Viime keskiviikkona Jere Majava luennoi meille aiheesta “Web 2.0 ja sen merkitys tutkimukselle”. Kuuntelin ja tuijotin luennoitsijaa herkeämättä koko luennon ajan, ja kun luento loppui, minulle tuli sama tunne kuin hyvän ja mukaansatempaavan elokuvan loputtua: ihan kuin olisin herännyt mielenkiintoisesta unesta ja pulpahtanut taas tähän maailmaan.
Miten on mahdollista, että uppouduin luentoon sellaisella intensiteetillä? Minuahan ei teknologian eikä sosiaalisen median pitänyt kiinnostaa lainkaan. Luennoitsija oli hyvä puhuja, totta,mutta sen lisäksi tilanteessa oli jotain muuta koukuttavaa: en tiennyt aiheesta etukäteen mitään, en osannut antaa minkäänlaista määritelmää käsitteelle Web 2.0 eikä minulla ollut ennakko-odotuksia sen suhteen, mitä luento pitäisi sisällään. Kaikki olikin niin uutta luennolla, että tunsin olevani scifi-elokuvassa tai jossain toisessa todellisuudessa sisällä. Hämmästelin, miten on mahdollista, etten ollut koskaan kuullutkaan suurimmasta osasta asioita, joita luennolla mainittiin. Yhdessä luennoitsijan lauseessa oli kolme käsitettä, joista en ollut koskaan kuullutkaan: yksi niistä oli prezi, kahta en enää muista.
Miksi tämä tietämättömyyteni ja osaamattomuuteni ei kuitenkaan tuntunut kiusalliselta? Todennäköisesti siksi, että minulla oli lupa olla tietämätön. Annoin itselleni luvan kysyä mitä tahansa kysymyksiä ajattelematta, että paljastaisin tyhmyyteni. Juuri tämä luvallinen osaamattomuus oli niin ihanaa! Oman alani luennoilla ja seminaareissa ei oikein voi aina paljastaa, että joku keskeinen termi on sekoittunut toiseen tai unohtunut tai toisaalta ehkä jäänyt kokonaan oppimatta. Mutta tällä luennolla sitä ei tarvinnut ajatella!
Kun siis pystyin oikeasti keskittymään ottamaan tietoa vastaan ja pyrkimään prosessoimaan sitä, nautin valtavasti luennosta. Kerrankin minulta ei kulunut energiaa siihen, että olisin pyrkinyt vaikuttamaan tietävältä, pätevältä ja ylipäätään ajantasalla olevalta. Luento iski minuun niin syvästi, että paasasin siitä illalla kotijoukoillekin (jotka katsoivat silmät pyöreinä, kun pudottelin nimiä kuten Kickstarter, Chromebook ja Prezi). Kehaisin vielä kotijoukoille, että ensi viikolla harjoitellaan ainakin Yammerin käyttöä ja puhutaan Academia.edusta (lupasin pitää pienen tiivistelmän näistäkin sitten kotona).
Nyt ollaan siis siinä kynnyksellä, että voisin jopa ottaa askeleen nykypäivän teknologiamaailmaan ja alkaa hyödyntää sosiaalista mediaa (kunhan ensin selvitän, mihin sitä tarvitsisin). Hurjaa tämä on, mutta taitaa viedä mennessään!
Hei tutkijatoveri!
Olet tehnyt aivan mainion kirjoituksen, joka sai hymyn huulille ensi riveistä lukien!
Uskoisin, että moni luennolla ollut voi allekirjoittaa ajatuksesi – 2.0 on jotain todella kiinnostavaa, mutta jotain vielä todella vierasta! Minulla on kotijoukoissa alan asiantuntija, joten ymmärtänet, että käymämme kurssikeskustelu oli hieman erisisältöinen kuin sinun kohdallasi. En kehdannut paukutella henkseleitä, vaan tyydyin kyselemään, että mitähän kivaa voitaisiin löytää sieltä kickstarterista… Sain sitten kotona jatkokurssin siitä, mitä hyviä ja huonoja puolia palveluun liittyy. Ihan kaikkea ei ehtinyt Jere meille kertoa.
Innolla odotan minäkin seuraavaa luentoa ja (sitä seuraavaa) kotineuvonpitoa!
Allekirjoitan monta ajatustasi! En tiennyt minäkään yhtään mitään Web 2.0:sta ennen luentoa. Mutta kuten totesit, tietämättömyys ei lainkaan tuntunut kiusalliselta. Tähän luentoon liitetyt oppimispäiväkirjat paljastavat, että tosi monelle meistä Web 2.0 –luento piti sisällään paljon vierasta ainesta. Digimummoja on siis liikenteessä…
Toteat, että hurjaa on, mutta taitaa viedä mennessään. Jere Majava tosiaan luennoi loistavasti ja mukaansa tempaavasti. Siinäkö innostumisemme perusta? Ihan sfääreihin en luennolla sentään päässyt. Jälkeen päin minusta on ollut hyvä pysähtyä miettimään, aihepiirin kiehtovuudesta huolimatta. Mitä lisäarvoa itse koet saavasi toimimalla aktiivisesti verkossa? Miten ihmisen aika ylipäänsä riittää kaiken tämän hahmottamiseen ja käsittämiseen? Itse en ole valmis uhraamaan tiukasta arjestani tai jatko-opinnoistani verkko-puuhasteluun. Koen, ettei se tuo lisäarvoa arkeeni ja toimintaani. Nolottaa ehkä vain se, etten hallitse tätäkään verkkoilmiötä tai tunne siihen liittyviä käsitteitä.
Hmm, pitääkö hypetykseen mennä mukaan. Nykyään vaatii rohkeutta ja tiukkoja perusteluja se, että kulkee eri polkuja. Mietin muuten sitäkin, millaista esimerkkiä aikuisena ja vanhempana näytän omille lapsilleni. Joo, meidän perheen lasten ruutuaika on tiukasti rajoitettu. Kenties olen konservatiivi, mutta miltä näyttäisinkään äitinä, jonka käteen on liimautunut tabletti tai kännykkä.