Minulla oli suuret odotukset viime keskiviikon luennon suhteen; Halusin oppia käyttämään tietokantoja ja hyödyntämään aineistohakua. Kuvittelin oppivani tämän luennon aikana, minkä vuoksi otin kannettavan tietokoneeni mukaan (veljeni kutsuu konettani raahattavaksi, mikä kertoo jotain koneen koosta ja painosta ja minkä perusteella voitte kuvitella, miten jumiin saan niskani kulkiessani koneeni kanssa).
Heti luennon alussa huomasin, että lähtötilanne oli hankala, sillä osa porukasta tuntui jo olevan melko asiantuntevia ja päteviä tiedonhakijoita, mutta ainakaan minulla ei ollut paljoakaan kokemusta tiedonhausta verkosta. Selvennykseksi totean tähän, että osaan toki googlettaa, mutta esim. tietokantojen ja kirjaston verkkopalvelujen kanssa minulla on ollut ongelmia. Monet ongelmat tosin ovat johtuneet siitä, että olen kokenut tiedonhaun verkossa jollain lailla uhkaavaksi ja monimutkaiseksi ja olen vältellyt sitä viimeiseen saakka. Myönnän ja tiedostan siis hyvin, että luennoitsija Johanna Lahikaisen tehtävä ei varmasti ollut helppo: Kenelle luento olisi pitänyt suunnata, kun joukko oli tiedonhakutaidoiltaan varsin heterogeenistä ja mitä luennolla olisi pitänyt käsitellä?
Minun kohdallani luento ei alkanut lupaavasti, koska en päässyt nettiin enkä kehdannut kysyä asiasta keneltäkään! Olin nimittäin juuri tuntia aiemmin käyttänyt nettiä koneeltani, mutta nyt se vain ole lakannut toimimasta. Tässä vaiheessa päätin olla paljastamatta tumpelouttani ja lohdutin itseäni sillä, että ehkä pystyisin keskittymään paremmin luentoon, kun en yrittäisi samalla harjoitella tiedonhakua koneellani.
Miten luennolla sitten kävi? Mitkä tunnelmat olivat? Minusta luento tuntui hajanaiselta enkä saanut mistään oikein kiinni. En syytä luennoijaa tästä, vaan lähinnä kyse oli siitä, että liian monet nimet tai termit olivat minulle tuntemattomia, joten en saanut oikein mistään napattua kiinni. Lähdin hieman myrtyneenä luennolta, mutta kun myöhemmin kasasin yhteen oppimiani asioita, ei lista niin heikolta näyttänytkään (kuusi opittua asiaa tässä numeroituna listaksi):
- Seuraava kysymys nousi esiin luennolla: Mistä tietää, minkä arvoisia eri artikkelit ovat? Voiko niitä ylipäätään käyttää väitöskirjan aineistona? Vastaukseksi saimme vinkin käyttää Julkaisufoorumia, jossa asiantuntijoista muodostettu paneeli antaa artikkelille tason asteikolla 1-3 (korkein taso on 3). Julkaisufoorumista voi hakea tietyn artikkelin tasoluokitusta tai sitten hakea päätieteenaloittain artikkeleita, jotka on luokiteltu esim. tasolle 3.
- Kirjastonhoitajilta voi kysyä apua ja jopa varata ajan henkilökohtaiseen ohjaukseen. Tämä taisi olla luennon paras anti!
- Jos jotain kirjaa ei ole Helsingin yliopiston kirjastossa saatavilla, sitä voi etsiä Vaarista. Lainaaminen ei maksa mitään ja kirjan pitäisi olla saatavilla 24 tunnissa. Vaarista voi tilata myös artikkeleita ja graduja.
- Helkasta on turha etsiä artikkeleita, sieltä löytyy vain kirjoja. Artikkelit haetaan Artosta (kotimaisesta artikkeliviitekannasta). Aleksista puolestaan löytyy kotimaisia sanomalehtiä.
