Starttikurssilta vauhtia kuntosalitreenin aloittamiseen

Niina Aaltonen

ohjaaja Niina Aaltonen

Kuntosaliharjoittelun suosio on kasvanut Suomessa vuosi vuodelta ja viime aikoina on myös alettu keskustella saliharjoittelun positiivisestä merkityksestä ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille. Saliharjoittelun hyödyllisyyden vuoksi tuleva syyskuu onkin nimetty UniSportilla ”kuntosalikuukaudeksi”. Se tarkoittaa sitä, että syyskuun aikana tullaan järjestämään monia erilaisia kuntosaliharjoittelua tukevia kursseja. Esimerkkeinä mainittakoon kuntosalistartit, painonnostokurssit ja kahvakuulakurssit (tutustu kursseihin).

Kurssien ohjaajina toimivat kokeneet ja ammattitaitoiset vetäjät, yhtenä heistä Niina Aaltonen. Aina iloisesti hymyilevä Niina on koulutukseltaan liikuntaneuvoja ja hieroja. Kokemusta eri ryhmien ja kurssien ohjauksesta on hänelle kertynyt jo 15 vuotta! Syyskuussa Niina ohjaa kolme matalan kynnyksen starttikurssia, joiden tavoitteena on opetella käyttämään kuntosalilaitteita oikein sekä tarjota vinkkejä osallistujan omaan harjoitteluun. Näin Niina kertoo starttikursseista:

Kenelle kuntosalistartti on tarkoitettu?

Asiakkaille, jotka eivät ole säännöllisesti harjoitelleet kuntosalilla tai viimeisestä kuntosalikäynnistä on vierähtänyt useampi vuosi.

Mitä kurssilla tehdään?

Aloitetaan ihan perusasioista: miten salille pukeudutaan ja miten siellä toimitaan. Sen jälkeen ryhdytään lämmittelemään, ja jokainen voi laite-esittelyjen jälkeen kokeilla eri lämmittelylaitteita – kuntopyörää, soutulaitetta, crosstraineria ja juoksumattoa.

Lämmittelyn jälkeen siirrytään kuntosalilaitteille. Käyn ensin läpi 2-3 laitetta ja näytän miten liikkeet tehdään turvallisesti ja tehokkaasti niin, että treeni menee sinne, minne kuuluukin. Tämän jälkeen kaikki saavat kokeilla laitteita, ja koska kurssille otetaan vain korkeintaan 7 henkilöä, on jokaisessa laitteessa vain 2-3 henkilöä kerralla. Kierrän sitten laitteista toiseen neuvomassa ja vastailemassa kysymyksiin.

Kurssin aikana käydään läpi kokonaisuudessaan noin 8-10 laitetta, ja kahden tunnin aikana ehditäänkin hyvin käydä läpi suurimmat lihakset ja lihasryhmät.

Kun kurssi on ohi, miten omatoiminen kuntosaliharjoittelu tulisi aloittaa?

Jos on aloittelija, niin kuntosalilla kannattaa aloittaa käymään kaksi kertaa viikossa. Jotta harjoittelu olisi mielekästä, olisi hyvä, jos asiakkaalla olisi sopiva kuntosaliohjelma – riittävän helppo, mutta kuitenkin tehokas. Tähänkin löytyy UniSportista apuja: asiakas voi varata tunnin pituisen kuntosaliohjelma-ajan, jossa rakennetaan henkilökohtainen 8-12 viikon kuntosaliohjelma asiakkaan tavoitteiden ja tason mukaan. Toinen vaihtoehto on, että asiakas tulee kuntosalille treenaamaan niinä aikoina, jolloin salilla on ohjaaja paikalla, ja häneltä voi kysellä tekniikka- ja treenivinkkejä. Kuntosalien opastusaikoja voi kysyä suoraan oman kampuksen asiakaspalvelusta tai katsoa nettisivuilta.

Minkälaisia terveisiä haluaisit lähettää kuntosalistarttikurssia harkitseville?

Rohkeasti vain kurssipaikkaa varaamaan! Olen tavannut paljon ihmisiä, joita kurssille tuleminen on jännittänyt, mutta kokemuksesta voin sanoa, että kaikilla on jännitys mennyt ohi, kun on oppinut käyttämään laitteita. Haluan myös korostaa, että kurssille voi tulla huonokuntoisenakin, joten oman kunnon vuoksi ei kuntosaliharjoittelun aloitusta kannata siirtää eteenpäin.

Entä minkälainen olet ohjaajana?

