Tutkija hukassa tietoverkossa

Aloitin väitöskirjatutkimukseni menneen syksyn aikana, joten tutkijana olen vasta alkutaipaleella. En tiedä, missä pimennossa olen elänyt tietoteknisen ja teknologisen nykymaailman ja sosiaalistuneen median suhteen, sillä olin kuvitellut, että teoreettisesta osuudesta selviäisin kirjojen ja kirjastojen avulla. Hävettää kyllä tunnustaa tällainen musta aukko tiedoissani tänä aikana, kun kaikki tuntuvat luovivan sujuvasti ja sukkelasti sosiaalisen median ja tietoverkon pyörteissä, mutta kun kerran on kyydistä pudonnut, haastavaa on enää vauhdissa kyytiin hypätä.

Ihmetykseni olikin suuri, kun huomasin, että suurin osa tarvitsemistani artikkeleista ja lähdeteoksista onkin virtuaalisessa muodossa! Olin ajatellut viettäväni paljon aikaa kirjastoissa – jossa saisin tarvittaessa apua kirjastojen ystävälliseltä henkilökunnalta – mutta olinkin itsekseni ja erittäin avuttomana tietokoneen edessä. Yritin toki löytää jotain Googlen kautta, mutta tie tyssäsi lyhyeen. Tuskailin aikani asian kanssa enkä oikein kehdannut kysyä keneltäkään, kunnes lopulta avauduin hiljattain yliopisto-opintonsa aloittaneelle ystävälleni, joka tiesi mainita Nelli-tiedonhakuportaalista. Askel eteenpäin siis tietoverkkoviidakossa.

Syksy meni siis lähinnä ihmetellessä ja tein kaikkeni, jotten joutuisi etsimään mitään hankalaa verkosta. Kerran yritin saada yhden tenttikirjan käsiini elektronisessa muodossa, mutta hämmennyin ja hätäännyin jo pelkästä yrityksestä niin kovasti, että kävin lukemassa kirjaa kirjastossa – sitä kun ei sannut lainattua kotiin fyysisenä kappaleena, elektronisessa muodossa se olisi toki onnistunut.

Kaikesta tästä kuvaamastani johtuen ilmoittauduin innolla Tutkijat verkoilla –kurssille. Tavoitteeni oli oppia hakemaan artikkeleita ja lähdeteoksia verkosta, kaikki muu opittu olisi ylimääräistä hyvää ja tervetullutta.

Ensimmäisellä luennolla saimme tehtäväksi tehdä blogin ja sen perustaminen tuntuikin ihan suhteellisen selvältä, mutta itse (julkisen) blogin pitämiseen liittyen minulla on kasapäin kysymyksiä ja epäilyksiä: Onko kannattavaa ylipäätään ”höpistä” julkisesti verkossa? Enhän kuulu edes Facebookin enkä mihinkään, missä pitäisi paljastaa jotain itsestäni tai ajatuksistani täysin määrittelemättömälle yleisölle (myönnän, että väitöskirjan valmistuttua sekin on luettavissa ja saatavilla lukijakunnalla, joka on minun hallintani ulkopuolella). Mutta mikä on niin merkittävää sanottavaa, että haluaisin jättää sen verkkoon luettavaksi blogiini? Entä jos kirjoitan jotain, jota myöhemmin haluan käyttää jossain artikkelissani tai muussa julkaisussa, niin onko se enää minun vai onko joku jo napannut jonkun hyvistä ideoistani? Ja jos sen siis voi kirjoittaa mitään merkittävää ja huipputärkeää siinä pelossa, että joku sen idean veisi, niin kannattaako ylipäätään kirjoittaa mitään? Omistanko siis blogikirjoitusteni tekijänoikeudet vai yritänkö vain olla kirjoittamatta mitään liian hienosti oivallettua ja keksittyä?

Tällä hetkellä tavoitteeni Tutkijat verkoilla –kurssin suhteen on saada jonkinlainen suhde blogeihin ja hahmottaa edes jotenkin sosiaalista mediaa eli esimerkiksi saada pohdittua, mitä muuta sosiaalinen media on kuin Facebook ja mihin sitä tarvitaan. Voisinko itse jotenkin hyödyntää sosiaalista mediaa? Onko se muutakin kuin hömppää, viihdettä, provosointia ja puoliksi ajateltuja ajatuksia?

Odotan nyt, mitä kurssi tuo tullessaan ja herääkö kiinnostukseni todella sosiaalista mediaa ja tietoverkon suomia mahdollisuuksia kohtaan. Opinko hyödyntämään (ja olemaan pelkäämättä) tätä työvälinettä? Entä onko olemassa mahdollisuus, että alkaisin nauttia tietoverkon käyttämisestä? Voinko jopa jäädä koukkuun sosiaaliseen mediaan kuten monet muutkin? Tämä jää nähtäväksi ja selviää seuraavien viikkojen aikana.

 

3 thoughts on “Tutkija hukassa tietoverkossa

  1. Toivotaan, että saat kysymyksiisi vastauksia kurssin aikana.
    Testailen tässä samalla kommentointia.

  2. Kiitos kirjoituksesta.
    Olet hypännyt uuteen kelkkaan, voisiko sanoa kohti tuntematonta, ja se vie sinut kenties johonkin uuteen, josta et haluakaan palata enää kirjaston pölyttyneisiin kirjoihin.
    Mukavaa matkaa!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *