Tutkijat opettavat ja opettajat tutkivat

Toukokuussa 2010 julkaistiin Timo Aarrevaaran ja Elias Pekkolan laatima tutkimus “Muuttuva akateeminen professio Suomessa – maaraportti” joka sisältää vertailevaa tietoa akateemisesta työstä ja sen tekijöistä eri korkeakoulusektoreilla. Tutkimus toteutettiin laajalla kyselyllä (N=1452) ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen akateemiselle henkilöstölle eli opetus- ja tutkimustehtävissä työskenteleville. Raportti tarjoaa mielenkiintoisia tuloksia myös opetuksen kehittämisen ja opetusteknologian parissa työskenteleville.

Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa on raportin mukaan selkeitä eroja painotuksissa perustehtävien välillä, yliopistoissa tutkitaan ja ammattikorkeakouluissa opetetaan. Kun yliopisto-opettajilta menee keskimäärin joka kolmas tunti opetukseen niin ammattikorkeakouluopettajilla miltei tuplasti enemmän eli kolme viidesosaa. Selkein selittävä ero tälle löytyy tietenkin tutkimustyöstä, joka vie yliopisto-opettajilta melkein puolet työtunneista ja ammattikorkeakouluissa vain vajaan kuudenneksen. Väki näyttää kuitenkin työllistyneen oikeisiin paikkoihin, sillä 78,5% yliopistojen akateemisesta henkilöstöstä kohdistaa mielenkiintonsa tutkimukseen ja melkein sama osuus (78,6%) ammattikorkeakoulujen väestä opetukseen.

Continue reading Tutkijat opettavat ja opettajat tutkivat