Minäkin olin eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan järjestämässä seminaarissa Pikkuparlamentissa kuuntelemassa tutkijoiden näkemyksiä hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta. Erityisesti mieleeni jäi THL:n Marja Vaaraman puheenvuoro, jossa hän vastasi seminaarin otsikon kysymykseen ”Kestääkö hyvinvointiyhteiskunta?”. Vaarama viittasi sosiaalipolitiikan klassikkoon Pekka Kuuseen sanoessaan: ”Hyvinvointiyhteiskunta kestää, jos meillä on malttia palauttaa sosiaalinen motiivi.”
Tästä puheenvuorosta inspiroituneena hain kirjastosta Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikka –teoksen, joka on alan ehdoton ja kenties ainoa suomalainen klassikko. Ajattelinkin tällä kirjoituksella nostaa esiin historian näkökulman. Sosiaalipolitiikan järjestämistä on mietitty Suomessa paljon ennenkin, ja aiemmista pohdinnoista voisimme oppia paljon. Pyörää ei tarvitse aina keksiä uudelleen.
Kuusi tuo esille teoksessaan, kuinka olemme tulleet uudenlaiseen yhteiskuntaan (siis 60-luvulla), jossa sosiaalinen motiivi tulee osaksi laajempaa yhteiskuntapolitiikkaa. Sosiaalisuus ei siis enää toteudu vain sosiaalipolitiikan alueella, vaan myös muilla yhteiskunnan sektoreilla otetaan huomioon sosiaalinen vastuu. Kuulostaa aika paljon samalta kuin yritysten yhteiskuntavastuu ja shared value -ajattelu tänä päivänä, eikö totta?
Kuusi puhuu myös yhteistunnosta, jonka voi ymmärtää solidaarisuudeksi. Yhteistunto on Kuusen ajattelussa laajentunut perheestä kylän ja ammattikunnan yhteistunnoksi, siitä kunnan ja yhteiskuntaryhmän yhteistunnoksi ja lopulta koko kansaa koossa pitäväksi ja sen kehitystä sääteleväksi yhteistunnoksi. Tämän ohjelman puitteissa voikin kysyä, mikä on kansallisen yhteistuntomme tila tällä hetkellä? Kuinka paljon meitä oikeasti kiinnostaa kaverin tai naapurin hyvinvointi?
Kuusi perustelee sosiaalipolitiikan tarvetta kirjassaan taloudellisin argumentein keynesiläisyyteen ja Gunnar Myrdalin ajatuksiin vedoten. Keynesiläisyyshän lähtee siitä, että tulonsiirrot rikkailta köyhille kaventavat tuloeroja, mikä nostaa kulutuskysyntää ja luo talouskasvua. Hyvä sosiaalipolitiikka on tämän ajattelun mukaan myös hyvää talouspolitiikkaa. Tulontasoitus tukee Kuusen mukaan taloudellista kasvua, koska se mobilisoi inhimillisiä voimavaroja ja kiinteyttää kulutuspohjaa. Julkisessa keskustelussa on puhuttu paljon viime vuosina siitä, miten tuloerot ovat kasvaneet Suomessa 90-luvun laman jälkeen. Ehkäpä keynesiläiset opit pitäisi ottaa uudelleen tarkasteluun.
Kehotan suomalaisen sosiaalipolitiikan historiasta kiinnostuneita tutustumaan tähän teokseen. Teosta on myös mukava lukea, koska sen kieli on vanhahtavaa ja saa siksi paikoitellen hymyn huulille.
Lähde:
Kuusi, Pekka (1961): 60-luvun sosiaalipolitiikka. Sosiaalipoliittisen yhdistyksen julkaisuja 6. Porvoo: WSOY.