme Ketoselta ratkaisua siihen, miten opiskelijavalintaa voitaisiin kehittää niin, että motivoituneiden opiskelijoiden määrä lisääntyisi. Ketonen (2018) ei kannattanut pääsykokeen poistoa, sillä se vain lisäisi ammatinvalinnastaan epävarmojen sisäänpääsyä. Pääsykokeen tehtävä on kuitenkin testata hakijoiden motivaatiota.

Ratkaisuksi Ketonen (2018) ehdotti mallia, jota kokeillaan tällä hetkellä Kumpulan kampuksella. Tässä mallissa tietojenkäsittelytieteen pääaineopiskelijaksi pääsee suorittamalla oppiaineen perus- ja aineopinnot. Opintoihin voi ilmoittautua ilmaiseksi kuka vain. Ketosen (2018) mukaan tällainen opiskelijavalinta testaa parhaiten opiskelijoiden motivaatiota. Idea kuulostaa tuoreen opiskelijankin korvissa hyvältä: Koulutustaan etsivä pääsee kokeilemaan alan opintoja ja ehtii jo vähän nähdä, tuntuvatko ne omilta. Kynnys keskeyttää opinnot on pieni, sillä varsinaista opiskelupaikkaa ei vielä ole. Vaatii motivaatiota ja kiinnostusta saada tarvittavat opinnot tehtyä, joten osa hakijoista karsiutuu jo ensimmäisen kurssin jälkeen. Tällöin opintoihin pääsevät vain aidosti motivoituneet − tai todella jääräpäiset.

Edellä esitellyn opiskelijavalinnan avulla nuoret pääsisivät entistä nopeammin opintoihin. Heidän pääsykokeistaan kokemansa paine vähentyisi ja jakautuisi ensimmäisen vuoden opintojen ajalle. Sisäänpääsy ei olisi enää kiinni päivänmittaisesta kokeesta, jossa joko onnistuu tai ei, vaan se määriteltäisiin pidemmän ajan suoritusten perusteella. Lisäksi opintoihin hakeutuminen tuottaisi itsessään opintopisteitä, jotka voi usein hyödyntää toisessa tutkinnossa, vaikka päättäisikin vaihtaa alaa. Opiskelijalle jäisi tällöin enemmän käteen, kuin mitä hän saa nykyisen kaltaisesta pääsykokeeseen pänttäämisestä.

Mallin ongelmaksi voi muodostua suuri hakijamäärä tietyille aloille. Perus- ja aineopinnot saattavat tulla kalliiksi järjestää. Ryhmäopetuksesta olisi siirryttävä massaluentoihin ja verkko-opetukseen, mikä voi heikentää opetuksen laatua. Toisaalta opintojen keski- ja loppuvaiheessa keskeyttävien määrä todennäköisesti vähenisi.

 

Onko tutkijalla kissanpäivät?

Edellisessä blogikirjoituksessamme spekuloimme, millaista tutkijan elämä on, joten tällä kertaa päätimme kysyä sitä suoraan tutkijalta. Onko elämä tutkijana siis vain rauhallisia aamupaloja ja lököttelyä? Elina Ketonen (2018) vastasi meille näin: Tutkijan on mahdollista suunnitella omat työpäivänsä erilaisiksi. Töihin ei tarvitse mennä joka päivä klo 8.00. Työtahdin voi valita itse ja töitä voi tehdä mihin kellonaikaan tahansa. − Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että joka aamu alkaisi pitkällä brunssilla. Töitä tehdään hyvin intensiivisesti ja erilaisia deadlineja voi tulla hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Silloin ei päästä töistä kotiin, vaikka kello löisi neljä.

Ketonen (2018) kertoi tekevänsä noin 50 tunnin työviikkoja. Tällä hetkellä hän työskentelee kahden projektin kanssa. Ketosen (2018) mukaan aikaa ei oikeastaan saa jaettua kunnolla puoliksi projektien välillä. Toisinaan yksi projekti vie enemmän aikaa kuin toinen. Ketonen (2018) totesi, että projektit saattavat viedä 60/60 prosenttia työajasta, eli molempien projektien eteen hän tekee paljon töitä. Kun rahoitus yhteen tutkimukseen on saatu, seuraavan rahoituksen suunnittelu on mitä luultavammin jo alkanut. Tutkimuksen tekemiseen ja tutkijan ammattiin liittyy monia työtehtäviä, jotka saattavat mennä myös aikataulullisesti päällekkäin. Ketosen (2018) sanoin hänen ‘’toimistonsa’’ vaihtelee mökin laiturin nokasta yöpöytään, sillä toisinaan työasioihin voi havahtua kesken yöunienkin. Vapaa-aika on tutkijalle suhteellinen käsite.

Ryhmämme huolestuessa Ketosen henkisestä hyvinvoinnista kohautti hän olkiaan ja kertoi hymyillen työn olevan loppujen lopuksi älyttömän palkitsevaa. Elina Ketonen on silmin nähden työhönsä sitoutunut ja motivoitunut. Hän kokee työnsä merkitykselliseksi. Artikkelissaan Ketonen ym. (2016, 141) kirjoittivatkin, että työn merkitykselliseksi kokeminen  on avain työhön sitoutumiseen.

Tapaaminen Ketosen kanssa inspiroi meitäkin lähtemään tutkijan tielle. Tutkijat tekevät tärkeää työtä asioiden kehittämiseksi. On hienoa, kuinka he voivat kokea tutkimuksen teon unelmatyökseen kaikesta stressistä huolimatta.

Lopuksi haluamme esittää kiitoksemme Elina Ketoselle!

Lähteet:

Ketonen, E. (2018). Haastattelu 1.10.2018. Haastattelijoina Elina Väänänen, Tea Laine, Essi Aula, Heidi Routama, Liisi Hirviniemi, Tiia Pussinen, Juri Schreck, Leo Lintumäki, Mirka Jussila & Akseli Ranta.

Ketonen, E., Haarala-Muhonen, A., Hirsto, L., Hänninen, J., Wähälä, K. & Lonka, K. (2016). Am I in the right place? Academic engagement and study success during the first years at university. Learning and individual differences 51, 141−148.

Teksti:

Elina Väänänen, Tea Laine, Tiia Pussinen, Essi Aula ja Heidi Routama

Ulkoasu ja editointi:

Mirka Jussila

Kuvat:

Elina Ketosen kuva on saatu häneltä.

Muut kuvat ovat Creative Commons -lisenssin alaisia.

Ryhmän 8 jäsenet:

Elina Väänänen, Tea Laine, Essi Aula, Heidi Routama, Liisi Hirviniemi, Tiia Pussinen, Juri Schreck, Leo Lintumäki, Mirka Jussila, Akseli Ranta

Perussuomalaisten kansanedustajana ja varapuheenjohtajana toimiva – kasvatustieteen maisteri, erityisopettaja, uskonnon aineenopettaja – Laura Huhtasaari jakoi twitter-tilillään kuvan tamperelaisen Sammon koulun seinällä esillä olevasta koulutyöstä. Twitter-postauksen tekstikentässä Huhtasaari syytti peruskouluja, lukioita ja opettajia vihapuheesta sekä vihan lietsonnasta demokraattisesti valittuja poliitikkoja kohtaan. Huhtasaari kertoi, miten useat opiskelijat olivat olleet koulutyön tiimoilta häneen yhteydessä. Myöhemmin hän täydensi vastuun julisteesta olevan opettajilla ja koululla eikä oppilailla (Yle, 1.10.2018). Jatka lukemista ”Ryhmä 9: Populisti tuli kouluun”

Ensimmäisessä blogitekstissä vertasimme kasvatustieteen tutkijaa Indiana Jonesiin, joka etsii viidakon siimeksestä aarretta retkikuntansa kanssa. Meidän retkikuntamme, ryhmä nro 2, lähti kimmeltävien kultakolikoiden sijasta havittelemaan Kohti tutkivaa työtapaa -kurssin oppimistavoitteita (ja 5 opintopistettä). Tie aarteen luo ei tietenkään ole ruusuista punottu vaan olemme löytäneet itsemme eksyneinä villin viidakon keskeltä, ilman toimivaa signaalia Google Mapsissa. Ensimmäisenä suunnannäyttäjänä meillä onkin toiminut lööppimme ”Koulujen tasa-arvotyö lisää eriarvoisuutta.”

Lööppi johdatteli meitä pohtimaan, mitä on kouluissa tehtävä tasa-arvotyö, miten sitä tehdään ja hyödyttääkö se oppilaita. Tarkastelimme asiaa oppilaskeskeisesti ja siksi olimme kaikki hyvin yllättyneitä, kun saimme käsiimme toisen tienviitan, nimikkotutkijamme Elina Ikävalkon ensimmäisen tutkimuksen: Tasa-arvosuunnittelu managerialistisen hallinnan tekniikkana (Elina Ikävalko & Kristiina Brunila, 2011). Sen lisäksi, että omat pohdintamme ja tutkimuksen aihe eivät kohdanneet suoraan toisiaan, hämmennystä ja ahdistusta herätti moni muukin seikka. Artikkeli oli mm. täynnä vaikeita ja uusia tieteellisiä, vain tutkijoiden käyttämiä ja ymmärtämiä termejä, joita lukiessa aivot paukkuivat ja oma tietämättömyys tuntui kasvavan. Moni asia oli erittäin epäselvää ja jo itse otsikko herätti kysymyksiä. Mitä on tasa-arvosuunnittelu? Mitä on managerialistinen hallinta? Mitä on tasa-arvosuunnittelu managerialistisen hallinnan tekniikkana? Pientä epätoivoa ja turhautumista oli siis ilmassa.

