Toinen blogikirjoitus

Tervehdys kaikille!

Viikot ovat vierähtäneet nopeasti: Olemme vääntäneet muutaman esityksen sekä päässeet tapaamaan ryhmällemme nimettyä tutkijaa, Elina Ketosta. Esityksiä ja blogikirjoitusta varten olemme haastatelleet Ketosta sekä analysoineet Elina Ketosen, Anne Haarala-Muhosen, Laura Hirston, Jari Hännisen, Kristiina Wähälän ja Kirsti Longan (2016) artikkelia “Am I in the right place? Academic engagement and study success during the first years of University”.

Kurssin aikana on tullut eteen enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ajoittain tehtävät ovat tuntuneet vaikeilta ja välillä vähän turhauttaviltakin, koska olemme niin tottuneita saamaan vastaukset suoraan käteen niitä pyytäessämme. Nyt joudumme etsimään niitä, mikä vaatii kärsivällisyyttä sekä työntekoa. Toisaalta se on saanut meidät pohtimaan ja kyseenalaistamaan asioita. Prosessi on verrattavissa tutkimuksen tekemiseen, sillä siinäkin on muotoiltava tutkimuskysymykset ennen vastausten etsimistä.

Onneksi on saatu myös vastauksia. Elina Ketosen (2018) haastattelu tarjosi niitä tähän mennessä eniten. Pureudummekin tässä toisessa blogikirjoituksessamme tarkemmin haastattelun antiin sekä Ketosen ym. (2016) artikkeliin, jonka aihe koskettaa meitä yliopisto-opiskelijoita.

 

Korkeakouluopiskelijoiden sitoutuminen opintoihinsa

Ketonen ym. (2016) ovat tutkineet artikkelissaan “Am I in the right place? Academic engagement and study success during the first years of University” ensimmäisen vuoden korkeakouluopiskelijoiden sitoutumista opintoihinsa sekä sen vaikutusta opintomenestykseen. Aineisto kerättiin kyselylomakkeella, ja sitä analysoitiin latent profile analysis -metodilla. Analyysin pohjalta Ketonen ym. (2016, 145) jakoivat opintoihin sitoutumisen perusteella opiskelijat neljään ryhmään:

1. sitoutuneet (engaged),
2. sitoutumattomat (disengaged),
3. ammatinvalinnastaan epävarmat (undecided) ja
4. vieraantuneet (alienated).

Ketosen ym. (2016) tutkimuksessa mielenkiintoisia ryhmiä ovat ammatinvalinnastaan epävarmat sekä vieraantuneet. Vaikka näissä ryhmissä korostui opiskelijoiden epävarmuus ja alhainen kiinnostus, he osoittivat kuitenkin melko vahvaa sitoutuneisuutta opintoihinsa. Vieraantuneet kokivat olevansa oikeassa paikassa, mutta opinnot eivät jostain syystä vastanneet heidän odotuksiaan. Ammatinvalinnastaan epävarmat olivat epävarmuudestaan huolimatta kiinnostuneita opinnoistaan. He suorittivat yllättävän paljon opintopisteitä, mutta eivät kuitenkaan tavoitemäärää. (Ketonen 2016, 145.)

Kovin monelle ei varmasti tule yllätyksenä, että opintoihinsa sitoutuneet opiskelijat menestyivät opinnoissaan parhaiten. Heitä oli tässä tutkimuksessa 69 %. He suorittivat opintopisteitä vuosittain tavoitemäärän eli 55 opintopistettä. Huolestuttavaa on kuitenkin se, että ainoastaan opintoihinsa sitoutuneiden ryhmä pääsi tähän tavoitteeseen sekä ensimmäisenä että toisena opiskeluvuonna. Noin 30 % opiskelijoista ei siis saavuta toivottuja tavoitteita. (Emts.) Tuloksista voidaan päätellä, että vain opintoihinsa sitoutuneiden ryhmällä on mahdollisuus valmistua tavoiteajassa.

Millaisia seurauksia tutkintojen pitkittymisellä voi olla? Opiskelijoiden opintotuet ja korkeakoulujen rahoitus riippuvat opintopistemääristä sekä tutkinnon suoritusajoista. Opintojen pitkittyminen on taloudellinen rasite korkeakouluille. Se rasittaa myös opiskelijaa, sillä opintotukea ei saa ikuisesti, ja lainallakin on omat rajoituksensa.

Suomessa yliopistojen opiskelijavalinnat ovat hyvin tiukkoja. Kuitenkin valituiden joukkoon päätyy aina myös sellaisia, jotka eivät esimerkiksi ole kiinnostuneita opinnoistaan tai eivät koe niitä omikseen. Tähän ilmiöön koitetaan tällä hetkellä kehittää ratkaisuja.

Yliopistoon ilman pääsykoetta?

Kysyimme Ketoselta ratkaisua siihen, miten opiskelijavalintaa voitaisiin kehittää niin, että motivoituneiden opiskelijoiden määrä lisääntyisi. Ketonen (2018) ei kannattanut pääsykokeen poistoa, sillä se vain lisäisi ammatinvalinnastaan epävarmojen sisäänpääsyä. Pääsykokeen tehtävä on kuitenkin testata hakijoiden motivaatiota.

