Albert Bandura (1977): Social learning theory

“Pystyvyyden tunteen puuttuessa ihminen toimii usein tehottomasti vaikka tietäisikin, mitä pitäisi tehdä”.

Sosiaalisen oppimisen teorian ja pystyvyyden teorian luoja Albert Bandura syntyi itäeurooppalaisten siirtolaisten kuopuksena Albertassa Kanadassa 4.12.1925. Pikkukoulun oppilaana itseohjautuvaksi koulutoveriensa ”opettajaksi” muuttunut Albert suunnitteli biologian opintoja. British Columbian yliopistossa tyhjä hyppytunti avasi mahdollisuuden viettää aika psykologian luennolla – ja lumoutua siitä. Suoritettuaan tutkinnon ennätysajassa Bandura siirtyi Iowaan, missä hän tutustui behavioristiseen teoriaan ja valmistui kliinisen psykologian tohtoriksi vuonna 1952. Iowassa häntä innostivat eniten frustraatio-aggressio-teorian isät John Dollard ja Neal Miller sekä eläinten, mm. kädellisten, älykkyyden kokeellinen tutkija Kenneth Spence.

Kokeellinen tutkimus Dollardin ja Millerin jalanjäljissä osoittautui Banduralle läheisimmäksi tutkimustavaksi. Oppi-isien sosiaalista oppimista ja jäljittelyä käsittelevä teos vuodelta 1941 viitoitti tietä Banduran tunnetuimpiin kokeisiin, joissa lapset oppivat aggressioita havaitsemalla. Lasten aggression syyt kiinnostivat häntä erityisesti, ja puhallettava ihmisen kokoinen Bobo-nukke jäi psykologian historiaan Banduran kokeiden vihanpurkausten kohteena.

Stanfordin yliopistoon siirryttyään (1953) Bandura työtovereineen oli alkanut tutkia epäsosiaalisten nuorten aggressiivisuutta vakuuttuneena siitä, että ratkaiseva syytekijä oli nuorukaisten vanhemmiltaan saama malli. Bandura suunnitteli laajan koeohjelman, jonka avulla hän pystyi osoittamaan, että 5-vuotiaat lapset matkivat (joko filmiltä näkemäänsä tai samassa huoneessa) Boboa potkinutta vihaista aikuista “mallia”. 1960-luvun alkupuolella saatujen tulosten mukaan ne lapset, jotka olivat todenneet havainnoimansa aikuisen saavan rangaistuksen (sijaisrangaistuksen) aggressiivisesta teosta, olivat muita lapsia vastahakoisempia matkimaan tätä. Vastahakoisuus voitiin kuitenkin kumota, jos lapselle tarjottiin tässä tilanteessa Bobon mukiloimisesta jokin palkinto. Lapset saattoivat siis matkia myös huonosti käyttäytyvää ja muiden paheksumaa aikuista mallia. Näin Bandura piti aiheellisena erottaa suorituksen oppimisen itse suorituksesta.

Social learning theory ilmestyi vuonna 1977 ja herätti ansaittua huomiota. Banduran mukaan havaitsemalla oppimisessa tulee voida erottaa neljä osaprosessia, jotka ovat: 1) tarkkaavaisuus, 2) säilyttäminen, 3) suorittaminen eli opitun reaktion tuottaminen ja 4) motivaatio.

Kliinisen psykologian piirissä mallista oppiminen on osoittautunut tehokkaaksi erilaisten fobioiden hoitokeinona. Kognitiivisen sosiaalisen oppimisen teorian mukaan esiintyy prosesseja, jotka selittävät ihmisten havaintoja tehdessään voivan abstrahoida yhteisiä piirteitä näennäisen erilaisista reaktioista ja näin muodostaa käyttäytymiskaavoja, jotka ylittävät kaikki heidän kokemansa ärsykkeet.

