Terve taas! Alun hankaluuksista on päästy eteenpäin ja tekeminen alkaa tuntua mukavammalta. QGIS ei ohjelmana kenties olekaan ylitsepääsemättömän vaikea ja monimutkainen… Tulipahan tämä kaunokainen ladattua myös läppärilleni, joten työskentely luonnistuu taas entistä vapaammalla aikataululla.
Tällä viikolla ohjelmassa oli erilaisia karttaprojektioita ja niiden vertailemiseen keskittyviä harjoituksia. Kuten mm. Alex Naumanen kertoi blogissaan, tässä tapauksessa karttaprojektiolla tarkoitetaan kaksiulotteiselle tasolle projisoitua kuvaa maapallosta. Erilaiset projektiot sopivat erilaisiin tilanteisiin, ja kuten kohta huomataan, pahimmillaan ne voivat vääristää pinta-aloja moninkertaisesti. Olkaapas siis tarkkana projektioiden kanssa, hyvät ihmiset.
Ihastuttava. Valloittava. Ratkiriemukas, hilpeä. Nämä sanat kuvaavat oleellisesti fiiliksiäni työskennellessäni tämän ohjelman kanssa. Eikun… Ehkä ne kuvaavat pikemminkin viikonloppuni vapaa-ajanviettoa. Noh, ei tämä nyt aivan vastakohtaista ole, ihan mukavaa QGIS-työskentelykin on.
Kuten yllä olevasta kuvasta näemme, on tärkeää huomata oikeanlaisen projektion käyttäminen. Esimerkiksi Mercator-projektio antaa aivan liian suuria arvoja verrattuna alueen todelliseen kokoon.
Rajapinta. Niin mikä? Aivan. Rajapinnalla tarkoitetaan tietynlaista ohjelmien välikappaletta, jonka avulla ohjelmat linkittyvät toisiinsa, kuten muun muassa Saaga Laapotti sekä Nestori Grönholm jo aiemmin totesivat. Tällä kertaa käytössämme oli WFS-vektorirajapinta, jonka avulla työskentelytilaan tuotiin Suomen kuntia käsittelevä aineisto.
Kuva 2 osoittaa hyvin sen, että pohjoisessa olevat alueet näyttäytyvät selkeästi todellista suurempina. Eteläsuomalaiset alueet ovat myös todellista suurempia, mutta pohjoiseen mentäessä virhe sen kuin pahenee. Projektio siis ikään kuin venyttää Suomea epäsuhtaiseksi, kuten esimerkiksi Justus Poutanen totesi tekstissään.
Mercatorin projektio on tunnettu nimenomaan päiväntasaajalta poistuttaessa kasvavista etäisyys- ja pinta-alavirheistään. Pohjois-Suomessa olevat alueet näyttävät jopa seitsenkertaisen kokoisilta todellisuuteen verrattuna. Vaan eipä se käyttökelvoton ole, projektiona se on oikeakulmainen. Tämän takia se sopiikin hyvin merenkulkuun. Olipahan herra Gerhardus Mercator edistyksellinen, sillä vuonna 2012 mies olisi täyttänytkin jo 500 vuotta! Eipä siis ole hullumpaa, että hänen nimeään kantavaa projektiota käytetään vielä puolen vuosituhannen jälkeen.
Valoa tunnelin päässä. Ei sellaista kylmän kalseaa ja kolkkoa sairaalan katon halogeenivaloa. Eikä ikävä kyllä vielä lämmittävää kevätaurinkoakaan. Mutta kelpaahan tämäkin – on se mukava päästä kerta kerralta hieman paremmin jyvälle QGIS:n salaisuuksista. Toivottavasti kuulun tulevaisuudessa jyviin. En akanoihin.
Till next time, then!
Lähteet:
Naumanen, Alex. Vahvoja huokauksia. 22.01.2019. https://blogs.helsinki.fi/alexnaum/2019/01/22/vahvoja-huokauksia/
Laapotti, Saaga. Mikä projektio? 25.01.2019. https://blogs.helsinki.fi/saagalaa/2019/01/25/mika-projektio/
Grönholm, Nestori. Luku 2. QGIS, tuo ikuinen mysteeri. 26.01.2019. https://blogs.helsinki.fi/nestorig/2019/01/26/luku-2-qgis-tuo-ikuinen-mysteeri/
Poutanen, Justus. Mummo lumi-infernossa. 01.02.2019. https://blogs.helsinki.fi/pjustus/
Gerhardus Mercator. Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Gerhardus_Mercator