Retkikuntamme pisti kaiken toivonsa siihen, että keskusteluhetki nimikkotutkijamme kanssa lisäisi ymmärrystä ja nostaisi meidät ylös tästä epätoivon kuopasta. Onneksi kyseinen tapaaminen auttoi ahdinkoon, lisäsi innostusta ja saimme vastauksia mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin. Antoisan keskusteluhetken lisäksi tarvittiin kuitenkin vielä hyvin syväluotaava pohdiskeluhetki koko ryhmän kanssa. Kävimme kaikki kymmenen läpi tekstiä ja sen käsitteitä perusteellisesti, pidemmän kaavan kautta ja niin alkoivat palaset loksahdella pikkuhiljaa kohdilleen ja asiat avautua yksi kerrallaan. Yhdessä pohtiminen (ja tuskastuminen) on selvästikin avain syvempään ja kokonaisvaltaisempaan ymmärrykseen. Jokaisella on jotain annettavaa, ja yksi voi oivaltaa asioita niin eri tavalla kuin toinen. Se varmaankin on yksi niistä syistä, miksi tutkimuksessa on niin monta eri osapuolta mukana; siellä missä yhden tieto ja osaaminen, sekä asiantuntijuus päättyy, sieltä alkaa seuraavan. Ja onhan se paljon mukavampaa olla suossa porukalla!

Mitä me olemme oppineet, selvittäneet ja pohtineet?

Jotta myös te, hyvät lukijat, pääsisitte jyvälle tasa-arvosuunnittelusta ja meidän pohdinnoista aiheeseen liittyen, on syytä avata hieman tutkimusartikkelia.

Tasa-arvosuunnittelu managerialistisen hallinnan tekniikkana -tutkimusartikkelin perusteet vasta-alkajalle: Tasa-arvosuunnittelu ja -suunnitelma: Jos työnantajan palveluksessa olevan henkilöstön määrä on säännöllisesti vähintään 30 työntekijää, työnantajan on vähintään joka toinen vuosi laadittava erityisesti palkkausta ja muita palvelussuhteen ehtoja koskeva tasa-arvosuunnitelma, jonka mukaisesti toteutetaan tasa-arvoa edistävät toimet. (6 a §) Managerialistinen hallinta: Johtamisvaltainen hallinnointitapa, mikä on tyypillinen hyvin monille työpaikoille, projekteille ja organisaatioille.

Hieman artikkelista

Tutkimusartikkelin mukaan Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen tasa-arvotyö on siirtynyt erilaisten projektien taholle. Vuonna 1990 tasa-arvosuunnittelu astui kehiin: uusi asetus määräsi, että tasa-arvon edistämisvelvollisuutta toteutettaisiin tasa-arvosuunnitelman avulla.

Tasa-arvosuunnittelua toteutetaan tietyn kaavan mukaan; suunnittelu etenee kuin käsikirjoitus. Ensin arvioidaan tasa-arvon lähtötilanne, jonka perustellaan suunnitellaan tulevaisuuden toimenpiteet ja tavoitteet tasa-arvon toteutumiseksi. Tasa-arvoa ja sen toteutumista mitataan taulukoilla, kyselyillä, tilastoinneille yms. Brunilan ja Ikävalkon mukaan tällainen tiedon tuottamisen tapa johtaa siihen, että tasa-arvosta muodostuu ”helposti hallittava ja laskettavissa oleva hyödyke.” Tasa-arvotyöstä on tullut aikataulutettua ja kiireistä arviointiin liittyvien taulukointien ja kirjaamisten myötä (se on vain osa työpaikkojen muita suunnittelu- ja työvelvoitteita). Kiireellisyyden takia aikaa ei jää kriittisyydelle ja asioiden uudelleen ajattelulle, jolloin tasa-arvosuunnittelun näkökulma on vain lähinnä managerialistinen. Tasa-arvotyötä perustellaan usein liiketalouden termein, ja mietitään miten se voisi esimerkiksi lisätä yrityksen tuottavuutta tai parantaa imagoa. Managerialistinen hallinta siis luo tietynlaista tasa-arvoa, jota tulee ja voi hallita “oikein”.

Ne henkilöt, joilla on organisaatioissa ja projekteissa päätäntävalta, ovat luonnollisesti vastuussa päätettävistä asioista ja siitä miten ne priorisoidaan. Siten he ovat vastuussa myös tasa-arvoa koskevista kysymyksistä: tasa-arvon edistämisestä, tasa-arvosuunnitelmasta ja sen toteutumisesta.  Ovatko päättäjän omat henkilökohtaiset arvot ja asenteet vaikuttaneet päätöksentekoon tai tasa-arvotyön priorisointiin? Miten päättäjä vaikuttaa alaisiinsa? Uskaltaako kukaan tuoda esiin epäkohtia vai yritetäänkö tasa-arvosuunnitelma saada sutjakkaasti toteutettua? Jos näitä ihmisarvoon ja oikeudenmukaisuuteen liittyviä kysymyksiä lähestytään vain hallinnollisesta ja liiketaloudellisesta näkökulmasta, niin tuntuu, että jotakin on pahasti vialla. Managerialistinen hallinta tuottaa kehän, jossa tasa-arvosuunnitelun tarkoituksena onkin vain itse suunnittelu, eikä tasa-arvo.

Tutkijan haastattelusta poimittuja ajatuksia

Ikävalko kertoi tapaamisessamme, että aihetta oli tutkittu varsin vähän Suomessa, joten hän päätti ryhtyä toimeen. Tutkimukselle oli tilausta ja hän saikin rahoituksen helposti. Matkan varrella hän kuitenkin kyllästyi tutkimuksensa tekemiseen. Hän huomasi, että vaikka aiheesta tasa-arvo ja tasa-arvosuunnitelma keskusteltiin, työ ei tuottanut tulosta. Oleellisiin asioihin ei osata tarttua, jolloin toimenpiteillä ei ole merkittävää vaikutusta. Jos Ikävalko tekisi nyt jotain toisin, hän haastattelisi enemmän opiskelijoita, koska he suhtautuivat kriittisesti monia käytäntöjä kohtaan. Hän uskoo, että olisi saanut täten lisää ‘särmää’ väitöskirjaansa. Lööpissa esitetty väite ‘koulujen tasa-arvotyö lisää eriarvoisuutta’ ei ole suoraan Ikävalkon tuottama. Ikävalkon mukaan kuitenkaan tasa-arvotyö ei lisää suoranaisesti tasa-arvoa, mutta voi parantaa joidenkin ihmisten mahdollisuutta olla yhteisössä. Tasa-arvotyön toteutuminen riippuu paljolti siitä kuinka se toteutetaan. Nyt käsissämme on Ikävalkon väitöskirja ”Vaikenemisia ja vastarintaa” ja jo väitöskirjan nimi saa niin mielenkiinnon kuin maailmantuskan heräämään.

Ikävalkon tutkimus saa ajattelemaan, miksi näin tärkeän asian toteutuminen on nykypäivänä niin haastavaa?

 

Alun hämmennyksen jälkeen tuli kuitenkin intoa paneutua tasa-arvoon ja muihin tasa-arvo tutkimuksiin, etenkin peruskoulun osalta. Ikävalko mainitsi haastattelussaan, että tasa-arvo on tehty uuteen opsiin näkyväksi, mutta kasvattajilta puuttuu vielä konkreettiset työkalut joiden avulla tasa-arvotyötä toteutetaan. Tämän vuoksi tasa-arvosuunnittelua pitäisi tuoda enemmän hallinnosta käytännön tasolle. Muutokset ovatkin hitaita, mutta keskustelussa Ikävalkon kanssa puhuimmekin siitä, että onneksi tämä aihe on nyt ajankohtainen ja esillä. Opetushallitus onkin julkaissut 2015 oppaan “Tasa-arvotyö on taitolaji”, jonka tehtävä on antaa eväitä toteuttaa tasa-arvoa perusopetuksessa. Oppaan pääset latamaan täältä.

Opetushallituksen Tasa-arvo on taitolaji -oppaassa esitellään myös tasa-arvosuunnittelu ja kerrotaan mitä se tarkoittaa. Toiminnallisen tasa-arvosuunnitelman laadintavelvoite on laajentunut koskemaan perusopetuslakiin perustuvaa opetusta järjestäviä kouluja. Tasa-arvosuunnitelmien tulee olla voimassa 1.7.2017 mennessä. (lähde: oph, tasa-arvo on taitolaji 2015) Toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma tarkoittaa sitä, että tasa-arvon tulisi osallistaa myös oppilaita. Näin ollen oppilaat osallistetaan sen suunnitteluun, mutta konkreettisia esimerkkejä opas ei anna siitä, millä tavoin oppilaita voisi osallistaa. Oppaan lopussa on linkkejä ja materiaaleja, joita opettaja voi hyödyntää. Oppaasta löytyy myös kysely oppilaille, jolla voi seurata koulun tasa-arvon toteutumista. Pohdinnan tasolle jää, onko tämä tarpeeksi tuomaan asiaa enemmän käytäntöön. Aiheesta vähemmänkin kiinnostuneen opettajan on helppo käyttää valmiita materiaaleja ja materiaalit toivottavasti helpottavat myös ihmisiä, jotka ovat vastuussa tasa-arvosuunnitelman teosta.

