Ryhmä 8, tehtävä 3: Paluu kotisatamaan

Kolmas blogikirjoitus

I WILL EAT YOU, you know…

Tässä kolmannessa ja viimeisessä blogitekstissä meillä oli vastassa melko laaja tehtävänanto. Meidän tulee sekä osoittaa lukeneisuutta ja käsitteiden hallintaa että pohtia Kohti tutkivaa työtapaa -kurssin antia. Tutkijatenttiäkin tulisi käsitellä. Koska tehtävänanto on näin laaja, eikä mikään osa ole valinnainen, on blogikirjoituskin melko pitkä. Tarjoammekin tässä kirjoituksessa läpileikkauksen koko kurssistamme.

Kirjoitelman alussa palaamme pelkoihin ja toiveisiin, joita käsittelimme ensimmäisessä blogikirjoituksessamme Tuntemattomilla vesillä. Seuraavaksi tutkimme kurssin tavoitteita, ja pohdimme, olemmeko saavuttaneet ne. Alaotsikon ”Kurssin työmuoto” alla nostamme tavoitteista vielä ryhmätyöskentelyn erityisesti esiin. Tämän jälkeen arvioimme tutkimusta, jota olemme kurssin aikana analysoineet. Palaamme myös tutkijatentin tunnelmiin. Lopuksi tarjoamme vielä yhteenvedon kurssia koskevista näkemyksistämme, ja teemme joitakin kehitysehdotuksia.

Mitä muistamme kurssin alusta?

Kohti tutkivaa työtapaa -kurssi on ollut suurimmalle osalle ryhmämme jäsenistä ensimmäinen kurssi yliopistossa, ja se on osoittautunut melkoiseksi haasteeksi. Kurssin alussa kirjoittamassamme blogitekstissä pohdimme pelkoja, joita meillä tuolloin oli. Uusi ympäristö tuntui jännittävältä, ja pohdimme, löydämmekö paikkaamme yliopistolla. Ensimmäinen kurssikerta ei juuri hälventänyt pelkojamme, vaan jätti pikemminkin jalat tutisemaan. Kurssin ohjaajat uhkasivat heittää meidät ”altaan syvään päähän” – fraasi, jota on blogiteksteissä siteerattu jo niin usein, että se on muuttunut kliseeksi.

Edellä mainitun fraasin lisäksi mieleen jäivät sanat ”tutkijatentti” sekä ”blogi”. Sanana ”tutkijatentti” kuulosti pelottavalta, sillä sen sisältö avautui meille vasta kurssin lopussa. Kolmesta esitelmästä tai muista tehtävistä meille ei kerrottu. Lopulta meille jäi melko jäsentymätön kuva siitä, mitä kurssilla käytännössä tehdään.

”Tutkijatentti” ja tutkijan ”tapaaminen” menivät sekaisin, eikä kukaan ymmärtänyt, mitä blogitekstien aiheet olivat. Koska valmistauduimme ”tapaamiseen” niin kuin se olisi ollut ”tutkijatentti”, siitä tuli kuitenkin erittäin antoisa kokemus.

Tietämättömyytemme kurssin todellisesta tehtävämäärästä vääristi myös työnjakoa ja organisointia. Olisimme jakaneet työt toisin, jos olisimme etukäteen tienneet esitelmistä ja lämmittelytehtävistä.

Kurssin tavoitteiden saavuttaminen

Kurssilla tuntui olevan useita tavoitteita, itseasiassa niin monta, että pohdimme edelleen, mitä meidän tuli oppia. Yhtenä tavoitteena oli ainakin tutustua tiedeyhteisöön, ja tulla osaksi sitä. Tässä koemme onnistuneemme melko hyvin, kiitos meille nimetyn tutkijan Elina Ketosen, jonka koimme hyvin helposti lähestyttäväksi. Sen sijaan meistä ei tullut tasa-arvoisia tiedeyhteisön jäseniä. Koko ajatus on utopistinen, sillä siitä huolimatta, että sinuttelemme ylempiämme, yliopisto on hierarkinen järjestelmä.

Mau?

Meillä ei ole riittävää tietoa, osaamista tai statusta, joiden tuella voisimme haastaa väitelleen tohtorin. Tämän lisäksi esiintymistavassamme on vielä harjoiteltavaa. Olemme ottaneet vasta ensiaskeleemme tiellä tiedeyhteisöön.

 

Tulkitsimme, että kurssin muita päätavoitteita ovat tutkimukseen liittyvien käsitteiden hallitseminen ja tutkimuksen rakenteen ymmärtäminen. Tähän mennessä osaamme Ketosen ym. (2016) artikkelin lähes ulkoa. Osaisimme todennäköisesti hyödyntää tutkimuksen rakenteesta saamaamme tietoa lukiessamme jotain toista tutkimusta, tosin tämä saattaisi olla vaikeaa, jos toinen tutkimus poikkeaisi merkittävästi Ketosen ym. (2016) tutkimuksesta.

Tutkimus, jossa ei ole ollenkaan empiiristä osaa, saattaisi tuottaa vielä vaikeuksia. Tutkimuksen rakenteen lisäksi selvitimme kurssin aikana tutkijan arkielämän realiteetteja, mikä johtui pikemminkin muutaman ryhmänjäsenen henkilökohtaisesta kiinnostuksesta.

Tutkimuksen rakenteesta ja tutkijan elämästä saimme lopulta melko kokonaisvaltaisen kuvan, niiden sijaan käsitteet jäivät melko hataralle pohjalle. Koimme ”Tutkijan voimasanat” (2011) helppolukuiseksi ja kiinnostavaksi materiaaliksi, mutta harmiksemme kirjan esittelemiä käsitteitä ei käsitelty lainkaan luennoilla. Niitä toki sovellettiin lämmittelytehtävissä. Koska näistä ei kuitenkaan saanut palautetta, emme voi tietää, osasimmeko käyttää käsitteitä oikein. Nämä tehtävät eivät muutenkaan motivoineet niitä tehneitä ryhmänjäseniä, koska tehtävillä ei tuntunut olevan merkitystä kenellekään.

Muita tavoitteita kurssilla olivat ainakin ryhmätaitojen kehittäminen, esitysten tekninen toteuttaminen dioina tai posterina, yleisölle esiintyminen sekä puhuttelevien blogikirjoitusten kirjoittaminen. Joku meistä kommentoikin oppineensa kurssilta hienoja metaforia, mikä ei välttämättä ollut kurssin ensisijainen tavoite. Tavoitteiden paljoudessa ei olekaan ihme, että fokus välillä katosi.

Kuva: Duncan C. The Pen Is Mightier than the Sword! CC BY-NC 2.0., via Flickr.

Kurssin työmuoto

Olemme varsin ylpeitä ryhmätyöskentelymme laadusta ja sen tuotoksista. On kuitenkin kyseenalaista, johtuuko ryhmätyöskentelymme onnistuminen kurssista, vaiko jo kouluaikana sekä työelämässä saavuttamastamme osaamisesta. Veteen heittämistä kun ei voi opettamiseksi sanoa. Se on testi, jossa katsotaan, osaako oppija jo uida. − Ikävää, jos ei osaa. – Toki koemme saaneemme lisää kokemusta ryhmätyön teosta. Olisimme kuitenkin tarvinneet jotain uutta informaatiota ryhmätyöskentelystä, jos olisimme halunneet erityisesti kehittää ryhmätyötaitojamme. Emme kuitenkaan pitäneet tehtävästä suoriutumisen kannalta tarpeellisena hankkia tällaista informaatiota.

Itsensä haastamatta jättäminen onkin yksi heikkouksista, joita voi ilmetä toiminnallisessa oppimisessa, jota kurssimme ilmentää. Toiminnallisella oppimisella tarkoitamme tässä opetustapaa, jossa oppija pyrkii itse rakentamaan osaamistaan yhteydessä ympäristöönsä (ks. Toiminnallista monikielisyyttä 2018).

Kielenopetuksen alalla Seedhouse (1999, ref. Ur 2011, 515) on tehnyt vastaavia päätelmiä itsensä haastamisesta. Sen sijaan, että kielenoppijat olisivat harjoitelleet uusia tai vaikeita rakenteita oppimistehtävien aikana, he pyrkivät sanomaan asiansa mahdollisimman lyhyesti ja yksinkertaisesti (emts.).

Kohti tutkivaa työtapaa -kurssista voimme rehellisesti sanoa sen haastaneen meidät. On eri asia, pyrimmekö me ylittämään itsemme.

Analysoimamme tutkimus

Kurssin aikana analysoimme Elina Ketosen, Anne Haarala-Muhosen, Laura Hirston, Jari Hännisen, Kristiina Wähälän ja Kirsti Longan (2016) artikkelia “Am I in the right place? Academic engagement and study success during the first years of University”. Kyseessä on tutkijaryhmän toteuttama kvantitatiivinen pitkittäistutkimus, josta on saatu vasta ensimmäiset tulokset. Käytännössä tämä tarkoittaa, että opiskelijoiden motivaatiota ja opinnoista suoriutumista seurataan kyselytutkimuksilla heidän opintoaikansa ajan.

Keskitymme seuraavaksi arvioimaan artikkelia. Artikkelin sisällöstä ja tutkimustuloksista voi lukea toisesta blogikirjoituksestamme.

Arviomme tutkimuksesta

Ketosen ym. (2016) tutkimus teki meihin suuren vaikutuksen sekä laadussa että laajuudessa. Se on asianmukaisesti toteutettu, ja se tuottaa tietoa ajankohtaisesta yhteiskunnallisesta ilmiöstä, nimittäin opiskelijoiden valmistumisesta määräajassa.

Opiskelemaan siitä!

Hallitus on johdonmukaisesti pyrkinyt nopeuttamaan nuorten työhön pääsyä lyhentämällä opiskeluaikoja sekä toteuttamalla nuorisotakuun, joka takaa nuorelle opiskelupaikan. Keskustelua on käyty myös pääsykokeen poistamisesta (ks.  Helsingin sanomat, 26.1.2018).

Ketosen ym. (2016) tutkimus tarjoaa päättäjille sekä tutkimukseen osallistuneille yliopistoille tietoa siitä, ketkä valmistuvat määräajassa. Tämän tiedon valossa voidaan tehdä päätelmiä siitä, keitä yliopiston opiskelijavalintajärjestelmän tulisi suosia tai karsia. Selkeitä ratkaisuja tutkimus ei kuitenkaan tarjoa, eikä sen ole edes tarkoitus niitä tarjota. Tätä varten tarvittaisiin erillinen tutkimus, jonka kohteena on opiskelijavalinta.

Kyselylomake

Suurin osa tutkijatentissä esittämistämme kysymyksistä kohdistui kyselylomakkeeseen, koska tutkimuksen luotettavuuden kannalta sillä on suuri merkitys. Kysymyspatterit, eli lomakkeen aiheittain järjestetyt kysymyslistat, ovat kyselytutkimuksen validiteetin ja reliabiliteetin mittari. Kysymyspatteri on validi, jos se mittaa tutkittavaa asiaa, ja reliaabeli, jos se mittaa tutkittavaa asiaa riittävällä tarkkuudella (Ronkainen, Pehkonen, Lindblom-Ylänne & Paavilainen 2011, 129−130).

Ketonen (2018) kertoi valinneensa kysymyspatterit, eli kyselylomakkeen osat, aiemmista tutkimuksista. Kysymyspatterit ovat siis valmiiksi validoituja ja yleisesti käytössä, jolloin tutkimustuloksia on mahdollista verrata aiempiin tuloksiin. Joissakin patteristoissa oli peräkkäin samaa asiaa kysyviä kysymyksiä. Kiinnittäessämme huomiomme tähän, Ketonen (2018) totesi, että olisi näin jälkikäteen sekoittanut järjestystä kyseisten pattereiden sisällä. Kyselytutkimuksessa samaa asiaa kysytään yleensä useampaan kertaan. Tällä tapaa varmistetaan, että opiskelija vastaa kysymyksiin johdonmukaisesti samalla tavalla.

Koska Ketonen ym. käyttivät valmiiksi validoituja patteristoja, tutkimuksen validiteetti ja reliabiliteetti ovat varsin hyviä, jos oletamme aiempien tutkimusten olleen laadukkaita. Motivaatiotutkimuksen kenttää tunnemme kuitenkin niin heikosti, ettei meidän ole juuri mahdollista havaita mahdollisia heikkouksia Ketosen tavassa hyödyntää aiempia tutkimuksia.

Aineistonkeruumenetelmä

Ketosen ym. (2016) tutkimuksen suurin heikkous sekä sen suurin ansio on tutkimuksessa käytetty aineistonkeruumenetelmä. Kyselytutkimus mahdollistaa laajan kohderyhmän näkemysten keräämisen. Ketosen ym. (2016) tutkimukseen osallistui jopa 668 yliopisto-opiskelijaa. Osa opiskelijoista osallistui tutkimukseen täyttämällä paperisen kyselylomakkeen luennolla, ja loput täyttivät sähköpostilistalle lähetetyn kyselylomakkeen.

Ketosen (2018) mukaan luennoille osallistuvat ja sähköpostikyselyihin vastaavat opiskelijat ovat kuitenkin yleensä opiskelijoista motivoituneimpia. Heikoimmin motivoituneet opiskelijat eivät todennäköisesti osallistuneet tutkimukseen, mikä on erittäin ongelmallista motivaatiotutkimuksessa. Tätä kohderyhmää olisi voinut mahdollisesti lähestyä haastattelemalla muutamaa opiskelijaa erillisessä tutkimuksessa.

Ketosen tutkimukseen (2016) osallistui kuitenkin 71,5 % kohderyhmästä, mikä on todella kattava näyte. Vastaavanlaiseen tutkimuksen kattavuuteen ei olisi päästy millään muulla aineistonkeruumenetelmällä. Ketosen ym. valitsema toteutustapa oli myös käytännöllinen vaihtoehto. Jos opiskelijoista olisi arvottu otos, olisi opiskelijoita ollut selkeästi vaikeampi tavoittaa. Luennolla täytettävä sekä sähköpostilistalla lähetettävä lomake vaati opiskelijoilta vähiten vaivaa, mikä todennäköisesti vaikutti myönteisesti vastausprosenttiin. Aineistonkeruutapa kuitenkin rajoittaa tutkimuksen yleistettävyyttä.

Ketonen (2018) totesi yleistettävyydestä, että hän olisi hyvin varovainen sen suhteen. Tutkimustulokset kertovat ensisijaisesti juuri hänen kohderyhmästään, eli vuonna 2012 Helsingin yliopistolle ja Aalto-yliopistolle tulleista neljän eri tiedekunnan opiskelijoista. Yleistettävyyden kannalta Ketonen ei pitänyt opiskelijoiden alueellista sijaintia yhtä merkittävänä tekijänä kuin heidän opintosuuntaustaan. Ketonen (2018) piti mahdollisena, että vastaavanlaisia tuloksia saataisiin myös muista yliopistoista, jos tutkittaisiin samoja tiedekuntia. Lisäksi Ketonen (2018) piti todennäköisenä, että vaikka hänen määrittelemiensä opiskelijaprofiilien prosentuaaliset määrät eri yliopistoissa ja tiedekunnissa vaihtelevat, samat profiilit olisivat nähtävissä niistäkin. Toisin sanoen hän piti opiskelijaprofiileja jossain määrin yleistettävissä olevina (emt.).

Yhteenveto

Voimme vain todeta, että Elina Ketonen ym. ovat tehneet moitteetonta työtä tutkimuksensa suhteen. Vaikka aineistonkeruutavassa on selviä ongelmia, emme osaa ehdottaa toista yhtä kattavaa vaihtoehtoa menetelmälle. Aineistonkeruumenetelmästä johtuen tutkimustuloksia ei voida yleistää koskemaan kaikkien tiedekuntien tai yliopistojen opiskelijoita, saati koko Suomen yliopisto-opiskelijoita.

