Hitaasti hauduttaen

Olen aina halunnut hoitaa velvollisuuteni mielummin jo eilen kuin nyt. Kärsivällinen odottelu ei todellakaan kuulu vahvimpiin puoliini ja jos asia on vienyt liikaa aikaa, olen kehitellyt keinoja nopeuttaa sitä. Vaikka väkisin runnoen. Roikkuvat keskeneräiset asiat pyörivät päässäni uudestaan ja uudestaan kunnes asiat on hoidettu ja järjestyksessä. Älkää käsittäkö väärin, en ole kovinkaan ahkera, mutta jos jotain pitää hoitaa, pitää se hoitaa kunnolla, hyvissä ajoin ja kerralla perusteellisesti alusta loppuun.

Kolmenkympin paremmalla puolella on ollut kivuliasta tunnustaa, ettei opiskelu suju ihan samalla vauhdilla kuin vuosikymmen sitten. Tauko opiskelussa on tietysti tehnyt oman tehtävänsä, mutta lukeminen ja sisäistäminen vie vain enemmän aikaa kuin haluaisin myöntää. Onneksi taktiikat ovat hioutuneet ja ehkä olen jopa hitusen järkevämpi kuin parikymppisenä. Muuten hukkuisin työmäärään!

Eihän se yllätys ollut, että opiskelu työn ohella vaatii aika paljon. Odotuksiin ja ennakkopaineisiin nähden opiskelu on ollut yllättävän luonnollinen osa aikatauluja, eikä ole ihan mahdottomaksi päivärytmejä muuttanut. Oma hitaus oppimisessa on pakottanut varaamaan aikaisempaa enemmän aikaa asioille, mutta vieläkin mennään mahdollisen aikataulun puolella. Filosofian lisäksi olen tänä syksynä oppinut aimo annoksen itsestäni ja valtaosa on ollut positiivista. Ehkäpä tämän ajatusten hitaan kypsyttämisenkin saa vielä käännettyä vahvuudeksi.

Kärsivällisyyttä opetellen

Sisko