Säpinää aiheen tiimoilta SOOL, eli Suomen opettajiksi opislelevien liitto otti vuonna 2016 kantaa artikkelissaan, että opettajankoulutuksessa ei tarjota tarpeeksi tietoa sukupuolen moninaisuudesta. Syyskuun julkaisussa SOOL otti jälleen kantaa ja totesi, että opettajankoulutus ei anna tarpeeksi valmiuksia ehkäistä seksuaalista häirintää koulussa. SOOL perusteli kantaansa Ylen MOT -kyselyn paljastaessa, että pahimmillaan joka viides oppilas kokee kouluissa seksuaalista häirintää. Osassa yläkouluissa häirintää oli selvästi enemmän kuin muualla, ja aineistoa voi lukea täältä. Ylen MOT -kysely on suhteellisen tuore. Se on julkaistu 11.9.2018 ja on osa MOT:in ja Docventuresin syksyllä 2018 tekemää yhteistyötä. Juurikin Ylen MOT -kyselyn myötä nousi pienoinen kohu, kun erään koulun rehtori vertasi oppilaiden kokemaan seksuaalista häirintää kouluruokaan ja tokaisi: “Onhan sitä kaikennäköistä porsastelijaa baarimaailmassakin”. Juurikin tällaiset esimerkit pistävät miettimään, missä kantimissa kyseisten koulujen tasa-arvosuunnittelu on ja millä asenteella siihen suhtaudutaan. Linkin takaa löytyvässä Ylen artikkelissa myös Ikävalkonkin tutkijaparina toiminut Kristiina Brunila sanoo samaa, mitä jo SOOL sanoi vuonna 2016; “Opettajankoulutus ei valmista käsittelemään tarpeeksi oppilaiden kokemaa seksuaalista häirintää.” On siis hyvä, että tasa-arvotyötä tehdään ja esim. Yle MOT:in kaltaiset kyselyt tuovat asiaa julkiseen keskusteluun. Näin ollen toivottavasti saamme heräteltyä päättäjiä ja opettajia panostamaan entistä enemmän tasa-arvotyöhön ympäri Suomea.

Ajatuksen juoksua

Tasa-arvo on sanana yksinkertainen yhdyssana, jossa kaksi sanaa yhdistetään toisiinsa yhdysviivalla tuplavokaalien vuoksi. Se on myös helposti miellettävissä esittämäänsä asiaan: jokaisella yksilöllä on tasan saman arvo. Siinä sitten riittääkin roiskeita, räiskeitä, törmäyksiä ja soviteltavaa kun aletaan kysellä, mitä tämä yksinkertainen sana eri yksilöille ja yhteisöille merkitsee ja kuinka he siihen suhtautuvat ja sitä toteuttavat. Tasa-arvoasiat, siinä missä muutkin arvolliset ja asenteelliset asiat, jakavat ihmisiä eri leireihin. Niin on ollut ennen ja niin on myös tänä päivänä.

Mitä tasa-arvo sinulle merkitsee? Mitkä ovat arvosi ja asenteesi mielipiteesi takana? Mitä toivot tasa-arvolla saavutettavan tai miksi mielestäsi maailman tulisi olla tasa-arvoinen? Mitä suurempaa merkitystä se voisi palvella? Ajatteletko tasa-arvoa enemmän hyödyn kautta vai onko se mielestäsi itsessään niin arvokasta, että sen tulisi toteutua? Miksi?

Ikävalkon tutkimus laittoi pohtimaan sitä, kuinka monenlaisia ajatuksia tasa-arvosta on, ja kuinka hyvin yksinkertaiselta tuntuva asia näyttäytyykin erittäin monitahoisena, kun kurottatuu omista ajatuksista ulos; meillä jokaisella on oma ikkunamme, jonka kautta maailmaa katsomme. Se laittoi myös miettimään sitä, kuinka etuoikeutetussa asemassa olemme tässä yhteiskunnassa: meillä on mahdollisuus pohtia näitä asioita sekä luoda omia mielipiteitä, ja jo pelkästään mahdollisuus tutkia tasa-arvotyön tuloksia antaa osviittaa siitä kuinka pitkälle on tultu päivästä jolloin ensimmäinen suomalainen nainen sai mahdollisuuden äänestää vaaleissa.

Retkikuntamme on löytänyt itsensä keskeltä sankkakasvuista ja vaikeakulkuista maastoa, mutta onneksi aurinko pilkahtelee välillä lehtien lomasta ja aistit valppaina koitamme etsiä lisää jälkiä ja tienviittoja maastosta. Ja vaikka puun takana odottelisi minkälainen King Kong tahansa, niin tällä hetkellä ei hirvitä! Tasa-arvoretkikuntamme lippu on korkealla ja polun varrelle osuvien pähkinöiden on syytä olla valmiita pureskeltaviksi! Täältä tullaan.

Ryhmä 2:  Edla Pohjanpalo, Noora Paananen, Henni Kuitunen, Heidi Aarnio, Fanny Sillman, Vilma Valasmo, Elli Uusikylä, Anna Saves, Saara Pörsti, Anna-Kaisa Suoraniemi

 

Kuvien lähteet:

pioneerexpeditions.com/index.php/where-is-the-best-place-to-see-orangutans/

https://www.thewrap.com/lucasfilm-president-confirms-indiana-jones-sequel-will-happen/

twitter.com/DhCartoons

y-news.lt/lyciu-lygybes-paradoksas-kodel-moterys-reciau-tampa-inzinieremis-ir-matematikemis/

https://kaksplus.fi/threads/orava-liukastui-kohtalokkaasti-r-kioskin-edessae.2226962/

 

 

 

Ryhmämme tutkimusaihe taito- ja taidekasvatukseen liittyen on tuntunut meille helpolta ja mieluisalta. Itse tutkimuksen tekoon tutustuminen tutkijan jakaman aineiston pohjalta on kuitenkin ollut haastavaa, emmekä koe päässeemme sen kautta kosketuksiin tutkimuksen teon kanssa niin paljon kuin toivoimme. Tietomme tutkijan työstä on jäänyt paljolti kurssikirjan varaan, jonka pohjalta olemme ryhmässämme pyrkineet yhdessä selkeyttämään ymmärrystä tutkimuksen teosta.

Ryhmämme tapaamisissa on vallinnut motivoiva ja innostava ilmapiiri, jonka ansiosta myös luoville ratkaisuille on jäänyt sopivasti tilaa, eikä haasteiden ole annettu muodostua esteeksi oppimiselle. Tutkimusaihetta silmällä pitäen olemme valinneet tämänkertaisen blogin osittaiseksi toteutustavaksi vlogin.

Toivomme videolta välittyvän kurssilla omaksumiemmme tiedollisen taitojen lisäksi jotakin siitä, miksi taito- ja taidekasvatus on oppimisen kannalta tärkeää.

Alla olevaan kirjalliseen osioon olemme koonneet sekä tutkimuksen teosta että ryhmätyöskentelystä kurssilla oppimiamme oleellisimmiksi katsomiamme asioita.

Tutkimuksen tekemisestä oppimaamme

Ennen tutkimuksen toteutusta on tehtävä alustava tutkimussuunnitelma sekä määriteltävä sille aihepiiri ja tavoitteet. On pohdittava kysymyksiä: Mitä tutkit ja miksi? Aihetta valittaessa on hyvä lähteä liikkeelle siitä, mikä itseä tutkijana kiinnostaa ja tutustua sitä koskeviin aiempiin tutkimuksiin mahdollisimman perusteellisesti.

Tutkijan tulisi tietää lähes kaikki siitä, mitä aiheesta on jo aiemmin selvitetty. Tämän jälkeen on oma tutkimusaihe helpompi rajata niin, että se on tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti relevantti, ja sitä kykenee käsittelemään riittävän syvällisesti.  

Tässä auttaa aiheen asettaminen johonkin teoreettiseen viitekehykseen, joka käytännössä tarkoittaa näkökulman valitsemista. Valinnan perustelu on ensisijaisen tärkeää, sillä tutkija voi teoreettisen viitekehyksen puitteissa tehdä mitä vain, kunhan näkökulma on tutkimuksen kannalta relevantti ja hyvin perusteltu. Näkökulma antaa tutkimukselle ne lähtökohtaiset käsitteet, joiden avulla havainnoida todellisuutta. Tieteelliset käsitteet ovat tarkasti määriteltyjä ja niiden avulla tutkittava ilmiö on mahdollista tehdä näkyväksi.

Teorian työstämisen ja tutkimusaiheen rajaamisen jälkeen on tarkennettava tutkimusongelma, jolle tutkimuksella haetaan ratkaisua. Tutkimusongelman tarkoitus on kirkastaa tutkimuksen tavoite asettamalla se kysymysmuotoon. Mitä tarkemmin tutkimusongelma kyetään asettamaan, sitä paremmin ajatus voi tarkentua siihen, mitä todellisuudessa on tarkoitus tutkia ja työskentely helpottuu.

Jotta valittuihin tutkimusongelmiin on mahdollista vastata, tarvitaan luotettavaa lähdeaineistoa, jota tutkia ja käyttää avuksi tutkimustulosten saamisessa. On myös mietittävä tarkkaan millä menetelmillä aineistoa lähdetään käsittelemään ja analysoimaan sekä miten tuloksista on tarkoitus raportoida. Todennäköisesti tuloksista voi tehdä useita erilaisia tulkintoja, mutta tutkimuksen merkityksellisyyden kannalta on oleellista esittää vain alussa asetetun tutkimusongelman kannalta merkitykselliset havainnot ja johtopäätökset.