VUUHUU!

Siitä huolimatta, että tuloksia ei voida yleistää kaikkiin Suomessa opiskeleviin, Ketosen ym. tutkimustuloksilla voi olla olennainen merkitys suunniteltaessa yliopistojen opiskelijavalintaa sekä yliopisto-opintojen toteutusta. Seuraamalla ja kuulemalla opiskelijoita voimme kehittää järjestelmää motivoivammaksi. Ennen varsinaisia päätöksiä, olisi kuitenkin tärkeää tehdä muita Kumpulan kampuksella toteutetun kokeilun kaltaisia kokeiluja (ks.  blogikirjoituksemme Ensikäden lähteellä).

Tutkijatentti

Tutkijatentti, eli tutkimuksen opponointi keskustelutilaisuudessa, oli erittäin jännittävä, mutta silti melko rento tilaisuus.

Hui!

Edellä jo mainitsimme, että keskityimme pääasiassa tutkimuksen luotettavuuden kannalta tärkeäksi kokemaamme kyselylomakkeeseen. − Jopa siinä määrin, että emme juuri huomioineet tutkijatentissä aineistonkeruutapaa, mistä saimme hieman yllättävää mutta tervetullutta palautetta tutkija Elina Ketoselta.

Ketonen tuntui ottavan tapaamisemme sopivalla vakavuudella, mikä herätti meissä kunnioitusta hänen asiantuntemustaan kohtaan. Nuorena tutkijana hän tuntui samalla hyvin helposti lähestyttävältä.

I am a Know-it-Owl!

Tunsimme, että olimme huonosti valmistautuneita tutkijatenttiin, vaikka olimme noudattaneet saamaamme tehtävänantoa. Päätimme yksimielisesti tutustua vain yhteen artikkeliin ja tutkimuslomakkeeseen, vaikka tehtävässä menestyminen tuntui vaativan koko väitöskirjan lukemista. Vaikka olimme aidosti kiinnostuneita aiheesta, meillä ei ollut riittävästi aikaa lukea väitöskirjaa. Se olisi syönyt liikaa aikaa muilta opinnoilta.

Kyselylomakkeen lisäksi keskustelimme tutkijatentissä runsaasti data-analyysimenetelmästä, jolla aineistoa oli analysoitu. Halusimme kuulla Ketosen ym. (2016) käyttämästä latent profile analysis -menetelmästä lisää, koska siihen meillä ei ollut juuri tarttumapintaa. Emme yksinkertaisesti ymmärtäneet menetelmästä tarpeeksi, jotta olisimme voineet analysoida sen käyttökelpoisuutta tutkimuksessa.

Ketonen (2018) selitti meille, että data-analyysiohjelma järjestää vastaajat vastausten yhtäläisyyksien perusteella ryhmiin. Hän valitsi ohjelman tarjoamista malleista, kuinka moneen ryhmään vastaajat kannattaa jakaa. Myöhemmin Ketonen nimesi ryhmät, eli opiskelijaprofiilit, vastausten sekä aiemmissa tutkimuksissa määriteltyjen opiskelijaprofiilien perusteella sekä määritteli niiden ominaispiirteet. (Emt.)

Häh?

Kysyessämme Ketoselta rajatapauksista, joiden ryhmä ei ollut selvä, Ketonen (2018) totesi, etteivät ne juuri vaikuta tuloksiin. Kaikki vastaajat eivät ole yhtä yhteensopivia profiiliinsa, mutta profiilien määrittymisen kannalta sillä ei ole merkitystä (emt.).

Kysyimme Ketoselta myös, mitä data-analyysin tekeminen vaatii. Ketonen (2018) kertoi käyneensä muutamia kursseja ja katsoneensa videoita data-analyysiohjelman käytöstä. Lisäksi hän oli saanut teknistä tukea ohjelmiston käyttöön laitokseltaan sekä internetin aiheeseen liittyviltä keskustelupalstoilta. Lopulta menetelmä ei tuntunut lainkaan niin mahdottomalta kuin se näyttää Ketosen ym. (2016) artikkelissa, joka on täynnä numerotaulukoita. Ehkäpä mekin kykenisimme tekemään kvantitatiivista tutkimusta ensimmäisen opinnäytteen tullessa ajankohtaiseksi.

Lopuksi

Ajatuksemme ovat kurssin suhteen yhtä kaksijakoisia kuin kurssin alussa. Pidämme toiminnallista opetusta edelleen hyvänä mallina. Tutkijatapaaminen ja ryhmätyöskentely on tarjonnut meille antoisia hetkiä. Tuekseen toiminnalliset tehtävät kaipaavat kuitenkin formaalia opetusta, kuten käsitteiden avaamista ja niistä keskustelua luennoilla.

Kiireen tuntua luennoilla voisi vähentää, jos tehtävät tiivistettäisiin kolmeksi blogikirjoitukseksi, yhdeksi esitelmäksi ja tutkijatentiksi. Tällöin voisi keskittyä syvällisemmin näihin tehtäviin sekä tehdä selkeän tehtävänjaon ryhmän kesken.

Oppia voi myös seuraamalla muita. Olisimme kurssin puitteissa mielellämme seuranneet enemmän muiden ryhmien esitelmiä sekä keskustelleet niistä. Jonkin opponointitilaisuuden seuraaminen olisi saattanut auttaa meitä valmistautumaan tutkijatenttiin.

Lopuksi haluamme vielä kiittää rakkaita lukijoitamme ja toivottaa heille onnea matkallaan tiedeyhteisön täysivaltaisiksi jäseniksi!

Me, Emeritusprofessori Viiksiniekka, julistamme Sinut tiedeyhteisön jäseniksi!
Lähteet:

Ketonen, E., Haarala-Muhonen, A., Hirsto, L., Hänninen, J. Wähälä, K. & Lonka, K. (2016). Am I in the right place? Academic engagement and study success during the first years of University. Learning and Individual Differencies 51, 141−148.

Ketonen, E. (2018). Tutkijatentti 14.11.2018. Haastattelijoina Elina Väänänen, Essi Aula & Mirka Jussila.

Ronkainen S., Pehkonen, L., Lindblom-Ylänne, S. & Paavilainen, E. (2011). Tutkimuksen voimasanat. Helsinki: WSOY.

Toiminnallista monikielisyyttä. (2018). https://toiminnallistamonikielisyytta.wordpress.com/teoria/toiminnallinen-oppiminen/ Viitattu 21.11.2018.

Ur, P. (2011). Grammar Teaching. Research, Theory and Practice. Teoksessa Eli Hinkel (2011): Handbook of Research in Second Language Teaching and Learning. Volume II. Oxon: Routledge.

Kirjoittajat:

Tea Laine, Heidi Routama, Tiia Pussinen, Juri Schreck, Essi Aula, Leo Lintumäki & Mirka Jussila

Ulkoasu ja editointi:

Mirka Jussila

Kuvat ellei toisin mainita:

Creative Commons licence, Pixabay

Ryhmän 8 jäsenet:

Elina Väänänen, Tea Laine, Essi Aula, Heidi Routama, Liisi Hirviniemi, Tiia Pussinen, Juri Schreck, Leo Lintumäki, Mirka Jussila, Akseli Ranta

Ryhmä 4: Kohti tutkivaa tulevaisuutta

Vihdoin se on ohi – stressaaminen. Olemme viimeinkin päässeet askel kerrallaan kurssin loppuvaiheeseen. Olemme oppineet enemmän kuin lapsi ensimmäisenä kahtena elinvuotenaan – tai ainakin siltä tämä tuntuu. Olemme varmasti myös itkeneet (ainakin henkisesti) saman verran. Nyt olemme täällä – kelluen keltaisin kellukkein pinnalla.


(AngelVamp-10-human-90-stress.jpg)

Olemme ymmärtäneet, että tutkimuksen tekoon ei vaadita huippuosaamista tai supervoimia. Voit olla ihan vaan tavallinen ihminen, joka esimerkiksi kaipaa vauva-arkeensa jotain vaihtelua. Näin ainakin kävi tutkijallemme Kaiju Kankaalle. Hän hyppäsi ehkä jopa puolivahingossakin tutkimuksen maailmaan. Omaa kielitaitoakaan ei tarvitse pelätä, sillä Kaiju kertoi, että tutkimuksen kääntämisessä oli apuna kääntäjä.

Ensimmäisessä blogitekstissämme kirjoitimme, että kasvatustiede tutkii oppimista. Niin tutki myös, meitä kurssin aikana hukuttaa yrittänyt, artikkelimme “Design Thinking in Elementary StudentsCollaborative Lamp Designing Process”. Tutkimusartikkeliin, jonka saimme käsiteltäväksemme, ei ollut helppoa lähestyä ja ymmärtää. Vaati intensiivistä uppoutumista aiheeseen sekä tiukkaa keskittymistä, jotta saimme purettua sen ymmärrettävään muotoon. Lopulta huolellisen perehtymisen ansiosta pääsimme ytimeen asti. Nyt ymmärrämme laadullista tutkimusta ja sen monimutkaisia vaiheita.


(1*UjaaCYrxxyG4DowB1JDPuQ.jpeg)

Tutkimuksessamme oli aiheena lasten suunnitteluprosessi ja sen tutkiminen. Tarkoituksena oli siis tutkia, millainen on lasten ajatusprosessi suunnitteluprojektin aikana; tässä tapauksessa lapsien tehtävänä oli suunnitella lamppu. Se suunniteltiin pienryhmissä, joten samalla tutkittiin, miten lapset suunnittelevat yhdessä. Tutkijamme seurasi yhtä 3 hengen tyttöryhmää tarkemmin. Heitä videoitiin ja heidän pöydällään oli mikrofoni, joka äänitti kaiken. Tutkimustuloksista tärkeimpinä esiin nousivat kehollisuus ja materiaalisuus. Lapset mittailivat esineitä konkreettisilla mittanauhoilla ja kehollisuus tuli esiin, kun lapset pohtivat lampun mittasuhteita realistisesta näkökulmasta käyttäen omaa kehoa apuna (esimerkiksi käsiä käytettiin mittasuhteiden hahmottamisessa, mietittiin kuinka alhaalla lamppu voi olla, ettei siihen lyö päätään jne.).


(s-l640.jpg)

Olemme tämän kurssin aikana oppineet ennen kaikkea toimimaan ryhmässä. Olemme tiiviisti tavanneet kurssin aikana erilaisten tehtävien merkeissä ja jopa myöhään iltaisin viestitelleet toisillemme kurssin ongelmista. Tämän lisäksi olemme oppineet ratkaisemaan meidänkin ryhmää koskevia ongelmia: Mitä tehdä, kun aika ei riitä? Mitä silloin kun tapaaminen tulee siirtää, mutta kaikille ei sovi sama aika? Yhdessä raivasimme esteet pois tieltä, ratkoimme pulmat ja selvisimme maaliin voittajina.

Tämän lisäksi olemme oppineet myös ERITTÄIN paljon tutkimuksen tekemisestä ja sen eri vaiheista. Olemme pohtineet paljon erilaisia ongelmia: Onko tutkimuksemme varmasti kattava? Voiko näin pienellä otoksella tehdä mitään yleistyksiä? Mitä jos ryhmässä olisikin ollut vain poikia? Kaikkia näitä kysymyksiä olemme pyöritelleet päässämme ja yrittäneet löytää useita näkökulmia niiden selvittämiseen. Olemme päätyneet kriittisesti ajattelemaan kaikkea – kaikkea voi ja kaikki pitää kyseenalaistaa ennen kuin on täysin varma asian todellisuudesta. Tutkijalta vaaditaan avoimuutta ja kärsivällisyyttä sen suhteen, että heti ensimmäiset löydökset eivät ole välttämättä niitä lopullisia oikeita tuloksia.


(3068194-poster-p-1-a-psychologist-finally-explains-why-you-hate-group-work-so-much.jpg)

Tutkijatentti oli hieno päätös pitkälle projektillemme. Tämän kurssin tutkivan oppimisen oppimistyyli ei ehkä avautunut aivan kurssin alussa tai keskivaiheillakaan vielä meille, mutta nyt kurssin loppuessa voimme sanoa olleemme mukana tutkivan oppimisen projektissa. Tutkijatenttimme oli hyvin mielenkiintoinen ja silmiä avaava kokemus. Koimme hieman ennen tutkijatenttiä ehkä pienen paniikin, sillä valitettavasti oma tutkijamme ei päässyt tulemaan paikalle. Onneksi saimme Antti Rajalan sijaistamaan Kaijua ja Rajala hoiti kiperän tilanteen loistavasti. Rajala pystyi vastaamaan joihinkin kysymyksiin hyvin vakuuttavasti pohdiskellen omaa uraansa ja erilaisia menneisyyden ongelmiaan. Hän hyödynsi omia kokemuksiaan ja osallisuuksiaan tutkimusprojekteissa vastauksiinsa. Tämä on oiva esimerkki siitä, että tutkimuksen kuin tutkimuksen tekemiseen vaaditaan lähes samanlaiset valmisteluprosessit.  Tutkijatenttimme meni hyvin, vaikka vastakysymyksiä oli erittäin vaikea luoda erinäisistä syistä. Yksi syy oli se, että Rajala vastasi kysymyksiimme hyvin pitkästi ja perusteellisesti, joten emme voineet mennä kysymyksissä ehkä ihan niin syvälle, kuin olisimme oman tutkijamme kanssa päässeet emmekä saaneet kunnollista dialogia aikaiseksi tutkijatentin aikana. Antti Rajala sukelsi hommaansa hyvin, mutta muutamaan kysymykseen olisimme ehkä kaivanneet tarkentavampia vastauksia omalta tutkijaltamme. Elämä kuitenkin yllättää, eikä kaikki todellakaan mene aina niin kuin haluaisi ja on sovittu! Opimme kokemuksesta myös sen, että kaikenlainen soveltaminen ja asioiden uudelleen pohtiminen ovat erittäin tärkeitä taitoja.


(obraz-strom-na-konci-fbbb.jpeg)

Teimme kurssin aikana tärkeän huomion: välipalaute on välttämätöntä kehityksen ja mielekkyyden vuoksi. On erittäin tärkeää, että myös tutkija saa palautetta “keskeneräisestä” projektistaan, jotta hän tietää mihin suuntaan lähtee kehittämään itseään sekä tutkimustaan. Välikommentti voi jopa tuoda tutkimukseen uuden näkökulman, jota tutkija ei itse ole edes ajatellut. Note to yourself: Kommentoi ja anna palautetta projektin kuluessa! Tätä voi hyödyntää hyvin jopa alakoululaisten kanssa työskennellessä.

Miten tästä eteenpäin? Tutkimista, kyseenalaistamista, tutkimista ja lisää tutkimista! Sitä me ainakin tämän kurssin jälkeen osaamme.
Kurssia mielestämme kuvaakin hyvin Triathlon – matkassa on paljon erilaisia haasteita sekä mutkia, ja jaksaminen saattoi olla välillä koetuksella. Lopussa kuitenkin häämötti tutkijatentti eli maali, johon tämä upea matka huipentui. Toivottavasti pääsemme altaasta pois elossa. Pahin painajainen olisi, että meidät tiputettaisiin takaisin syvään päähän ilman keltaisia kellukkeitamme.

Onnistuminen on asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella, innokkuutta oppia, halua kasvaa ja joustavuutta muuttua”. BJ Gallagher (http://www.hyvejohtajuus.fi/aforismit-mietelauseet/elaman-tarkoitus/)

 

Ryhmä 4: Johanna Ihanus, Ronja Aaltonen, Anna-Sofia Flinck, Elisa Vottonen, Meiju Heikonen, Anssi Braunschweiler

 

 

Ryhmä 9: Eikö politiikka kiinnosta kasvatustieteilijöitä?

