Tuomas Aivelo, Madagaskar 

Edeltävistä blogimerkinnöistä saa hyvän kuvan kurssin asiasisällöstä. Kenttäkurssin piilo-opintosuunnitelmaan kuuluu kaikenlaista muutakin. Yritän tiivistää tähän pienen osan niistä kaikista pienistä yllättävistä ja ei-niin-yllättävistä tapahtumista, mitä tropiikissa voi kokea. 

Taudit. Ameebatartunta. Matkapahoinvointia. Hietakirppuja. Lukemattomia vatsatauteja ja kuumeita. Kipeitä jalkoja ja yleistä väsymystä. Kurssin jälkitapaaminen lienee jouluna Aurorassa.

Ötökät. Verta imevien selkärangattomien määrä on yllättävän suuri. Voitin iilimatokisan, 54 puremaa. Siivekkäitäkin imijöitä löytyi. Hyttysiä tosin oli vähän ja ne olivat äänettömiä, lurjukset. 

Kaipuu. Hämmentävän usein keskustelut, etenkin ruokapöydässä, ajautuivat aprikoitiin, mitä Suomeen päästyä tehdään tai syödään. Ruisleipä, tukeva aamiainen, nettiyhteys, Idols ja rakkaat ovat ansainneet paikkansa maailmassa. 

Juhlat. Kun saavuimme Ranomafanaan Stony Brookin yliopiston Study Abroad –kurssi oli viettämässä läksiäisbileitä. Dodon Tany Maitso –hankkeen malilaisvieraille järjestettiin läksiäisjuhlat. Valbion tutkimusaseman toimintaa valvovan konsortion kokous aikaansai buffetin. Eräällä aamiaisella juhlittiin Lauran synttäreitä (ja saman päivän illallisella Jukka Jernvallin). Metsässä telttaretkellä sytytimme iltaruokailun ajaksi kaksi kynttilää, ihan vain itsenäisyyspäivän kunniaksi. Kurssin loppubileet sujuivat paikallisen musiikin ja  Abban tahdeissa. Pikkujoulut.suomalaiseen malliin olivat ehkä reissun parhaat juhlat. Glögin valmistuskin sujui paikallisista aineista yllättävän hyvin. Ja taidettiinpa Ranomafanassa nähdä ensimmäinen Lucian päivän kulkuekin. Vad roligt! 

Matkaaminen. Etäisyydet lasketaan tunneissa. Yksi tunti on puolesta kilometristä viiteenkymmeneen kilometriin. Autoon mahtuu yllättävän monta ihmistä. Tiet voivat olla tosi heikkokuntoisia – tai niitä ei ole lainkaan.

Pienuus. Madagaskarissa kaikki on pientä. Ihmiset ovat lyhyitä. Sademetsän puut ovat matalia. Rotat ja hiiret ovat pienempiä kuin muualla. Löin pääni muutaman kerran kivuliaasti kattoihin tai poikkipuihin. Pienten ihmisten vessa ei ole mieltäkohottava kokemus. 

Sade. Sademetsässä sataa ja ilma on kosteaa. Siispä, mikään ei kuivu. Kolme T-paitaa, teltta, pyyhe ja maastovaatteet homehtuivat. Aina auringon paistaessa harmitti, ettei juuri ole pesemässä pyykkiä.

Syntipukit. Kaikesta voidaan syyttää saksalaisia tai Lauran Lariam-lääkitystä.

Ja ei, ei täällä ole loppujen lopuksi vaarallista, koska sukulaisten peloista huolimatta Madagaskarilla ei ole varsinaisesti myrkyllisiä käärmeitä. Isoista eläimistä vaarallisin – ja hetkinen, ainoa iso eläin koko saarella – on zebu. Madagaskar on saari, jossa pahoja tauteja lukuun ottamatta kaikesta selviää helposti hymyllä ja rahalla.