Ulkoinen tutkimusrahoitus vastaan vapaa tutkimus

On syntynyt epäterve tilanne. Jokainen yliopisto panostaa yhä enemmän ulkoisen rahoituksen hakemiseen. Ne palkkaavat ihmisiä tekemään yhä ammattimaisempia ja hiotumpia hakemuksia. Samalla hakemuksia tehdään aiempaa enemmän – ja siten niitä myös täytyy arvioida aiempaa enemmän. Yliopistolaiset tekevät hakemukset ja toimivat toistensa hankkeiden arvioitsijana. Osa tutkija-opettajista käyttää jopa puolet työajastaan pelkkien hakemusten tekemiseen.

Continue reading

Helsingin yliopiston kanslerinvaalissa on kyse tulevaisuuden yliopiston linjasta

Helsingin Sanomilla on tapana puuttua vaalien kulkuun. Lehti antaa ensisijaisesti tilaa ja positiivisia asioiden kehystämisiä niille, joiden vaalimenestystä se haluaa edistää, ja esittää valikoidusti kannatuslukemia. Yksi varma keino vaikuttaa vaalitulokseen on julistaa etukäteen vaalien ”pääehdokkaat”. Tuttuun tyyliinsä HS julkaisi keskiviikkona 24.5. uutisen otsikolla ” Helsingin yliopiston kanslerikilpailussa on kaksi vahvaa ehdokasta”.

Continue reading

Poliittisia virhepäätelmiä yliopistokollegiossa

Eilen maanantaina 24.4. kollegiossa äänestettiin kansleriehdokkaiden lyhyestä listasta. Kollegio päätti, että kanslerihaussa valitaan seuraavalle kierrokselle neljä hakijaa: Kaarle Hämeri, Jukka Kekkonen, Pertti Panula ja Anne Pitkäranta. Selvästi eniten ääniä saivat Hämeri ja Panula. Näiden ehdokkaiden julkinen kuulemistilaisuus järjestetään pe 2.6. klo 9.00 alkaen päärakennuksen pienessä juhlasalissa. Aiemmin kollegio jo valitsi yliopiston seuraavan hallituksen ulkopuoliset jäsenet.

Continue reading

”Huippusuoriutumisella huipulle” – eli miten ryhmäajattelu tuottaa harhaanjohtavia ja vaarallisia metaforia

Ajattelumme on metaforista. ”Suomen on aika ponnistaa yliopistomaailman huipulle.” ”Huipulle ja yhteiskuntaan!” ”Tarvitaan lisää kansainvälisen tason huippuyksiköitä.” ”Pöhöttynyt rakenne ei ole tavoite, vaan huippusuoriutuva yliopisto, joka houkuttelee tutkijoita ja opiskelijoita.” ”Pölyt pois yliopistoista ja kunnianhimo ylös.”

Continue reading