Ryhmätyöskentelystä oppimaamme

Akateemisen sisältönsä ohessa kurssi on opettanut paljon ryhmätyöskentelystä. Ryhmän suhteellisen iso koko on tuonut mukanaan omat haasteensa ja vahvuutensa. Isossa ryhmässä keskustelu on vaarassa karata helposti sivuteille. Olemmekin pyrkineet löytämään ratkaisun muun muassa siihen, kuinka kaikki saavat äänensä kuuluviin ryhmässä tasapuolisesti, kuitenkin niin, että työskentely on samalla tehokasta. Tämä on pakottanut yksilöt toimimaan eri rooleissa ja samalla tunnistamaan omia voimavarojaan, haasteitaan sekä oppimisen mahdollisuuksiaan.

Roolien muodostumisprosessia on ollut kiinnostavaa havainnoida ryhmän vuorovaikutuksen kehittyessä. Olemme osittain keskustelleet rooleista, osittain ne ovat muodostuneet luonnostaan, siten että kukin on asettunut rooliin, jossa on tottunut toimimaan. Tällaisia rooleja ovat olleet esimerkiksi tarkkailija, vetäytyjä, täsmentäjä tai aloitteentekijä (Toivakka & Maasola 2011). Keskustelemalla olemme valinneet tapaamisiin useimmiten sihteerin ja puheenjohtajan. Lisäksi olemme tehtäviä tehdessämme jakaneet vastuut esimerkiksi kirjallisesta toteutuksesta ja visuaalisesta ilmeestä. Huolitellun lopputuloksen saamiseksi olemme antaneet vastuun työn viimeistelystä aina jollekin ryhmän jäsenistä.

Erilaisia rooleja ryhmässämme (Toivakka & Maasola 2011)

Puheenjohtaja: Puheenjohtajalla on homma hanskassa, hän tietää mitä tehdään ja huolehtii, että keskustelu kulkee eteenpäin. Puheenjohtaja huolehtii, että ryhmäläiset tietävät mitä tapahtuu ja mitä heidän tehtäviinsä kuuluu.

Sihteeri: Pitää kirjaa sovituista asioista ja kirjoittaa muistiinpanoja keskustelusta. Näin ne, jotka eivät päässeet paikalle pysyvät perillä sovituista asioista.

Tietojen etsijä: Tietojen etsijän roolia ei ole ryhmässä jaettu, mutta rooli on tullut esille luontaisesti eräistä ryhmämme jäsenistä. Tietojen etsijä tukee ryhmätöiden edistymistä tarjoamalla tietoa mahdollisimman luotettavista lähteistä.

Aloitteen tekijä/ ideoija: Ryhmämme on halunnut toteuttaa tehtävät luovalla tavalla. Luovan työn tekemiseen tarvitaan ideoijia ja aloitteen tekijöitä. Tämä rooli on luontainen suurelle osalle ryhmämme jäsenistä. Tiukassa aikataulussa suuri määrä ideoijia on osoittautunut haasteeksi.

Täsmentäjä: Suuresta ideoiden määrästä johtuen, ryhmässämme täsmentäjän rooli on osoittautunut erittäin tärkeäksi. Monet ajatukset jäävät idean tasolle pyörimään ja täsmentäjä esittää ryhmälle vaatimuksen tarkentaa suunnitelmaa.

Muut roolit: Ryhmästämme löytyy tietysti myös muita rooleja, tehtävästä riippuen. Erittäin tärkeää suuressa ryhmässä on, että osa jäsenistä on mukana hiljaisempina osallistujina, tullen mukaan keskusteluun tarvittaessa. 

Koemme että tapaamisissa, joissa roolit ovat yhdessä ryhmän kesken päätettyjä, myös muut päätökset ovat syntyneet jouhevammin. Vastuualueiden selkeä jakaminen on varmistanut sen, että tehtävät tulevat tehdyksi, ja viime kädessä asioista päättää puheenjohtaja. Luontaisesti muodostuneissa rooleissa haasteena on ollut se, että roolit pysyvät helposti melko muuttumattomana, eivätkä haasta yksilöä menemään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle.

Ryhmässä hiljaisempi voisi toivoa pääsevänsä enemmän ääneen, muttei uskalla tuoda mielipidettään esille. Toisaalta puheliaammasta saattaa tuntua, että ottaisi välillä mieluusti sivuroolin, mutta muu ryhmä odottaa häneltä jo tiettyä toimintatapaa, johon jonkun tulee asettua.

Ratkaisuksi muuttumattomiin rooleihin pohdimme toteutettavaksi harjoitusta, jossa jokainen miettisi ja jakaisi ajatuksensa muulle ryhmälle seuraaviin kysymyksiin:

• Mitkä roolit ovat itsellesi luontaisimpia ja missä rooleissa olet kokenut toimineesi tähän asti?
• Mitä rooleissa haluaisit jatkossa työskennellä?

Lisäksi hyödynsimme tutkijamme Heikki Ruismäen (2010) tutkimuksessa “Taito- ja taideaineet akateemisessa opettajankoulutuksessa- haikuja opettajankouluttajilta” tutuksi tullutta Pattonin (1997) ajatusta hyödyntämiskeskeisestä arviointiprosessista. Keskustelimme kuinka oppimisprosessin aikana voimme oppia ja kehittää toimintatapojamme hyödylliseen suuntaan erityisesti silmällä pitäen tehokkuutta ja erilaisia rooleja.

Yhdessä päädyimme ratkaisuun, että seuraavassa tehtävässä aiomme kokeilla työskentelytapaa, jossa jakaudumme ryhmämme sisällä kahteen pienempään ryhmään, joilla molemmilla on oma vastuualueensa. Ryhmäkoon ja ryhmädynamiikan muuttuessa, on työskentely luultavasti tehokkaampaa, ja jokainen pääsee kokeilemaan erilaisia uusia rooleja.

Kaiken kaikkiaan ryhmätapaamisissamme on ollut motivoitunut, iloinen ja kannustava ilmapiiri, heti alusta alkaen. Ryhmämme on tiivistynyt säännöllisten tapaamisten myötä sitä mukaan kun olemme oppineet tuntemaan toisemme paremmin. Sujuva yhteistyö ryhmän sisällä on ollut koko kurssin ehdoton voimavara ja auttanut tutkimuksen teon tutustumiseen liittyvien haasteiden ylittämisessä sekä aikaansaanut hienoja tuloksia kuten tässä blogissa julkaistu video-blogi!

Lähteet

Patton, M. Q. (1997). Utilisation-focused evaluation: the new century text. Utilization Focused Evaluation: The News Century Text.

Ronkainen, S., Pehkonen, L., Lindblom-ylänne, S. & Paavilainen E. (2013). Tutkimuksen voimasanat, . WSOYpro: Helsinki.

Ruismäki, H. (2010). Taito- ja taideaineet akateemisessa opettajankoulutuksessa- haikuja opettajankouluttajilta. Akateeminen luokanopettajakoulutus : 30 vuotta teoriaa, käytäntöä ja maistereita.

Toivakka, S. & Maasola, T. (2011). Itsetunto kohdalleen! Harjoituksia itsetuntemuksen ja vuorovaikutustaitojen oppimiseen. PS-kustannus 2011. Linkki: https://varhaiskasvatuksentietopalvelu.fi/lisamateriaalit/itsetunto_kohdalleen_liite24.pdf

Täällä taas 6. ryhmä! Toisessa blogitekstissämme kerromme nimikkotutkijamme tutkimuksesta ja miten sen olemme ymmärtäneet. Lopuksi olemme koonneet ryhmämme ajatuksia ja “fiiliksiä” yleisesti tekstistä.

Nimikkotutkijamme on Liisa Hakala ja saimme luettavaksi hänen yhteistyössä Tiina Kujalan ja Riitta Asantin Kasvatus-lehteen kirjoittaman katsauksen “Tämä hetki vai tulevaisuus – koululiikunta murroksessa”. Odotimme tyypillistä tutkimusta koeasetelmalla ja yllätyimme kun kyseessä olikin katsaus, jossa peilattiin teoriaa ilmiöön. Pohdimme pitkään katsauksen tutkimusstrategiaa ja vaikka “Tutkimuksen voimasanat”-teos esittelee kattavasti erilaisia tutkimusstrategioita, ei mikään tuntunut sopivan katsaukseen. Jyväskylän yliopiston Koppa-internetsivuilta löysimme kriittisen tutkimuksen kuvauksen, joka tuntui osuvalta. Kriittisen tutkimuksen pyrkimyksenä on ymmärtää ilmiötä syvällisemmin, ja mitä ilmiöstä seuraa. Tämän tutkimusstrategian tavoitteena on kyseenalaistaa niitä rakenteita, joissa tutkimuskohde ilmenee. Käännyimme kuitenkin vielä Hakalan puoleen ja saimme vastaukseksi, että kyseessä on konstruktiivinen tutkimus kriittisellä lisällä. Kari Lukan “Konstruktiivinen tutkimusote”-artikkelissa todetaan, että konstruktiiviselle tutkimusstrategialle on tyypillistä, että tutkimuksen kohteena on todellisen elämän ongelma, johon pyritään löytämään käytännön ratkaisu. Tutkimusongelman ratkaisemisella pyritään luomaan uusi konstruktio, jonka avulla kehitetään uudenlainen todellisuus.

