Kaupungissa

Yllätyksekseni tämänkaltaisella tutkimusasemallakin voi tulla yksinäinen olo. Kun on ainoa, joka ei ole amerikkalainen tai malagassi, tulee vähän väliintippujaolo. Amerikkalaisten tylsä piirre on se, että he usein unohtuvat puhumaan elämästä Amerikassa – ulkopuolisen on vaikea tulla mukaan keskusteluun. Esimerkiksi eräänä päivänä he muistelivat, että missä viidakossa he ovat viimeksi viettäneet Thanksgiving-juhlaansa. Epätoivoinen yritys osallistua keskusteluun muistelemalla, missä olen viettänyt juhannusta, ei oikein ottanut tulta alleen. Lue loppuun

Lähdön tunnelmia

Ylihuomenna tähän aikaan olen toivottavasti saanut jo matkatavarani Helsinki-Vantaan laukkujen käsittelyjärjestelmän sisälle. Julkisivuremontin pakottama evakkomatka kotoa ja samanaikainen pakkaaminen trooppiseen tutkimusmatkaan on johtanut siihen, että pienen alppilalaisyksilön tilavuus joutuu todelliseen testiin. Onneksi nerokas säilytysjärjestelmä pitää huolen että omat lääkkeeni ja hiirimakien madotuslääkkeet eivät sekoa keskenään. Lue loppuun

Vesikauhu, jäykkäkouristus ja kolme kaveria

Tervehdys kaikille! Täällä jälleen Tuomas Aivelo, joka jo pari vuotta sitten kirjoitti kokemuksistaan biotieteellisen tiedekunnan Reserve Planning in the Tropics -kurssilla Madagaskarilla. Tänä syksynä palaan takaisin Madalle, joskaan en enää perustutkinto-opiskelijana, vaan aloittelevana jatko-opiskelijana kolmeksi kuukaudeksi kenttätöihin. Teen väitöskirjaani Biotekniikan instituutissa, Jukka Jernvallin tutkimusryhmässä. Alana on kuitenkin minulle vanha tuttu ekologia ja evoluutiobiologia. Lue loppuun

Manombo ja metsien tuhoutuminen

Sirkka Kuisma, Madagaskar  

Madagaskar – eksoottiset eläimet, biodiversiteetin hot spot ja trooppiset sademetsät. Kuulostaako tutulta? Mutta oletteko kurkistaneet kasvillisuuskarttaan tai ilmakuvaan Madagaskarista? Monelle tulee varmasti yllätyksenä se, ettei saari olekaan kauttaaltaan niin vihreä kuin saattaisi luulla, vaan maata koristaa vain kapea metsävyöhyke pohjois-eteläsuunnassa. Lue loppuun

Palovammoja ja muhkuraisia teitä

Tuomas Aivelo, Madagaskar 

Tunkkaisen ja savuisen Antananarivon jälkeen suunnistimme tiistaina kohti pohjoista, Mahajangan kaupunkia. Herttainen rannikkokaupunki on kiireen ja pölyn jälkeen mukava kokemus. Pohjoisen asukkeja vain vähän häiritsee kuumuus, ja omalle osalleni osui myös auringonpaahteessa kärähtäminen. Tanan leppeään sateisen ilman jälkeen kolmekymmentä astetta ja zeniitissä porottava aurinko on musertava. Lue loppuun