Tilat ja paikat

Tutkijan mahdollisuudet saada työtila ovat tänä syksynä puhuttaneet niin tiedekuntia kuin laitoksia. Itse ehdin juuri ja juuri muuttaa uuteen huoneeseen aloittaakseni kolmevuotisen Suomen Akatemian rahoittaman tutkijatohtorin projektini, kun sain muuttokäskyn: rahan puutteessa jatkuvasti painiva laitos luopuu kokonaan niistä kymmenestä saman käytävän varrella olevasta tutkijahuoneesta, joihin omanikin kuuluu. Lue loppuun

Palmun alla: Kuninkaan suojeluksessa

Kun tutkijamieheni viime huhtikuussa kertoi mahdollisuudesta työskennellä kuningas Abdullahin yliopistossa Saudi-Arabiassa, mielessä kävi monta ajatusta. Idea tuntui raflaavan eksoottiselta. Uskallammeko lähteä? Mihin tässä sitoudutaan?

Moni epäili sekä maata että yliopiston ideologiaa. Yliopisto onkin mielenkiintoinen cocktail kansallista ja kansainvälistä, itää ja länttä. Sen isä on ”kahden pyhän moskeijan vartija”, hallitseva kuningas Abdullah, mutta rahoittajana häärii öljy-yhtiö Aramco (Arabian American Oil Company) eikä opinahjo ole maan opetusministeriön ohjauksessa. Lue loppuun

Palmun alla: Lähtisitkö pioneeriksi?

King Abdullah -yliopistosta valmistui ensimmäiset maisterit joulukuussa. Yliopisto tarjoaa vain maisteriohjelmia ja tohtorikoulutusta, ja syyskuussa 2009 avatun yliopiston nopeimmat opiskelijat selviytyivät urakastaan hieman yli vuodessa.

Meksikolais-ranskalainen Philippe Vignal ja kiinalainen Lam Ka Ying kuuluvat KAUSTin ensimmäisiin valmistujiin. Lue loppuun

Taitan tutkimusaseman juhlalliset avajaiset

Suuri päivä koittaa, kun avaamme Taitan tutkimusaseman Wundanyissä Taitavuorilla. Odotamme toista lipputankoa, johon laitetaan Kenian lippu, jota sitten vartioisi neljä Kenya Forest Servicen (KFS) sotilasta. Suomen lippukin saisi siinä turvaa Kenian lipun rinnalla.

Aseman portin vieressä on taulu, jossa lukee, että University of Helsinki ja TERRA, eli Taita Environmental Research and Resource Arc. Tauluun lisätään myöhemmin teksti Taita Research Station, joka on aseman virallinen nimi.

Lue loppuun

Ngangaon palaneeseen sumumetsään tutustumassa

Ngangaon lakea peittävät mäntymetsä ja alkuperäismetsä.

Tammikuun 12. päivänä 2011 avattiin Helsingin yliopiston Taitan tutkimusasema Keniassa. Tilaisuudessa olivat mukana Suomen Kenian suurlähettiläs Heli Sirve, Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson, dekaani Keijo Hämäläinen ja edustava otos yliopistomme professoreita eri tiedekunnista ja erillislaitoksista. Lue loppuun

Skotlantilainen laitosresepti

Anna-Liisa Laine

Matkustin toukokuussa Edinburghin yliopistoon pitämään esitelmän evoluutiobiologian laitoksen viikoittaisessa seminaarissa. Samalla minulle oli järjestetty tiivis aikataulu, jotta ehtisin jutella mahdollisimman monen paikallisen tutkijan kanssa.

Lukemattomista keskusteluista minulle jäi päällimmäisenä mieleen poikkeuksellisen innostunut ja luova ilmapiiri, joka laitoksella kauttaaltaan tuntui vallitsevan. Tämä näkyy myös tuloksellisuudessa: mainittakoon vaikkapa Edinburghissa tehty malarialoista koskeva tutkimus,  joka on ollut aimo hyppäys eteenpäin taistelussa malariaa vastaan. Lue loppuun