Kun tapasimme nimikkotutkijamme Liisa Hakalan, hän kertoi, että ajatus artikkelista heräsi kun Kataisen hallitusohjelmassa 2011 mainittiin liikunta erillisenä taito- ja taideaineista. Suhtautuminen koululiikuntaan muuttuisi, sillä taito- ja taideaineilla katsotaan olevan myös päämäärästä tai lopputuotoksesta riippumaton arvo. Alunperin tutkijoilla oli tarkoituksena kirjoittaa tieteellinen artikkeli. Kommenttikierroksella he kuitenkin saivat palautetta, että artikkelissa esiintyvä ilmiö oli liian kapea tieteelliseen artikkeliin ja siinä oli liikaa teoriaa. Näin artikkelista tuli katsaus.

Katsauksessa tarkastellaan koululiikunnan asemaa uusliberalistisessa maailmassa, jossa koulumaailmaankin on soluttautunut kilpailukykydiskurssi. Tämä on johtanut päämäärätietoiseen terveyspuheeseen, joka aikalaiskeskusteluissa haki asemaansa koululiikunnan määrittäjänä. Katsauksessa kritisoidaan tätä tutkijoiden mukaan “vääristyneen muodon saanutta” terveyspuhetta ja nähdään tämän vievän liikuntaa kouluaineena väärille urille. Tutkijat näkevät terveyspuheen välineellistävän ja mekanisoivan koululiikuntaa, jolloin siitä häviää liikunnan muut ulottuvuudet. Mitattavien tulosten ollessa keskiössä oppilas on tuomittu ikuiseen epäonnistumiseen, sillä aina voisi juosta kovempaa tai elää terveemmin. Terveyspuheen liikuntaa yksiuloitteistava näkökulma ei myöskään ota huomioon hetkessä elämisen tärkeyttä ja lasten tarvetta tähän. Hakalan aiemman tutkimuksen materiaalissa 9-luokkalainen poika toteaakin: “Kaikki tietävät , että koulu tekee hyvää tulevaisuudelle, mutta suurin osa nuorista, mukaan lukien minä, haluaa olla onnellisia NYT eikä kymmenen vuoden päästä”.

Katsauksen teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi ja katsauksessa käsite avataan huolellisesti. Sosiaalinen konstruktionismi on ymmärrystapa, jossa otetaan huomioon tiedon vuorovaikutuksessa syntyvä luonne. Se, miten näemme maailman riippuu näkökulmastamme, joka taas on yhteydessä sosiaaliseen ympäristöömme. Käsite on tyypillinen postmodernille ajalle ja taustalla on muutokset tiedon sekä tieteen ymmärtämistavassa. Tavatessamme Hakala kertoi, että näkee teorian merkityksen tärkeänä ja ihmisen ajattelua avartavana. Hakalan sanoin teoria voi olla “tajunnanräjäyttävää”.

Alun vaikeuksien jälkeen opimme pitämään katsauksesta ja teorian auettua pääsimme käsiksi artikkelin ajatuksiin. Katsauksen avautuessa huomasimme olevamme samaa mieltä monista tutkimuksesta nousevista ajatuksista. Koululiikunnan tulee mielestämme olla muutakin kuin mitattavia suorituksia eikä päämääränä voi olla vain tulevaisuuden terveys. Artikkeli on tuonut hyvää näkökulmaa keskusteluun ja avartanut varmasti monen ajatuksia koululiikunnasta.

Hakala kertoi, että tavoitteena oli ollut kirjoittaa hieman kärkäs ja keskustelua herättävä artikkeli. Jäimmekin pohtimaan saako tutkijalla olla näin vahva ennakkoasenne tutkittavaa ilmiötä kohtaan. Toisaalta “Tutkimuksen voimasanat”-teoksessa todetaan, että hahmottaakseen todellisuuden monimuotoisuutta tutkijan tulee valita näkökulma, joka ei koskaan voi olla täysin objektiivinen. Tärkeintä on, että näkökulma tiedostetaan ja hyväksytään tiedon rajallisuus. Artikkelissa tutkijat toteavat myös, että “toisen puolesta tietämisen uhallakin liikkumisen ja terveenä olemisen voi sanoa olevan niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta tavoiteltavaa”. Jäimme miettimään, kuinka tutkijat voivat sanoa näin tutkimuksessa, jonka viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi. Voiko todella sanoa, että liikkuminen ja terveys on yksilön kannalta tavoiteltavaa jos yksilö ei itse näin koe?  

Ja nyt se hetki mitä te kaikki olette odottaneet! Miten kävi liikunnan Kataisen hallitusohjelman kaavailuiden jälkeen? Ei hätää, liikunta säilyi osana taito- ja taideaineita eikä terveyspuhe saanut yliotetta liikunnasta.Tätä varmasti edesauttoi se, että Hakala oli mukana tekemässä vuoden 2014 Perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Kyseisessä opetussuunnitelmassa liikunnan keskeisiksi sisältöalueiksi on määritelty fyysisen toimintakyvyn rinnalle sosiaalinen ja psyykkinen toimintakyky. Nauttikaamme siis liikunnan kaikista osa-alueista tasapuolisesti!

 

Ryhmä 6: Johanna Kankaanpää, Essi Hernesniemi, Teemu Mielonen, Hanna Majuri, Katariina Laakso, Esra Karsandi, Carina Maria Pellja ja Anni Pelander

 

Lähteet:

Tutkimuksen voimasanat

Jyväskylän yliopisto Koppa-internetsivusto

Konstruktiivinen tutkimusote-artikkeli (Metodix-internetsivusto)

Perusopetuksen opetussuunnitelma 2014

Kuvat:

https://ubisafe.org/explore/confused-clipart-confused-expression/

https://peda.net/kouvola/perusopetus/koulut/valkealanylakoulu/oppiaineet/terveystieto/nimetön-5ed7/tutkija-gif

http://elisacichoracki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249224-annika-saarikko-co-perhevapaiden-uudistamiseen-uudenlaista-energiaa

Tämä ryhmä ei ole kuin mikä tahansa ryhmä ja otteemme tähän kurssiin saattaa poiketa tavallisesta. Ryhmämme koostuu yhdeksästä yksilöstä kolmannelta ja neljänneltä vuosikurssilta ja jokainen meistä on syystä tai toisesta suorittamassa kurssia vasta nyt. Kurssin alussa tunnelmat olivat osittain epätoivoiset mutta vaihtuivat pian innoksi; hei mehän osataan jo jotain näistä jutuista, tästä voikin tulla antoisa kurssi!

Kurssilla vilisevät käsitteet ovat tulleet vastaan kasvatustieteellisessä kirjallisuudessa, jonka parissa on jo vietetty muutama tovi, ja jokaisella meistä oli enemmän tai vähemmän käsitystä tiedekunnassamme tehtävästä tutkimuksesta ja tutkijaprofessoreista, joiden nimet ovat osin tuttuja oppikirjoista tai luennoilta.

Ryhmän sisällä vallitsi heti alusta mainio yhteishenki, ja päätimme ottaa määrätietoisen otteen kurssista ja siitä selviytymisestä. Aiemmat opinnot mahdollistavat kurssista meille antoisan paketin ja samalla saamme kertausta tärkeistä asioista sekä tutustumme ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoihin. Tässä tekstissä kurkkaamme tämän ryhmän matkaan kurssin alusta tähän päivään ja pohdimme meille tärkeiksi nousseita asioita kurssin tiimoilta.

 

Oma tutkimussuunnitelmamme

 

Kurssin ensimmäisenä oppimistehtävänä suunnittelimme tutkimuksen aiheesta Ovatko yliopistonlehtorit turhia? Tutkimus osoittaa vertaisten tuen olevan avain opettajaksi oppimisessa. Tutkimussuunnitelman tekeminen ryhmässä synnytti mielenkiintoista keskustelua ja saimmekin erilaisia näkökulmia aiheesta. Monella meistä oli yhteneväinen kokemus siitä, että yliopistonlehtorit ovat tärkeässä asemassa opettajankoulutuksessa, mutta myös opiskelijakavereiden tuki on korvaamatonta. Tämä kurssi on hyvä esimerkki siitä, kuinka yliopistonlehtoreiden tekemä taustatyö ja opiskelijoiden yhteinen panos onnistuneisiin lähitapaamisiin toimii, vaikkeivat lehtorit esimerkiksi jokaista esitystä ehdikään seurata.

Esitellessämme tutkimussuunnitelmamme halusimme aktivoida muita opiskelijoita esittämällä kysymyksen siitä, kuinka merkityksellisinä he pitävät yliopistonlehtoreita opinnoissaan. Opiskelijat asettuivat janalle sen mukaan, kuinka merkityksellisinä tai merkityksettöminä he pitivät lehtoreita. Kanssaopiskelijoiden rohkeat puheenvuorot toivat esille samoja asioita, joita olimme itsekin pohtineet, esimerkiksi hyvän ja huonon luennoitsijan eroista sekä opettajankoulutuksessa tärkeistä ryhmätunneista. Ilman yliopiston lehtoreita monesta kurssista jäisi pois tärkeitä lähiopetuksen tunteja, joissa voidaan yhdessä pohtien oppia tärkeitä taitoja tulevaa ammattia ajatellen. Toisaalta keskusteluissa tuli myös ilmi turhautuneisuus luentoihin, joissa oppimista tapahtuu lähinnä seinän tiiliä laskiessa.

Toisten ryhmien tutkimussuunnitelmien esittelyjen seuraaminen oli yllättävän antoisaa, koska ryhmät olivat nähneet paljon vaivaa niiden eteen. Hyvä te! Ryhmämme osallistui aktiiviseen keskusteluun ja oli ilo huomata, miten puheenvuoroja olisi ollut enemmän kuin aikataulu olisi sallinut. Tämä osoittaa sen, että kurssin aiheet koskettavat opiskelijoita ja niihin halutaan vaikuttaa.

 

Tutkimukseen perehtyminen

Akateeminen lukutaito koostuu monista osatekijöistä ja vaatii harjoittelua kokeneemmiltakin opiskelijoilta. Lukutaitoon kuuluu muun muassa tieteellisten tekstien tulkitseminen, arviointi ja ymmärtäminen. Tieteelliseen keskusteluun osallistuminen ja omien argumenttien esittäminen kuuluvat osaltaan myös akateemiseen lukutaitoon. Näiden lisäksi tulisi osata arvioida tekstejä kriittisesti. Tieteelliseen ajattelun kehittymiseen kuuluu myös oman toiminnan reflektointi. (Ronkainen ym. 2011, 155-156.) Edellä mainittujen taitojen opiskelu on tullut hyvin kurssin aikana näkyviin. Erityisesti kriittisen ajattelun herättäminen on jäänyt mieleen. Opinnoissamme on suhteellisen vähän korostettu kriittisen ajattelun tai kyseenalaistamistaidon kehittämistä, jotka ovat kulmakiviä uuden tiedon luomiselle. Kriittiseen ajatteluun rohkaisu ja “lupa” kyseenalaistaa tieteellisiä tekstejä vahvistaa myös käsitystä itsestä tieteellisen yhteisön jäsenenä.

Tutkimusartikkelin lukeminen ei tuntunut etukäteen haastavalta, mutta lisähaasteen toi englanninkielinen materiaali. Olemme opinnoissamme lukeneet todella vähän englanninkielistä materiaalia, jolloin akateemisen englannin taidot eivät ole päässeet juurikaan kehittymään. Toisaalta tieteelliselle tekstille tyypilliset selkeä, jo tutuksi tullut rakenne ja toistuva käsitteistö toivat tähän jonkin verran helpotusta.

Akateemisen englannin lisäksi yhtenä kehityskohtana pohdimme olennaisen tiedon suodattamista. Tieteellisissä teksteissä on valtavasti informaatiota, ja vaikka eheän kokonaiskuvan saavuttamiseksi onkin tärkeää perehtyä koko tekstiin, tulee lukemisesta kuormittavaa ja tehotonta jos suhtautuu kaikkeen tekstin antamaan informaatioon samalla antaumuksella. Taitomme poimia tekstistä olennaisin sisältö on kehittynyt paljon, mutta se kehittyy edelleen. Tämän taidon tärkeys korostui erityisesti englanninkielistä tekstiä lukiessa.

Pohdimme englanninkielisten materiaalien käyttöä ensimmäisillä kursseilla. Vaikka kielitaito olisikin hyvä, sekä suomen- että englanninkielinen akateeminen termistö saattaa olla valtaosalle entuudestaan tuntematonta. Tämä voi aiheuttaa ongelmia taitavallekin lukijalle. Kielivaikeuksien kanssa kamppaileva opiskelija voi alussa menettää motivaation ymmärtämisen puutteen vuoksi ja tuntea artikkelin lukemisen liian haastavana. Toisaalta suurin osa tutkimuksista tehdään englanniksi, joten on hyvä alusta saakka orientoitua opettelemaan akateemista englantia. Näin ollen se ei myöhemmin tule yllätyksenä tai muodostu kynnyskysymykseksi esimerkiksi lähteitä etsiessä omaan tutkielmaansa.

Tutkimukseen tutustuminen tuntui kaiken kaikkiaan mielekkäältä. Aihe oli mielenkiintoinen ja tuntui hyvältä huomata, että opintojen aikana akateeminen lukutaitomme on kuin onkin kehittynyt.

 

Tutkijan tapaaminen

Tapaamiset nimikkotutkijan kanssa ovat jotain, mitä mekään emme olleet vielä koskaan yliopistotaipaleemme aikana päässeet kokemaan. Tästä mahdollisuudesta suosittelemme ehdottomasti ottamaan kaiken irti! Mieltämme on askarruttanut opiskeluvuosiemme aikana kysymys jos toinenkin ja nyt vihdoin meillä oli tilaisuus päästä keskustelemaan näistä aiheista asiantuntijan kanssa. Lisäksi koimme tutkijan tapaamisen orientoivan meitä tutkijatenttiin, mikä käsitteenä oli meille alunperin vieras. Tutkijatentin kritiikkiä harjoittava ote on innostava, sillä artikkelin julkaisun jälkeen enää harvoin haastetaan sen sisältöä samalla tavalla.

Keskustelimme nimikkotutkijamme kanssa niin hänen omasta tutkimuksestaan kuin tutkimuksenteosta yleensä. Tutkijatapaamisen jälkimainingeissa koemme tärkeimmän keskustelun myötä tapahtuneen oivalluksen liittyvän omaan tutkijaidentiteettiimme. Tapaaminen konkretisoi sen, että vaikka luokanopettajankoulutus tähtääkin vahvasti tiettyyn ammattiin, ovat monipuolisetkin urapolut meille avoinna. Nimikkotutkijamme kertoi meille omasta matkastaan – kandin ja gradun kanssa kamppailusta, luokanopettajan työn kautta päätymisestä suomalaisen kasvatustieteellisen tutkimuksen johtotehtäviin. Tämä polku on avoinna meistä ihan jokaiselle. Ajatus on kiehtova, sillä pelkästään koulumaailmassa opettajan etenemismahdollisuudet ovat jokseenkin rajalliset.

Kyseisen nimikkotutkijan tapaaminen konkreettisesti avasi meille myös näkökulmia kriittiseen ajatteluun tieteellisiä tekstejä käsiteltäessä. Tapaaminen toi myös tutkimuksen inhimillisen puolen esiin, jota tulee harvemmin mietittyä artikkeleita lukiessa. ”Sukunimi suluissa lauseenperässä” olikin samassa pöydässä istuva ihminen, joka kertoi tunteistaan, ajatuksistaan ja pohdiskeli avoimesti mitä jo tehdyissä tutkimuksissa olisi ehkä voinut tehdä eri tavalla. Toisin sanoen, koimme yleisen oivalluksen että tieteen takana seisovat henkilöt ovat ”vain” ihmisiä. Tämä herätti meidät, jo kolmannen vuoden opiskelijat leikittelemään mahdollisella ajatuksella omasta nimestä artikkeleiden lähde-kohdassa.

Ei tarvitse kuitenkaan edes ajatella näin kauaskantoisesti, sillä tutkijaidentiteetti on osa jo meidän kandivaiheen opiskelijoiden elämää. Toisinaan sitä mieltää itsensä niin vahvasti “vain” opiskelijaksi, että roolimme osana tieteellistä yhteisöä pääsee unohtumaan. Keräämme jatkuvasti tietoa kursseilta ja kirjallisuudesta, jotta kandidaatintutkielman suorittaminen on mahdollista sitten, kun se itselle tulee ajankohtaiseksi. Vaikka kandi onkin vielä luonteeltaan harjoitustyö, on sekin tärkeä osa matkaa kohti tutkijuutta. Tieteellistä tutkimusta ei voi oppia muuten kuin tekemällä. Tässä prosessissa on tärkeää niin itselle vuosien myötä karttunut tieto kuin (akateemisesti) vanhemman tieteentekijän ohjauskin. On hyvä muistaa, että jokainen huippututkijakin on lähtenyt liikkeelle tästä pisteestä, missä me olemme juuri nyt.

 

Kuten huomata saattaa, on kurssi todella hyödyllinen meille, vaikka olemmekin jo pidemmällä opinnoissamme. Oli mukavaa huomata, että kurssilla käytävät asiat ovat jollain tapaa jo tuttuja. Kurssilla on kuitenkin loistava tilaisuus syventää omia taitoja.

Oman tutkimussuunnitelman teko ja sen esittäminen muille loi antoisaa keskustelua yliopistolehtorien tärkeydestä. Myös oman nimikkotutkijan kanssa tehty yhteistyö oli silmiä avaavaa. Hänen englanninkielinen tutkimuksensa haastoi meitä akateemisen englannin lukemiseen ja hänen kanssaan keskustelu kyseisestä tutkimuksesta ja tutkimuksen teosta ylipäätään oli erittäin mielenkiintoista. Voisimme jopa todeta, että tutkijaidentiteettimme on vahvistunut.

 

 

Lähteet:
Ronkainen, S., Pehkonen, L., Paavilainen, E., & Lindblom-Ylänne, S. (2011). Tutkimuksen voimasanat. WSOYpro: Helsinki.

 

Ryhmä 1:
Emmi Hagelberg, Joona Miettinen, Laura Purhonen, Ilmari Reima, Janette Salo, Salla Takamäki, Iida Tarkamo, Ella Väätäinen, Nina Zlobina

Tutkimusmatkamme tähän asti

Lapset ovat uteliaita ja he haluavat etsiä uusia asioita maailmasta. He ovat pieniä tutkijoita. Kun pieni lapsi tutustuu maailmaan, hän esittää paljon kysymyksiä. Kyselemisen avulla lapsi hankkii lisää tietoa ja selvittää, mitä tietoa muilla kokeneemmilla on. Tämän jälkeen hän selvittää lisää tutkimalla itse esinettä tai asiaa. Hän koskee ja haistaa, ehkä jopa maistaa. Näin lapselle käy ilmi, miten esinettä tai asiaa kannattaa käsitellä. Nyt oli meidän aikamme päästä haistelemaan uutta aihetta: tutkimuksen tekoa.

