Luomu pelastaa maailman 4/10: Vesi

Maatalous kuluttaa maailman makean veden tarpeesta noin 70 %. YK:n tiedotteen mukaan noin 80 prosenttia maailman vedenlähteistä on ylikuormitettuja.

 

Maatalouden kasvanut vedenkulutus johtuu useasta syystä; väestönkasvusta, eläintuotteiden kulutuksen lisääntymisestä ja viljelyn keskittymisestä muutaman ”janoisen” lajin tuotantoon, eli vehnän, maissin ja riisin viljelyyn.

 

Elintason nousu kehitys- ja kehittyneissä maissa on aina johtanut eläinperäisen ruuan kulutuksen kasvuun. Niinpä jos 3000 kalorin päivittäisestä energiamäärästä 20 % on peräisin eläintuotteista ja 80 % kasvituotteista, yhden ihmisen vuotuiseen ruuantarpeen tyydyttämiseen tarvitaan 1300 kuutiota vettä. Eläinperäisen ruuan osuuden nostaminen 10 prosenttiyksiköllä lisää vedenkulutuksen 1700 kuutioon/henkilö. Suomalaisen keskimääräinen vesijalanjälki onkin juuri tuo 1700 kuutiota/vuosi.

 

Väestönkasvu ja viljan laaja maailmankauppa ovat johtaneet siihen, että vehnää, maissia ja riisiä (joiden osuus maailman viljantuotannosta on yli 85 %) on ryhdytty viljelemään myös alueilla, joille ne eivät ilman kastelua soveltuisi.

 

Taloustieteilijät Rebecca Moore ja Joseph Price selvittivät mitkä tekijät vaikuttavat maatilojen vedenkäytön tehokkuuteen USA:n Georgiassa. Tutkimuksen otos koostui tavanomaisista, luomu- ja kyntämättä viljelevistä tiloista. Luomu- ja kyntämättä viljellyt tilat osoittautuivat tehokkaammiksi vedenkäyttäjiksi kuin tavanomaiset tilat, ja suurikokoisemmat tehokkaammiksi kuin pienet. Luomutuotannon tehokkaampi vedenkäyttö johtuu maaperän multavuuden lisääntymisestä ja sen kautta parantuneesta vedenpidätyskyvystä sekä monipuolisemmasta syvä- ja matalajuurisia kasveja sisältävästä viljelykierrosta.

 

Kirjoittanut Jaana Väisänen

 

Lue lisää:

Vedestä on pula

https://blogs.helsinki.fi/ruoka-ja-kestavyys/2009/05/29/vedesta-on-pula/

 

Vedestä on pula. Alkuperäisjulkaisu: Swedish Research Council FORMAS 2008. Water for Food. http://www.formas.se/upload/EPiStorePDF/Water_for_food_R5__2008/WaterforFood.pdf

Moore, R. & Price, J. 2009. Productive Efficiency in Water Usage: An Analysis of Differences among Farm Types and Sizes in Georgia. Agricultural and Applied Economics Association. 2009 Annual Meeting, July 26-28, 2009, Milwaukee, Wisconsin. http://ageconsearch.umn.edu/handle/49482

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *