Kaskuja Kapista: Saturaatiopiste

Saavuimme kotiin viime viikolla. Reilun kolmenkymmenen asteen syyskeli Kapkaupungissa vaihtui noin kahdeksanasteiseen kevätsäähään Sipoossa.

Kapkaupungissa oleskeluni tarkoitus oli kerätä aineistoa väitöskirjatutkimustani varten. Siinä mielestäni onnistuin. Tai vaikeahan sitä on varmasti sanoa, koska ihmisten kanssa operoiminenhan ei koskaan ole edes etäisesti eksaktia. Onneksi.

Lue loppuun

Kaskuja Kapista

Kuluvan vuosituhannen alusta alkaen maailma on kauhistellut Etelä-Afrikasta kantautuneita uutisia lastenraiskauksista, sitruunoista, punajuurista ja suihkuista hiv:n ja aidsin hoito- ja parannuskeinoina. Etelä-Afrikassa on noin 50 miljoonaa asukasta. Lähes kuuden miljoonan arvioidaan olevan hiv-positiivisia. Suuri osa heistä asuu townshipeissä eli lähinnä mustien asuttamissa slummeissa. Lue loppuun

Vanhuus ei tule yksin

Vanheneminen on hämmentävä ilmiö. Se että kuolemme – elämämme on rajallinen – on luonnollista ja seurausta siitä, kuinka eliön toiminta on aina vaihtokauppaa. Lisääntyäkö nopeasti vai kehittyäkö pidempään ennen lisääntymistä? Paljon huonosti elämään varusteltuja jälkeläisiä vai panostusta pienempään määrään, mutta parempaan laatuun?

Vanhenemisesta tekee omituista sen vääjämättömyys. Kaikki mevanhenemme hyvin samanlaisin merkein. Vaikka naaman iho kummasti kiristyisi viidenkympin kriisin jälkeen, viimeistään kämmenselän iho kertoo totuuden. Monet eläimet vanhenevat ja hyvin samalla tavoin: väritys haalenee, muisti pätkii, lämmönsäätely on vaikeampaa, kuulo heikkenee.

Jotkut eläimet vanhenevat hämmentävän samalla tavoin ihmisen kanssa. Hiirimakit ovat tiettävästi ainoita eläimiä, joilla on samankaltaisia oireita kuin ihmisen Alzheimerin taudissa. Vankeudessa on havaittu, että vanhemmanpuoleiset makit saattavat saada aivoihinsa samanlaisia plakkeja kuin Alzheimerin taudista kärsivät ihmiset. Vanhoilla makeilla on myös selvästi heikentynyt motorinen toimintakyky ja ongelmia sekä lyhyt- että pitkäaikaisessa muistissa.

Tämä on tietenkin erityinen syy kiinnostua hiirimakista. Voisiko pikkuserkkumme tutkiminen auttaa ymmärtämään omia tautejamme? Useammassa tutkimusryhmässä selvitellään, kuinka samanlaisia hiirimakialzheimer ja oma tautimme ovat, joten aika kertoo.

Yleisiä syitä olen toistellut jo useammassa postauksessa: pitkä ikä verrattuna ruumiinkokoon, saattaa olla esikädellisen kaltainen, ajoittainen horrostaja ja tietenkin lukuisat ja hyvin tutkitut vanhenemisen oireet vankeudessa.

Paljon siitä, mitä tiedämme eläimistä, on seurausta laboratoriotutkimuksista. Esimerkiksi kädellisten käyttäytymispiirteistä suuri osa on havaittu ensin eläintarhoissa. Käytännössä oppimiskokeiden tai muiden aivotoimintaa kuvaavien tutkimusten tekeminen villeillä eläimillä on hyvin vaikeaa. Yleensä villiys tarkoittaa sitä eläimet on otettu luonnosta, mutta muutamankin kuukauden vankeuden ja toistuvien kokeiden jälkeen ei varmaankaan voida enää puhua villistä yksilöstä. Sanomattakin lienee selvää, että se mitä tapahtuu laboratoriossa, ei välttämättä tapahdu luonnossa, tai päinvastoin