Aloitimme Kohti tutkivaa työtapaa -kurssin epävarmoina ja hiukan ennakkoluuloisina. Kysymys kerrallaan alkoi kuitenkin aueta käsitys tutkimuksen teosta ja tutkijan työstä. Tähän prosessiin tutustuimme syvemmin, kun pommitimme nimikkotutkijaa erilaisilla kysymyksillä selvittääksemme kaiken mahdollisen hänestä ja hänen tutkimuksestaan. Saimme selkeän käsityksen siitä, miten ylipäätään tietoa voidaan kerätä ja miten kyseinen tutkija oli sen tehnyt. Tämä oli kuitenkin vain pohjustusta tulevaa työtä varten ja voi että, mikä tunteiden ja epätietoisuuden vuoristorata sitä seurasikaan…

 

“PLÄTS” kuului ääni, kun neljäs ryhmä tipahti altaan syvään päätyyn. Saimme valita meille valmiiksi valikoiduista lööpeistä suosikkimme, jonka jälkeen lähdimme tutkimaan sen mysteerejä. Valitsimme lööpin: “Kehollisuus ja materiaalisuus valtasivat alakoululaisten suunnitteluprosessin”. Lööppi oli otsikko tutkijan tekemälle artikkelille, mutta ideana oli, että ryhmä tutkii ja pohtii itse lööpin pohjalta seuraavia kysymyksiä: miten aihetta on lähdetty tutkimaan ja mitä menetelmiä siihen on käytetty? Aluksi tuntui, että tästä ei selvitä millään ja hukkuminen vaikutti hyvinkin mahdolliselta vaihtoehdolta. Apukysymykset, Tutkimuksen voimasanat -kirja, tuntikausien pähkäily ja terve järki kuitenkin kehittivät meille kellukkeet ja pääsimme pulahtamaan kunnolla sisään aiheeseen.

Teimme esitelmän, jossa tutkimusmenetelmänä käytettiin lasten videoimista luokassa ja se esitettiin muille ryhmille. Jos pitäisi valita kurssin opettavaisimpia hetkiä, olisi tämä yksi niistä. Toisten ryhmäläisten kysymykset saivat meidätkin pohtimaan asioita, joita emme olleet aiemmin tulleet edes ajatelleeksi: “Millä perustein jaoitte kohderyhmät?” ja  “Miten otatte huomioon esimerkiksi opettajan läsnäolon ja vaikutuksen tuloksiin?” Jäimme pohtimaan näitä kysymyksiä esitelmän jälkeen. Muilta saatu palaute ja kommentit auttoivat meitä oppimaan lisää, kehittämään ajatteluamme ja tarkastelemaan tulevaa, oikeaa artikkelia uusista näkökulmista.

Artikkelin tutkimista ja tutkijan tapaaminen

Vihdoin tuli aika käydä alkuperäisen artikkelin kimppuun ja samalla sovimme oman tutkijamme kanssa tapaamisen. Jes, jännää! Tästä lähti todellinen artikkelin tutkiminen ja siihen syventyminen. Ensimmäinen huomiomme oli, että artikkelin luku ei ollutkaan ihan lastenleikkiä: tieteellinen englannin kieli, joka sisälsi hankalia sanoja ja tilastoja, tuotti hiukan päänvaivaa. Yhteisvoimin selätimme artikkelin ja saimme siitä todella paljon irti. Artikkelimme (Design Thinking in Elementary Students’ Collaborative Lamp Designing Process) kertoi 10-11-vuotiaiden valaisimen suunnitteluprosessista alakoulussa. Tutkimuksessa videoitiin ja havainnoitiin paikan päällä lasten ajatusprosessia lampun suunnittelu- ja toteutusvaiheessa. Tämä oli osa laajempaa Helsingissä suoritettua tutkimusta. Tutkija oli luokassa paikalla ja tilanne videoitiin (aivan, juuri niin kuin meidänkin kuvitteellisen tutkimuksen toimintasuunnitelmassa). Näin pyrittiin selvittämään, miten lapset hyödyntävät kehollisuutta ja materiaalisuutta lampun suunnitteluprosessissa Tutkija keskittyi kolmen tytön ryhmään. Hän analysoi tarkkaan videoita, otti videolta heidän lausahduksensa ja laski ne. Näistä tutkija muodosti taulukon, jonka avulla havainnollistettiin, miten suunnittelu etenee ja missä kohdissa kehollisuus ja materialismi ilmenevät ja millä tavalla. Yllättäen kehollisuutta ja materiaalisuutta ilmenikin lasten suunnitteluprosessissa enemmän kuin tutkija oli alunperin olettanut.

On tullut aika! Yksi kurssin huipentumista, tutkijan tapaaminen. Saanen esitellä: Kaiju Kangas. Kangaksesta sai heti hyvin avoimen ja helposti lähestyttävän kuvan. Hän vaikutti aidosti innokkaalta vastaamaan kysymyksiimme ja tunnusti jännittävänsä tapaamista sekä erityisesti tulevaa tutkijatenttiä. Aloimme kysellä mielenkiinnolla tutkimuksesta lisää ja saimme paljon uutta, selkeyttävää tietoa. Kangas vastasi kysymyksiimme suoraan ja todella antoisasti. Tiedämme nyt lisää etenkin tutkimustuloksista, jotka olivat jääneet meiltä hieman pinnan alle. Kangas kertoi myös lasten kanssa toimimisesta enemmän sekä heidän käyttäytymisestään videokameran edessä.

 

Saimme vastauksia muiden ryhmien aiemmin esittämiin kysymyksiin: ryhmät jaettiin sen mukaan, mitä valaisintyyppiä he olivat tutkineet kotona. Ryhmän jakoon vaikutti myös opettajan tuntemus oppilaista. Yllättävä asia oli, että tutkija ei ollut yksin tekemässä tutkimusta, vaan hän oli osa isompaa ryhmää. Tämän lisäksi Kangas kertoi tulleensa tutkimukseen kesken kaiken mukaan ja selvensi, että tutkimuksessa ei välttämättä olla aina alusta loppuun mukana, vaan tullaan mahdollisesti tekemään yksi osa ja sitten lähdetään muualle. Helpottavaa oli kuulla Kangaksen tarina siitä, miten hän oli päätynyt tutkijaksi. “En ollut mikään huippu koulussa”, kertoi Kangas. Tämä ei estänyt häntä kuitenkaan ryhtymästä tutkijaksi. Äitiysloma ja tauko kotioloista motivoivat häntä lähtemään mukaan tutkimukseen. Utelimme myös, että mitä tutkijana olemiseen oikein tarvitaan. Saimme hymyä nostattavan vastauksen, kun Kangas naurahti: “Ainakin hyvät pakaralihakset.”

 

Me olemme uteliaita ja haluamme löytää uusia asioita maailmasta. Me olemme pieniä tutkijoita. Kun me tutustumme maailmaan, me kyselemme paljon. Kyselemisen avulla me selvitämme, mitä jo tiedämme, ja mitä tietoa muilla kokeneemmilla on. Tämän jälkeen me selvitämme lisää tutkimalla asiaa itse. Me koskemme, haistamme; ehkä seuraavaksi jopa maistamme. Tutkimusmatkamme jatkukoon!

 

Ryhmä 4: Johanna Ihanus, Anna-Sofia Flinck, Anssi Braunschweiler, Elisa Vottonen, Ronja Aaltonen, Meiju Heikonen

Lähteitä:

Kuvat:

https://www.mutsimedia.fi/la6psen-kanssa/mita-leikkia-vauvan-kanssa-leikit-ensimmaiselle-kuudelle-kuukaudelle/

https://impulsegrab.com/products/touch-activated-led-moon-lamp

http://www.edu.helsinki.fi/malu/kirjasto/kokeel/tutkimus/

https://tuhat.helsinki.fi/portal/fi/person/kkkangas

Kirjat ja artikkelit:

Tutkimuksen voimasanat (2011)

Design Thinking in Elementary Students’ Collaborative Lamp Designing Process (Kaiju Kangas, Pirita Seitamaa-Hakkarainen & Kai Hakkarainen)

Kriittisesti kohti koettua maailmaa

Kohti syvää päätä, ja sen yli (yhdessä)!

Kuin huomaamatta, ryhmätyötaidot ja yhteistoiminnallisuus ovat tulleet osaksi arkeamme. On täysin luonnollista kommentoida ja koota tietotaitojamme yhteen – jaettu tieto on kaksinkertainen (yhdeksänkertainen?) tieto. Reflektointi ja argumentoiva keskustelu soljuvat ryhmätyötilassa, ja jaetut tiedostot muokkaantuvat saumattomassa yhteistyössä bittiavaruudessa. Jokaiselle yksilölle ja jokaisen panokselle on ryhmässä tilaa, vaikka kaikki eivät olisikaan yhtä sanavalmiita, puheliaita tai itsevarmoja. Ryhmämme huikea henki on tärkeä voimavara, joka mahdollistaa laadukkaan, kaikki huomioon ottavan keskustelun ja mutkattoman yhteistyön.

Yhdessä on myös helpompi kestää tiedottomuutta, sietää epävarmuutta ja kerätä tietoa yhteisen tehtävän alle. Olemme kokeneet kauhun hetkiä ja saaneet harmaita hiuksia useista tehtävänannoista, mutta olemme huomanneet, kuinka paljon oman ryhmän tuki rauhoittaa. On hienoa, että meitä haastetaan, vaikka se tuntuisikin pelottavalta. Se kasvattaa ja valmistaa meitä tulevaisuuteen sekä sen mukanaan tuomien pulmien ratkaisemiseen.

