Ngangaon lakea peittävät mäntymetsä ja alkuperäismetsä.
Tammikuun 12. päivänä 2011 avattiin Helsingin yliopiston Taitan tutkimusasema Keniassa. Tilaisuudessa olivat mukana Suomen Kenian suurlähettiläs Heli Sirve, Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson, dekaani Keijo Hämäläinen ja edustava otos yliopistomme professoreita eri tiedekunnista ja erillislaitoksista. Continue reading
”Sifakoita nähty B200:n lähellä!”
Oppaamme valpastuu heti, kun kuulee vastaantulevalta oppaalta uutisen. Kävimme Study Abroad –koordinaattorin Sylvia Atsaliksen kanssa viime lauantaina ”viimeisellä metsäreissulla”. Amerikkalaiset lähtivät maanantaiaamulla ja Sylvia halusi käydä metsässä.
Edellisenä päivänä kurssilaiset olivat pitäneet esitelmiä viimeisinä viikkoinaan tekemistään itsenäisistä projekteista. Pari projekteista käsitteli turistien vaikutuksia puiston eläimiin. Toinen tutkituista eläimistä Ranomafanan kansallispuisto on Madagaskarin kolmanneksi vierailluin puisto. Tämä tarkoittaa vuodessa noin kolmeakymmentätuhatta turistia, ja vuosittaiseksi kasvutavoitteeksi on asetettu 15-20 prosenttia. Suurin osa tästä väkimassasta menee puistoon sisään yhden sillan kautta.
”Tulkaa tähän, tästä näkee paremmin!”
Kun viimein tavoitamme sifakalauman, koiran, naaraan ja pienokaisen, emme ole ainoita paikalla. Laskin pikaisesti 32 turistia pyörimässä muutaman makin ympärillä. Turistit olivat poissa polulta ja oppaat taittoivat pieniä oksia sekä puuntaimia pois tieltä, jotta kameroilla on parempi näkyvyys. Oppaat ja turistit huutelivat toisilleen ja pian mäessä olevan sifakaperhe oli saarrettu joka puolelta.
Sifakat ovat tottuneet katseisiin – näitä ryhmiä on seurattu tiivisti neljännesvuosisadan. Tutkijoiden totuttamat laumat ovat olleet eduksi turisteille, koska ne eivät säiky ihmisiä. Kaiken metelin keskellä en kuitenkaan voi olla ihmettelemättä, ovatko sifakat todella tottuneet ihmisiin.
Puiston ohjeet sanovat, että yhdessä saa liikkua korkeintaan 6 ihmistä, poluilta ei saa poiketa, metelöinti on kielletty ja puita ei saa katkoa. Theresa, joka oli tutkinut turistien vaikutusta juuri tähän laumaan, oli parhaimmillaan havainnut 87 ihmistä perheen puuhia seuraamassa.
Tällä hetkellä tiedetään, että turistien läsnäolo muuttaa sifakojen käyttäytymistä. Ne käyttävät enemmän aikaa matkaamiseen (vai olisiko oikea termi ’pakenemiseen’) ja vähemmän toistensa sukimiseen. Vielä ei tiedetä mitä tämä tarkoittaa sifakojen hyvinvoinnin kannalta. Toisaalta, sekä sifakoiden ja bokombalien määrä on puiston turistien käyttämällä alueella vähentynyt. En ihmettelisi, jos turistien ja makien vähenemisen välillä löytyisi syy-seuraus –suhde.
Ekoturismi on syy, miksi kansallispuisto on perustettu. Se tuo rahaa seudulle, ja metsää ei näin ollen tarvitse käyttää muuten hyödyksi. Turistit ovat siksi kaksiteräinen miekka. Monet turistit tulevat metsään kuin olisivat tulossa eläintarhaan. He haluavat nähdä makeja ja oppaat tekevät parhaansa eläinten löytämiseksi. Jos maki näkyy lähistöllä, kaikki oppaat tietävät siitä kännykkäverkon välityksellä.
Tärkeimmän muutoksen on lähdettävä turistien asenteista. Metsä on metsä, ei eläintarha. Jos itse olette vierailemassa luonnonvaraisten eläinten kotona, käyttäytykää kunnioittavasti. Välttäkää houkutusta siihen vähän parempaan valokuvaan. Ja kysykää oppailta, miten he huomioivat työssään eläinten hyvinvoinnin.
Viikon kuvissa italialainen turisti ja sifaka (Propithecus edwardsii).
* * *
Maanantaina koin taivaan ja helvetin, melko lailla peräkkäin. Turistit olivat osallisena yllättäen ainoastaan jälkimmäiseen.
Maanantaina oli Catherinen, villaindritutkijan syntymäpäivä, ja aseman väki oli päättänyt juhlistaa sitä illallisella Domaine Naturessa. Olen aina ollut iloinen, etteivät vanhempani vieneet minua perhelomille Välimerelle ja olinkin elänyt tähän asti suojattua elämää. Kohtasin kuitenkin oman alanyani, vai pitäisikö sanoa Waterloon, kun ensimmäinen näky ravintolassa oli lihava keski-ikäinen belginainen, joka lauloi karaokessa Waterloota (ja teki selväksi että hän oli kotoisin sieltä!).
Ilta karaokeravintolassa, joka oli pääosin keski-ikäisten ranskalaisten täyttämä, oli – miten sen nyt sanoisi – kärsimystä alusta loppuun. Malagassit ovat musikaalista kansaa, joten tietenkin kaikki pöydästämme olivat jo esittäneet yhden tai kaksi kappaletta ennen alkuruuan saapumista. Onneksi sain uskoteltua heille, että meille suomalaisille on fady laulaa karaokessa ilman että on umpihumalassa.
Ja olisin epäilemättä ollut alle tunnissa umpihumalassa ja käynyt laulamassa Britney Spearsin Oops I did it againin, ellei samana iltana olisi pitänyt mennä hiirimakeja tutkimaan.
Liian myöhään suuntasin oppaani kanssa tarkastamaan ansoja. Illan saldo oli – tietenkin – huikea. Kuusi naarasta, joista kaksi kokonaan uusia. Kokonaan uusi tarkoittaa hiirimakia, jolla ei ole mikrosirua, ja jolle täytyy siis antaa koko käsittely hammasvaloksista täydelliseen ulkoiseen tarkasteluun. Toinen naaraista, nimeltään Susa, oli paisunut kuin pullataikina. Pikainen masun palpatointi kertoi, että ainakin kaksi pienokaista oli aluillaan. Vuoden ensimmäiset vauvat!
Päädyin lopulta nukkumaan noin neljän aikaan. Kuluneena, mutta onnellisena.
Juotikkaan puremia: 18
Sunnuntaisin on toripäivä, jolloin tiettömiltä taipaleilta pakataan ylimääräiset ja myytäväksi kelpaavat tavarat koreihin ja pään päälle, ja tullaan tekemään kauppaa. Oma suosikkini on sokeriruoko, jota on mukava järsiä. Se on vähän kuin purkan korvike, makea ja kuitumainen. Metri muutaman sentin paksuista ruokoa maksaa 50 ariaria, eli noin 2 senttiä. (Vertailun vuoksi: Nettiyhteys maksaa 100 ariaria minuutilta, lähdevesikylpy 10000 ariaria ulkomaalaiselta ja banaanikilo 400 ariaria.)
Ranomafana on suhteellisen vauras kylä, jossa asuu joitain satoja ihmisiä ja ympäröivällä alueella joitain tuhansia. Vauraus syntyy turisteista. Ranomafana antaa nimensä ympärillään sijaitsevalle kansallispuistolle. Turistivirrat, jotka ovat erityisen runsaita nyt lokakuussa, tuovat rahaa itse puistolle, mutta myös hotelliryppäälle, joka ulottuu puiston sisäänkäynniltä alas kylään asti.
Oma tutkimusalueeni on heti puiston sisääntulon jälkeen polun vieressä. Turistimassat (ja ne oikeasti ovat pienillä poluilla vellovia massoja!) puskevat loukutuspaikkojeni ohi. Onneksi hiirimakit eivät tunnu häirintyyvän. Monet muut eläimet, esimerkiksi linnut sen sijaan häiriintyvät. Kanssani pari vuotta sitten RESPECT-kurssilla ollut Eric tekee täällä diplome-työtään lintujen pesimisen onnistumisesta ja alustavat tulokset näyttävät kertovan suorasta riippuvuudesta turistimäärien ja pesimisen epäonnistumisen kanssa.
