Olen matkalla alhaalta tasangolta Voin kaupungista takaisin ylös vuorille Wundanyihin. Mwataten kylän kohdalla vastaan tulee ihmisiä, jotka kantavat pyöränsä sarvissa keltaisia muovikannuja, jotka on täytetty vedellä ylempänä vuorilla. Koulupukuisia lapsia juoksentelee myös tiellä edestakaisin muovikannujen kanssa. Vastaan tulee myös suuria säiliöautoja, jotka kuljettavat vettä alas vuorilta kouluille ja sairaaloille.
Kuivuus eroaa muista luonnonhasardeista kahdella tavalla. Ensinnäkin se ilmaantuu hitaasti ja siksi sen alkua on usein vaikea ennustaa. Toiseksi se on suhteellinen ilmiö, joka tulee määritellä suhteessa kunkin alueen normaaliolosuhteisiin, jotka vaihtelevat ajallisesti. Määritelmän mukaan siis esimerkiksi aavikolla ei yleensä kärsitä kuivuudesta, vaan kyse on aridisuudesta. myöskään savannin kuivat kaudet eivät ole varsinaista kuivuutta. Taitavuorilla on nyt meneillään kuiva kausi, joskin sadekauden pitäisi alkaa aivan lähipäivinä tai –viikkoina. Mutta miten kävisi, jos sateet jäisivätkin tulematta?
Kuivuusguru Wayne C. Palmerin (1965) mukaan kunkin alueen eläin-, kasvi- ja ihmisyhteisöjen veden tarve on sopeutunut alueen normaaliin sademäärään, niin sanottuun CAFEC-sadantaan (Climatologically Appropriate for Existing Conditions). Rohkenisin kuitenkin väittää, että kuivilla, tiuhaanasutuilla alueilla, kuten esimerkiksi Taitavuorten juurilla, tämä harvemmin pitää paikkansa ja vedentarpeen ja saatavilla olevan veden määrän välinen suhde täytyy määritellä moniulotteisemmin. Ensinnäkin liiallinen väestönkasvu johtaa siihen, että ihmisten on levittäydyttävä niin sanotusti lajin selviytymisen kannalta ”epäluonnollisille” marginaalialueille, joiden vesivarat eivät riitä kaikille. Tätä asiaa pahentaa ihmisyhteisöille nykyisin ominainen pyrkimys pysyä paikallaan eikä esimerkiksi vaeltaa vuodenaikojen mukaan paikasta toiseen. Lisäksi ihmisyhteisöjen moninaisilla toimintamuodoilla on kaikilla omat kuivuusrajansa, joiden ylityttyä saatavilla oleva veden määrä ei enää riitä pitämään toimintaa yllä ainakaan siten, että se olisi taloudellisesti kannattavaa. Nämä kuivuusrajat ovat erilaiset esimerkiksi teollisuuden ja yksittäisen kotitalouden tarpeiden kannalta. Tämä vaikeuttaa kuivuusilmiön esiintymisen objektiivista tilastollista ja tieteellistä määrittelyä.
Määrittelyn helpottamiseksi kuivuus on perinteisesti jaettu neljään eri tyyppiin: meteorologiseen, maataloudelliseen, hydrologiseen ja sosioekonomiseen kuivuuteen. Tämäkin jaottelu on tietysti aivan liian karkea, mutta se ilmentää jossain määrin kuivuuden ilmenemisjärjestystä hydrologisen kierron eri vaiheissa. Meteorologinen kuivuuden ajoittumista tarkastellaan usein vain sade- ja joskus myös haihduntatilastojen valossa. Maataloudellisessa kuivuudessa puolestaan täytyy näiden tekijöiden lisäksi huomioida myös maaperän ominaisuudet ja viljelyskasvien veden tarve. Hydrologinen kuivuus puolestaan liittyy normaalitasoa pienempiin jokien virtaamiin. Sosioekonomisessa kuivuudessa puolestaan niputetaan yhteen veden puutteen kaikille yhteiskunnan toimialoille aiheuttamat tulonmenetykset, jotka näkyvät viimekädessä BKT:ssä.
Gradussani tarkastelin meteorologisen kuivuuden esiintymistä Pohjois-Euroopassa lähinnä vain sadetilastojen avulla. Pohjois-Euroopassa monet kuivuusjaksot usein jäävätkin vain tuolle tasolle, eivätkä näy esimerkiksi satotappioina. Tuolloin ei mediassa edes vielä puhuta kuivuudesta, vaan otsikoihin säätila pääsee vasta, kun selkeitä haittavaikutuksia alkaa ilmetä. Kenian Taitavuorilla tilanne on kuitenkin toinen. Kuivuus tuntuu olevan jokavuotinen ilmiö, joka näkyy kaikilla hydrologisen kierron tasoilla. Ihminen myös muuttaa Taitavuorten kosteusolosuhteita itselleen epäsuotuisaan suuntaan. Metsähakkuut vähentävät maaperän vedenpidätyskykyä sekä haihduntaa ja sitä kautta sateita, jolloin kuivuusongelma voimistuu. Toisaalta taas sadekaudella kasvillisuuspeitteen puuttuminen aiheuttaa voimakasta maaperäeroosiota ja tulvimista.
Matkalla Wundanyihin huomaan myös pohtivani sitä millainen vaikutus kuivuudella mahtaa olla ihmisten ja yhteisöjen henkiseen hyvinvointiin. Kuin vastaukseksi mietteisiini matatuun hyppää nainen kasa muovikannuja mukanaan. Assistenttini sanoo hänen olevan jonkinlainen vesiaktivisti. Koko matkan nainen kertoo suureen ääneen jotain juttua, jolle ihmiset nauravat. Harmittaa vain, kun en ymmärrä mitään. Lähteen kohdalla nainen hyppää kyydistä ja lähtee iloisesti kättään heilauttaen täyttämään kannujaan. Kuivuudesta huolimatta ihmiset täällä ainakin ovat osanneet vielä säilyttää elämänilonsa. Jokapäiväinen ponnistelu perustavimman elintarvikkeemme hankkimiseksi, tuntuu tekevän ihmisistä sitkeitä. Ja kuluttaahan nauru vähemmän ruumiin vesivaroja kuin kyyneleet.
Kuivunut jokiuoma tulvavalleineen