Kannustava, monipuolinen ja tarvittaessa tiukkakin! Olen harrastanut monipuolisesti eri lajeja koko elämäni; aloitin satubaletista, jatkoin yleisurheilussa ja teini-iässä eri mailapelit alkoivat kiinnostaa. Lukioaikana mailapelit kuitenkin siirtyivät kamppailulajien tieltä, ja kuvioon tulivat judo, lukkopaini sekä potkunyrkkeily. Kamppailulajit ovat edelleen sydäntä lähinnä.

Jos kiinnostuit kuntosalistartista tai haluat nähdä muut syyskuussa alkavat kuntosalikurssit, klikkaa tästä. Jos sinulla on kysymyksiä kuntosalistartista tai kuntosaliharjoittelun aloittamisesta, voit laittaa Niinalle sähköpostia osoitteeseen: niina.aaltonen@helsinki.fi.

Kuva: Pezhman Eskandari
Teksti: Tanja Rauniaho-Mitchell

11 thoughts on “Starttikurssilta vauhtia kuntosalitreenin aloittamiseen

  1. Haluaisin käyttää kuntosalia. Olen käynyt useammalla opastuskäynnillä jotka on olleet todella ammattilaisten vetämiä. Mutta kun kysymyksessä on ylipainoinen eläke-ikää lähestyvä nainen on jotenkin vaikeaa ahertaa laitteissa nuorten (mies)opiskelijoiden katseen alla.
    Voisiko olla mahdollista saada Viikkiin vain naisille pari tuntia viikossa kuntosalivaraus? Henkilökuntaan kuuluvalle paras ajankohta olisi töiden jälkeen klo 17-19 tai 16-18.
    Viikin kuntosalin alkulämmittely-huoneen soutulaitteet, stepperit, kuntopyörät ja juoksumatot voisi sijoittaa huoneen etuosaan, niin ei keppiä, jumppapalloa tai vatsalihaksia tehdessä olisi näissä laitteissa tekevien silmissä. Tai kääntää airobiset laitteet ympäri tai sivuittain kohti seinää, jolle iso skriini, mitä katsoa.

  2. HALLOWEEN JACK
    NetEnt’s most spooky slot, Halloween Jack was released in 2018 to offer punters all thrills and chills of high volatility combined with a maximum win of 600,000 coins and an RTP of 96.28%.

  3. With these slots, you will have the continually increasing jackpots. Every bet gives you a more valuable jackpot. Your bet percentage may cause a variation to the jackpot size.

  4. matched with the bonus game. Most of the online slot players love these bonus rounds. You have a chance of gaining more rewards and having more enjoyment.

  5. very short time, you will be able to learn the rules of 3-reel slots. Play this game with a variety of interesting symbols. For every spin, you can have the wager of 3 coins.

  6. different paylines. In some cases, you will get 100 paylines, where you may place your bet. The modern 5-reel slots, known as the video slots, are much advantageous to

  7. ชาขิง
    ขิง ถูกใช้เพื่อรักษาโรคต่างๆ และรักษาอาการป่วยต่างๆ มาอย่างยาวนานหลายปีแล้ว ชาขิงถูกนำมาใช้รักษาภาวะป่วยจากการเคลื่อนไหว และยังมีสารที่เรียกว่า จินเจอรอล (gingerol) ที่นำมาใช้บำบัดและป้องกันโรคมะเร็ง ความดันโลหิตสูง และเบาหวาน ชาขิงยังเป็นอีกตัวเลือกหนึ่งที่นำมารักษาแทนการใช้ยาต้านอาการอาเจียนสำหรับคนที่กินยาไม่ได้อีกด้วย นอกจากนี้ยังช่วยลดนำนัก และช่วยปรับระดับน้ำตาลในเลือดให้เป็นปกติสำหรับผู้ป่วยเบาหวานชนิดที่ 2 ได้อีกด้วย
    05-07-2021 BY ศุภดา Go to website:https://ipro191.com/

  8. saying it sets a bad precedent. At its first ever meeting held last Friday, council president Ek Wong-anan told the industry to correct their perception that the majority of youths wanted to see such photos on the front pages of magazines and newspapers.*-*hunny
    https://ipro191.com

  9. I am with you always, you will not see me.
    ฉันอยู่ข้างคุณเสมอแม้คุณจะมองไม่เห็นฉันเลยก็ตาม

    #The Flash

    ipro191.com

  10. THEREFORE, AVOID THIS TYPE OF GAME ENTIRELY, DO NOT APPROACH IT AS IT HAS A VERY DIFFICULT CHANCE OF GETTING THAT STAKE BACK. TRY TO CHOOSE A GAME WITH A WAY TO WIN PAYOUT RATIO. MORE THAN PAYLINE BECAUSE IT’S WAY TO WIN PAYMENT.นัท

Comments are closed.