Pääsin perille Ranomafanaan lauantai-iltapäivänä, vaivaiset kymmenen tuntia sen jälkeen kun kone laskeutui Antanarivon lentokentälle. Matkatavarani sen sijaan saapuivat tiistai-illalla – kahden tunnin vaihtoaika Charles de Gaulella ei tuntunut riittävän niille. Teltta jäi myös uupumaan lastista, nähtävästi tullivirkailijat irroittavat kaiken minkä voivat. Onneksi asemalla on lainatelttoja, joiden avulla toistaiseksi sinnittelen.

Viikonlopun ajan olin ainoa aseman asukki. Keittiö kuitenkin toimi, vaikkei asiakkaita tungeksinut – olin ainoa ihminen ruokapöydässä. Onneksi maanantaina aseman työntekijät tulivat taas töihin, kuten Antananarivossa käynyt kenttäpartnerini Addie. Addison on kanssani samassa tutkimusryhmässä toimiva amerikkalainen, joka on tullut Suomeen tekemään projektia nisäkkäiden biomekaniikasta. Hän on mukana tekemässä omaa projektiaan hiirimakien askelluksesta ja jalan mitoista.

Jotenkin jaksan aina ihmetellä amerikkalaisten ikää. Addie on nyt 23 ja suunnittelee väitöskirjan aloittamista. Sarah aloitti hiirimakitutkimuksen täällä (ja samassa siis väitöskirjaprojektinsa) 22-vuotiaana. 26-vuotiaana aloittelevana tohtorikoulutettavana tuntee itsensä melkein senioriksi.

Ensimmäisen metsäreissun pääsin tekemään heti tiistaiyönä. Tutkimusta varten meillä on kaksi noin puolentoista kilometrin linjaa metsikköön – toinen kansallispuiston puolelle ja toinen telttailualueelle. Näistä puolikas käydään kolmasti läpi: iltapäivällä asetetaan ansat, illalla tarkastetaan ansat ja yöllä saadut hiirimakit vapautetaan. Jos saalista ei ole, työpäivä päättyy noin kymmenen aikaan, ja jossaalista on paljon, viimeiset makit pitää ehtiä vapauttamaan viimeistään aamun valjetessa viideltä.

Tiistaina siis tein reissun jos toisenkin sademetsään. Sadetta ja maastonmuotoja lukuun ottamatta paikallinen metsä on miellyttävä. Madagaskar on turvallinen maa – ainoat tappavat eläimet ovat skorpioni ja hämähäkki. Paikallisista pedoista suurin on kulkukoiran kokoinen fossa.

Teemu tutkimusteknikkomme sormilla

Maastotöitä tekevää biologia hairitsevät eniten terävät kasvien piikit ja runsaslukuiset iilimadot. Iilimadotkin piilottelivat, niiden määrä lisääntyy kenttäkauden loppua kohden.

Niinpä, saanko esitellä teille, ensimmäinen nappaamani hiirimaki, joka tunnetaan tunnistenumerostaan 1476386113A, joskin kavereiden kesken kutsumme häntä nimellä Teemu. Heikko valaistus johtuu siitä, että käsittelemme yöaktiivisia eläimiä ainoastaan punaisessa valossa.