Hei vaan, kaikki kanssakurssilaiset – viimeistä kertaa näissä merkeissä! Kohti tutkivaa työtapaa -kurssi on saavuttanut takasuoralta jo viimeisen kaarteen, ja loppusuora häämöttää jo nenämme edessä. Ihan vielä ei kuitenkaan ole aika nostaa käsiä ilmaan tai tuulettaa voittoa. Kurssi on ollut pitkä, ajoittain työläs ja raskaskin, mutta jälkikäteen tarkasteluna myös erittäin palkitseva. Ennen kaikkea se on kuitenkin ollut matka. Matka, johon kaikki ryhmämme kuusi jäsentä olemme antaneet oman panoksemme.

Asetimme jo kurssin alkaessa tavoitteeksi, että kasvatustieteelliseen tutkimukseen perehtymisen lisäksi haluamme ryhmätyömme toimivan ja kehittyvän kurssin edetessä. Tämän tavoitteen olemmekin ehkä muutamien mutkien kautta saavuttaneet, ja näin loppusuoralla voinemmekin allekirjoittaa olevamme tyytyväisiä ryhmämme toimintaan. Olemme tutkineet, oppineet ja ymmärtäneet kasvatustiedettä – etenkin nimikkotutkijamme Anniina Leiviskän tutkimusta – sekä ryhmädynamiikkaa ja tasapuolista tehtävänjakoa. Melko tärkeää kasvatusalan ammattilaiselle, eikö?

[Blogitekstiimme kaivattiin kuvia – tässä kuva juoksuradasta tai joukosta sopuleita jyrkänteellä. Tekijänoikeudellisista syistä saatte tyytyä pelkkään sanalliseen kuvailutulkkaukseen.]

Kuten muillakin ryhmillä, myös meillä kurssi huipentui tutkijatenttiin. Ilmassa häilynyt jännitys hävisi niin tentattavalta kuin tenttaajiltakin, kun esitimme tutkijallemme oppimistehtävänämme toteuttaman “Hitler kuulee Laura Huhtasaaren twiitistä” -videon. Jatka lukemista ”Ryhmä 9: Eikö politiikka kiinnosta kasvatustieteilijöitä?”

Ryhmä 2: Treasure Ahoy!

Kohti tutkivaa työtapaa-kurssin loppu häämöttää. Retkikuntamme on raivannut tiensä villin ja vaarallisen viidakon halki aarteen luokse kuin Indiana Jones konsanaan. Matkaan on mahtunut monenmoista mutkaa: upottava juoksuhiekka (aka managerialistisen tasa-arvosuunnittelun ymmärtäminen) oli imaista koko tiimin, tiikeri (nk. epätoivo) yritti haukata perseestä ja kun tiikeristä päästiin, leijonat (ts. turhautuminen) väijyivät retkikuntaamme yön pimeydessä. Kaikesta kuitenkin selvittiin ja tässä pisteessä ollaan! Mehevä aarre kimmeltää väsyneiden aarteenetsijöiden ahnaiden nenien edessä. Mutta mikä onkaan tämä aarre?

Not all treasure is silver and gold, mate.

Tutkijatentin selätys

Elina Ikävalkon & Kristiina Brunilan artikkeli, nimikkotutkimuksemme, Tasa-arvosuunnittelu managerialistisen hallinnan tekniikkana ei ollut helpoin liaani flengattavaksi. Perehdyimme artikkeliin ja aiheeseen kokonaisvaltaisesti. Otimme uudet käsitteet ja termit haltuun Ikävalkon väitöskirjan avulla, tutustuimme tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakeihin sekä niissä tapahtuneisiin uudistuksiin vuosien varrella. Tämä kaikki lopulta palkittiin tutkijatentissä. Jokainen tunsi artikkelin ja olimme pohtineet aihetta yhdessä monesta eri näkökulmasta. Saimme vastauksia kysymyksiimme ja haastettua tutkijaa asiallisen kriittisellä otteella. Tutkijatentissä heräsi luontevasti jatkokysymyksiä ja keskustelua, jolloin tilanne oli entistäkin antoisampi ja mielenkiintoisempi. Hyödynsimme kysymyksissämme monipuolisesti oppimaamme, esimerkiksi huomioimme tasa-arvolakia koskevat muutokset kysymällä, onko “kaksinapaisesta”  vain miestä ja naista koskevasta tasa-arvosta puhuminen vielä ajankohtaista ja relevanttia.

Onnistuimme tutkijatentissämme hyvin myös varjoryhmän mielestä. Saimme arvostusta vaikean aiheen menestyksekkäästä haltuunotosta. Olimme tehneet tutkimuksesta ymmärrettävän myös sivusta seuraajalle. Tutkijatentin jälkeen tunnelma oli katossa. Tuntui, että rämpiminen ja kamppailu “viidakossa” hankalien aiheiden parissa oli oikeasti johtanut hyvään lopputulokseen, onnistumiseen ja oppimiseen – eli aarteen luo.  Varjoryhmä oli ilahtunut ryhmämme toiminnasta. He kokivat, että toimimme erinomaisesti ryhmänä, kannustavasti ja hyvällä hengellä. Löydämme tästä kommentista helposti itsemme.

Our fearless Jungle Crew

Oivalluksia ja havaintoja matkan varrelta tähän hetkeen

Eräs tärkeimmistä kurssilla saamistamme oivalluksista on, että yksin ei pitkälle pötkitä. Apujoukkoja tarvitaan ja vaikka välillä tuntuu siltä, että on liian monta sekoittamassa soppaa, niin silti meitä jokaista tarvitaan. Erilaisten ajatusten ja tuntemusten lennellessä edestakaisin syntyy väistämättä eteenpäin suuntaavaa liikettä, kun kaikki ovat mukana avoimella mielellä. Ajatusten virtaus ja syvältä luotaavat keskustelut laittavat miettimään omia näkökulmia uudelta kantilta, mikä avaa väylän todelliseen oppimiseen.

10-hengen ryhmässä työskentely vaatii paljon suunnittelua, inhimillistä suhtautumista ryhmäläisiin ja erilaisten mielipiteiden hyväksymistä. Olemme huomioineet jokaisen omat vahvuudet sekä käynnissä olevat elämäntilanteet, jokainen on voinut tulla omana kokonaisuutenaan mukaan. Ryhmämme on matkan varrella löytänyt yhteisen sävelen. Koko syksyn ajan meidän välillämme on vallinnut lämmin ja avoin keskusteluyhteys, ja vaikka tutkimuksen aihe on välillä tarjonnut kipinöitä kiihkeämpäänkin keskusteluun, niin sekin on tapahtunut hyvässä hengessä.

LAMPPU SYTTYI

Tutkimuksen tekemisestä  opimme aivan uutena asiana sen, että objektiivisuus ei ole kiveen hakattu sääntö, vaan esimerkiksi laadullisessa tutkimuksessa tutkijan oma mielipide saa näkyä ja tätä myötä myös luonnollisesti ohjata tutkimusta. Tähän asti olimme kaikki olettaneet kaiken tehtävän tutkimuksen pyrkivän täyteen objektiivisuuteen, joten tämä oivallus avarsi käsitystämme ja suhtautumistamme valtavasti. Laadullisen tutkimuksen tekeminen ei tietenkään sulje pois omien ennakkoajatusten ja asenteiden tunnistamisen, pohtimisen ja analysoinnin hyödyllisyyttä ja olennaisuutta.

Kurssin alussa keskustelimme yleisesti ajatuksistamme, odotuksistamme sekä ennakkoluuloistamme,  joita kurssin aloitus meissä herätti. Kävimme läpi yhteisiä tavoitteitamme ja olimme valmiita ottamaan haasteen vastaan. Tutkimusmatkailijan elämä vaikutti mielenkiintoiselta ajatukselta ja siihen oli ilo päästä tutustumaan. Lööppi ‘’Tasa-arvotyö kouluissa lisää eriarvoisuutta’’ ei vastannut niinkään artikkelin sisältöä tai ennakko-oletuksiamme. Alkuun keskityimme enemmänkin tasa-arvon määrittelyyn ja sukupuolisyrjintään; ajattelimme, että artikkelissa käsiteltäisiin pikemminkin kouluissa tapahtuvaa sukupuolisyrjintää ja niistä koituvia kokemuksia yksilötasolla.  Ajatukset ja oletukset tutkimuksen tekemisestä vastasivat kuitenkin todellisuutta: Tutkimuksen tekeminen on pitkä prosessi, joka vaatii pitkäjänteistä ja kärsivällistä otetta. Kurssin loppupuolella olemmekin pystyneet toteamaan, että tutkijatkin ovat tavallisia tallaajia, jotka kiinnostuvat jostain aiheesta, etsivät muita aiheesta kiinnostuneita tukijoukkoihinsa ja alkavat töihin. Mitään supervoimia ei siis tarvita, ainoastaan kaikesta yli vievä motivaatio, yhteinen sävel ja luultavasti väliin hyvät istumalihakset. Sixpackin kovat tutkijanaivot kehittyvät matkan varrella.

Never above you. Never below you. Always beside you.

Ajatuksia tasa-arvosuunnittelusta

Toisinaan Ikävalkon tutkimusartikkeli sai meidät epätoivon partaalle. Varsinaisia puistatuksia sai alussa aikaan se, kuinka tasa-arvosuunnittelua voidaan perustella yrityksen liiketaloudellisen hyödyn näkökulmasta, kun kyseessä on kuitenkin ihmisarvoa ja oikeudenmukaisuutta koskeva asia. Elina Ikävalko koki itsekin turhautumista tutkimusta tehdessään. Muutokset tapahtuvat hitaasti ja asenteet ovat vielä paikoin vanhanaikaisia. Minkälaista tasa-arvoa tasa-arvosuunnittelu edistää vai edistääkö se ollenkaan? Vieläkin ihmetyttää, miksi näin tärkeän asian toteutuminen on niin haastavaa.

Tutkimuksessa on nostettu esiin hyvin mielenkiintoinen näkökulma aiheeseen, joka valjastaa lopulta meistä jokaisen tasa-arvotyön ääreen. Se avaa silmiä näkemään ja erottamaan, kuinka erilaiset valtasuhteet vallitsevat jokaisen elämässä, ohjaten jollakin tavalla ajatuksia tai tekoja. Kun tämän tunnistaa omassa elämässään ja ymmärtää oman toimijuutensa elämän karusellissa, mahdollisuus vaikuttaa vallitseviin valtarakenteisiin aukeaa. Yksinkertaisimmillaan esimerkiksi työpaikalla voi herättää rakentavaa keskustelua ihmisarvojen ja vallitsevan toimintakulttuurin yhteensopivuudesta. Ihmisten osallistaminen ja tasa-arvosuunnittelun näkyväksi tekeminen esimerkiksi kaikkia osallistavan keskustelun kautta voisi mahdollisesti sitouttaa työyhteisöä paremmin aiheen ääreen, toisin kuin tasa-arvosuunnittelun tekeminen suljetuissa työryhmissä “ylhäältä päin saneltujen ohjeiden” mukaan, millainen mielikuva asian hoitamisesta tällä hetkellä on. Tasa-arvosuunnittelun tulee kohdata ihmiset, joita varten sitä tehdään. Muuten siltä katoaa pohja.

Tasa-arvo on yhteinen asia.

Ryhmämme panos on avannut myös mahdollisuuksia kurssin ulkopuolelta. Meille on esimerkiksi vinkattu yliopistolla toimivasta tasa-arvotyöryhmästä, jossa on mahdollisuus päästä vaikuttamaan. Työläältä ja välillä lannistavaltakin tuntuvasta kurssista on siis hyötyä kokonaisvaltaisesti ja konkreettisesti! Saa nähdä, mihin tämä mahdollisuus johtaa. Uuteen löytöretkeen? Vielä suuremman aarteen luo? Ken tietää. Mutta se on ainakin varmaa, että asialle valveutuneet aivot eivät jätä työtään kurssin loppuessa, vaan jatkavat meidän jokaisen mukana eteenpäin avarampina ja tiedostavampina kuin ennen.

“When we change,

the world changes.

The key to all changes

is in our inner transformation

-a change of our hearts and minds.

This is human revolution.

We all have the power to change.

When we realize this truth,

we can bring forth that power

anywhere, anytime

and in any situation.”

-Daisaku Ikeda

 

Lämmin kiitos kaikille mukanaolijoille tästä matkasta!

Rakkaudella,

Ryhmä 2: Edla Pohjanpalo, Noora Paananen, Henni Kuitunen, Heidi Aarnio, Fanny Sillman, Vilma Valasmo, Elli Uusikylä, Anna Saves, Saara Pörsti, Anna-Kaisa Suoraniemi

Lähteet:

Elina Ikävalko: Vaikenemisia ja vastarintaa: Valtasuhteet ja toiminnan mahdollisuudet oppilaitosten tasa-arvosuunnittelussa, https://helda.helsinki.fi/handle/10138/165728

Elina Ikävalko ja Kristiina Brunila: Tasa-arvosuunnittelu managerialistisen hallinnan tekniikkana

Kuvien lähteet:

https://www.artstation.com/artwork/D9Bde

https://www.telegraph.co.uk/tv/2018/08/15/orangutan-jungle-school-review-drama-playground-full-curious/

https://steemkr.com/ulog/@research-mind/together-word-of-the-day

Ryhmä 12: Kohti tutkivaa työtapaa ja sen yli

OTR-tuokiossa keskiviikkona 14.11. jaoimme mietteitämme tutkijatentin ja kurssin annista, tutkimuksesta ja tutkimuksen tekemisestä, kurssin tavoitteiden toteutumisesta, omista ennakkokäsityksistämme sekä nimikkotutkimuksiemme sisällöistä.

Koska nimikkotutkijamme Heikki Ruismäen tutkimusten teemana on taito- ja taideaineiden merkitys opetuksessa, halusimme kirjallisen tekstimme lisäksi sisällyttää blogiimme myös vapaamuotoisempia ja taiteellisempia ilmaisunkeinoja. Innostuimmekin aikalailla ja toteutimme tehtävänantoa mukaillen oman rap-kappaleen ja kuvituksen! Toivottavasti kommentoitte alle mitä mieltä olette tuotoksistamme!

Tutkijatentin anti – nimikkotutkijana Heikki Ruismäki
Tutkijatentti  Ruismäen kanssa oli ensimmäinen tapaamisemme tutkijan kanssa. Tästä johtuen meillä oli paljon kysymyksiä odottamassa vastauksia. Puolituntinen tentti hujahti hetkessä ja olisimme voineet jatkaa keskustelua huomattavasti pidempäänkin tutkimuksien kantavasta teemasta (taito- ja taideaineet). Painopiste tutkijatentissämme ei lopulta ollut niinkään tarkasteluun nostettujen tutkimusten rakenteessa tai sisällössä, vaan enemmänkin yleisellä tasolla tutkimustyön merkityksessä.

Ruismäki painotti tentissä, että niin opiskeluissa kuin elämässäkin tulisi tehdä niitä asioita jotka ovat itselle merkityksellisiä. Hän kehotti jokaista meistä miettimään omia vahvuuksiamme. Tämä oli monelle ryhmäläisistä erityisen inspiroiva ja jopa lohdullinen ajatus tulevien opintojen kannalta: kandidaatin ja pro gradu -tutkielmassa oleellista ei ole täydellinen tieteellinen toteutus vaan oman ymmärryksen lisääminen ja vahvistaminen.

