Ennen yliopisto-opiskelujemme alkamista oli mielikuviimme piirtynyt kuva itsestämme akateemisena kansakunnan kermana ja tiedeyhteisön jäseninä istuskelemassa luennoilla huippuälykkäinä macbookit sylissä ja kånkenit selässä, tehden mittavaa tutkimusta sekä oppien älymystön saloja meitä viisaammilta professoreilta.
Todellisuudessa ensimmäisellä matematiikan didaktiikan luennolla saimme läksyksi piirtää itsemme matematiikan opettajina. Läksyt ja piirustustehtävät tuntuivat kovin ala-astetasoiselta, ottaen huomioon että olimme huippuyliopistossa. Varmastihan läksymme ja koko kurssin pedagoginen ote perustuu tutkittuun ja vertaisarvioituun tietoon, jota kasvatustieteilijät tuottavat?
Osittain odotuksiamme vastaa se, että yksi fuksivuoden introkursseistamme – “Kohti tutkivaa työtapaa” – on ryhmässä toimimisen ja tutkimaan oppimisen harjoittelua. Toisaalta esimerkiksi kurssin valinneilla sivuaineopiskelijoilla tai yleisen- ja aikuiskasvatustieteen opiskelijoilla saattaa olla varsin erilaiset kokemukset ja odotukset opiskelusta.
Opettajankoulutuslaitoksessa pienryhmäopetus on melko suuressa roolissa koko kandivaiheen ajan. Ennakko-odotuksissamme tulevia yliopisto-opintojamme kohtaan pienryhmäpainotteisuus herätti pääosin positiivisia ajatuksia, vaikka läsnäolopakon määrä yllättikin laajuudellaan. Erityisesti luokanopettajaopintoja pidettiin yhtenä yliopistomaailman konkreettisimmista ja suoraan työelämään valmistavimmista akateemisista tutkinnoista, joten käytännönläheisen pienryhmäopetuksen laajuuden ajateltiin sopivan opintokokonaisuuteen hyvin.
Maailma ilman kasvatustieteitä
Miltä maailma näyttäisi, jos kasvatustiede olisi jäänyt syntymättä? Mikäli kasvatustiedettä ei olisi, jo tämänhetkinen yliopistomaailmamme olisi varsin erilainen – todennäköisesti olisimme jääneet frontaaliluentojen ja pelkillä kirjatenteillä osaamisen mittaamisen tasolle.
Jokaisella ihmisellä on omakohtaisia kokemuksia oppimisesta ja pedagogiikasta. Näin ollen jokainen yhteiskunnan jäsen on kasvatustieteiden kokemusasiantuntija. Voisi siis sanoa, että jokaisen meistä henkilökohtaiseen persoonan kasvuun ja ajatusmaailman kehittymiseen on vaikuttanut kasvatustieteiden asiantuntija. Ilman tätä kasvatustieteiden vaikutusta saattaisi kehityksemme ihmisenä sekä kykymme ajatella olla huomattavasti heikompaa.
Muut tieteenalat ovat myös lähikontaktissa kasvatustieteiden kanssa ja ilman tätä kontaktia tieteiden opettaminen jäisi huteraksi. Koulunkäynti peruskoulussa olisi myös vain tiettyjen asioiden opiskelua ja opettajan rooli kasvattajana olisi mitätön. Kasvattaminen näyttelee kuitenkin suurta roolia esimerkiksi luokanopettajan, kasvatustieteilijän työssä. Luokanopettaja näyttäytyisi luokan edessä autoritäärisenä tiedon kaatajana ala-asteikäisille lapsille ei kasvattaisi heitä ollenkaan esimerkiksi yhteiskuntakelpoisiksi ihmisiksi. Tässä tapauksessa myös lasten kasvatus jäisi täysin vanhempien sekä muun koulun ulkopuolisen maailman varaan. Mikäli vanhemmat eivät olisi tähän riittävän kykeneväisiä, ei lapsi saisi välttämättä mistään riittävää, “oikeaa” tai hyvää kasvatusta ja hänen syrjäytyminen olisi lähes väistämätöntä. Näin ollen mahdollisuudet kasvaa yhteiskuntakelpoiseksi, toisia huomioonottavaksi kansalaiseksi jäisivät huomattavasti laihemmiksi. Opettajankoulutus tarvitsee myös kasvatustieteitä ja lapsi kasvattajaa.
Ilman kasvatustieteiden tekemää opettamista eteenpäinvievää tutkimusta myös itse opetus jäisi ulkoaoppimisen tasolle ja oppilaat ilman aitoa ymmärrystä opetetuista asioista. Laadukkaan opetuksen puutteesta johtuva vaillinainen ymmärrys opitusta ei mahdollistaisi opittujen taitojen ja tietojen soveltamista ja kehittämistä, jolloin uusien innovaatioiden syntyminen ja nykyisen tiedon ja tieteen jalostaminen olisi varsin heikoilla kantimilla, jolloin ihmiskunnan kehitys jäisi junnaamaan paikoilleen, tai olisi ainakin huomattavasti hitaampaa.
Koko yhteiskunnan läpivalaiseva tieteenala
Kasvatustiede on nuori tieteenala verrattuna esimerkiksi lääke- ja tähtitieteeseen ja nojaa vahvasti muihin tieteisiin kuten psykologiaan ja yhteiskuntatieteisiin. Tästä huolimatta kasvatustiede on onnistunut ulottamaan lonkeronsa nyky-yhteiskunnan kaikille osa-alueille. Kuitenkin luonnontieteistä poiketen monet kasvatustieteen tutkimuskohteet ja -kysymykset ovat arvolatautuneita ja poliittisia.
Hyvää kasvatustieteellistä tutkimusta tarvitaan valottamaan yhteiskunnan hämäriä perustuksia ja valtarakenteita, joita ei mielestämme muuten kyseenalaistettaisi tarpeeksi. Kuten muutkin tieteet, myös kasvatustiede ohjaa ihmisiä kriittiseen ajatteluun, joka ohjaa vahvasti sen tutkimusta. Kasvatuksella avulla voimme yrittää valikoida tuleville sukupolville niitä ideoita ja periaatteita, joita toivomme heidän noudattavan tai ainakin ottavan huomioon. Tietenkin samanaikaisesti kasvattajat siirtävät eteenpäin myös haitallisia normeja sekä ylläpitävät rakenteita, joiden purkaminen jää tulevien sukupolvien kasvatustieteilijöille.
Lisäksi kasvatustieteellisillä tutkimuksilla voidaan auttaa ihmisiä myös suoraan esimerkiksi omien lasten kasvattamisessa. Esimerkiksi Helsingin Sanomien artikkelissa “Näin opetat alle kaksivuotiaan kuivaksi päivässä – Professori tyrmää neuvoloiden siisteyskasvatuksen”
(HS.10.5.2017) kerrottiin, kuinka opettaa alle kaksivuotias lapsi kuivaksi päivässä – pois vaipasta. Artikkelin ohjeistus ja väite oli kirjoitettu kasvatustieteen professori ja psykologian dosentti Timo Saloviidan tekemän tutkimuksen perusteella. Saloviita ottaa artikkelissa kantaa muun muassa neuvolan perheille antamiin ohjeisiin ja toimintamalleihin sekä nojaa omaan näkemykseen kasvatustieteellisessä tutkimuksessa.
Eetu Immonen, Aki Mäkinen, Tim Ronimus, Tiina Salola, Hanna Savolainen ja Touko Torppa