Postasin tänään blogin otsikolla Toimiiko dialogi? Nyt kun päivä alkaa olla pulkassa, rupesin miettimään, millaisia dialogeja olen tänään käynyt. En tarkoita sähköpostiviestejä tai keskusteluja, joissa on sovittu tapaamisista tai käsitelty opettajan kokemaa huonoa käytöstä esimiehen taholta, vaan sellaisia kohtaamisia, joissa on pohdittu meneillään olevia uudistuksia ja muita prosesseja. Tällaisia dialogeja oli päivän mittaan yllättävän paljon.

Aamulla keskustelin varadekaani Hanna Snellmanin kanssa aluetutkimuksen opintojen järjestämisestä opintouudistuksen jälkeisessä yliopistossa. Näkökulman tulee olla opiskelijan tarpeissa: millaisilla tiedoilla ja valmiuksissa hän haluaa siirtyä yliopistosta työelämään. Kaikki tarjolla oleva tietopohja tulisi antaa hänen käyttöönsä riippumatta siitä, missä yksikössä sitä on tarjolla.

Kun odottelimme kazakstanilaisia vieraitamme, paikalla ollut opettamme kysyi keskustakampuksen hallintomallin kehittelystä: tuleeko yksi vai kaksi tiedekuntaa. Vastasin rehellisesti: en tiedä vielä. Jokainen tällainen lyhytkin vuoropuhelu auttaa hahmottamaan tilannetta ja kartoittamaan ihmisten reaktioita.

Tieteellisen seurain valtuuskunnan vastaanotolla vararehtori Keijo Hämäläinen veti minut syrjään ja halusi esitellä omat uunituoreet ajatuksensa koulutusohjelmien suhteesta hallintostruktuuriin. Vaikutti mielenkiintoiselta, mutta en ollut vielä täysin vakuuttunut siitä, miten homma toimii käytännössä.

Eräälle yliopiston ulkopuolelta tulevalle tiedevaikuttajalle kerroin yliopiston YT-neuvotteluista. Hän haastoi selittämään ja kommentoimaan. Vaikka tällä hetkellä ei ole vielä paljon mitään kerrottavissa, jokainen keskustelutuokio on tärkeä. Kysymysten luonne ja sävy tuovat tuulahduksen siitä, miltä yliopisto näyttää ulkopuolisen silmin juuri nyt.

Pari tärkeää sanaa vaihdoin Jussi Nuortevan kanssa. Hän tekee UNIFI:lle selvitystä eräiden humanististen aineiden yliopistokohtaisesta profiloinnista. En pyrkinyt vaikuttamaan hänen työhönsä, mutta ehkä kuitenkin vaikutin.

Suomen Akatemian KY-yksikön johtajan Liisa Savusen kanssa puhuin tietysti Akatemian järjestämästä profiloitumishausta. Päivittelin hakemustekstien pituutta. Yhtä lailla Helsingin yliopiston 15 miljoonan hankkeet kuin Lapin yliopiston kahden miljoonan hankkeet tulee perustella 30 sivulla. Se on kuulemma tasapuolista.

Päivän mittaan vaihdoin pariinkin otteeseen muutaman sanan profiloimishankkeista tiedekuntamme tiedesihteerin Maija Urposen kanssa. Normaalisti tällaista keskustelua ei tarvitse käydä näin intensiivisesti, mutta profiloituminen linkittyy vahvasti myös tiedekunnan strategiaan. Sen vuoksi tarvitaan keskustelua linjauksista.

Pedalehtorimme Marjo Vesalaisen kanssa pohdimme vartin verran aineenopettajien koulutuksen uusia tuulia. Hän on työryhmässä, joka valmistelee asiaa yliopiston tasolla. Tästä teemasta on puhuttu monet kerrat ennenkin. Nyt pääsimme taas piirun verran eteenpäin, kun Marjo kertoi, mitä suunnitelmia muilla tiedekunnilla on.

Yliopistolla ollaan sen verran vanhanaikaisia, että paljon keskusteluja käydään myös sähköpostitse. Yhdelle professorillemme vastasin melko seikkaperäisesti, kun hän ihmetteli opintouudistuksen syitä ja seurauksia. Rehtori meilasi Kiinan matkaltaan ja kommentoi eilen saamaansa keskustakampuksen dekaanien väliraporttia tiedekuntareformista. Kaikki palaset eivät ole vielä kohdallaan.

Käytetään yliopistolla joskus puhelintakin. Dekaani Patrik Scheinin soitti ja kysyi, miten tiedekuntamme suhtautuu kognitiotieteeseen. Vastasin niin kuin asia on: siitä on keskusteltu positiivisessa hengessä, mutta tarvittava rahoitus yhden uuden tehtävän perustamiseksi on ratkaisematta.

Dialogit jatkuvat huomenna ja ylihuomenna ja ensi viikolla. Jokainen kohtaaminen auttaa ymmärtämään asioita syvällisemmin ja monipolisemmin. Jossakin vaiheessa kutakin asiaa koskeva keskustelu kuitenkin katkaistaan ainakin väliaikaisesti: on päätöksenteon aika.

Sitten alkavat uudet keskustelut siitä, miten valmisteluja jatketaan seuraavaan vaiheeseen.