Sekä tutkijatentissä että artikkeleissaan Ruismäki toi esille kokonaisvaltaisen ihmisenä kehittymisen. Edes akateemisessa maailmassa ajattelun ja älyllisyyden kehittäminen ei ole ihmiselle ravitsevaa, ellei samalla kehitä myös tunnetaitoja ja toimintaa (katso kuva 1!). Ruismäki esitti ajatuksen, että nykykoulussa painopiste on lähinnä ajattelun taidoissa, jolloin toiminta ja tunteet ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Kuva 1: Ruismäen mukaan oppiakseen tarvitaan tätä, tätä ja tätä; päätä, sydäntä ja käytäntöä.  (c)Meri Vainio

Kun kysyimme Ruismäen näkemystä taito- ja taideaineiden nykytilasta ja tulevaisuudesta, hän esitti näkemyksen, jonka mukaan yhteiskunnassa on valloillaan eri painotukset eri aikoina. Heikki epäili, että huolimatta taito- ja taideaineiden merkitysten muutoksista on kuitenkin varmaa, että taito- ja taideosaamisen merkitys ei tule tulevaisuudessa katoamaan. Saattaa jopa hyvinkin olla, että niiden merkitys ihmisenä kasvamisen rakennusmateriaalina tulee korostumaan.

Viimeistään tutkijatenttimme myötä ymmärsimme, ettei tutkijoita tai tutkimuksia voi laittaa yhteen muottiin eikä se ole tarpeellistakaan. “Valtavirtatutkimus” (sellainen jota Tutkimuksen voimasanat käsittelee) ei ole ainut tapa tehdä tutkimusta. Nimikkotutkijamme auttoi meitä ehkäpä jopa oivaltamaan tutkimuksen teon syvimmän luonteen: tutkimusta ei tehdä siteerauksien saavuttamisen vuoksi, sitä tehdään palvelemaan hyvää, merkityksellistä elämää.

Kurssitavoitteet ja kurssin anti tutkimuksesta ja tutkimuksen tekemisestä
Otimme viimeisimmässä yhteisessä tapaamisessa uudestaan esille kurssitavoitteet ja keskustelimme siitä, olivatko ne toteutuneet ja miten. Alta löytyvät viralliset tavoitteet kursivoituna ja perässä kommenttimme tavoitteen toteutumisesta:

  • Ymmärtää kasvatustieteiden suhde lähitieteisiin. – 1 x OSITTAIN: Tutkimukset, joihin perehdyimme olivat vahvasti kasvatustieteen ja ainedidaktiikan piirissä. Koemme, että lähitieteiden ymmärrys suhteessa kasvatustieteisiin jäi pintaraapaisun tasolle tässä kohtaa. Emme ole kuitenkaan kovin huolissamme tästä, koska varmasti tulevilla kursseilla pääsemme maistelemaan myös lähitieteitä.
  • On saanut valmiuksia kasvatustieteen  tieteenfilosofisten perusteiden ja yhteiskunnallisen merkityksen tarkasteluun.
  • Ymmärtää kasvatustieteellisen tiedon rakentumisen lähtökohtia.
  • Ymmärtää kasvatustieteellistä tutkimusta ja sen peruskäsitteitä.
  • Ymmärtää kasvatustieteellistä tutkimusprosessia.
  • tutkimuksen ongelmanasettelua sekä menetelmällisiä ratkaisuja.
  • On saanut valmiuksia akateemiseen opiskeluun ja tutkimuksellisen ajattelun kehittämiseen.
  • On tutustunut käytännössä kasvatustieteelliseen  tiedeyhteisöön ja sen tutkimukseen omassa tiedekunnassaan.
    6 x KYLLÄ;

    Kurssin alussa moni meistä eli käsityksessä, että kasvatustieteellinen tutkimus on suoraan yhteydessä koulumaailmaan. Kuitenkin kurssin aikana ryhmätyön ja muiden ryhmien esityksien kautta avautuivat silmämme näkemään kasvatustieteiden tieteenalan laajuutta.

    Alun optimistinen kuva taidoistamme ja kurssin virtaviivaisesta suorittamisesta mureni nopeasti tartuttuamme ryhmämme ensimmäiseen artikkeliin (Ruismäki 2008). Koska artikkeli ei vastannut perinteistä kvalitatiivista eikä kvantitatiivista tutkimusta, jouduimme miettimään kurssitehtävien kysymykset meille toimiviksi. Optimistinen asenteemme auttoi meitä haasteissa, ja toisaalta jopa koimme jopa inspiroivana sen, että kurssitehtävät tarjosivat vapauden mukauttaa tehtävät ryhmän tarpeisiin. Kriittisen ajattelun merkitys tuntui korostuvan.

    Tutkimusten sisältö
    Molemmissa tarkastelluissa artikkeleissa (Ruismäki, 2008; Ruokonen & Ruismäki, 2010) kerätty laadullinen aineisto tuki teoriaa. Molemmat artikkelit tuntuivat kuitenkin poikkeavan melko paljon akateemisen maailman perinteisinä pidetyistä käytännöistä:

    Artikkeleissa metodologiset valinnat esiteltiin melko suppeasti. Tutkimuksen osallistujien statistiikka, metodologinen viitekehys ja datan keräysmenetelmät (miten aineisto kerättiin, millainen kysely on, mitä kyselypatteristoa hyödynnettiin) oli jätetty pois artikkeleista.

    Ruismäen (2008) tutkimuksen analyysi ja johtopäätökset jäivät myös osaltaan mietityttämään meitä. Oliko joitakin vastauksia rajattu pois? Entä olivatko lasten oikeusturvajulistukset tutkijan omia luomuksia vai tutkimukseen osallistuneilta saatuja vastauksia? Johtopäätökset eivät olleet pelkästään tutkimuksen tuloksien yhteenvetämistä, vaan molemmat tekstit tarjosivat lopussa vielä merkityksellisiä sanoja elämää varten. Ruismäen (2008) teksti esitteli lopussa Kolmetasoisen hyvän oppimisen kehikon (kuva 2) ja puhui rakkauden merkityksestä. Ruokonen & Ruismäki (2010) puolestaan puhui loppukappaleessa julistuksellisesti taiteen puolesta.

Kuva 2: Hyvän oppimisen kehikko. Lähde: Ruokonen, I. & Ruismäki, H. (2010). Taito- ja taideaineet akateemisessa opettajankoulutuksessa – haikuja opettajankouluttajilta

Mitä tulee teoriaan, Ruokonen & Ruismäki (2010) tarjosivat kattavan kirjallisuuskatsauksen taito- ja taideaineiden opetukseen. Käsitteet esiteltiin molemmissa teksteissä selkeästi lukijalle. Sen sijaan Ruismäen (2008) toisessa artikkelissa teorian osuus oli vähäisempi. Mietimme, mikä oli artikkelin teoreettinen viitekehys, tutkimuskysymys ja  miten tutkimusongelma rajautui. Teorian vähäisyyttä ja muita yllä mainittuja rajauksia puoltaa kuitenkin se, että ymmärtääksemme kyseinen teksti on tarkoitettu opetuskäyttöön, ei tieteelliseksi artikkeliksi.

Molempien artikkelien tutkimusaihe – taito ja taideaineiden merkitys opetuksessa – on tärkeä ja se oli myös selkeästi perusteltu teksteissä. Ryhmäläisemme ovat voineet peilata näitä aiheita ja tutkimusten sisältöä myös omiin opintoihinsa esimerkiksi käsityötaitojen opetuksessa.

Olisimme halunneet tutkijatentissä kuulla lisää tutkimuksen rajoitteista ja jatkotutkimusaiheista. Omissa pohdinnoissamme aiheen jatkotutkimuksen avulla voisi esimerkiksi selvittää, kuinka tieteet ja taiteet voidaan yhdistää opetuksessa nykyistä paremmin. Esimerkiksi: mikä merkitys musiikilla on matemaattisten taitojen  tukemisessa tai miten taideprojekti luonnossa auttaa ymmärtämään biologiaa? Nämä aiheet liittyvät vahvasti myös uusimpaan perusopetuksen opetussuunnitelmaan ja paljon puhuttuun ilmiöoppimiseen.

Lopuksi todettakoon, että tämä kurssi ja erityisesti Ruismäen tutkimukset antoivat haasteista huolimatta – tai ehkä niiden takia – uutta kipinää  taito- ja taideaineiden oppimiseen ja tutkimiseen!

Lähteet:
Ronkainen, S., Pehkonen, L., Lindblom-Ylänne, S., & Paavilainen, E. (2011). Tutkimuksen voimasanat.
Helsinki: WSOYpro Oy.
Ruismäki, H. (2008). Taito-ja taideaineiden oikeusturvajulistukset. Teoksessa Karppinen, S.
Ruokonen, I. & Ruismäki, H. (2010). Taito- ja taideaineet akateemisessa opettajankoulutuksessa – haikuja opettajankouluttajilta. Akateeminen luokanopettajakoulutus: 30 vuotta teoriaa, käytäntöä ja maistereita. Kasvatusalan tutkimuksia, Nro 52, Suomen kasvatustieteellinen seura, Helsinki, Sivut 271-294.

Ryhmä 12:  Aino Saari, Akipekka Alanko, Elia Nissinen, Evi Ekroos, Joonas Junttila, Matilde Pelkonen, Meri Vainio, Otso Saano, Petra Pulli, Tommi Mäntysalo, Veera Ojajärvi

 

Ryhmä 1: Tutkimusmatka kohti toimijuutta

Heippa kaikille! Viimeisen blogikirjoituksen myötä on tullut aika paketoida kuluneen syksyn kurssi. Takanamme on monia lähitapaamisia, ryhmän suunnittelupalavereita, sekä kirsikkana kakun päällä viime viikon tutkijatentti, jossa pääsimme haastattelemaan Auli Toomia hänen tutkimuksensa tiimoilta. Kiitokset Aulille mukavasta yhteistyöstä!

Ryhmämme fiilikset kurssin aikana ovat vaihdelleet onnistumisen kokemuksista turhautumisiin. Muutamaa pientä poikkeusta lukuunottamatta ryhmällämme on kuitenkin pysynyt kurssin tehtävät ja opetustavoitteet kirkkaana mielessä, ja yhdessä toimiminen on ollut parhaimmillaan mukavaa ja vaivatonta. Sen verran annettakoon kuitenkin vinkkinä ensimmäisen vuoden opiskelijoille: älkää jättäkö kursseja roikkumaan!

Teimme tietoisen valinnan jättämällä tutkimuksen käsittelyn ensimmäisessä blogitekstissämme pintapuoleiseksi toimijuuden käsitteen ollessa terminä todella monipuolinen ja moniuloitteinen. Mielestämme oli perusteltua avata käsitettä ensin pintatasolla ensimmäisen blogitekstin yhteydessä, ja nyt pureutua sen merkityksiin vasta toden teolla.

Tässä blogitekstissä esittelemme ensin Auli Toomin tutkimuksen lyhyesti, minkä jälkeen keskitymme pohtimaan tutkijatenttiä. Pohdimme myös tentin sekä kyseisen tutkimuksen antia ryhmämme oppimisen ja oman opettajuutemme sekä tutkijuutemme kannalta. Lopuksi lyömme yhteen ajatuksia kuluneesta kurssista yleisellä tasolla.  

 

Tutkimuksen esittely

Auli Toomin, Janne Pietarisen, Tiina Soinin ja Kirsi Pyhältön tekemään tutkimukseen osallistui 244 ensimmäisen vuoden luokanopettajaopiskelijaa. Tutkimus toteutettiin kolmessa eri yliopistossa vuoden 2013 keväänä. Tutkimuskysymykseksi tutkimukselle muodostui: ‘’How does the learning environment in teacher education cultivate first year student teachers’ sense of professional agency in the professional community?’

Tämän voi karkeasti suomentaa: miten oppimisympäristöt kasvattavat opettajaopiskelijoiden ammatillista toimijuutta ammattikunnassa.

Toimijuus määriteltiin tutkimuksessa ammatillisen toimijan tiedollisena ja käytöksessä näkyvänä valmiutena valmistella intentionaalisesti ja vastuullisesti opetusta. Tähän tarvittiin myös motivaatiota oppimista kohtaan, laaja-alaista ymmärrystä oppimisesta sekä tarkoituksenmukaisia toimia koulutuksen kehittämiseen ja opiskelijan omaan oppimiseen. Tutkimukseen otettu teoreettinen määrittely tarkensi ammatillisen toimijuuden käsitteen opettajan: kognitiivisiksi, motivaationallisiksi ja asenteellisiksi resursseiksi. Ja kyvyksi hallinnoida ja edistää oppimista monissa eri ammatillisissa konteksteissa (Toom, Pietarinen, Soini & Pyhältö 2017, 129).

 

Menetelmät ja tutkimuksen toteutus

Otosryhmän valintaan vaikutti esimerkiksi se, että opiskelijat olivat jo tuossa vaiheessa käyneet joitakin teoriaopintoja ja jonkin verran käytännön harjoittelua koulussa (Toom ym. 2017, 129.) Tutkimus tehtiin paperikyselytutkimuksena ja siinä olevia tietoja tulkittiin kvantitatiivisilla menetelmillä. Samantapaisia kysymyksiä voi otosryhmän valinnassa itsekin pohtia omaa kandidaattitutkielmaa tai gradua tehdessä. Esimerkiksi miksi tutkittavaan otosryhmään päädyttiin, ja palveleeko se tutkimuksen tutkimusongelmaa ja tutkimuskysymystä? Ryhmämme mielestä olisi myös kiinnostavaa tietää pitkittäisasetelma tutkimuksesta. Miten esimerkiksi toimijuus ja siihen vaikuttavat osatekijät muuttuisivat opintojen aikana opettajaopiskelijoilla.

Tutkimustulosten laajempaa yleistettävyyttä ja validiteettia koskien metodiosuudessa mainittiin, että tutkimusotoksessa oli mukana 34 % sen vuoden luokanopettajaopiskelijoista (Toom ym. 2017, 129) Näin ollen  tutkimuksen toteutuksessa oltiin käytetty empiiristä yleistämistä. Tutkimuksessa oltiin siis pyritty kuvaamaan todellisia ryhmän tai väestön piirteitä (Ronkanen, Pehkonen, Lindblom-Ylänne & Paavilainen 2011, 144). Toomin ja kumppaneiden tutkimuksessa tutkittavaa ilmiötä haluttiin katsoa ensimmäisen vuoden luokanopettajaopiskelijoiden ryhmän avulla. Tutkimuskysymyksen liittyessä kiinteästi tutkittavaan otosryhmään, olivat valitut menetelmät ja rajaukset erittäin perusteltuja. Aineiston laatu, eli kvantitatiivisen datan käyttäminen – oltiin valittu tutkittavan ilmiön piirteet ja tutkimukselliset ominaisuudet huomioiden ja tutkimuksen rakenne oli selkeästi seurattavissa. Ronkasen (2011) ym., mukaan juuri aineiston ja tutkimusongelman yhteensopivuuden välinen arviointi on keskeistä aineiston laadun valinnassa (Ronkanen, ym. 2011, 141).

 

Aineiston keruu ja mittarit

Kyselytutkimus koostui 13 eri vastauskohdasta, joilla mitattiin 5 eri vaikuttavaa tekijää, joilla haluttiin mitata opiskelijan ammatillista toimijuutta ja kuulumista erityisesti omaan ammattikuntaan.