- Sitten opin jotain täysin uutta ja ihmeellistä: Kun esim. Artossa jonkun lähteen kohdalla on merkintä SFX, sitä painamalla saa tietää, mikä kyseisen lähteen saatavuus on Helsingin yliopistossa. Piilo-opetus oli se, että ehkä niitä linkkejä ja nappeja voi itsekin painaa pelkäämättä, että kone menee rikki. En ole todellakaan uskaltanut mitään punaista, kiemurasta S-symbolia painaa.
- Monissa tapauksissa on mahdollisuus lähettää tieto lähteestä itselleen sähköpostiin tai viitteidenhallintaan (esim. refworksiin tai Zoteroon). Kuulin muuten ensimmäistä kertaa viitteidenhallintaohjelmasta alkusyksyllä enkä vielä tiedä ihan tarkasti, miten sitä käytetään ja miksi. Mutta tällä luennolla mielenkiinto heräsi – kummallista muuten, etten ole aiemmin kiinnostunut asiasta vaikka minulle on siitä mainittu ennenkin.
Tällä luennolla minulla oli todella kiusaantunut olo sen suhteen, että mietin kovasti, mitä voi kysyä. Mitä pitäisi tietää? Olenko ihan toope, jos kyselen mitä sattuu? Ja miettiköhän joku muukin tällaisia ajatuksia eli olisikohan joku kysymyksistäni ollut ihan hyödyksikin?
Näitä epäselviä ajatuksia ja tiedonmurusia oli runsaasti. Kiinnostus kyllä jäi, joten nyt pitää sitten itse kokeilla. Joku totesikin luennolla, että vain itse kokeilemalla oppii. Totta näinkin. Joten tämä sunnuntai aloittaa viikon, jonka aikana olen päättänyt kokeilla ainakin jotain seuraavista asioista (tahtoisin sanoa, että kokeilen näitä kaikkia, mutta täytynee olla realisti ajankäytön suhteen):
- Uutuusseurantaa. Verkkolehtiin voi merkitä ”New Content Alert”, jolloin minulle pitäisi tulla ilmoitus, kun uusi lehti on ilmestynyt.
- Miellekartan tekeminen FreeMind-ilmaisuohjelmalla! (Hurjaa, että nykyään siis miellekarttakin tehdään koneella!)
- FeedNavigator kuulemma auttaa pääsemään informaatiotulvasta omaan puroon. Pitäisikö kokeilla?
- EBSCOn kautta voi tehdä jotain oikein hyödyllistä, mistä en ihan päässyt perille. Kirjoitin itselleni seuraavat ohjeet: hakemalla ”illeteracy” ja ”adults” ja sitten katsomalla Refine for results (ja valitsemalla esim. academic journals tai peer reviewed), saan aikaiseksi jotain (mitä?), jonka sitten voin lähettää itselleni sähköpostiin tai refworksiin. Hurjaa. En ihan tiedä vielä, mistä on kyse, mutta aion kokeilla tätä.
Ehkä joskus saakin olla tumpelo, jotta voisi sitten oppia jotain uutta. Aion ainakin kokeilla näitä neljää asiaa. Eihän voi olla, että tutkimukseni kuivuu kasaan teknologia/kone/tekniikkapelkoni vuoksi? Teen sitten merkinnät blogiin, miten sujuu!
Moikka! Mukava lukea blogiasi. Tiivistät luennon keskeiset asiat mielestäni selkeästi ja ytimekkäästi. Tiedonhakijan on mielestäni syytä muistaa, liian paljon informaatiota ja tiedon rönsyily eri suuntiin on paikoin huono asia. Mielestäni on hyvä työskennellä muutaman hyvän artikkelin kanssa pienissä osissa. Ainakin omassa väitöskirjassani kymmenet aiheeseen liittyvät kansainväliset tiedelehtijulkaisut ovat jo sen mittaisia että niillä pääsee oikein hyvin alkuun. Sinällään olen onnekas, koska monet tärkeimmät, hyvinkin laadukkaat lähteet, löytyvät osaltani aikapitkälti googlen ja google scholarin avulla: ei muuta kuin kirjoittaa haettavan julkaisun loppuun “pdf” hakukenttään. Tieto, jota itse hyödynnän, on varsin uutta, ja viittauksia on toistaiseksi vähän näihin artikkeleihin (suomalaisten tutkijoiden toimesta).
