Kurssi kulkee kohti puoliväliä, vaan mitä kohti kuljemme me? Havaintoja ja ajatuksia ryhmän 7 matkasta kohti tutkivaa työtapaa.
Ohjaavat tutkijat ilmoittivat heti kurssin aluksi, etteivät ole opettajia ja me kurssille osallistujat olemme jo osa kriittistä tiedeyhteisöä ja meidän tulisi toimia sen mukaan. Heitto syvään päähän ja kohti oppimista, etsikää oppi ja löytäkää ymmärrys! Kuten useissa aiemmissa blogiteksteissä mainittiinkin, tämän kurssin rakenne poikkeaa kovasti aiemmin tutusta opettamisen ja oppimisen mallista ja on lisäksi valtaosalle yksi ensimmäisistä kursseista koskaan yliopistossa. Uusi reitti tarkoittaa tietysti myös uusia tapoja oppia, mutta irrottautuminen vanhoista kaavoista on haastavaa…
Mitä sitten olemme oppineet matkalla kohti pintaa ja valoisampia vesiä?
- Itsekritiikki
- Tutkimuksen tekemisen käsitteistö
- Epävarmuuden ja turhautumisen sietäminen
- Keskeneräisyyden sietäminen
- Asioiden kyseenalaistaminen – tässä vielä kyllä petrattavaa silti
- Vastausten etsiminen eri tavoin
- Vastuun kantaminen omasta ja ryhmän oppimisesta
- Joitakin konkreettisia tapoja tehdä tutkimusta
- Ryhmätyöskentelytaidot
Kurssi on opettanut meille päätöksentekoa ja oma-aloitteisuutta. Kun tehtävänannot ovat olleet laajoja ja monitulkintaisia, on meidän tarvinnut itse päättää, mistä lähdemme aihetta rajaamaan ja minkälaiseen näkökulmaan keskitymme. Emme onnistuneet tässä kovinkaan hyvin ensimmäisessä ryhmätyössä, mutta toisaalta se auttoi meidät tajuamaan, ettei ryhmämme työskentely ollut kovin hyvää tai johdonmukaista. Aiheemme oli aivan liian laaja toteutettavaksi ja tavoitteemme erittäin kunnianhimoinen, mutta siitäkin erehdyksestä opimme ja jatkossa osaamme toimia paremmin.
Nimikkotutkijamme artikkeli käsitteli erityisopetuksen toteuttamista Suomessa ja Yhdysvalloissa. Siitä opimme mm. sen, että molempien maiden mallit ovat samankaltaisia, vaikka toki erojakin löytyy paljon. Mielenkiintoista oli kuulla, että taustalla on kuitenkin erilaiset ideat ja lähtökohdat, jotka eroavat maitten välillä valtavasti, onhan kyse pienestä Suomesta ja monen kymmenen osavaltion Yhdysvalloista.
Tapasimme nimikkotutkijamme Markku Jahnukaisen pari viikkoa sitten Auroran yläkerrassa. Olimme keksineet hänelle pitkän liudan kysymyksiä ja saimmekin kattavia vastauksia. Opimme lisää hänen tutkimuksestaan ja kuulimme mielenkiintoisia näkemyksiä erityispedagogiikasta, erityisopetuksen järjestämisestä sekä Suomen ja Yhdysvaltojen eroista ja yhtäläisyyksistä inkluusioon liittyen.
Tapaamisessa tosin oli läsnä aika selkeä auktoriteettiasetelma. Jahnukaisella oli mahtavan paljon kokemusta tältä alalta ja hän todella vaikutti tietävän mistä puhuu. Meistä kukaan ei oikein tainnut uskaltaa heittää mitään kritiikkiäkään, vaan tyydyimme ainoastaan kyselemään ja hiljaa kuuntelemaan hänen vastauksiaan. Vielä siis on matkaa siihen tasavertaiseen tiedeyhteisön jäsenenä toimimiseen!
Miten olemme oppineet?
- Yhdessä ja erikseen
- Ryhmässä työskennellen
- Toisiamme auttaen ja opettaen
- Muita ryhmiä kuunnellen
- Kyseenalaistaen koko kurssin olemassaolon välttämättömyyden
- Itsearviointia tehden
- Nimikkotutkijan kanssa keskustellen
Mielenkiintoisinta antia kurssilla on ollut kanssaopiskelijoiden tuotokset, esitelmät ja blogikirjoitukset sekä tutkijan tapaaminen, näissä hetkissä koemme oppineemme paljon. Muiden ryhmien esitykset ja kirjoitukset ovat antaneet ajattelemisen aihetta, uusia näkökulmia ja toisaalta auttaneet hahmottamaan myös jonkinlaisen kehyksen oman ryhmän toiminnalle; mitä ja miten muut ovat ymmärtäneet sisältöjä ja toteuttaneet erilaisia tehtäviä.
Toisinaan on tuntunut kieltämättä jokseenkin mitättömältä, kun on liikaa verrannut omaa suoritustansa muiden suorituksiin, mutta toisaalta vertailu on auttanut myös kehittymään. Kun kurssin aikana on alkanut tuntua siltä, että oma toiminta on vain haparointia tuntemattomiin suuntiin, toisten ryhmien tuotoksiin ja ajatuksiin tutustumalla on taas saanut jonkinlaisen otteen siitä mihin suunnata. Tuntuu turhauttavalta työstää tehtäviä, blogitekstiä, esitystä tai osallistua keskusteluun, kun ei ole enää tarjolla sitä helposti lähestyttävää, ulkoista suunnannäyttäjää omalle oppimiselle.
Näin iso ryhmä on vaikeampi saada toimimaan tehokkaasti nopean aikataulun puitteissa, kun ryhmätapaamisten ensimmäiset puoli tuntia punnitaan kaikkien ehdottamia tapoja toteuttaa tehtävät. Olemme todenneet hyväksi tavaksi jakaa isoa ryhmää pienempiin porukoihin ja jakaa tehtäviä sekä vastuualueita. Tällä tavoin olemme päässeet tehokkaammin eteenpäin ja pystyneet keskittymään itse asiaan sen sijasta, että hyppelisimme päättömästi aiheesta toiseen.
http://traveladipramaa.blogspot.com/2016/09/deep-ocean-pictures-ocean-light.html
Mihin suuntaamme katseemme seuraavaksi?
Olemme oppineet kurssilla jo muutamia tärkeitä asioita, mutta paljon on vielä opittavanakin. Tahtoisimme erityisesti oppia lisää konkreettisia tapoja tehdä tutkimusta, sillä aihe on oikeastaan jäänyt meidän oman onnemme nojaan, vaikka se kai koko kurssin perimmäinen tarkoitus onkin – etsiä tietoa itsenäisesti.
Näinkin isossa kun kymmenen opiskelijan ryhmässä toimiminen on mielestämme tuonut entisestään haastetta kurssin suorittamiseen. Täytyy huomioida jokaisen mielipiteet ja ehdotukset ja päätyä vielä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseenkin. Haluaisimme myös vahvistaa entisestään ryhmätyötaitojamme, koska sillä on valtavan suuri vaikutus kaikkeen mitä tällä kurssilla teemme ja opimme. Olemme asettaneet yhteiseksi tavoitteeksi vahvistaa asemaamme tutkijatentissä. Haluamme saada aikaan kriittistä yhteistä keskustelua, emmekä vain pommittaa tutkijaa tavanomaisilla kysymyksillä.
Vaikka aluksi (ja toisinaan vieläkin) päällimmäinen tunne kurssista oli lähinnä epätoivo, olemme tällä hetkellä matkalla kohti valoisampia vesiä!
Ryhmä 7: Sonja Ohra-aho, Krista Eteläpää, Raisa Marjakangas, Noora Lahtinen, Tex Suchodolski, Lamia Khan, Eveliina Juvonen, Amanda Poutiainen, Annuliina Pulli, Johanna Hyvönen