Ratkaisuksi Ketonen (2018) ehdotti mallia, jota kokeillaan tällä hetkellä Kumpulan kampuksella. Tässä mallissa tietojenkäsittelytieteen pääaineopiskelijaksi pääsee suorittamalla oppiaineen perus- ja aineopinnot. Opintoihin voi ilmoittautua ilmaiseksi kuka vain. Ketosen (2018) mukaan tällainen opiskelijavalinta testaa parhaiten opiskelijoiden motivaatiota. Idea kuulostaa tuoreen opiskelijankin korvissa hyvältä: Koulutustaan etsivä pääsee kokeilemaan alan opintoja ja ehtii jo vähän nähdä, tuntuvatko ne omilta. Kynnys keskeyttää opinnot on pieni, sillä varsinaista opiskelupaikkaa ei vielä ole. Vaatii motivaatiota ja kiinnostusta saada tarvittavat opinnot tehtyä, joten osa hakijoista karsiutuu jo ensimmäisen kurssin jälkeen. Tällöin opintoihin pääsevät vain aidosti motivoituneet − tai todella jääräpäiset.

Edellä esitellyn opiskelijavalinnan avulla nuoret pääsisivät entistä nopeammin opintoihin. Heidän pääsykokeistaan kokemansa paine vähentyisi ja jakautuisi ensimmäisen vuoden opintojen ajalle. Sisäänpääsy ei olisi enää kiinni päivänmittaisesta kokeesta, jossa joko onnistuu tai ei, vaan se määriteltäisiin pidemmän ajan suoritusten perusteella. Lisäksi opintoihin hakeutuminen tuottaisi itsessään opintopisteitä, jotka voi usein hyödyntää toisessa tutkinnossa, vaikka päättäisikin vaihtaa alaa. Opiskelijalle jäisi tällöin enemmän käteen, kuin mitä hän saa nykyisen kaltaisesta pääsykokeeseen pänttäämisestä.

Mallin ongelmaksi voi muodostua suuri hakijamäärä tietyille aloille. Perus- ja aineopinnot saattavat tulla kalliiksi järjestää. Ryhmäopetuksesta olisi siirryttävä massaluentoihin ja verkko-opetukseen, mikä voi heikentää opetuksen laatua. Toisaalta opintojen keski- ja loppuvaiheessa keskeyttävien määrä todennäköisesti vähenisi.

 

Onko tutkijalla kissanpäivät?

Edellisessä blogikirjoituksessamme spekuloimme, millaista tutkijan elämä on, joten tällä kertaa päätimme kysyä sitä suoraan tutkijalta. Onko elämä tutkijana siis vain rauhallisia aamupaloja ja lököttelyä? Elina Ketonen (2018) vastasi meille näin: Tutkijan on mahdollista suunnitella omat työpäivänsä erilaisiksi. Töihin ei tarvitse mennä joka päivä klo 8.00. Työtahdin voi valita itse ja töitä voi tehdä mihin kellonaikaan tahansa. − Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että joka aamu alkaisi pitkällä brunssilla. Töitä tehdään hyvin intensiivisesti ja erilaisia deadlineja voi tulla hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Silloin ei päästä töistä kotiin, vaikka kello löisi neljä.

Ketonen (2018) kertoi tekevänsä noin 50 tunnin työviikkoja. Tällä hetkellä hän työskentelee kahden projektin kanssa. Ketosen (2018) mukaan aikaa ei oikeastaan saa jaettua kunnolla puoliksi projektien välillä. Toisinaan yksi projekti vie enemmän aikaa kuin toinen. Ketonen (2018) totesi, että projektit saattavat viedä 60/60 prosenttia työajasta, eli molempien projektien eteen hän tekee paljon töitä. Kun rahoitus yhteen tutkimukseen on saatu, seuraavan rahoituksen suunnittelu on mitä luultavammin jo alkanut. Tutkimuksen tekemiseen ja tutkijan ammattiin liittyy monia työtehtäviä, jotka saattavat mennä myös aikataulullisesti päällekkäin. Ketosen (2018) sanoin hänen ‘’toimistonsa’’ vaihtelee mökin laiturin nokasta yöpöytään, sillä toisinaan työasioihin voi havahtua kesken yöunienkin. Vapaa-aika on tutkijalle suhteellinen käsite.

Ryhmämme huolestuessa Ketosen henkisestä hyvinvoinnista kohautti hän olkiaan ja kertoi hymyillen työn olevan loppujen lopuksi älyttömän palkitsevaa. Elina Ketonen on silmin nähden työhönsä sitoutunut ja motivoitunut. Hän kokee työnsä merkitykselliseksi. Artikkelissaan Ketonen ym. (2016, 141) kirjoittivatkin, että työn merkitykselliseksi kokeminen  on avain työhön sitoutumiseen.

Tapaaminen Ketosen kanssa inspiroi meitäkin lähtemään tutkijan tielle. Tutkijat tekevät tärkeää työtä asioiden kehittämiseksi. On hienoa, kuinka he voivat kokea tutkimuksen teon unelmatyökseen kaikesta stressistä huolimatta.

Lopuksi haluamme esittää kiitoksemme Elina Ketoselle!

Lähteet:

Ketonen, E. (2018). Haastattelu 1.10.2018. Haastattelijoina Elina Väänänen, Tea Laine, Essi Aula, Heidi Routama, Liisi Hirviniemi, Tiia Pussinen, Juri Schreck, Leo Lintumäki, Mirka Jussila & Akseli Ranta.

Ketonen, E., Haarala-Muhonen, A., Hirsto, L., Hänninen, J., Wähälä, K. & Lonka, K. (2016). Am I in the right place? Academic engagement and study success during the first years at university. Learning and individual differences 51, 141−148.

Teksti:

Elina Väänänen, Tea Laine, Tiia Pussinen, Essi Aula ja Heidi Routama

Ulkoasu ja editointi:

Mirka Jussila

Kuvat:

Elina Ketosen kuva on saatu häneltä.

Muut kuvat ovat Creative Commons -lisenssin alaisia.

Ryhmän 8 jäsenet:

Elina Väänänen, Tea Laine, Essi Aula, Heidi Routama, Liisi Hirviniemi, Tiia Pussinen, Juri Schreck, Leo Lintumäki, Mirka Jussila, Akseli Ranta