Bandura kehitteli edelleen näkemystään kognitiivisten prosessien osuudesta sosiaalisessa oppimisessa ja korosti tässä erityisesti yksilön omaa toimintaansa koskevien tulosodotusten vaikutusta. Banduran terapiatulkinta oli sukua Rotterin kontrolliodotuksen ja Seligmanin opitun avuttomuuden käsitteille. Yksilön omaan selviytymiseensä liittämää odotusta hän nimitti pystyvyydeksi.

Pystyvyyden tunne merkitsee yksilön uskoa kykyynsä vaikuttaa elämänsä tärkeisiin tapahtumiin, ja se motivoi kaikkea oppimista. Pystyvyyden on sittemmin voitu osoittaa perustuvan neljänlaiseen informaatioon: tietoon omista aikaisemmista suorituksista, sijaiskokemukseen, muiden ihmisten vakuutteluun ja omien tunnereaktioiden tulkitsemiseen. Paitsi psykiatrisen kuntoutuksen kentällä, pystyvyys-käsitettä on sovellettu runsaasti myös esimerkiksi uranvalintaa ja urakehitystä tutkittaessa.

Bandura on jatkuvasti rakentanut sosiaalisen oppimisen kognitiivista mallia: ihminen on itseohjautuva toimija, joka suunnittelee elämäänsä pitkällä tähtäimellä ja pystyy tavoitteisiinsa pyrkiessään itsehallintaan. Oppimisteoria on näin huomattavasti laajentunut, ja laboratoriotutkimusten tuottama käytännön hyöty on yleisesti tunnustettu. American Psychological Associationin Banduran ryhmälle 1980-luvulla myöntämää huomattavaa tunnustusta perusteltiin ansioilla moraalikehityksen, havainto-oppimisen, pelkotilojen syntymisen, hoitomenetelmien, itsehallinnan, tavoitteiden asettamisen, itsestä lähtevien prosessien ja käyttäytymisen kognitiivisen säätelyn alueilla. Banduraa onkin luonnehdittu erääksi vuosituhannen vaihteen suurista teoreetikoista.

Pitkän ja tuotteliaan tieteellisen uransa huipulla Bandura laajensi 1990-luvulla pystyvyyden käsitettä kollektiivisen toimijuuden suuntaan. Vuonna 1997 ilmestyneessä teoksessa Self-efficacy: the exercise of control hän esittää teoriansa soveltamista elämänkaaren mittaiseen kehitykseen, koulutukseen, terveyteen, mielenterveyteen, urheiluun, liike-elämään ja kansainväliseen politiikkaan. Jo pari vuotta aiemmin hän oli ehtinyt toimittaa suurta kansainvälistä huomiota herättäneen teoksen Self-efficacy in changing societies. Sittemmin Bandura on rakentanut käsitteellistä mallia selvittääkseen, millä sisäisen kontrollin tasolla ihmiset voivat erottaa oman moraalinsa (moral disengagement) aiheuttamistaan tuhoisista teoista. “Moraalinen oikeutus toimii tässä erottamisessa tehokkaana mekanismina. Tuhoava käyttäytyminen saadaan näyttämään yksilön omissa ja koko yhteisön silmissä hyväksyttävältä, jos sen voidaan osoittaa palvelevan moraalisia päämääriä. Juuri siksi useimmat väkivallan käyttöä vastustavat vetoomukset kaikuvat yleensä kuuroille korville”.

Aina laboratoriokokeiden isien Wundtin ja Pavlovin ajoista alkaen ovat behavioristit ja oppimisteoreetikot olleet huomattavan pitkäikäisiä muiden suuntausten edustajiin verrattuina. Myös Albert Bandura on pitkän uransa päätteeksi ehtinyt vastaanottaa lähes kaikki ajateltavissa olevat kunnianosoitukset. Rakentaessaan yksilön, yhteisön ja ihmiskunnan välille oppimisesta ja hallinnasta koostuvaa siltaa Bandura piirtääkin ainutlaatuisen komean kaaren.

© Marja Ahokas