 

Tulokset

Isompia löydöksiä ammatilliseen toimijuuden parantumiseen tutkimuksessa olivat laadukas vuorovaikutus, vertaisten tuki ja oppimisympäristö. Palautteen tärkeys nousi isoksi teemaksi oman opettajuuden kehittymisen kannalta, mutta myös vertaisten kanssa yhdessä ongelmien ratkaisua pidettiin tärkeänä. Luokanopettajaopiskelijoiden ammatillinen toimijuus kehittyi jo ensimmäisen vuoden aikana. Opiskelijat kokivat ilmapiirin opettajankoulutuksessa rakentavaksi, mutta kokivat etteivät opettajat pidä heitä tasa-arvoisessa asemassa opettajayhteisössä. Meidän ryhmän mielestä tätä epätasa-arvon kokemista kannattaisi tutkia lisää ja selvittää syitä, miksi opettajaopiskelijat eivät vielä saa sitä arvostusta yliopistollisissa piireissä, mitä heidän ehkä pitäisi saada. Toisaalta pitää olla myös kriittinen saatuja tuloksia kohtaan, koska kvantitatiivinen data vetää monia mutkia suoriksi ja syy-seuraussuhteiden tietäminen ei ole aina täysin aukotonta. Tutkimusmittauksesta on myös kulunut jo jokunen vuosi, joten tilanne on voinut muuttua tähän päivään mennessä.

Tutkimuksessa huomattiin myös, kuinka tärkeinä ensimmäisen vuoden luokanopettajaopiskelijat pitivät vertaisilta oppimista. Tutkimuksesta saaduista tuloksista tunnistettiin, että opiskelijoiden ammatillinen yhdessä oppimisen taito kehittyi jo ensimmäisen vuoden aikana. Tällä opettajaopiskelijat liittivät itsensä osaksi ammattikuntaa (Toom, ym. 2017, 131). Vertaisten merkityksen korostuminen tuloksissa oli tutkijoille yllättävä löytö, ja näistä tuloksista päätellen sitä tulisi hyödyntää ja vahvistaa vieläkin enemmän opettajakoulutuksessa, ja miksei myös työelämässä. Meidän ryhmällä oli paljon samoja ajatuksia vertaisoppimisesta jo ennen tutkimukseen perehtymistä, ja monilla meistä omat käsitykset hyvistä oppimistavoista vahvistuivat vaan entisestään.

Toomin mukaan toimijuutta on tutkittu suhteellisen paljon laadullisesti ja tämä asetti omat haasteensa kvantitatiivisen menetelmän käyttämiseen. Toom kertoi myös haastattelussa, kuinka työläs prosessi tekstin pilotointi, ja lopulliseen julkaisemiseen pääseminen on. Toomilta oli myös kiinnostavaa kuulla, kuinka vahvasti hän oli mukana aineiston keruussa, ja miten tätä tehdessä oli koko ajan mietittävä tutkimuksen eettisyyttä. Ryhmämme mielestä vahva osallistuminen, verkostoituminen ja palautteen saaminen ovat tutkimuksen tekovaiheessa todella tärkeitä. Tämä on myös se vaihe, kun monet asiat tarkentuvat tutkimuksessa, vaikka tutkimuskysymyksen- ja ongelman rajaus tutkimuksen aloitusvaiheessa, onkin ensisijaisen tärkeää. Isommissa tutkimusprojekteissa yhdessä tekeminen ja verkostoituminen kuitenkin korostuvat. Toom ja kumppanit hämmästyivät myös, kuinka kolmen tutkittavan yliopiston välillä ei ollut tilastollisesti suuria eroja. Toisaalta myös muissa kansainvälisissä tutkimuksissa on saatu tutkimustuloksia, joiden mukaan opettajien motivaation ja toimijuuden lähteet ovat hyvin yhtenäisiä (Toom. ym, 2017, 132).

Toimijuuden käsite on erittäin laaja käsite ja sitä ollaan käytetty monen eri alan tutkimuksessa ennen tätä tutkimusta. Ehkä tämäkin kertoo suuremmin kasvatustieteen monialaisuudesta, jonka voi nähdä välillä ahdistavana ja liian moniselkoisena käsitesekamelskana. Mutta myös kasvatustieteen vahvuutena sekä kestävyytenä etsiä vastauksia kasvatustieteellisiin ongelmiin koko ajan muuttuvassa maailmassa.  

Toimijuus

Nimikkotutkijamme Auli Toomin (Toom, Pietarinen, Soini & Pyhältö 2017) tutkimus käsittelee toimijuutta ja sen kehittymistä ensimmäisen vuosikurssin luokanopettajaopiskelijoilla. Tutkimuksessa toimijuus määritellään ammatillisen toimijan, kuten opettajan, tiedollisena toimintana toteuttaa ja suunnitella opetusta, jolla on selkeä päämäärä ja tarkoitus. Toimijuuteen kuuluu niin motivaatio oppimista kohtaan kuin myös laajaa ymmärrystä oppimista kohtaan. Tarkoituksenmukainen koulutuksen sekä oman oppimisen kehittäminen viestivät ammatillisesta toimijuudesta. Siihen tarvitaan niin kognitiivisia, motivaationaalisia kuin myös asenteellisia resursseja. Se on kykyä hallinnoida ja edistää oppimista erilaisissa ammatillisissa konteksteissa, kuten koulussa. Toimijuus vahvistuu erityisesti vertaisten tuen sekä oppimisympäristöjen avulla.

Käsitämme toimijuuden olevan vahva osa opettajan ammattia. Tutkimuksen ja Toomin haastatteluiden pohjalta määrittelemme toimijuuden kattavan esimerkiksi opettajan itsereflektoinnin ja ymmärryksen omasta asemastaan opetuksen toteuttajana. Siinä opettajalla on kyky havainnoida oman opetuksensa päämääriä ja vaikutuksia, sekä kyky kehittää opetustaan. Toimijuus vahvistuu niin opintojen aikana kuin myös ammatillisissa työyhteisöissä.

Ymmärsimme kurssin yhdeksi tavoitteeksi vahvistaa omaa ammatillista toimijuuttamme niin opettajina kuin tutkijoinakin. Olemme harjoitelleet kriittistä lähestymistä tutkimuksia kohtaan. Sen avulla on mahdollista opetella perustelemaan itselleen ja muille oman tutkimuksen tai opetuksen päämääriä. Tätä kautta niitä on myös mahdollista kehittää edelleen.

Kurssillamme on painottunut itsenäinen työskentely ja ryhmässä toimiminen ja vertaisten tuki on korostunut todella paljon kurssin aikana. Keskusteluiden lomassa tulleiden eri näkemysten ja ajatusten avulla olemme voineet omaksua uusia tapoja ajatella ja toimia. Nämä taidot voivat auttaa reflektoimaan omia käsityksiä oppimisesta, opettamisesta tai tutkijuudesta.

Palautteen voitaisiin ajatella olevan tärkeässä roolissa toimijuuden kehittymisen näkökulmasta, koska oman toiminnan tai tekstin kriittinen arviointi voi toisinaan olla todella hankalaa. Joudumme opettajan ammatissa arvioimaan jatkuvasti sekä itseämme ja omaa tekemistämme että oppilaitamme. Myös tutkijana tulee osata arvioida omaa työtään ja sen luotettavuutta. Näin ollen muiden antaman palautteen: blogikirjoituksissa ja tutkijatenttiä opponoidessa, sai uutta näkökulmaa omaan tekemiseen. Arvioidessa toisia oppii antamaan palautetta ja arvioimaan myös itseään suhteessa antamaansa palautteeseen.

Reflektoimme jo aiemmassa blogitekstissämme roolimme tutkijayhteisön jäseninä vahvistuneen kurssin aikana. Toimijuutemme on vahvistunut muun muassa perehtymällä tutkimuksen tekemiseen ja sen vaiheisiin. Kurssin anti on lisännyt kykyämme arvioida tutkimuksia, ymmärtää omaa ajattelua ja oppimista sekä kehittää tutkimusmenetelmiä.

Ylipäätäänkin koemme tutkimustulosten mukaisesti koulutuksemme vahvistavan toimijuutta. Toimijuuden kannalta tärkeäksi olemme kokeneet erilaiset ohjaustilanteet, joita syntyy sekä yliopiston ryhmätunneilla että kentällä koulumaailmassa. Toimimme paljon ryhmässä ensimmäisestä vuodesta alkaen: ryhmätyöt, paritentit, keskustelut ja erilaiset ryhmäesiintymistilanteet ovat vahvistaneet kokemuksiamme itsestämme ammatillisina toimijoina. Lisäksi pidämme tärkeinä monialaisiin sisältyviä lyhyitä harjoittelujaksoja kenttäkouluissa. Näitä harjoittelujaksoja olemme päässeet toteuttamaan osana matematiikan, kuvataiteen sekä historian ja yhteiskuntaopin didaktiikan kursseja.

Kuitenkin mielestämme uusien tutkintovaatimusten myötä on menty toimijuuden näkökulmasta huonompaankin suuntaan: olemme kaikki sitä mieltä, että ensimmäisen vuoden monialainen harjoittelu oli äärimmäisen tärkeässä asemassa opintojemme kannalta. Kokemus opettajuudesta vahvistui harjoittelussa niin merkittävästi, että olemme epäileväisiä sen suhteen, voivatko lyhyet didaktiikan kursseihin sisällytetyt harjoittelujaksot korvata kokonaista harjoittelua. Olemme kurssin myötä kyselleet myös teidän ensimmäisen vuoden opiskelijoiden mietteitä aiheesta, sillä teitähän tämä uudistus nimenomaan koskee. Olemme kuulleet harmistuneita puheenvuoroja siitä, kuinka tärkeäksi tekin kokisitte ensimmäisen vuoden harjoittelun. Keskustelimme myös nimikkotutkijamme Auli Toomin kanssa aiheesta. Hän oli sitä mieltä, että kaksi harjoittelua riittää, sillä toimijuuden kokemuksia saa myös muualta opinnoista. Pohdimme kuitenkin, onko riittävä tarpeeksi kumoamaan opiskelijoiden subjektiivisen kokemuksen toimijuuden heikentymisestä?

 

Tutkijatentti

Lähdimme valmistautumaan tutkijatenttiin pitämällä omatoimisen ryhmäkerran, jossa kävimme vielä yhdessä läpi artikkelia ja sen pääpointteja. Pohdimme sen pohjalta nimikkotutkijallemme Auli Toomille kysymyksiä, jotka jaoimme neljään kategoriaan: Toimijuus, menetelmät, tutkimuksen toteutus ja tulokset. Valitsimme myös ryhmällemme puheenjohtajan ja mietimme hänelle valmiiksi aloitus- ja lopetuspuheenvuorot. Lähdimme kohti tenttiä varmoin mielin.

Tutkijatentissä oli mukana nimensä mukaisesti nimikkotutkijamme Auli Toom, oma ryhmämme ja opponoiva ryhmä. Toinen ryhmä seurasi tenttitilannetta sivussa ja antoi meille lopuksi palautetta. Puheenjohtajana Laura avasi keskustelun, johon muut yhtyivät. Emme miettineet tai jakaneet etukäteen kenellekään omia kysymyksiä, vaan pyrimme luomaan tilanteesta keskustelevan. Onnistuimmekin tässä mielestämme hyvin ja spontaanisti syntyneitä jatkokysymyksiä ilmaantui tämän ansioista.

Tutkijatentti laittoi meidät haastamaan tutkijaa. Toom vastasi kaikkiin kysymyksiimme kattavasti ja perustellen, herättäen meissä myös suunnittelemattomia jatkokysymyksiä ja pohdintoja. Saimme Toomin vastauksista peräti enemmän irti, kuin mitä olimme kysymystemme pohjalta ajatelleet saavamme. Tutkijamme aito kiinnostus meidän kysymyksiin välittyi tenttitilanteessa hyvin ja antoi meille itsevarmuutta uudessa ja jännittävässä tilanteessa. Tenttitilanteen jälkeen nimikkotutkijamme kysyi vielä meiltä meidän ajatuksia ja fiiliksiä, mikä rohkaisi aitoon dialogisuuteen ja lisäsi meidän omaa kokemusta toimijuudesta.

 

Mitä olemme oppineet nimikkotutkijan tutkimuksesta ja tutkimuksen tekemisestä?

Kolmannen ja neljännen vuoden opiskelijoina tutkimusprosessin pääpiirteet olivat tulleet meille jo jokseenkin tutuksi, mutta oli kiinnostavaa oppia nimikkotutkijaltamme uusia asioita tutkimusprosessin yksityiskohdista. Opimme esimerkiksi, että tutkimusprosessin alussa tulee aina tehdä riskien arviointi, ja että on hyvin tavallista että tieteellistä tekstiä hiotaan pitkään ja useiden vertaisarviointien kautta senkin jälkeen kun se on ”valmis”. Ennen tekstin julkaisua se arvioidaan nimettömästi (arvioija ja tekstin kirjoittaja eivät kumpikaan tiedä toistensa nimiä) ja on epäilyttävää, jos tekstiä ei ensimmäisen vertaisarvioinnin jälkeen tarvitse enää muokata.

Sen lisäksi että opimme uutta tietoa, kurssi myös teki tutkimuksen meille aiempaa konkreettisemmaksi. Vaikka tutkimus onkin ympäröinyt meitä näinä yliopistovuosinamme, se tuntui edelleen etäiseltä. Kurssin aikana luimme tutkimuksen, mutta tapasimme myös henkilön tutkimuksen takana ja pääsimme keskustelemaan hänen kanssaan tutkimuksen tekemisestä. Tutkimuksesta tuli meille helpommin lähestyttävää.

 

Fiiliksiä kurssista

Tämä kurssi on ollut erilainen rakenteeltaan kuin monet muut. Itsenäistä työskentelyä on ollut paljon ja lehtorit ovat kannustaneet omatoimisuuteen ja ryhmässä työskentelyyn läpi syksyn. Olemme iloksemme huomanneet, miten paljon opiskelijoiden omaan tekemiseen luotetaan ja toimijuutemme kehitykseen kannustetaan. Kurssi rakentui pääosin luennoilla oppimisesta sekä oman ryhmän blogikirjoitusten teosta ja tutkijatenttiin valmistautumisesta.  

Suurin plussa tälle kurssille täytyy antaa kriittisen näkökulman korostamisesta. On tärkeää, että heti opintojen alkuvaiheessa oppii tarkastelemaan tekstejä kriittiseltä näkökannalta. Tätä ei voi korostaa tarpeeksi, koska monilla kursseilla kriittiseen ajatteluun ei paljon kannusteta. Nyt kolmannen vuoden opiskelijoina on virkistävää huomata, miten opiskelijoita haastetaan kritiikin ja kehittävän palautteen antoon heti alusta. Ja opiskelijat rohkeasti sitä myös tekevät, kuten blogikirjoitusten kommenteista on saanut lukea.

Muutamia risuja meillä on kuitenkin antaa kurssin järjestelyistä. Ryhmien koko oli muuten melko toimivan kurssin ongelma. Noin kymmenen hengen ryhmissä on vaikeaa työskennellä niin, että jokaiselle jakautuisi tasainen työmäärä, vaikka ryhmässä kuinka yritettäisiin keskustella ja ratkaista tehtäviä yhdessä. Ymmärrämme sen, että kokonaista vuosikurssia koskettavan kurssin järjestäminen on haastavaa siten, että jokainen saisi suorittaa kurssin pienemmissä ryhmissä. Olisi kuitenkin olennaista pohtia, voisiko tulevaisuudessa kurssiin harkita joitain muutoksia tämän osalta.

Lisäksi kurssilla oli blogitekstien ohella muutamia pienempiä tehtäviä, jotka koimme hieman irrallisiksi muusta kokonaisuudesta. Esimerkiksi oman tutkimussuunnitelman tekeminen ei tuonut mukanaan kovin paljon uutta luennoilla tai kurssikirjallisuudesta opittuun. Pohdimme myös sitä, olisiko esimerkiksi opponointia voinut harjoitella enemmän kurssin aikana, jotta se olisi ollut luontevampaa ja helpompaa tutkijantenttitilaisuudessa.  

Kuitenkin muutamista kritiikin aiheista huolimatta, kurssi ansaitsee myös ruusuja. Ryhmätyötaidot kehittyivät varmasti monella ja vertaisten tuki auttoi läpi pitkän kurssin. Arvostimme myös vapautta, joka antoi mahdollisuuden suorittaa kurssin omiin ja ryhmäläisten aikatauluihin sopien. Identiteettimme osana tutkijayhteisöä on varmasti vahvistunut ja ehkä joitain on tutkijakärpänenkin puraissut.  

 

Lopuksi

Monenlaista olemme ehtineet kokea ja tehdä ryhmänä tämän kurssin aikana. Kun katsomme taakse kurssin alkuun, olemme oppineet rutkasti tutkimuksen tekemisestä ja myös kasvaneet tiiviiksi ryhmäksi. Oma toimijuutemme on kehittynyt samalla kun olemme oppineet aiheesta laajasti. Omat ennakko-odotuksemme ovat osin toteutuneet kurssin osalta, ja päällimmäisenä koimme kurssin tärkeäksi opintojemme kannalta.

Kun vertaamme aikaisempia blogitekstejä ja niissä käsiteltyjä asioita tähän hetkeen, olemme ryhmänä ylpeitä siitä, kuinka pitkälle olemme tulleet. Olemme nyt valmiita uusiin haasteisiin tutkimuksen ja opintojen saralla. Olo on rohkea ja tartummekin jokainen pian tutkimusartikkeleihin kandiopintojen loppukoettelemuksessa, eli kandintyössä.

 

Kiitos vielä kurssin vetäjille ja kanssaopiskelijoille ja tsemppiä jatkoon!

 

-Ryhmä 1: Joona Miettinen, Emmi Puhakka, Laura Purhonen, Ilmari Reima, Janette Salo, Salla Takamäki, Iida Tarkamo, Ella Väätäinen & Nina Zlobina

 

Lähteet:

Ronkainen, S., Pehkonen, L., Paavilainen, E., & Lindblom-Ylänne, S. (2011). Tutkimuksen voimasanat. WSOYpro: Helsinki.

Toom, A., Pietarinen, J., Soini, T., & Pyhaltö, K. (2017). How does the learning environment in teacher education cultivate first year student teachers’ sense of professional agency in the professional community? Elsevier ltd. 2016.

Ryhmä 10: Kohti rantaa

Olemme saapumassa rantaan. Pitkän ja välillä tyrskyisenkin matkan jälkeen ryhmä 10 alkaa olla perillä. Perillä siinä mielessä, että kurssi on pian ohi, mutta myös perillä siitä, miten laaja kasvatustieteellisen tutkimuksen kenttä on ja miten monin tavoin sitä voidaan tarkastella ja tutkimusta toteuttaa. Tutkimusten maailma on meille yhä suurelta osin tuntematon valtameri, mutta nyt meillä on hallussamme pala karttaa, jonka avulla voimme lähteä kartoittamaan tutkimusten monia ulottuvuuksia. Ennen uusia tutkimusretkiä ryhmämme on kuitenkin aika tähystää vielä viimeisen kerran taaksepäin ja koota yhteen, mitä kaikkea olemmekaan saaneet kurssilla kokea ja oppia.

Palataan hetkeksi kurssin alkuaikoihin. Muodostimme ensimmäiseksi ryhmänä yhteisön, jota Tutkiva oppiminen –kirjassa (Hakkarainen, Lonka & Lipponen, 2008) nimitetään käytäntöyhteisöksi. Käytäntöyhteisönä lähtökohtamme oli yhteisen projektin toteuttaminen. Tähän yhteisöön kuuluminen vaati meiltä jokaiselta tietoisia ponnistuksia ryhmän yhtenäisyyden ja työskentelyn turvaamiseksi (Hakkarainen, Lonka & Lipponen, 2008). Ensimmäisen blogitekstin muodostimmekin jakautumalla kahteen ryhmään, joista toiset pohtivat yleisesti kasvatustieteellistä tutkimusta ja toiset pureutuivat kurssimme piilotavoitteisiin. Näin pääsimme kaikki osallisiksi tekemiseen ja olimme ryhmänä ylpeitä tuotoksestamme.

Seuraavana tehtävänämme oli luoda tutkimussuunnitelma valitsemamme lööpin perusteella. Päänvaivaa meille aiheutti se, ettei osa meistä kokenut olevansa vielä valmis tällaiseen koitokseen. Kurssista heräsi paljon kysymyksiä ja eriäviä mielipiteitä: Emmekö saakaan alkuun minkäänlaisia työkaluja tai malleja, joiden pohjalta rakentaa? Onko tällaisessa tekemisessä mitään järkeä? Onko kurssin toteutuksessa sittenkin kätkettynä jonkinlaista nerokkuutta? Nämä kysymykset pyörivät ryhmäläistemme mielissä melkeinpä koko kurssin ajan. Onnistuimme kuitenkin toteuttamaan kaikki kurssin tehtävät kunniakkaasti. Emme antaneet vaikeiden sisältöjen tai suuren ryhmäkoon tuomien haasteiden painaa meitä pohjaan asti vaan nousimme aina pintaan.

Ensimmäisestä tapaamisesta asti pidimme kovasti nimikkotutkijastamme aivotutkija Minna Huotilaisesta. Hänestä välittyi tietämys, innokkuus ja intohimo tutkimuksia kohtaan. Tutkijatenttiä varten pääsimme syventymään tutkimukseen jossa tutkittiin, miten arkipäiväinen musiikin harrastaminen kotona (informal musical activities) on yhteydessä äänien hermostollisen erottelun kehitykseen. Erottelukykyjä tutkittiin mittaamalla äänissä tapahtuvien muutosten aiheuttamia kuuloherätevasteita aivosähkökäyrällä (EEG). Näitä vasteita tutkittiin 2-3 vuotiailla lapsilla.  Kaikki tutkitut lapset osallistuivat kerran viikossa musiikkileikkikoulun toimintaan (Putkinen, Tervaniemi & Huotilainen, 2013).

Lasten vanhemmat täyttivät kyselylomakkeen, jossa kysyttiin muun muassa vanhempien ammattia, palkkaa ja musiikin harrastamista. Lisäksi lomakkeeseen kirjattiin lasten arkipäiväisiä musiikillisia toimintoja, kuten vanhempien laulamista lapselle tai lapsen kanssa ja lapsen omaa aktiivista musisointia kotona (mukaan lukien esimerkiksi kattiloiden paukuttelu ja tanssiminen leikin lomassa) (Putkinen et al., 2013).

Koeasetelmassa lapselle asetettiin päähän EEG-hattu. Tutkijatentissä selvisi, että hatun päähän laittaminen kesti tämänikäisillä verrattain kauan, jopa puoli tuntia. Lapsi istui vanhemman sylissä EEG-päähine päässään ja selasi kuvakirjaa tai katsoi lastenohjelmaa. Lapselle esitettiin ääniärsykkeitä, jotka oli rytmitelty niin, että uusia ja poikkeavia ääniä esiintyi vuorotellen. EEG-käyrästä mitattiin, kuinka lapsi reagoi uusiin ja poikkeaviin ääniärsykkeisiin, sekä miten lapsen tarkkaavaisuus häiriintyi ja suuntautui takaisin häiriön jälkeen. Kuuloherätevasteita seurattiin 50 minuutin ajan tietyistä EEG-kytkennöistä (Putkinen et al., 2013).

Mittaustulokset ja kyselylomakkeiden vastaukset analysoitiin tilastollisesti. Analyysissä kyselylomakkeen vastaukset, jotka koskivat vanhempien laulamista ja lapsen omaa musiikillista aktiivisuutta, analysoitiin erikseen ja niistä muodostettiin vielä summamuuttuja. Vanhempien laulamista lapselle koskevista muuttujista valittiin nimenomaan isän laulaminen edustamaan vanhempien laulamista, koska äideistä ehdoton enemmistö lauloi lapselleen (Putkinen et al., 2013).

Musiikillisesti aktiivisten lasten EEG-käyrätulokset viittasivat tehostuneeseen äänissä tapahtuvien muutosten havaitsemiseen ja pienempään häiriintyvyyteen. Tulokset viittasivat siihen, että epämuodollisella musiikinharrastuksella on suotuisia vaikutuksia 2-3-vuotiaiden lasten kuulokykyjen ja tarkkaavaisuuden kehittymiseen (Putkinen, 2014).

Englanninkielinen tutkimus oli meille kokonaisuutena haastava mutta antoisa kokemus. Alkuun tuntui, ettemme keksi näin laadukkaasta tekstistä mitään kyseenalaistettavaa tutkijatenttiä varten. Lopulta tenttitilaisuus meni kuitenkin paremmin kuin olisimme kurssin alkupuolella voineet kuvitellakaan. Ylipäätään kohtaaminen Huotilaisen kanssa oli molemmilla kerroilla erittäin miellyttävä ja tutkijatentti tuntui enemmänkin keskustelulta kuin jäykältä tenttitilaisuudelta. Tästä voimme kiittää tutkijamme kannustavaa, inspiroivaa ja selkeää tapaa kertoa tutkimuksistaan, mutta myös tapaa, jolla saimme hankalimmatkin kysymyksemme ystävälliseen muotoon.

Tutkijatentissä pääsimme esittämään Huotilaiselle monenlaisia kysymyksiä. Saimme hänet pohtimaan toteutetun tutkimuksen käytännön yksityiskohtia kiperimmillä kysymyksillämme. Uskalsimme silti myös kysyä asioista, jotka ovat aivotutkimusten parissa työskenteleville päivänselviä, mutta meille akateemisen maailman untuvikkoina vielä vieraita. Opimme esimerkiksi, että EEG-laitteella aivosähkökäyriä mitattaessa toteutettava silmänliikkeiden rekisteröinti elektro-okulogrammilla tehdään siitä syystä, että tutkijat pystyvät poissulkemaan häiriödataa, joka johtuu silmien räpyttelystä tai liikuttelusta. Ylimääräiset liikkeet kun muokkaavat sähkökäyrien lukemia, mikä taas haittaa herätevasteiden tulkitsemista. Olimme näin ikään käsittäneet myös koeasetelman artikkelin perusteella vähän väärin ja kulutimme paljon energiaa pohtimalla sitä, kuinka lapset saatiin pysymään paikallaan 50 minuutin ajan. Vasta tentissä ymmärsimme, että varsinaisessa tutkimustilanteessa tarkasteltiinkin paljon pienempiä hetkiä: äänen soittamisen jälkeisiä osasekunteja. Iso osa tutkimuskäyrästä menikin ilmeisesti roskikseen taaperoiden liikehdintöjen takia.

Kaiken kaikkiaan etenimme tutkijatentin läpi hyvin valmistellun kysymyspatteristomme kanssa sopivassa tempossa, ja kaikki ryhmämme jäsenet pääsivät esittämään kysymyksiä oman mielenkiintonsa mukaan. Näin tilaisuudesta jäi kaikille erittäin mielekäs kokemus.

Kuten parhaat keskustelut yleensäkin, tutkijatentti herätti meissä jälkikäteenkin paljon pohdintoja ja jatkokysymyksiä. Jos vielä saisimme mahdollisuuden vaihtaa ajatuksia Huotilaisen kanssa, kysyisimme esimerkiksi, mihin teoreettiseen viitekehykseen tutkijatenttimme tutkimus kuuluu, tai miten Huotilainen itse tarkasti ottaen määrittelee musiikin käsitteen.

Niin tutkijatentissä kuin myös koko kurssin aikana ryhmämme on oppinut loppujen lopuksi todella paljon. Olemme kehittäneet argumentointitaitojamme ja ymmärtäneet, ettei tutkimuksia tarvitse vain uskoa sinisilmäisesti, vaan niistä voi kriittisin silmin tarkasteltuna löytää epäkohtia ja kehittämiskohteita. Ryhmätyötaitoja koskien olemme kurssin edetessä oppineet kunnioittamaan erilaisia ryhmäläisiä työskentelytapoineen ja mielipiteineen sekä tekemään selkeämpiä valintoja ja rajanvetoja oppimistehtävissämme.

Nyt monien aallokkojen läpi käyty matka on lopulta tulossa päätökseensä. Vain tulevaisuus näyttää, ketkä ryhmäläisistämme lähtevät jonain päivänä omilla aluksillaan purjehtimaan tutkimuksen hurjaan pyörteeseen, ja ketkä päätyvät ihailemaan sen avaraa kauneutta laiturin läheisyydestä tai soutuveneestä käsin. Joka tapauksessa tunnemme kaikki nyt muutaman pisaran verran tarkemmin sitä suurta kokonaisuutta, jota kasvatustieteelliseksi tutkimukseksikin kutsutaan.

 

Ryhmä 10: Heta EronenTytti Hartikainen, Tiia Kangasmäki, Jade Laurila,  Mikael Nikkari, Aino-Maria Nurmi, Maritsa Palmunen, Emma Suorajärvi, Tuula Tykkyläinen, Aida Zakik

 

Viittaukset:

Hakkarainen, K., Lonka, K. & Lipponen, L. 2008. Tutkiva oppiminen – järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä. WSOY.

Putkinen, V., Tervaniemi, M., and Huotilainen, M. (2013). Informal musical activities are linked to auditory discrimination and attention in 2–3-year-old children: an event-related potential study. E J Neurosc Vol. 37, pp. 654–661.

Putkinen, V. 2014. Musical activities and the development of neural sound discrimination. Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/42756

 

Muut lähteet:

Hämäläinen, H., Laine, M., Aaltonen, O. ja Revonsuo, A. (toim.) (2006). Mieli ja aivot – kognitiivisen neurotieteen oppikirja. Gummerrus.

Ronkanen, S., Pehkonen, L. & Lindblom-Ylänne, S. (2011). Tutkimuksen voimasanat. Sanoma Pro.

 

Kuvalähteet:

https://peda.net/oppimateriaalit/e-oppi/lukiot/oulainen/oulaisten-lukio/maantiede2/ops-2003/tellus122/tellus1-140115/luku_20/kvmm/ajmjohvsmrmpkj

https://www.strang.fi/karttatieto/

http://www.tilatekniikka.fi/saaristo/

6: Kylmästä lämpimään

Hei täällä 6. ryhmä viimeisen blogin merkeissä! Tässä blogissa käsittelemme kehitystä ja oppimistamme kurssin aikana sekä tutkijatenttiämme.

Onnistuimme pääsemään katsauksen syvimpiin uumeniin pitkäjänteisen perehtymisen lopputuloksena. Yhdessä tekeminen, rikkaat keskustelut ja pohdinnat toisaalta myös vaativat jokaiselta panostusta ja näin ollen pakottivat tarkastelemaan katsausta tarkemmin, kuin olisi ehkä yksin työskennellessä tehnyt. Katsauksemme sisälsi paljon meille uusia käsitteitä ja teorioita, joita käsitellä, joten sisäistettävää riitti. Tutkimuksen voimasanoissa sanotaankin, että opiskelijan voi olla vaikea ymmärtää malleja, joita tutkijat ovat hioneet mahdollisesti pitkiäkin aikoja, sillä opiskelijalla ei ole vielä aiempaa tietoa johon liittää näitä (s.159). Kurssin aikana yhdessä tekemämme tehtävät tarjosivat katsaukseen näkökulmia, joita emme olisi tulleet yksin ajatelleeksi. Katsauksemme ja kurssilla saamamme tehtävät olivat melko vaikeasti yhdistettäviä, koska katsaus ei ole empiirinen tutkimus. Tunnollisen opiskelun ansiosta kuitenkin pystyimme tuottamaan lopputuloksia, jotka tyydyttivät jokaista ryhmämme jäsentä, vaikka jouduimme soveltamaan tehtävänantoja omaan katsaukseemme sopiviksi. Tehtävien vaikeasti lähestyttävyys antoi meille epävarmuuden kokemuksia, joita Liisa Hakalan mukaan tutkijan tuleekin kestää arjessaan.

