Venäjä uudessa valossa

Sofi Oksanen arvosteli ankarasti, kun Venäjä valittiin Helsingin Kirjamessujen teemamaaksi viime vuoden lopulla. Hän pauhasi, että messuista tulee Venäjän propagandan väline. Oksanen uhkasi jopa boikotoida tapahtumaa. Toisin kuitenkin kävi. Kirjamessujen järjestäjät yllättyivät Venäjä-teeman suuresta suosiosta. Sofi Oksanen itse liihotteli messuilla joka päivä ja kertoi omien markkinointitapahtumiensa ohessa venäläisestä kirjallisuudesta Pekka Pesosen haastattelemana.

Kirjamessuilla esiintyi yli 30 venäläistä kirjailijaa. Heidän esiintymisensä vetivät yleisöä tungokseen asti. Joukossa venäläisen kirjallisuuden ehdotonta kermaa: Boris Akunin, Mihail Šiškin, Andrei Bitov ja Ljudmila Ulitskaja. Paikalla oli myös Viktor Jerofejev, josta Tomi Huttunen kirjoittaa messuesitteessä, että tämä hukutti sosialistisen realismin 1980-luvun lopulla. Hänestä itsestään ei kuitenkaan kasvanut venäläisen kirjallisuuden mestaria.

Kirjailijoiden ja muiden ajattelijoiden joukossa oli sekä ankaria Putinin vastustajia että neutraalimmin tai myötämielisemmin nykypolitiikkaan suhtautuvia. Virossa asuva Artemi Troitski on tiukimpia Putin-kriitikkoja. YLEn haastattelussa hän totesi, että ”energiayhteistyö Venäjän kanssa on kuin tekisi sopimuksen paholaisen kanssa”.

Yritin miettiä, onko olemassa joku, joka suhtautuisi yhtä armottomasti Yhdysvaltojen politiikkaan. Heti tulivat mieleen Noam ja Naomi, eli Noam Chomsky, joka on ruotinut monissa kirjoissa maansa imperialistista politiikkaa ja kanadalainen Naomi Klein, joka näkee markkinatalouden lainalaisuudet maailman kaikkien ongelmien syynä.

Erona on kuitenkin se, että Chomsky ja Klein eivät arvostele niinkään yksittäisiä presidenttejä, vaan vallassa olevaa järjestelmää. Sen sijaan Venäjä-kriitikot puhuvat nimenomaan Putinista ja hänen Venäjästään. Kritiikin henkilöityminen ei ole sinänsä yllätys. Venäläiset näkevät johtajansa kaikkivaltiaana sekä hyvässä että pahassa. Jos jekaterinburgilaisen perheen kodissa tulee hanasta likaista vettä, se on Putinin syy.

Pohdin yhdessä ohjelmasetissä Markku Kangaspuron ja Markku Kivisen kanssa kysymystä: Mitä sellaista meidän tulisi tietää Venäjästä, mistä ei puhuta? Oma vastaukseni on: nyky-Venäjää ei voi ymmärtää, jos ei palauta mieleen, mitä tapahtui Venäjällä 1990-luvulla. Maahan tuotiin vauhdilla länsimainen demokratia vapaine vaaleineen. Seurauksena oli täydellinen kaaos, jonka venäläiset kokivat demokratian irvikuvaksi.

Samaan aikaan talouteen yritettiin istuttaa markkinatalouden oppeja. Se rampautti elinkeinot ja kaupan niin että ihmiset näkivät suoranaisesti nälkää. Kun samaan aikaan venäläiset kokivat, että heitä ei kukaan arvosta tai edes kuuntele, kansan itsetunto laski pakkasen puolelle. Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää Putinin suosio. Kalle Kniivilän kirja Putin väkeä kuvaa osuvasti näin syntyneitä traumoja ja asenteita.

Toisaalta 90-luvulla oli myös toisenlainen ilme, jota jotkut Venäjällä muistavat kaiholla. Neuvostojäykkyys ja toiminnan tiukat rajat vaihtuivat vapaaseen ilotteluun, joka näkyi sekä kielessä että kirjallisuudessa. Kun kuka tahansa sai julkisuudessa äänensä kuuluviin, kielenkäyttö sai puhekielestä lainattuja rentoja piirteitä. Kirjallisuudessa syntyi ennen kokematon kokeilun aikakausi, jota muun muassa Kirjamessuilla vierailleet Jevgeni Popov ja Lev Rubinstein edustivat. Kaikkia tällainen rajojen kokeilu ei miellyttänyt: se pilaa kunnon kielen ja hyvän kirjallisuuden. Jotkut venäläiset ovat sitä mieltä, että 1990-luku jää Venäjän historiaan vapauden vuosikymmenenä, jollaista ei ole ollut aikaisemmin ja jollaista ei enää koskaan tule.

Leningrad Cowboys’in ja Puna-armeijan kuoron konsertti Senaatintorilla vuonna 1993 oli sodanjälkeisessä Suomessa ensimmäinen suurta yleisöä koskettanut tapahtuma, jossa Venäjä näyttäytyi positiivisessa valossa. Tämänvuotiset kirjamessut olivat samanlainen virstanpylväs. Innostuneesta ilmapiiristä ja suurista ihmisjoukoista jäi vaikutelma, että Suomessa on kasvava määrä ihmisiä, jotka eivät näe Venäjää pelottavana mörköä, vaan maana, jolla on tarjottavana jännittävää kulttuuria ja suuria taloudellisia mahdollisuuksia. Kunhan typeristä sanktioista päästään ensin eroon – mielipide jonka kuuli useammasta kuin yhdestä suusta.

3 thoughts on “Venäjä uudessa valossa

  1. Pikemminkin näin: ”Jos jekaterinburgilaisen perheen kodissa tulee hanasta likaista vettä, se on amerikkalaisten syy”

  2. On mukavaa huomata että vanha, perinteikäs viha Itä-naapuriamme kohtaan on mahdollisesti ainakin nuorten keskuudessa muuttumassa. Jonkin verran venäläistä kulttuuria opiskelleena olen myös itse huomannut kuinka jännittävä ja mielenkiintoinen kyseinen kulttuuri voikaan olla! Asun itse aivan rajan läheisyydessä mutta en ole (vielä) naapurimaahamme matkustanut ja odotankin jo innolla syksyllä Pietariin suuntautuvaa opintomatkaa. Silloin pääsen opintojeni kautta näkemään Venäjää uusin silmin sekä tarkastelemaan oppimiani asioita käytännön tasolla.

  3. Loistavaa että nuoremmat polvet uskaltavat tuoda mielipiteitään esille. Venäjä on todella rikas kulttuuri, jossa on paljon ihmeteltävää ulkopuoliselle. On hyvä että Venäjää tuodaan Suomessakin esille, sillä maa on todella mielenkiintoinen erilaisen kulttuurin ja historian vuoksi. Näin suomalaisetkin voivat oppia ymmärtämään venäläisiä paremmin.
    Monet Venäjän nykypäivän tavoista ja aatteista tosiaan tulee historiasta, joten mukavaa kun kirjoituksessa lukijoille avataan joitakin näitä asioita.
    On myös hienoa että maa kehittyy ja suomalaisten suhtautuminen venäläisiin muuttuu. Kaikki ovat Venäjällä yksilöitä niin kuin Suomessakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.