Moikka kaikki!
On ilo kirjoittaa teille tänä sateisena maanantaina rautatieaseman viereisessä Espresso Housessa viimeisillä voimillamme tätä blogitekstiä. Apunamme olivat muffinsit, jotka ruokkivat meidät täyteen energiaa. Tuloksena syntyi tämä mestariteos.
Pohdimme aiemmin ryhmässämme, millaisia ajatuksia meillä on kasvatustieteestä ja sen eri osa-alueiden tutkimuksista. Kasvatustiede on maanläheistä, käytännöllisyyteen tähtäävää ihmistiedettä, jossa lapsilla on keskeinen rooli. Oikeaa ja väärää ei voida tarkkaan määritellä ja kasvatustieteessä soveltaminen on tärkeää. Suomessa kasvatustiedettä pidetään tärkeänä ja oikeana tieteenalana toisin kuin monissa muissa maissa, joissa kasvatustiedettä ei opiskella yliopistoissa.
Kasvatustieteellinen tutkimus tähtää tutkimusten tulosten käytännöllistämiseen. Tutkijat pyrkivät siihen, ettei data jää paperille, vaan muotoutuisi konkreettiseksi. Hyvä kasvatustieteellinen tutkimus on mielestämme inhimillinen, mutta kriittinen. Tutkijat ovat tarkkoja tulosten ajankohtaisuudesta, mitä vaan dataa ei voida käyttää milloin vain. Kasvatustieteellinen tutkimus on myös liberaalia, luovaa ja päivittyvää. Kasvattajien tehtävänä on päivittää omat tietonsa ajankohtaisiksi tietyin väliajoin. 20 vuoden takainen tieto ei välttämättä ole ajankohtaista enää nykyaikana.
Monissa maissa ajatellaan kaikkien olevan opettajakelpoisia, eikä koulutuksiin panosteta yhtä paljon kuin meillä. Suomessa ala on arvostetumpi, jolloin opiskelupaikat ovat kilpailtuja ja vain harvat pääsevät opiskelemaan. Kasvatustieteellinen tiedekunta on yliopistoilla usein suosituimpia hakukohteita.
Koska kasvatustieteiden opintosuuntien seula on tiukka, myös valmistuvat ammattilaiset ovat kovatasoisia. Se tarkoittaa hyvää tasoa kouluissa, mikä mahdollistaa korkeatasoisen yhteiskunnan. Suomi on hyvä esimerkki tästä.
Pohdimme ryhmässämme myös kasvatustieteellisen tutkijan työnkuvaa. Tutkijan työ on monipuolista, ympäri pyöreää ja inhimillistä. Suuri rooli on myös kenttätyöllä, joka tarkoittaa havainnointia käytännössä esimerkiksi kouluissa tai varhaiskasvatuksen puolella. Nostimme esille pointin, joka koski kenttätyön relevanttiutta. Onko kenttätyö luotettava datan lähde? Kun tutkija havainnoi lapsia koulussa, hänellä ei ole mitään konkreettisia numeroita tukenaan. Kaikki data, joka tulee esille, on henkilölähtöistä, eli ei välttämättä tarkkaa. Tämä saattaa vääristää tutkimuksen tuloksia, joka taas vaikuttaa edelleen eteenpäin. Kenttätyöhön painottaminen ei välttämättä ole siis paras vaihtoehto tutkimuksen kannalta. Datan analysointi on myös itsessään haastavaa, koska lasten totuudenmukaisuutta ei voida todeta. Suuressa suosiossa olevat ”rasti ruutuun”-lomakkeet eivät välttämättä anna parasta aineistoa tutkijan kannalta. Se on kuitenkin lapsille helpoin tapa vastata kyselyihin. Usein heillä on myös tarve miellyttää tutkijaa.
Millaista yliopisto-opiskelu sitten on? Meidän mielestämme se on itsenäistä, työelämään orientoitumista, joka valmistaa jokaista kohti tulevaisuutta. Kasvatustieteen opintoihin kuuluvat erilaiset ryhmätyöt, jotka lisäävät opintoihin oman vastuun ja ryhmäpaineen merkityksen. Meidän tiedekunnassa ei riitä oma tekeminen, vaan täytyy olla kiinnostunut myös muiden arvosanoista. Usein arvosana on koko ryhmän. Tällaisessa työskentelyssä on kaksi puolta:
Hyvä puoli on ryhmän tuki ja yhteinen tekeminen, jolloin kukaan ei joudu yksin puurtamaan yön pikkutunneilla. Tuki on tärkeä osa koko opiskelua. Huono puoli on arvioinnin yksipuolisuus ja -ulotteisuus. Jos ryhmässä on joku, joka ei tee mitään, hän saa saman arvosanan kuin eniten tehnyt. Tämä on mielestämme epäreilu käytäntö. Toisaalta olemme yliopistossa ja alalla, joka kaikkia kiinnostaa. ”Vapaamatkustajia” ei pitäisi enää löytyä ryhmistä tässä vaiheessa elämää.
Opiskeluaikana jokainen pääsee osaksi monipuolista ryhmätyöskentelyä, kohtaa väistämättä uusia ihmisiä ja joutuu soveltamaan omia vuorovaikutustaitojaan. Vuorovaikutus on yksi tärkeä asia, joka jokaisen on hyvä hallita. Tähän kuuluvat myös ongelmanratkaisutaidot. Yliopisto-opintojen onnistumisen kannalta on tärkeää osata ratkoa ongelmia niin yhdessä kuin erikseen.
Toinen tärkeä taito on tiedon etsintä. Yliopisto-opintojen aikana kirjoitetaan kandin tutkielma sekä pro gradu, jotka molemmat edellyttävät ahkeraa tietojen käsittelyä. Hyvän tiedon etsinnän peruselementit ovat lähdekritiikki ja maalaisjärki.
Anna Heinonen, Anni Hyvönen, Saara Niittynen, Iiris Kankkunen, Maija Jokinen, Minna-Maria Hooli, Melissa Naukkarinen, Paula Simola ja Emilia Haverinen