 

 

Kurssi toi paljon uutta tietämystä tutkimuksen tekemisestä ja tutkimisesta itsestään. Opimme paljon uutta sanastoa, varsinkin omaan katsaukseen liittyen ja tuntuu, että niiden ajatusten pohjalta pystyy reflektoimaan muitakin opiskeluissa eteen tulevia tekstejä ja luentoja sekä elämää yleensä. Mielestämme sosiaalisen konstruktionismin käsite on oiva näkökulma oman maailmankatsomuksen tarkastelulle. Toimimme paljon ryhmässä ja delegointitaitomme kehittyivät ja myöhemmissä tehtävissä onnistuimme siinä paremmin. Lisäksi näin isossa ryhmässä työskentely vahvisti yleisestikin ryhmätyötaitojamme. Saimme toimia mahtavan ryhmän kanssa, mikä toi paljon iloa ja naurua kurssin edetessä. Kurssin alussa tutkimuksen tekeminen näyttäytyi epäselvänä, joten tahdonvoimaamme koeteltiin tehtäviä tehdessä. Kurssin loppua kohden tehtävien tekeminen kuitenkin muuttui antoisammaksi ja siten mielenkiintoiseksi.

 

Tutkimuksen tekemisestä opimme sen, että se vaatii paljon aikaa ja paneutumista aiheeseen. Opimme myös ymmärtämään erilaisia tutkimuksen tekniikoita ja huomaamaan, ettei sen tarvitsekaan olla alkuperäisen käsityksemme mukaista. Tällöin myös ymmärrys tutkimuksen monimuotoisuudesta laajeni etenkin “Tutkimuksen voimasanat” -kirjan avulla, sekä tarkastelemalla muiden ryhmien tuotoksia. Tutkimuksen tekeminen vaatii intohimoa aiheeseen ja tämä huokui niin Hakalasta, kuin myös varjostamamme ryhmän tutkijasta Lotta Uusitalo-Malmivaarasta. Opimme myös tutkimusprosessista erilaisia käytännön asioita, kuten sen, että tutkimusta ei vain kirjoiteta ja julkaista, vaan sitä kehitetään ja muokataan saadun palautteen perusteella.

 

Tutkijatenttitilanne oli jännittävä, joten tentti oli myös hyvää harjoitusta paineenalaisena toimimiseen. Kysymysten luominen tutkijatenttisuunnitelmaan oli sujuvaa ja jopa helppoa, sillä tässä vaiheessa olimme jo ehtineet perehtyä Hakalan työhön. Hakala oli valmistautunut tutkijatenttiä varten hyvin ja hän oli nopea vastaamaan kysymyksiin, joita esitimme hänelle tentin aikana. Hänellä oli muistiinpanoja omasta kirjoituksestaan ja tuntui huojentavalta nähdä, että tutkijakin tarvitsi muistiinpanoja jäsentääkseen omaa tutkimustaan. Katsaus tuntui välillä niin hankalalta, että jopa ennen tutkijatenttiä epäilytti, että olemmehan varmasti ymmärtäneet Hakalan sanoman oikein, sillä tehtäviin sai palautetta ainoastaan vertaisilta. Tutkijatentissä saamamme vastaukset avasivat näkemystä siitä, miksi Hakala on nimenomaan valinnut kärkkäät ilmaisut ja tietyt näkökulmat tähän tekstiin. Tentin aikana monet meistä kokivat ahaa-hetkiä ja katsaus sekä teoriat avautuivat entisestään.

Jotkin asiat jäivät myös mietityttämään tentin jälkeen. Tutkimuksen voimasanoissa (s.17) todetaan, että tutkimuksen toistettavuus voidaan nähdä niin, että lukija ymmärtää ja hyväksyy tutkimuksen tekemisessä tehdyt valinnat. Kysyimme Hakalalta kyseisen tutkimuksen toistettavuudesta, mihin hän totesi, että terveystieteilijä olisi luultavasti tullut erilaiseen lopputulokseen. Jäimme pohtimaan, miten tämä vaikuttaa kyseisellä tutkimuksella tuotetun tiedon luotettavuuteen. Olisiko terveystieteilijän näkemys vääristyneestä terveyspuheesta sama kuin Hakalalla ja kumppaneilla? Hyväksyisikö terveystieteilijä sosiaalisen konstruktionismin taustateoriaksi pohdittaessa liikuntaoppiaineen legitimaatioperustaa?

 

Toinen meitä tentin jälkeen mietityttänyt asia liittyi tieteen paradigmoihin. Kyselimme Hakalalta tentissä sosiaalisesta konstruktionismista ja tutkimuksessa käytetystä konstruktiivisesta tutkimusotteesta. Hakala ohimennen mainitsi, että hän on jo siirtynyt hieman toiseen paradigmaan. Paradigma osaltaan suuntaa tutkijan ajatusta jo tiettyyn suuntaan, eikä kaikkia taustaolettamuksia tarvitse perustella. Paradigma myös määrittää tutkijan suhdetta ontologiaan eli todellisuuden luonteeseen, epistemologiaan eli tiedon luonteeseen ja metodologiaan. (Tutkimuksen voimasanat s.26-27) Tentin jälkeen jäimme pohtimaan, että olisi ollut kiva kuulla tarkemmin Hakalan nykyisestä ajattelusta, sillä koimme, että sosiaalinen konstruktionismi teoriana avasi paljon ajatteluamme.

 

Ensimmäisen opintovuoden kurssiksi KTT oli melko työläs, mitä osasimmekin odottaa. Yllätyksenä kuitenkin tuli se, miten paljon uutta olemme oppineet tutkimuksesta ja miten hedelmällisiä olivat pohdinnat, joista syntyi uusia kysymyksiä.Tutkimuksen voimasanoissa todetaankin, että tutkimuksen tekemistä oppii parhaiten silloin, kun opiskelija pääsee heti tekemisiin koko tutkimuksen tekemisen monimuotoisen kentän kanssa (s.159). Koemme siis kurssin onnistuneen tehtävässään! Nyt voimmekin tyytyväisenä taputtaa itseämme selkään, kun olemme saaneet viimeisenkin blogikirjoituksen tehtyä.

 

Kirjoittajat: Hanna Majuri, Johanna Kankaanpää, Essi Hernesniemi, Anni Pelander, Teemu Mielonen, Esra Karsandi, Katariina Laakso ja Carina Maria Pellja

 

Lähteet:

Tutkimuksen voimasanat

Kuvat:

https://www.geniuscoaching.com/2016/08/performing-pressure-work/

https://www.ctsrecruitment.co.uk/blog/how-to-create-a-great-team-ethos-in-your-care-home/

https://www.google.fi/url?sa=i&rct=j&q=&esrc=s&source=images&cd=&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwiThOHEs-XeAhUMuIsKHXGHDIMQjRx6BAgBEAU&url=http%3A%2F%2Fenergyinfrapost.com%2Fpunjab-power-consumers-get-relief-high-tariffs%2F&psig=AOvVaw18gPjceiA1pn2tBmpAckjq&ust=1542886809434103

https://www.powerformula.net/3325/are-you-wondering-what-to-put-on-your-linkedin-profile/

https://whatsupcairo.com/site/10-ways-to-be-happy/

Ryhmä 5: Kuinka opimme puhumaan Juutia

 

Oivaltamisen iloa

On mielenkiintoista, kuinka sitä luulee opiskelevansa mitä vaan, mutta lopulta oivaltaa opiskelevansa asiaa. Tai oikeastaan oppii puhumaan yllättäen uutta kieltä. Niin kävi meille, me nimittäin opimme puhumaan Juutia.

Tutkijatentti on nyt takana, ja olemme kaikki melko hämmentyneitä siitä, kuinka lopulta niin monet palaset kurssista loksahtivat paikoilleen. Tutkijatentti ei ollutkaan pelottavan kuumottava tilanne, vaan ennen kaikkea antoisa keskustelu, joka loi hienon yhteyden opiskelijoiden sekä tutkijoiden välille. Tentissä tuntui, kuin ymmärtäisi tutkijan sanoja aiempaa paremmin, kuin hiljaisen sopimuksen voimin. Oli mielenkiintoista, kuinka työskentely oman nimikkotutkijan tutkimuksen parissa näkyi laajempana ymmärryksenä käsiteltävästä aiheesta.

 

 

 

Otettamme keskustelusta luonnehdittiin kriittiseksi varjoryhmämme toimesta. Toisaalta kyseinen ryhmä myös ihmetteli, että miksi emme lähteneet eräässä kohdassa haastamaan tutkijaamme, vaikka hänellä oli kärkäs mielipide tietystä asiasta. Olisimme ehkä lähteneet ennen, mutta emme enää. Olimme sisäistäneet jotain tärkeää. Jotakin sellaista, jonka jokainen meistä varmasti pyrkii huomioimaan tulevaisuuden opetuksessa; nyt kaipasimme vain lisää vinkkejä tulevaan käytännön työhön, ja kuinka hyödyntää fenomenologiaa (tai kokemuksellisuutta/elämysmaailmaa) ympäristöopin opetuksessa sekä muissa oppiaineissa sen ollessa mielekästä.

 

(Vakavasti) tarttuva tutkimus

Juutin tutkimus uudelleenanalysoi Vosniadoun ja Brewerin arvostettua tutkimusta fenomenologiselta kannalta. Tutkimus käsitteli lasten käsitteellistä muutosta ja heidän käsitystään maasta. Juuti haastaa tutkijoiden lapsille asettamat kysymykset ja heidän tulkintansa lasten vastauksista. Juutin mukaan kysymyksillä on johdateltu lapsia ajattelemaan maata kappaleena. Myös lasten vastaukset kertovat Juutin mukaan muista mahdollisista maan muodoista kuin mitä Vosniadou ja Brewer arvioivat. Juutin motivaatio artikkelin kirjoittamiseen on ollut hänen oma kokemuksensa tutkijoiden kyseenalaisista tulkinnoista koskien lapsien vastauksia. (Kalle Juuti tutkijatapaamisessa 2.10.2018).

 

On tutkimuksia, joihin viitataan, ja jotka jäävät elämään. (Kalle Juuti, tutkijatentti 14.11.2018)

Kyseinen tutkimus ja Juutin analyysi ovat toden totta jääneet elämään meissä. Tutkimuksen sanoma on juurtunut melko syvälle ajatteluun. Tentissä huomasi hyvin, kuinka istuimme Juutin ympärillä kuin saarnaajaa kuunnellen. Ehkä varjoryhmän kommentit osuivatkin oikeaan. Olisimmeko voineet esittää vielä kriittisempiä kysymyksiä ja kyseenalaistaa Juutin vastauksia enemmän?

Opetussuunnitelman oppimiskäsityksen muutos kohti sisäistävää oppimista saa tukea tästä tutkimuksesta. OPSiin peilaten tutkimus edustaa tämän hetken muutosta, ja siksi onkin mielenkiintoista nähdä, pääseekö fenomenologinen pohdinta suuremmin parrasvaloihin nykyisen OPSin vakiintumisen myötä.

Koemme, että tutkimukseen perehtymisen johdosta opetuksen suunnittelusta tulee mielikuvituksellisempaa ja idearikkaampaa. Lisäksi rajojen rikkominen tuntuu enemmän velvollisuudelta kuin mahdollisuudelta, eikä se myöskään enää pelota tai kummastuta, niin kuin se on joskus aikaisemmin saattanut tehdä.

Vosniadoun ja Brewerin alkuperäiseen tutkimukseen löytyy google scholarista lähes kaksi tuhatta viittausta (google scholar, 2018). Sen lisäksi, että Juuti totesi meille toisten tutkimusten jäävän elämään, hän sanoi, että jotkin tutkimukset vain unohtuvat helpommin, viitaten myös oman tutkimuksensa vaikutuksiin. (Juuti, Tutkijatentti 14.11.2018) Toiveemme on, että Juuti tietäisi kuitenkin vaikuttaneensa meihin suuresti. Olemme ensimmäisestä blogitekstistämme, tai itse asiassa jo lööpin valinnastamme asti olleet taipuvaisia kriittiseen asioihin suhtautumiseen. Lööpin perusteella ajattelimme perehtyvämme lähdekritiikkiin – se päätelmä meni pieleen…  Kriittinen tulkinta aiemmin tehdystä tutkimuksesta on tuonut meille näkyväksi tieteen tärkeitä periaatteita. Vaikka Juutin tutkimus ja analyysi avasi meille selkeästi fenomenologian perusperiaatteita, emme ennen tutkijatapaamista kunnolla ymmärtäneet hänen tutkimuksensa syvintä ydintä.

 

Conceptual change á la group 5

Kun käsitteellinen muutos on meissä jo tapahtunut, oli vaikea nähdä tieteen opetuksen kompastuskivet. Käsityskyky ei lapsella välttämättä riitä tietyn tieteellisen mallin ymmärtämiseen, jos se on (niin kuin yleensä onkin) ristiriidassa lapsen kokemusmaailman kanssa. Mekin aikanaan opimme uskomaan, että maa on pyöreä ja se kiertää aurinkoa, vaikka tämä kokemuksiemme mukaan olikin aivan absurdi väite. Ajatella nyt Kopernikus, Struven ketju ja niin edelleen. Olemme useaan otteeseen pohtineet sitä, onko tarpeellista opettaa pienelle lapselle mallia, joka on niin suuressa ristiriidassa kokemusmaailman kanssa. Onhan se vähän vanhemmallekin yksilölle haastavaa hahmotettavaa. “Miksi oletetaan pallon muoto? Kaikki on lapselle yhtä ufoa”, tokaisee Juutikin tentissämme.

 

 

 

Kyllä, me ymmärrämme maan olevan (melko) pyöreä, mutta ymmärrämme myös aurinkokuntamme opetuksessa käytettävien mallinnuksien mittasuhteiden olevan aivan pielessä. Rusasen ja kumppanien mukaan lapsen tai meidän tapauksessamme oppijan altistuessa opetukselle, johtaa käsitteellinen muutos monessa tapauksessa ns. synteettiseen malliin, joka on ristiriidassa tieteelliseen teoriaan suhteessa. (Rusanen, Koponen ja Lappi 2014, s. 20).

Kun ajan henki on resurssien kannalta se, että kaikesta on karsittu, tutkimus voisi osoittaa ja tukea oppiainesisältöjen priorisoinnissa. Miksi käyttää aikaa sellaisen mallinnuksen ulkoa opetteluun, jonka oppilas sisältäisi paremmin myöhemmällä iällä? Tätä aikaa kun ei ole kaikkiin oppiaineisiin sisällytetty riittävästi kuitenkaan. Voisiko esimerkiksi ympäristöopin ensimmäisten opetusvuosien oppisisällöistä tiputtaa koko maailmankaikkeuden käsittelyn pois? Olisiko hedelmällisempää käsitellä niitä oppilaan lähellä olevia jokapäiväiseen elämään linkittyviä ilmiöitä (esimerkiksi sää, kestävä kehitys, kierrätys…) joiden sisäistäminen on sekä mahdollista, että yhteiskunnan kannalta merkittävämpää?

Myös maan muodon hahmottaminen voisi olla lähiympäristön tutkimista, kartanlukutaitoa ja jopa suunnistusta monialaisena kokonaisuutena.

Kouluissamme pyritään aktiivisesti pääsemään irti ulkoa opettelusta muissakin aihealueissa, kuten historiassa, siispä pitäisi myös huomioida valmiiden mallien “syöttäminen” mm. ympäristöopissa.