Yöllä turistit eivät saa mennä puistoon, mutta heidän, tai erityisesti oppaiden toimintansa, saattaa kiusata yöaktiivisten eläintenkin tutkijoita. Villaindritutkija Catherine käy päivisin etsimässä makien nukkumapuita ja hakeutuu illan suussa noiden puiden lähistölle, jotta voi seurata makilauman öisiä liikkeitä. Aina laumaa ei kuitenkaan löydy – turistioppaat heiluttelevat nukkumapuita, jotta makit lähtisivät liikkeelle ja turistit saisivat ”enemmän irti” kierroksestaan.
Viime aikoina lähes jokaisessa kansallispuistossa on ollut metsäpaloja, niin myös Ranomafanassa. Viime viikolla tuli pääsi irti kahdessa eri paikassa, puiston sisällä paikallisten ravustajien leiritulesta ja puiston ulkopuolelta tuntemattomasta lähteestä. Tilannetta on pahentanut viime aikojen kuivuus.
Haluaisin myös kertoa sille ihmiselle, joka sanoi minulle, ettei hiirimakin purema saa ihoa rikki, että ei, väärässä olit. Toissa päivänä sain ensimmäisen vertavuotavan haavan, kun ilkeähköluonteinen Borat pääsi näykkäisemään kunnolla.
Kunhan pääsen kotiin ja onnistun saamaan jonkun mielenkiintoisen taudin täältä, pystyn kuvittelemaan lääkärin ilmeen Auroran trooppisten tautien osastolla, kun annan taustatietoja: ”No siis, tutkin Madagaskarin sademetsässä kädellisten loisia, joten olin päivittäin tekemisissä ulosteiden kanssa. Ja välillä niitä käsitellessä, ne sai purtua ihon rikki. Mutta onneksi malariaestolääkkeiksi kolme ja puoli kuukautta ottamani antibiootit varmaan piti suurimman osan mikrobeista ojennuksessa.”
Keskiviikkona sain pitkästä aikaa uusia naaraita. Uusilta yksilöiltä otetaan aina hammasvalokset iän määritystä varten. Tämä toimii niin, että maki avaa suunsa, laitan muotin sisään, maki puree muottia ja jonkun ajan kuluttua avaa suunsa ja saan muotin pois. Toinen keskiviikon uutuuksista oli vaikeampi tapaus: hän piti suutaan kiinni. Ei mitenkään normaalisti, kuten suuta pidetään kiinni, vaan hän puri leukansa tiukasti yhteen. Pienen maanittelun ja uhkailun jälkeen suu aukesi ja sain muotin suuhun. Seuraava ongelma oli, ettei hän halunnut sulkea suutaan, vaan piti suutaan auki. Eikä suu ollut normaalisti auki, vaan sepposen selällään – enemmän kuin tiesin hiirimakien leukaperien antavan periksi. Tämä käytös muistutti niin paljon erästä ystävääni, että makin nimeksi tuli Krisse.
Paikallinen eläimistö ei ole kaikkein älykkäimmästä päästä. Monet ovat tottuneet saalistajien puutteeseen, eivätkä osaa toimia järkevästi uhan kohdatessaan. Tanrekit, paikalliset päästäisenkaltaiset, puolustautuvat ihmisen kohdatessaan pomppimalla ilmaan ja vinkumalla kovaan ääneen. Paikallinen eläimistö on siis ollut helppo kohde hyväksikäyttäjille. Continue reading
Kaksi päivää Dakachan metsässä takana. Metsän suojelua perustellaan sillä, että turistit, jotka tulisivat katsomaan lintuja, toisivat sinne myös vaurautta. Minä, joka en ole ornitologi, en oikein usko, että Malindiin ja muualle tulevat turistit, pääosin italialaiset, sankoin joukoin tulisivat tänne lintuja seuraamaan. Matka Malindista kestää Dakachaan tunnin, vaikka kilometrejä on vain 30.
Continue reading