Edellisessä blogikirjoituksessamme osa ryhmän jäsenistä ehtikin jo jättää hyvästinsä, mutta hei, hei, hei! TÄÄLLÄ ON VIELÄ SANOTTAVAA!! Kurssin kovimman työrupeaman ollessa takana, tarjoutuu edelleen hedelmällinen mahdollisuus reflektoida yhdessä koettua ja opittua ja miksipä ei reflektoida, kun mahdollisuus siihen tarjoutuu! Mitä siis tapahtui? Monelle lienevät tuttuja seuraavat projektin vaiheet (laatija tuntematon):
- Valtava innostus
- Jumalaton hämminki
- Helvetillinen sekaannus
- Järkiintymisvaihe
- Syyllisten etsintä
- Syyttömien rankaisu
- Niiden palkitseminen, jotka eivät osallistuneet projektiin
Ryhmätyöskentelymme ei nyt ihan noudatellut edellä esitetyn kaavaa, vaikkakin jotain tunnistettavaa tuossa kieltämättä on. Avaisin työskentelymme etenemistä seuraavan kahdeksan vaiheen kautta:
Ensimmäinen vaihe: Roolien ja näkökulmien hakeminen. Ensimmäisellä tapaamiskerralla yhteen törmäävät erilaiset tavat olla vuorovaikutuksessa, erilaiset ryhmätyöskentelyyn liittyvät sekä akateemiset valmiudet ja kokemus. Keskustelu ajautuu jankuttavaksi ja jopa melko kärkkääksi.
Toinen vaihe: Hämmennys. Alkuinnostuksessa keskeiseksi nostetusta käsitteestä luovuus luopuminen pitkin hampain. Havaitaan nopeasti, että tutkimus on vaikeaselkoinen ja omaa aiheen johon ryhmän jäsenillä on hankaluutta päästä sisään ja sisäistää. Ryhmätyöskentelyn tarkoituksellisuutta ei tunnu löytyvän.
Kolmas vaihe: Yhteistoimintaan pyrkiminen. Ryhmä löytää yhteisen sävelen siitä, että tutkimus on vaikea, eikä siitä oikein kärjistäen ”tule hullua hurskaammaksi”. Yhteisöllisyys vahvistuu, mutta tutkimukseen syventymisestä tulee entistä hankalampaa. Ilmapiiri hyvä, luovuus kukkii ja ryhmä tuottaa mainion videon.
Neljäs vaihe: Lamaannus. Tutkimuksen sisällön ollen haastava suuri osa ryhmän jäsenistä selkeästi luovuttaa aiheeseen syventymisen kanssa. Ryhmätyöajat kuluvat ns. metakeskusteluun (tarttis tehdä jotain, mitä tehtäis), keskustelun kuitenkaan johtamatta mihinkään tulokselliseen ja taustatyötä tehdään laiskasti. Keskustelu ajautuu entistä enemmän sivuraiteille ja hällä-väliä tunnelma vallitsee.
Viides vaihe: Rakentavan yhteistyön edistäminen ja edistyminen. Ryhmässä nousee uusia aktiivisia rooleja, aletaan keskustelemaan enemmän tavoitteista ja laatimaan selkeitä toimenpiteitä sekä jakamaan työtä ryhmän jäsenten kesken. Ryhmässä havaittu virheellinen käsitys ja tehtävän toteutus hieman ohi aiheen saa aikaan tarvittavan pysähtymisen ja edistää oikean suuntaista työskentelyotetta.
Kuudes vaihe: Ryhdistäytyminen. Ryhmässä sovitaan tavoite ja mitä tehdään ja siihen sitoudutaan. Työskentely alkaa kantamaan hedelmää. Drivessä olevaan tiedostoon yhteistyössä tehty luonnostelu alkaa tuottamaan tulosta ja luo nopeasti yhteisen näkökulman sekä hyvän ja toimivan työnjaon. Ryhmä alkaa toimimaan, kun prosessista karsiutuu häly pois ja ryhmän jäsenet aidosti fokusoituvat toimintaan.
Seitsemäs vaihe: Vaikeuksista voittoon. Tutkijatenttiin panostetaan ja se menee hienosti – varmasti paremmin kuin useimmat ryhmän jäsenistä alun sekaannuksessa uskalsivat odottaa.
Kahdeksas vaihe: Loppuhuojennus ja opitun reflektoiminen.
Yhdessä toteutetun kollaboratiivisen* luonnostelun käyttäminen ryhmätöissä, tai esimerkiksi suunnittelussa, kuten käsillä olleessa tutkimuksessamme, voi vaikuttaa ensi ajattelemalla itsestään selvältä metodilta lähestyä yhdessä työskentelyä. Kuitenkin olettaisin ja väittäisin kokemusperustaisesti, että harvassa ryhmätyötilanteessa tätä kuitenkaan tavoitteellisesti tai spontaanisti käytetään. Haasteena saattaa olla se, että luonnostelun ja suunnittelun ajoittuessa projektin alkuun, kollaboraation edellyttämää asiantuntijuutta tai asiasisällön hallintaa ei välttämättä ole vielä ole kertynyt riittävästi, jotta työtapa ottaisi tuulta siipiensä alle.
Tämä näkyi erityisen hyvin ryhmämme työskentelyssä: kyseessähän oli ryhmä opintonsa vasta-aloittaneita opiskelijoita ensimmäisillä kursseillaan. Jotta kollaboratiiviseen työskentelyyn päästiin, täytyi ryhmän muodostaa yhteiset pelisäännöt ja sitoutua yhteisiin tavoitteisiin. Tämä edellytti rakentavien roolien ottamista ja ylläpitoa, erilaisten työskentelytapojen hyväksymistä sekä ennen kaikkea työskentelyyn edellytettävän tiedon sisäistämistä: hedelmällisen työskentelyn onnistuminen edellytti ryhmän jäseniltä paitsi tieteellisen tutkimuksen ja metodien perusteiden myös tutkimuksen sisällön riittävää haltuun ottamista – eli kovaa työtä.
Lopussa se kiitos seisoo, joten kiitos Luova yhteisö! Vaikeuksien kautta voittoon tiivistänee ryhmätyön etenemistä, kuten varmasti monella muullakin kurssin ryhmällä. Vielä nähdään 🙂
* Kollaboratiivinen (Hennessy & Murphy 1999, John-Steiner 2000, Härkki ym. 2016) = yhteinen yhteistyö, tavoite, omaksuminen ja mukauttaminen yhteisen lopputuloksen saavuttamiseksi
Kristiina/ Luova yhteisö
Haha osui ja upposi!
Meillä Motivaatiosafkalaisilla osa kohdista kuulostaa aika tutulle!
Me taas vähän niinkuin hypättiin metakeskustelun yli. Monesti alettiin tekemään tehtävää, vaikka ei oltu edes luettu kunnolla tehtävän antoa. Tästä seurasi aina pieni kaaos kun puolet ryhmätunnista oli mennyt turhaan häsettämiseen ja turhan tiedon etsimiseen. Lopulta me yhdessä kasvettiin viisaammiksi ja opittiin lukemaan huolellisesti tehtävänanto ennen mitään muuta sanahelinää.
Mielestäni jokaisella meistä kasvoi ryhmässä työskentely kyvyt ihan hurjasti. Loppu kurssista oltiin yksi kokonainen moottori joka painoi eteenpäin, kuin taas aluksi ryhmämme oli hajanaisempi, eikä saatu tuloksia yhtä nopeasti.
Kaiken kaikkiaan todella opettavainen kurssi ja meillä oli useasti hauskaa!
Terkuin,
Saara / Motivaatiosafka