Uskomme tulevina opettajina luonnollisesti tieteen opetukseen ja haluamme opettaa esimerkiksi maantietoa ja biologiaa: tutkittuja tosiasioita. Nyt olemme kuitenkin Juutin tutkimuksen kautta ymmärtäneet oppimisen kannalta mahdottoman kuilun suhteessa kokemusmaailmaan. Opetamme opetussuunnitelman mukaan 3-6 luokkalaisia hahmottamaan omaa ympäristöään ja koko maailmaa (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, s. 241) tietäen, että kaikki eivät ole valmiita todelliseen käsitteelliseen muutokseen. Toimimmeko tästä kurssista oppimaamme uskomalla ja silti opetussuunnitelmaan luottamalla ikään kuin synteettisen mallin mukaan? Ainakin me nyt ymmärrämme käsitteellisen muutoksen, kokemusmaailman ja mallinnetun maailman aiheuttamat komplikaatiot opettamisessa ja oppimisessa.

 

Mitä möröille kuuluu?

”Nykyinen koulutuksen taso – puhutaanpa sitten opettajan koulutuksesta tai peruskoulusta – on saavutettu kriittisen ajattelun ja tarvittavan muutoksen kautta. Jatkamalla tätä ajattelumallia voimme saavuttaa jotakin vielä hienompaa ja edistyksellisempää. Odotamme innolla, että saamme olla osa tätä jatkuvaa kehitystä”, näin kirjoitimme ensimmäisessä blogitekstissä ajatuksistamme nykyisestä ja tulevasta.

Alussa keskuudessamme vallitsi pikkuinen kauhu tutkimuksesta, ja siitä, miten sitä voi ymmärtää. Saadessamme teoreettisen tutkimuksen, jäi ilmaan huoli: “miten on muiden tutkimustapojen laita?” Saimme kurssilla kuitenkin kuulla monen muun ryhmän hienoja esityksiä omista nimikkotutkimuksistaan, ja ne avarsivat mieltämme. Tieto on lisääntynyt, tuska ei. Lisäksi monet asiat eivät tunnu enää niin suurilta möröiltä kuin juuri opintojen alussa. Odotuksemme eivät ole juuri muuttuneet sitten ensimmäisen blogikirjoituksen, ja haluamme jatkaa siinä mainittua ajattelumallia edelleen.

Kiitos kaikille kurssista!

 

Lähteet:

 

Piirroksen kuvat maasta: https://pixabay.com/en/landscape-summer-fields-meadow-666927

https://pixabay.com/en/sun-planet-solar-system-cosmos-1506019

Kalle Juuti, tutkijatapaaminen 2.10.2018

Kalle Juuti, tutkijatentti 14.11.2018

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014

google scholar, 2018

Käsitteellinen muutos ja sen mallit: Anna-Mari Rusanen, Ismo T. Koponen ja Otto Lappi

Helsinki: Helsingin Yliopisto 2014

 

Ryhmä 5: Noora Särösalmi, Niina Fernström, Marika Tapani, Aki Tervonen, Elisa Tikka, Iikka koski, Juuso Ratinen ja Olli Aksela

Ryhmä 13, Blogitekstiä vaille valmista


Nyt on vihdoin aika pistää kurssi pakettiin ja pohtia hieman menneen tutkijatentin kulkua sekä mitä olemme oppineet kurssin aikana. Kurssin aikana käsityksemme tutkimuksesta ja sen toteutuksesta ovat osittain laajentuneet sekä  jotkin anekdootit todettu virheellisiksi. Tekstissä kerromme myös mitä ¨ahaa elämyksiä¨ olemme päässeet kokemaan sekä mitä tuntemuksia jäi ryhmämme työskentelystä ja ryhmädynamiikasta. 

 
AJATUKSIA JA KOKEMUKSIA TUTKIJATENTISTÄ 
 
Kurssin edetessä alkoi tutkijatentti kolkutella lähestymistään. Ryhmässämme se aiheutti hämmennystä, pientä pelkoa, mutta myös innostusta, sillä tutkijahaastattelussa olimme saaneet jo kontaktin tutkijaamme Anna-Maija Niemeen sekä päässeet vaihtamaan ajatuksia hänen tutkimuksestaan. Joten ei auttanut muu kuin suunnata tulta kohti ja tutkijatenttiä.

Tutkijatenttiin valmistautuminen sujui kurssin aiheiden ja tehtyjen oppimistehtävien avulla, sekä pohdinnan syventämisellä Anna-Maijan tutkimukseen sekä väitöskirjaan, jonka osa tutkimuksemme oli. Kattavasta    valmistautumisesta huolimatta itse tutkijatentin aikana tapahtui vielä paljon oppimista ja tiedon sisäistämistä. Itse tilanteessa ymmärsimme, mitkä kysymykset olivat hyvin muotoiltu, mihin kysymyksiin olisi tarvinnut enemmän tarkennusta, sekä miten olisimme pystyneet osoittamaan jatkokysymyksiä tutkijamme hyvin kattaviin vastauksiin. Kysymysten spesifimpi muotoilu olisi mahdollistanut paremman dialogin ryhmämme ja tukijan välille. Tutkijan vastaukset, joita saimme kysymyksiimme, olivat sen verran laajoja, että vastauksen kokonaisuuden hahmottaminen tuotti vaikeuksia. Tästä johtuen kriittinen argumentointi osoittautui hankalaksi.

 
Tutkijatentin rakenne sujui kuitenkin suunnitelmamme mukaan ja kysymysten aikatauluttaminen onnistui ja sai kiitosta myös varjoryhmältämme. Pohdimme myös olisiko kysymysten karsiminen vapauttanut tilaa vuorovaikutteisemmalle keskustelulle. Anna-Maija loi
ilmapiiristä turvallisen ja toi esille epätasa-arvoisen aseman tutkimuksen kriittisestä arvioinnista ryhmämme ja hänen tutkija-asemansa välillä. Tentti oli turvallisesta ilmapiiristään huolimatta hyvin hektinen ja kyllähän itse kullakin oli hieman jännitystä ennen tutkijatenttitilaan astumista.


Kuvassa Tutkijamme Anna-Maija Niemi

Kaiken kaikkiaan tutkijatentin myötä pääsimme hyvin kosketuksiin sen kanssa, kuinka  alkutekijöissä tietotaitomme onkaan. Onneksi tämän kurssin myötä olemme päässeet hyvin alkuun. Kiitämme tutkijaamme hyvin kannustavasta asenteesta ja  tietojemme puutteellisuuden
ymmärryksestä.  

 

UUTTA NÄKÖULMAA TUTKIMUKSEEN NARRATIIVISELLA TUTKIMUSOTTEELLA SEKÄ JÄLKISTRUKTUALISTISELLA LÄHESTYMISTAVALLA

Itse tutkimusprosessista meillä oli kurssin alussa näin ensimmäisen vuoden opiskelijoina varsin yksipuolinen käsitys. Mielessä pyörivät numerot ja tilastot sekä jäykkä “hypoteesi-todistus-johtopäätös”-kaava. Anna-Maijan tutkimus: Between Hopes and possibilities: (Special) educational paths, agency and subjectivities ( 2016), pyörsi käsityksemme tästä prosessista uusiksi mm.  narratiivisella tutkimusotteellaan ja jälkistruktualistisella lähestymistavallaan. Opimme, että tietoa voi kerätä usealla eri tavalla eikö pääpainona aina ole yleistettävyys. Itseasiassa yleistettävyys ei aina edes ole relevanttia tai tarkoituksenmukaista, vaan tämänkaltainen tutkimus tarjoaa aivan toisenlaista tietoa, jota esimerkiksi määrällisellä tutkimuksella ei pystytä tavoittamaan. 

 Kyseisessä tutkimuksessa paneuduttiin kahden kehitysvammaisen henkilön itse kertomaan elämäkertamaiseen tarinaan itsestään, tarkoituksena antaa ääni marginalisoidulle ryhmälle ja tarjota tämän äänen avulla uutta näkökulmaa aiheeseen. Tutkimuksessa peredyttiin  ja analysoitiin  tarkasti kahden eri opiskelijan oppimispolkuja sekä niiden vaikutuksia heidän nykyiseen minäkuvaansa. Näin tavoitteena olikin oppilaiden kertomusten kautta tuoda esille koulujärjestelmän puutteita sekä ennakko-oletuksia niitä kohtaan, joilla on rajoitteita tai oppimisvaikeuksia. Tämän kaltaisilla tutkimuksilla voidaan mm. synnyttää uusia jatkotutkimuksen kohteita. 
 

Tuntemamme käsitteistö laajeni kurssin myötä, niin suomen kuin englannin kielellä. Useat meistä eivät olleet koskaan lukeneet tieteellisiä artikkeleita englanniksi, joten jo itse artikkeliin englanniksi tutustuminen tuotti haastetta, mutta myös opetti paljon. Ryhmässä toimiminen oli hyödyllistä uuteen käsitteistöön tutustumisen suhteen, sillä pystyimme selittämään toisillemme asioita, joita jotkut jo tunsivat ja toisaalta yhteinen keskustelu toi esille sekä laajempaa näkökulmaa että ajoittaisia väärinkäsityksiä käsitteiden osalta. Uusia käsitteitä olivat mm. “jälkistruktualismi” ja “neoliberaali koulutuspolitiikka”, sekä koko tutkimuksen ytimen muodostavat “subjektiviteetti” ja “toimijuus”.

VANHAKIN TIETO VOI OLLA EDELLEEN AJANKOHTAISTA

    Artikkeliin ohella kävimme läpi myös Anna-Maijan väitöskirjaa: , jotta ymmärtäisimme kokonaiskuvan paremmin. Väitöskirja sisälsi mm. haastattelupohjat, joita tutkimuksessa oltiin käytetty ja näin pääsimme
tutustumaan varsinaisiin välineisiin, joiden avulla tutkimus oltiin toteutettu.   

                                   

Kuva Anna-Maija Niemen väitöskirjan: Erityisiä koulutuspolkuja?
Tutkimus erityisopetuksen käytännöistä peruskoulun jälkeen kannesta.

Tutkimusaihe on mielestämme hyvinkin ajankohtainen ja myös Anna-Maija toi ilmi, että oppilailla on yhä nykyään samanlaisia kokemuksia oppimimispoluistaan ja koulutusjärjestelmästä. Mielestämme olisi tärkeää, että tämänkaltaiset tutkimukset johtaisivat jatkotutkimuksiin, joiden avulla voitaisiin myös kehittää käytännön ratkaisuja esille tuotuihin ongelmiin.  Merin kokemukset siirtymästä yleisopetukseen turvattomana ja liian haastavana herättivät ajatuksia siitä, kuinka tärkeää olisi, että yleisopetuksen ympäristöä pyrittäisiin muokkaamaan sopivaksi kaikenlaisille oppilaille. Voidaan myös pohtia oliko Meri alun perin sijoitettu erityisopetukseen perusteettomasti ja mitä vaikutuksia tällaisilla päätöksillä on suuremmassa mittakaavassa ja kuinka näihin päätösten taustalla oleviin asenteisiin voitaisiin vaikuttaa. Merin ja Pasin tarinat olivat jo keskenään niin erilaiset, että olisi ollut kiinnostavaa kuulla myös useamman henkilön tarinat tarkemmin, sillä haastatteluja oli kuitenkin yhteensä 27. Tämä olisi antanut vielä laajemman kuvan aiheesta, erityisesti kun kyseessä olivat eritaustaisten henkilöiden yksilölliset tarinat.  

  
PALUU KURSSIN ALKUUN JA SILLOISIIN USKOMUKSIIN
  
Pohtiessamme yhdessä mitä olemme oppineet kurssin aikana ryhmästämme tuli kommentteja kuten:  ¨No olaanko me ees opittu mitään?¨ tai ¨Oon kai mä vähän jotain oppinut sieltä ja täältä¨. Tämän jälkeen luimme ensimmäisen blogikirjoituksemme ja huomasimme että käsityksemme tutkimuksesta sekä sen totetutustavoista eivät olleet täysin väärät mutta hyvinkin rajoittuneet.   
   
 Ajattelimme ryhmässämme myös, että kenttätutkimuksella on hankalaa saada objektiivista tutkimusaineistoa, josta olisi mahdollista tehdä luotettavia päätelmiä. Ajattelimme että esimerkiksi luokassa tehdyllä observoinnilla ei pystyisi saavuttamaan kovinkaan pätevää aineistoa. Olemme oppineet,  että observoinnin objektiivisuuden parantamiseksi on keksitty keinoja kuten videointi tai tutkijan ennalta määrittelemä koodausjärjestelmä, jolla on mahdollista operationalisoida havainnot. Kuitenkin kenttätutkimuksella voidaan saada laajempaa käsitystä tutkittavasta ilmiöstä kuin esimerkiksi netin kautta täytetyllä kyselylomakkeella. 
  
   Opimme, että tutkimuksen toteuttaminen koostuu useista eri palasista sekä kurssin alussa käsityksemme täysin objektiivisesta ja varmasta tutkimusaineistosta ei varmaankaan ole koskaan täysin saavutettavissa. Kasvatustieteissä tutkimusaineisto on enimmäkseen ihmislähtöistä, jonka rajoitukset, mutta myös anti on tärkeä ymmärtää.  

 
Kurssin aika ymmärsimme, että myös vanhempikin tieto voi olla edelleen ajankohtaista, koska esimerkiksi asenteiden muutos on yleensä melko hidas prosessi. Artikkelissamme tutkittujen Merin ja Pasin kokemukset koulutusjärjestelmän ennakkoluuloista erityisoppilaita kohtaan ovat Anna-Maijan mukaan edelleenkin yleisiä nykynuorten haastatteluissa.

RYHMÄTYÖSKENTELYN ANTI

 Kurssin alussa koimme, että ryhmätyöskentelyssä on vaarana ns. ¨vapaamatkustaminen¨ ja siitä koituva yksipuolinen arviointi kaikkien saadessa sama arvosana työpanoksesta riippumatta.Tämä
syväsukellus tutkimuksen maailmaan on paitsi tarjonnut meille valtavan paketin tietoa tutkimuksen tekemisestä, myös kehittänyt ryhmätyötaitojamme jälleen muutaman harppauksen eteenpäin. Kymmenen henkilön ryhmässä yhteistyön täytyy sujua kitkattomasti, jotta asiat etenevät ja olemmekin mielestämme varsin saumattomasti onnistuneet paneutumaan tutkimuksen saloihin ryhmänä.

On ollut ilo huomata, että ryhmämme toiminta on sujunut lähes mutkattomasti ja kaikki ovat tehneet töitä yhteisten tavoitteiden eteen. Ryhmätapaamisten aikatauluttaminen on kiireistä huolimatta onnistunut hyvin ja jokainen on ollut valmis joustamaan omista menoistaan. Meidän ryhmässämme ilmapiiri on olut hyvä ja koemme että kurssilta jää käteen arvosanan lisäksi myös kourallinen uusia ystäviä.

 

Kuvien lähteet:

https://tuhat.helsinki.fi/portal/fi/persons/annamaija-niemi(25a6d521-6596-4ba5-ae96-49e73062fff6).html

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/158436/Erityisi.pdf?sequence=1

https://www.mememaker.net/meme/group-project-nailed-it/

Esami-Avvocato (1)

Want To Know What Personalized Learning Looks Like? It’s Right in Front of You!

Lähteet:

Anna-Maija Niemi & Riita Mietola, Between Hopes and possibilities: (Special) educational paths, agency and subjectivities. Julkaistu 2016

Anna-Maija Niemi, Erityisiä koulutuspolkuja?Tutkimus erityisopetuksen käytännöistä peruskoulun jälkeen. Julkaistu 2015

Ryhmä 13 : Maija Jokinen, Iiris Kankkunen, Minna-Maria Hooli, Paula Simola, Anni Hyvönen, Saara Niittynen, Melissa Naukkarinen, Emilia Haverinen, Anna Heinonen