Tilat ja paikat

Tutkijan mahdollisuudet saada työtila ovat tänä syksynä puhuttaneet niin tiedekuntia kuin laitoksia. Itse ehdin juuri ja juuri muuttaa uuteen huoneeseen aloittaakseni kolmevuotisen Suomen Akatemian rahoittaman tutkijatohtorin projektini, kun sain muuttokäskyn: rahan puutteessa jatkuvasti painiva laitos luopuu kokonaan niistä kymmenestä saman käytävän varrella olevasta tutkijahuoneesta, joihin omanikin kuuluu. Onneksi olkoon uusi Intersubjectivity in Interaction -huippuyksikkö, saatte loistotilat! Itse olen sikäli turvatussa tilanteessa, että Akatemian rahoittamana minulle joka tapauksessa työtila kuuluu, toisin kuin monet säätiöiden rahoittamat kollegani, jotka joko saavat työpisteen tai sitten ei.

Säätiöiden rahoitus yksittäiselle tutkijalle on perinteisesti ollut humanistisen tutkimuksen rahoituskeino. On selvää, etteivät säätiöt halua maksaa mittavia overhead-maksuja, mutta toisaalta säätiöt ovat myös perinteisesti olleet tarkkoja mesenaatin asemastaan ja arvostaan. Mitäköhän säätiöissä ajatellaan siitä, että Helsingin yliopistossa heidän rahoittamansa tutkijat ovat hyyryläisiä tilallisten nurkissa? Viimeisimmässä Yliopistolainen-lehdessä (5/2001) eri tiedekunnissa toimivat post doc -tutkijat kertoivat omista vaihtelevista tilanteistaan. Kateellisena katsoin teologisessa tiedekunnassa toimivan Ville Jalovaaran tilavaa huonetta (myös sohva!), josta hän maksoi vain 80 euroa kuussa. Vaihtelevat käytännöt aiheuttavat perusteltua epäoikeudenmukaisuuden tunnetta.

Tilanne on myös mielenkiintoinen yksittäisten oppiaineiden kannalta. Kun oppiaine ei enää voi vaikuttaa siihen, kuka väitöskirjan tekijä tai post doc -tutkija saa työtilan alati harvenevasta valikoimasta, voiko tulevaisuudessa jokin pieni oppiaine typistyä työyhteisöksi, johon kuuluu vain muutama työsuhteessa oleva henkilö? Tämä siis siitä huolimatta, että alan tutkijat olisivatkin menestyksellisesti saaneet rahoitusta joltakin säätiöltä. Affiliaation puuttuessa Independent scholar -termi tullee leviämään Suomessakin – harmi vain, että kansainvälisissä konferensseissa ja muissa yhteyksissä se on usein sama kuin ”harrastaja” tai ”eläkeläinen”. Kumpikin on ihan hyvä juttu, paitsi niille, jotka eivät näihin ryhmiin kuulu. On mainiota, että tutkijoiden asemaa ja työpisteen saatavuutta nyt pohditaan yliopiston eri elimissä – toivottavasti kirkkaana mielessä pysyy se, että asia on näennäisesti hallinnollinen, mutta todellisuudessa tiedepoliittinen.

Leave a Reply

Your email address will not be published.