Kurssilla olemme toden totta joutuneet pois mukavuusalueeltamme. Eräät nimikkotutkijamme sanat, jotka hän lausui tapaamisessamme, sopivat tähän kohtaan hyvin. Hänen mukaansa tutkijan “täytyy olla valmis tekemään asioita, joita ei osaa, ja lisäksi myös hyväksymään se, ettei todellakaan osaa” (Kalle Juuti tutkijatapaamisessa 2.10.2018).

Ensimmäiseen oppimistehtäväämme kuulunut tutkimussuunnitelman luominen ja sen esittäminen haastoi meitä pohtimaan tutkimuksen tekemistä eettisestä näkökulmasta. Etenkin lapsia tutkittaessa on mielestämme tärkeää, että tutkimusmenetelmät ovat läpinäkyviä ja kestävät päivänvaloa. Kuinka välttää tutkittavien johdattelu? Entä kuinka todenmukaisia tutkimustuloksia lapsilta voidaan saada? Lapset saattavat ymmärtää tilanteen väärin ja näin ollen pyrkiä miellyttämään auktoriteettia eli tutkijaa vastaamalla “oikein”.  Jos kysymykset ovat hyvin johdattelevia, lapset saattavat vastata niin, että pääsevät tilanteesta vain mahdollisimman nopeasti pois (Kalle Juuti tutkijatapaamisessa 2.10.2018). Huomasimme, että kysymyksien muotoilu on siis tärkeää, ja tutkimusongelman ratkaisun sijaan myös sen oikeanlainen käsitteellistäminen ja määrittely nostavat tutkimuksen luotettavuutta ja eettisyyttä.

Havainnollistamme videolla tutkimuksen aloittamista. (Ronkainen ym. s. 35-47).

Filosofisia ulottuvuuksia ja vanhojen kaavojen rikkomista?

Miksi kasvatustieteellinen tutkimus on tärkeää? Tätä kysymystä pohdimme viime blogitekstissämme. Mikä oikeuttaa jo vallitsevat kasvatuskäsitykset? Mielestämme paras mahdollinen kasvatustieteellinen tutkimus kehittää opetusta ja toisaalta myös vahvistaa tai kyseenalaistaa aiempia tutkimustuloksia. Uudet näkökulmat ovat aina tervetulleita, ja tästä syystä kiinnostuimme nimikkotutkijamme muotoilemasta kyseenalaisesta lehtiotsikosta “Opiskelijat hämmentyneitä tutkijan väitteestä: Maa ei sittenkään ole pallo!”. Kriittinen arviointi on aina tärkeää, ja se jos mikä vie kasvatustieteellistä tutkimusta eteenpäin. Tämähän valitsemassamme tutkimusartikkelissa toteutuu!

Tutkimusartikkelimme käsitteli aiemman tutkimuksen tuloksia ja tulkintoja fenomenologisesta näkökulmasta (Juuti K. 2013, 1). Artikkeli havainnollisti meille hyvin, kuinka fenomenologia eli havaintoihin ja kokemuksiin perustuvan todellisuuden tutkiminen luo kasvatustieteelliseen tutkimustraditioon erilaista, totutusta poikkeavaa näkökulmaa. Tutkijamme Kalle Juuti mainitsikin, että oppilaat tarvitsevat opitun asian sisäistämiseen jonkin yhteyden uuden asian ja oman kokemusmaailman välillä. Esimerkiksi ympäristöopin tarkoitus koulussa on auttaa oppilasta ymmärtämään sitä ympäristöä, jossa elämme. Lapsen kokemusmaailman ja opiskeltavan aineen yhteys tulisikin mahdollisesti näkyä paremmin luonnontieteellisten aineiden opetuksessa. (Kalle Juuti tutkijatapaamisessa 2.10.2018) Tässä esimerkkinä Kolbin malli, jossa oppiminen etenee sykleittäin neljässä vaiheessa. (Pruuki, 2008)

Meihin on kouluaikoina siirretty kopernikaaninen, eli aurinkokeskinen maailmankuva. Teemme samoin, kun meistä tulee opettajia. Mutta miten sen teemme? Mitä, jos rikkoisimme kaavaa? Onko väärin poiketa tutuista ja turvallisista malleista, vai voisivatko uudenlaiset näkemykset ja lähestymistavat nostaa opetuksen ja ennen kaikkea asioiden ymmärtämisen aivan uudelle tasolle? Yhteiskunnassa ja niin myös koulumaailmassa ilmeisenä tavoitteena on kuitenkin kehittyminen. Opetuksen menetelmiä ja välineitä pyritään kehittämään, jotta opetus olisi tehokasta ja lapset oppisivat entistä paremmin.

Viitaten nimikkotutkijamme Kalle Juutin tapaamiseen, filosofia ei yleisesti ole kasvatustieteellisen tutkimuksen perustana. Kasvatusfilosofia ja – sosiologia ovat suuremmassa roolissa varhaiskasvatuksessa (Kalle Juuti tutkijatapaamisessa 2.10.2018). Juutin motivaatio artikkelin kirjoittamiseen on ollut hänen oma kokemusensa tutkijoiden kyseenalaisista tulkinnoista koskien lapsien vastauksia. (Kalle Juuti tutkijatapaamisessa 2.10.2018). Kiinnostusta johonkin tutkittavaan aiheeseen voi oppia, esimerkiksi tarkastelemalla omaa kiinnostuksen kohdettaan suhteessa ympärillä tehtävään tutkimukseen. ”Tehdäänkö mitä vaan, vai tehdäänkö asiaa”, kuuluu Juutin kommentti keskustellessamme siitä, mistä aiheesta tutkimusta on mielekästä tehdä. Pelkkä mielenkiinto ei riitä. Tutkijalla täytyy olla ymmärrys siitä, miksi jotakin tutkitaan, ja miten kyseinen tutkimus vie aihetta eteenpäin. Mistä tahansa aiheesta ei voi tutkimusta lähteä tekemään, mutta sopivan kohteen voi löytää jonkin isomman aihealueen sisältä. Tutkimuksen tekemisessä onkin tärkeää tutkimuskohteen rajaaminen – liian ison palan haukkaaminen saattaa sumentaa asioiden välisiä yhteyksiä.

Olemme saaneet valmiuksia akateemiseen opiskeluun ja tutkimuksellisen ajattelun kehittämiseen koko kurssin ajalta, mutta erityisesti tätä täydensi tutkijan haastattelu. Ymmärrys kasvatustieteen suhteesta lähitieteisiin kävi myös entistä selvemmäksi tutkijahaastattelun aikana. Olemme oppineet, että tutkijan työhön kuuluu monenlaisia projekteja. Yksinään tutkijan voi olla vaikea saada mitään aikaiseksi, mutta kun hän yhdistää voimansa muiden tutkijoiden kanssa, on tilanne toinen. Tutkijan tulee pystyä tekemään töitä erilaisten ihmisten kanssa ja epävarmuutta on opittava sietämään niin tutkimusaiheen, ihmisten kuin rahoituksenkin osalta. Tutkija toimii epämukavuusalueellaan ja saattaa tuntea, että hän tekee jatkuvasti asioita, jotka ovat vaikeita (Kalle Juuti tutkijatapaamisessa 2.10.2018).

Vaikka olemme yhdessä, olemme hyvin vaikeiden aiheiden äärellä. Haluamme oppia lisää. Nimikkotutkijamme tutkimus on todella mielenkiintoinen ja herättelee meidän kaikkien sisäistä tutkijaa. Haluamme silti nähdä tutkimuskenttää ja -työtä laajemminkin. Haluamme selkeämmän kuvan kasvatustieteellisen tutkimuksen yhteiskunnallisesta merkityksestä. Tieteenfilosofiset perustelut yleisemmin ovat vielä hieman pimennossa, ja menetelmällisistä perusteluista haluaisimme oppia lisää. Tunnistamme jo kasvatustieteellisen tutkimuksen potentiaalin ja voimme nähdä tutkimusongelman. Siihen, että pukisimme ongelman itse sanoiksi tai asettelisimme oikean tutkimuskysymyksen, on vielä matkaa. Tällä matkalla olemme kuitenkin siis yhdessä.

Kun tutkii kurssin tavoitteita ja sitä mitä meidän pitäisi, ja mitä haluaisimme itse saada selville tutkimuksen tekemisestä – iskee hetkittäin epätoivo. Tehtävänannot ja yhdeksän hengen yhteistyön organisoiminen tekevät välillä saman.

”Voisiko olla, että maailman muodon tieteellisen kuvan oppiminen vaatii eletyn maailman kokemuksen hylkäämistä?” (Juuti K. 2013, 18) Voisiko olla, että tutkijan työstä ja tutkimuksen tekemisestä oppiminen ja aiheesta innostuminen vaatii jossain vaiheessa tämän epätoivon kokemuksen hylkäämistä?

Lähteet:

Ronkainen ym. (2011) Tutkimuksen voimasanat, Helsinki

Pruuki Lassi (2008), Ilo Opettaa, Helsinki: Edita

Juuti Kalle (2013), The Lifeworld Earth and a Modelled Earth, Dordrecht: Springer Science+Business Media

 

Ryhmä 5: Niina Fernström, Marika Tapani, Noora Särösalmi, Aki Tervonen, Elisa Tikka, Iikka Koski, Juuso Ratinen, Olli Aksela ja Miikka Toivonen