Avoimen opinnoista kohti unelmien tutkintoa

Tiedän, että moni pohtii vielä sitä, miten voisi saavuttaa unelmansa opiskelupaikan yliopistossa. Avoimen yliopiston väylä on yksi hieno tapa. Aivan jokaisessa oppiaineessa ei ole tätä väylää, eikä edes avoimen yliopiston opintoja, mutta monissa se on olemassa.

Joissakin yliopistoissa avoimen väylän kautta voi hakea tutkinto-opiskelijaksi, jos on suorittanut kyseisen oppiaineen perusopinnot, jonkin sivuaineeksi sopivan oppiaineen perusopinnot ja esimerkiksi joitakin kieliopintoja. Useimmin kuitenkin vaaditaan pääaineen kohdalta myös vähintään hyvin tiedoin suoritetut aineopinnot ja riittävä määrä muita opintoja. Vaikka avoimen väylän opiskelijavalintaan liittyvät vaatimukset tarkistetaan vuosittain, muutokset ovat usein melko pieniä.

Haluan rohkaista jokaista ottamaan askeleet kohti unelmien opiskelualaa. Vuosi avoimessa voi antaa hyvän pohjan valintakokeisiin. Esimerkiksi valtio- tai yhteiskuntatieteellisiä oppiaineita lukeva hyötyy suurella todennäköisyydellä läheisestä opinalasta. Käytännössä sosiologiksi haluavan kannattaakin valita sosiologian lisäksi esimerkiksi sosiaalipsykologiaa, valtio-oppia tai yhteiskuntapolitiikkaa, koska nämä kaikki sivuavat sosiologiaa. Muita suosituksiani voi kysellä kommenteissa.

Itse pääsin erityispedagogiikan pääaineopiskelijaksi Turun yliopistoon avoimen yliopiston väyläopintojen kautta, kun olin suorittanut siitä perus- ja aineopinnot sekä muita opintokokonaisuuksia että kieli- ja viestintäopintoja. Myöhemmin onnistuin saamaan myös sosiologian pääaineoikeuden pääasiassa avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen ansiosta.

Kieli- ja viestintäopintojen suorittaminen kannattaa avoimessa yliopistossa. Tällöin on hyvä mahdollisuus saada korvatuksi ne sitten, kun pääsee sisälle yliopistoon tai ammattikorkeakouluun. Kuitenkin korvaavuudet ovat aina opiskelupaikkakohtaisia. Näistä korvaavuuksista kannattaa kysyä etukäteen, jotta ei tule pettymystä sitten, kun on unelmien opiskelupaikan saanut.

Mitä kannattaa nyt tehdä, jos haluaa alkaa koota a) avoimen väyläopinnot tai b) tulevaisuuden tutkinnon osia kasaan? Tässä on luettelo, miten voi edetä:

  1. a) Tarkasta, onko haluamassasi opiskelupaikassa avoimen yliopiston väylää. Muista myös, että jokin toinen yliopisto saattaa tarjota haluamasi paikan pienemmillä vaatimuksilla.
    b) Tarkasta, mitä haluamassasi opiskelupaikassasi vaaditaan tutkintoon pääaineessa, sivuaineissa, kieli- ja viestintäopinnoissa sekä muissa opinnoissa.
  2. a) ja b) Voit katsoa, tarjoaako jokin yhteistyöoppilaitos  sinulle sopivia opintoja riittävästi.
  3. a) ja b) Harkitse erityisesti kansanopistolinjoja, joissa tarjotaan näitä alasi opintoja tai lähiopintoja. Usein suoritetut opintokokonaisuudet luetaan hyväksi eli korvataan tutkintoon sivuaineiksi. Jos haluamaasi opintokokonaisuutta ei ole tarjolla muuten kiinnostavalla opintolinjalla, kannattaa tiedustella, onko mahdollista sisällyttää haluamasi opintokokonaisuus linjaopintoihin.

Joku saattaa ihmetellä, miksi suosittelen kansanopistolinjojen opintoja. Syyt ovat sekä taloudellisia että sosiaalisia. Niiden kautta voi saada opintotukea, koska ne ovat toisen asteen koulutusta. Toinen, omasta mielestäni vielä tärkeämpi syy on se, että niiden kautta usein tutustuu samaan lopputulokseen pyrkiviin ja samanhenkisiin ihmisiin, joista voi tulla hyviä ja tärkeitä ystäviä tai kavereita. Tämä sosiaalinen syy toki koskee myös avoimen yliopiston normaaliopetusta. Yhdessä oppiminen on iloinen asia.

Iloa ja voimia opintojen etsintään ja työstämiseen,

t. Jukka