Lueskelin juuri Cindy Canalen Pierre ja Marie Curien yliopistossa, Pariisissa, tehtyä väitöskirjaa, jossa hän oli selvittänyt ilmastonmuutoksen vaikutusta hiirimakien lisääntymis- ja horrostamisrytmiin. Tutkimuksessa laboratoriossa olevien hiirimakien ravinnon määrää ja päivän pituutta (eli valoisan ja pimeän jakson suhdetta) oli säädelty ja lopputuloksena oli, että horrostamaan kykenevät eläimet saattavat sopeutua tasalämpöisiä paremmin muuttuneisiin olosuhteisiin. Itsestään selvää on, että tällaisesta tutkimuksesta on todella pitkä matka siihen, mitä oikeasti tulee tapahtumaan. Toisaalta, vastaavaa tutkimusta ei pystytä luonnossa tekemään, joten siihen on tyytyminen.

Tietenkään vapaanakaan elävät tutkimuseläimet eivät koskaan voi olla täysin luonnonmukaisia: banaanisyöttimme ja muutaman tunnin vankeus vaikuttavat ilman muuta elukoihin. Tavoitteena on kuitenkin pitää tilanne mahdollisimman luomuna, jotta häiritsevät vaikutukset olisivat mahdollisimman pieniä.

Illalla katsoimme Study Abroad –ryhmän kanssa Madagaskar-piirretyn. Animaation tekijät ovat tehneet hyvin läksynsä: jokaisen makilajin erottaa helposti. Jos hiirimakit puhuisivat, ne olisivat aivan kuten piirretyt toverinsa.

Patricia Wright, puiston ja aseman impetus,  on tullut vierailemaan kuukaudeksi.  Hänen (englanninkielinen) bloginsa on osoitteessa: http://patriciacwright.wordpress.com/

Juotikkaiden puremia tähän mennessä: 15

Vaikeuksien kautta voittoon

Pääsin perille Ranomafanaan lauantai-iltapäivänä, vaivaiset kymmenen tuntia sen jälkeen kun kone laskeutui Antanarivon lentokentälle. Matkatavarani sen sijaan saapuivat tiistai-illalla – kahden tunnin vaihtoaika Charles de Gaulella ei tuntunut riittävän niille. Teltta jäi myös uupumaan lastista, nähtävästi tullivirkailijat irroittavat kaiken minkä voivat. Lue loppuun

Vesikauhu, jäykkäkouristus ja kolme kaveria

Tervehdys kaikille! Täällä jälleen Tuomas Aivelo, joka jo pari vuotta sitten kirjoitti kokemuksistaan biotieteellisen tiedekunnan Reserve Planning in the Tropics -kurssilla Madagaskarilla. Tänä syksynä palaan takaisin Madalle, joskaan en enää perustutkinto-opiskelijana, vaan aloittelevana jatko-opiskelijana kolmeksi kuukaudeksi kenttätöihin. Teen väitöskirjaani Biotekniikan instituutissa, Jukka Jernvallin tutkimusryhmässä. Alana on kuitenkin minulle vanha tuttu ekologia ja evoluutiobiologia. Lue loppuun

Espoon pieni Pompeji

kaivaus

 

Georg Haggrén, Mankbyn keskiaikainen kylätontti

Keskiajan tutkimus on perinteisesti ollut historiantutkijoiden maaperää. Arkeologit keskittyivät  Suomessa pitkään esihistorialliseen aikaan. Viime aikoina tilanne on muuttunut: arkeologit ovat niin meillä kuin muuallakin Euroopassa yhä enemmän alkaneet tutkia myös historiallista aikaa. Samalla keskiajan arki ja todellisuus on alkanut hahmottua ja konkretisoitua aivan uudella tavalla.

 

Helsingin yliopiston arkeologit ovat vuodesta 2002 tutkineet läntisen Uudenmaan keskiaikaista asutusta. Tältä vanhan Raaseporin läänin alueelta on paikallistettu yli 900 keskiaikaista kylätonttia. Suurin osa niistä on yhä asuttuna, mutta vuosisatojen kuluessa moni kylä ja tontti on menettänyt asukkaansa. Näin on käynyt myös Espoon Mankbyn kylälle, jonka kaivausten etenemisestä tässä blogissa seurataan.  Lue loppuun