Toki voisin aktivoitua paremmin yliopiston omien tietokantojen käytössäkin. Tiedonhaun mahdollisuuksia näyttää olevan varsin paljon: työkalujen määrä ja niiden oikeoppinen hallinta asettavat jo itsessään tiedonhakijalle ja tämän tehokkaalle ajankäytölle haasteita. Tiedonhakupalveluiden linkitykset toisiin tiedonhakupalveluihin ja niin edelleen (mainitsemasi SFX-painike jne.) saattaa tuntua aikamoiselta viidakolta joskus. Toisaalta järjestelmän voi nähdä hyvinkin hienostuneena. Pääasia on mielestäni, että hakee tarvittavan, laadukkaan materiaalin kerralla kunnolla ja sitten käyttää kaiken loppuaikansa sen lukemiseen ja analysointiin. Toki tiedonhakua tarvitaan koko väitöskirjaprosessin aikana toistuvasti eri vaiheissa. Tiedonhakumenetelmällä ei sinänsä ole väliä kunhan vaan löydetty teos/julkaisu vastaa hyvin alkuperäistä tarkoitusta. Näkisin, että kerralla hyvin tehty pohjatyö tiedonhauan osalta palkitsee myöhemmin moninkertaisesti. Voi keskittyä itse asiaan eli lukemiseen ja analysointiin.
Kiitos kannustavasta palautteesta kirjoitusteni suhteen! Toit esiin hyvän pointin siitä, että on hyvä työskennellä muutaman hyvän artikkelin kanssa pienissä osissa. Minulla ongelma on kai usein ollut se, että tiedon etsiminen menee hakuammunnaksi ja leviää käsiin. Ja omalla kohdallani toinen ongelma on ollut osaamattomuuteni; vähäinen aika, joka minulla on tutkimuksen teolle (päätoimisesti olen kotiäiti, sivutoimisesti väitöskirjan tekijä ja opettaja) menee tiedonhakuviidakossa. Nyt alkaa tämän Tutkijat verkoilla -luentosarjan myötä näkyä valoa sen asian suhteen tunnelin päässä – kiitos asiantuntevien luennoijien ja teidän muiden blogimerkintöjen!
Kiitos kirjoituksestasi. Oli oikein mukava lukea selkeää kuvaustasi uusista asioista ja avoimesta ihmettelystäsi; tämä on hyvin tuttua! Oli myös pyörällä päästäni kun lähdin luennolta, mutta nyt kun näitä linkkejä on tullut kokeiltua kotona kaikessa rauhassa, ne avaavat taas monia mahdollisuuksia saada tietoverkosta enemmän irti. Löydän kyllä nämä tiedot ehkä vielä helposti, mutta näiden sähköisten linkkien lähettämisen kanssa joskus onnistun joskus en. Tällä kertaa en taasen saanut linkkiä aktiiviseksi:)
Tyylisi kirjoittaa blogimuotoista oppimispäiväkirjaa on selkeä ja mielenkiintoinen! Kun omat muistiinpanot ja ajatukset olivat epäselvät luennon jäljiltä, oli hienoa lukea jäsennystäsi. Harmikseni kirjoitin ensin oman oppimispäiväkirjani ja vasta sen jälkeen luin tämän. Olisiko oma blogitekstini ollut “laadukkaampi”, jos olisin lukenut muiden tekstejä ennen omani kirjoittamista? Jäin (opettajan roolin kautta) pohtimaan julkisen oppimispäiväkirjan merkitystä oppimisprosessissa. Se voi parhaimmillaan tukea oman oppimisen lisäksi myös toisten oppimista. Kun suoritus velvoittaa lukemaan toisten kurssilaisten tekstejä ja kommentoimaan niitä, saattaa omien tekstien kirjoittamisen rima nousta korkealle. Blogi toki mahdollistaa sen, että menen muokkaamaan omaa jo julkaisuta blogimerkintääni. Uudelleen tekstin työstäminen tukee oppimista, mutta entä, kun joku onkin jo ehtinyt kommentoimaan sitä julkaistua kirjoitusta…
Minäkin olen alkanut pohtia tällaisen julkisen oppimispäiväkirjan/blogin merkitystä oppimiselle. Aiemmat oppimispäiväkirjat olen aina tehnyt siten, että ne palautetaan suoraan opettajalle. Niissä en ole oikein kehdannut ihmetellä ja tunnustaa kaikkea sitä, mitä en ole ymmärtänyt tai mikä on jäänyt hämäräksi – vaikka ainahan oppimispäiväkirjojen ohjeistuksessa sanotaan, että esiin nousseet kysymykset ja epäselvät asiat kannattaa mainita ja niitä kannattaa pohtia.
Mutta on se silti aika yksisuuntaista, kun oppimispäiväkirja palautetaan vain opettajalle. Kenellä opettajalla oikeasti on aikaa ja mahdollisuus käydä näinkin laajaa ja aktiivista keskustelua kuin meillä nyt on näiden blogien kautta? Aluksi tuntui lähinnä velvoitteelta, että piti kirjoittaa omaa blogia ja sitten vielä kommentoida toisten blogeja, mutta myönnän, olen koukussa! Nytkin olisi syytä mennä jo nukkumaan, täällä on koti hiljennyt ja muu porukka on nukkumassa, mutta nousin ylös vielä bloggaamaan ja lukemaan toisten blogeja. Hurjaa, juuri näinhän tässä ei pitänyt käydä! Mahtavaa tämä on!
Onpas tänne kirjoitettu mainiota pohdintaa blogipäiväkirjojen merkityksistä! Olen samaa mieltä, että palaute on kommentoinnin vuoksi monipuolista ja aktivoivaa. Ja on lohduttavaa kuulla, miten joku muukin on välillä aivan eksyksissä ja vielä kertoo siitä kaunistelematta!
Mitä sitten tulee alkuperäiseen kirjoitukseesi, niin olen siitäkin yhtä mieltä, että odotukset olivat varmasti suuret luennon suhteen, mutta lopputulos oli sirpalemainen ja laiha. Aikaa oli niukasti sisältöjen laajuuteen nähden ja yleisö osaamiseltaan heterogeeninen. Mutta kuten luennolla tuli esille, kannattaa varata kirjastosta henkilökohtainen tiedonhaun opastusaika. Itse muuten olen suorittanut Tieteellisen tiedon hallinta –kurssin (4 op), jonka käyttäytymistieteellinen tiedekunta tarjosi jatko-opiskelijoille. Todella kattava paketti tiedonhankintaa ja hallintaa. Tuon kurssin jälkeen olen ollut paljon itsenäisempi ja taitavampi tiedonhaussa.
Mitä sitten tulee tuohon EBSCOon, niin se on palvelu, joka sisältää erilaisia tietokantoja, jotka edustavat eri tieteenaloja. Sopivilla hakutermeillä löydät sieltä tutkimusaiheeseesi sopivia artikkeleita, tiivistelmiä ja muita viitteitä. Hakusanojen katkaisuun katso tarkemmat ohjeet palvelun etusivulta. Kirjautuminen palveluun tapahtuu yliopiston kirjaston nettisivulta tai Nellin kautta (kotoa kirjautuessa kannattaa ehdottomasti kirjautua juuri noin -> yliopiston maksama aineisto käytössäsi).
Ebsco ja muut tietokannat varmaan käydään läpi luentokerralla, joilla opetellaan RefWorksin ja Zoteron käyttöä. Leena Koivula opettaa RefWorksin salat. Hän toimi opettajana myös em. kurssilla. Leena on taitava ja mainio opettaja – suosittelen!