Ekoturismi

”Sifakoita nähty B200:n lähellä!”

Oppaamme valpastuu heti, kun kuulee vastaantulevalta oppaalta uutisen. Kävimme Study Abroad –koordinaattorin Sylvia Atsaliksen kanssa viime lauantaina ”viimeisellä metsäreissulla”. Amerikkalaiset lähtivät maanantaiaamulla ja Sylvia halusi käydä metsässä.

Edellisenä päivänä kurssilaiset olivat pitäneet esitelmiä viimeisinä viikkoinaan tekemistään itsenäisistä projekteista. Pari projekteista käsitteli turistien vaikutuksia puiston eläimiin. Toinen tutkituista eläimistä Ranomafanan kansallispuisto on Madagaskarin kolmanneksi vierailluin puisto. Tämä tarkoittaa vuodessa noin kolmeakymmentätuhatta turistia, ja vuosittaiseksi kasvutavoitteeksi on asetettu 15-20 prosenttia. Suurin osa tästä väkimassasta menee puistoon sisään yhden sillan kautta.

”Tulkaa tähän, tästä näkee paremmin!”

Kun viimein tavoitamme sifakalauman, koiran, naaraan ja pienokaisen, emme ole ainoita paikalla. Laskin pikaisesti 32 turistia pyörimässä muutaman makin ympärillä. Turistit olivat poissa polulta ja oppaat taittoivat pieniä oksia sekä puuntaimia pois tieltä, jotta kameroilla on parempi näkyvyys. Oppaat ja turistit huutelivat toisilleen ja pian mäessä olevan sifakaperhe oli saarrettu joka puolelta.

Sifakat ovat tottuneet katseisiin – näitä ryhmiä on seurattu tiivisti neljännesvuosisadan. Tutkijoiden totuttamat laumat ovat olleet eduksi turisteille, koska ne eivät säiky ihmisiä. Kaiken metelin keskellä en kuitenkaan voi olla ihmettelemättä, ovatko sifakat todella tottuneet ihmisiin.

Puiston ohjeet sanovat, että yhdessä saa liikkua korkeintaan 6 ihmistä, poluilta ei saa poiketa, metelöinti on kielletty ja puita ei saa katkoa. Theresa, joka oli tutkinut turistien vaikutusta juuri tähän laumaan, oli parhaimmillaan havainnut 87 ihmistä perheen puuhia seuraamassa.

Tällä hetkellä tiedetään, että turistien läsnäolo muuttaa sifakojen käyttäytymistä. Ne käyttävät enemmän aikaa matkaamiseen (vai olisiko oikea termi ’pakenemiseen’) ja vähemmän toistensa sukimiseen. Vielä ei tiedetä mitä tämä tarkoittaa sifakojen hyvinvoinnin kannalta. Toisaalta, sekä sifakoiden ja bokombalien määrä on puiston turistien käyttämällä alueella vähentynyt. En ihmettelisi, jos turistien ja makien vähenemisen välillä löytyisi syy-seuraus –suhde.

Ekoturismi on syy, miksi kansallispuisto on perustettu. Se tuo rahaa seudulle, ja metsää ei näin ollen tarvitse käyttää muuten hyödyksi. Turistit ovat siksi kaksiteräinen miekka. Monet turistit tulevat metsään kuin olisivat tulossa eläintarhaan. He haluavat nähdä makeja ja oppaat tekevät parhaansa eläinten löytämiseksi. Jos maki näkyy lähistöllä, kaikki oppaat tietävät siitä kännykkäverkon välityksellä.

Tärkeimmän muutoksen on lähdettävä turistien asenteista. Metsä on metsä, ei eläintarha. Jos itse olette vierailemassa luonnonvaraisten eläinten kotona, käyttäytykää kunnioittavasti. Välttäkää houkutusta siihen vähän parempaan valokuvaan. Ja kysykää oppailta, miten he huomioivat työssään eläinten hyvinvoinnin.

Viikon kuvissa italialainen turisti ja sifaka (Propithecus edwardsii).

* * *

Maanantaina koin taivaan ja helvetin, melko lailla peräkkäin. Turistit olivat osallisena yllättäen ainoastaan jälkimmäiseen.

Maanantaina oli Catherinen, villaindritutkijan syntymäpäivä, ja aseman väki oli päättänyt juhlistaa sitä illallisella Domaine Naturessa. Olen aina ollut iloinen, etteivät vanhempani vieneet minua perhelomille Välimerelle ja olinkin elänyt tähän asti suojattua elämää. Kohtasin kuitenkin oman alanyani, vai pitäisikö sanoa Waterloon, kun ensimmäinen näky ravintolassa oli lihava keski-ikäinen belginainen, joka lauloi karaokessa Waterloota (ja teki selväksi että hän oli kotoisin sieltä!).

Ilta karaokeravintolassa, joka oli pääosin keski-ikäisten ranskalaisten täyttämä, oli – miten sen nyt sanoisi – kärsimystä alusta loppuun. Malagassit ovat musikaalista kansaa, joten tietenkin kaikki pöydästämme olivat jo esittäneet yhden tai kaksi kappaletta ennen alkuruuan saapumista. Onneksi sain uskoteltua heille, että meille suomalaisille on fady laulaa karaokessa ilman että on umpihumalassa.

Ja olisin epäilemättä ollut alle tunnissa umpihumalassa ja käynyt laulamassa Britney Spearsin Oops I did it againin, ellei samana iltana olisi pitänyt mennä hiirimakeja tutkimaan.

Liian myöhään suuntasin oppaani kanssa tarkastamaan ansoja. Illan saldo oli – tietenkin – huikea. Kuusi naarasta, joista kaksi kokonaan uusia. Kokonaan uusi tarkoittaa hiirimakia, jolla ei ole mikrosirua, ja jolle täytyy siis antaa koko käsittely hammasvaloksista täydelliseen ulkoiseen tarkasteluun. Toinen naaraista, nimeltään Susa, oli paisunut kuin pullataikina. Pikainen masun palpatointi kertoi, että ainakin kaksi pienokaista oli aluillaan. Vuoden ensimmäiset vauvat!

Päädyin lopulta nukkumaan noin neljän aikaan. Kuluneena, mutta onnellisena.

Juotikkaan puremia: 18

Viidakon ihmeitä

Paikallinen eläimistö ei ole kaikkein älykkäimmästä päästä. Monet ovat tottuneet saalistajien puutteeseen, eivätkä osaa toimia järkevästi uhan kohdatessaan. Tanrekit, paikalliset päästäisenkaltaiset, puolustautuvat ihmisen kohdatessaan pomppimalla ilmaan ja vinkumalla kovaan ääneen. Paikallinen eläimistö on siis ollut helppo kohde hyväksikäyttäjille. Lue loppuun

Sademetsän kurnuttava kutsu

Titta Lassila, Madagaskar 

Sammakoiden bongaaminen sademetsässä aiheuttaa arvaamatonta riippuvuutta. Kurnuttajien perässä ryömitään vaikka virtaavan puron kivien väliin tai tuijotetaan puoli tuntia pimeään pusikkoon, koska sieltä kuului ”tiktiktik”. Hämäräaktiivisten sammakoiden silmiinpistävä runsaus sademetsää halkovassa purossa kuvastaa hyvin koko luonnon monimuotoisuutta tällä suurella saarella. Lue loppuun

Eedenistä itään (ja länteen) on kaskipelto

Laura Jäättelä, Madagaskar

Luonnontilaisen metsän löytäminen Madagaskarilta vaatii lihastyötä. Ensin on taivallettava Tolongoinan kaupungista ensin viljelysmaiden halki auringonpaahteessa tunnin verran. Sitten edessä on lähes pystysuora rinne, jota riittää kilometrin verran ylöspäin. Ylhäällä häämöttävän metsänrajan jälkeen maasto on taas tasaista, meille kerrottiin. Katin kontit. Lue loppuun

Häkeltynyt endeemisyydestä

 Tuomas Aivelo, Madagaskar

Suomalaisessa metsässä eläimet ovat piilossa. Ne eivät näy ja korkeintaan vähän kuuluvat. Hyttyset kuuluvat ja näkyvät. Madagaskar on toista maata.

Täällä eläimet tulevat lähes iholle. Makit tulevat uteliaina viereen, linnut lauleskelevat lähimmän oksan nokassa ja kameleontit hengailevat parin metrin korkeudessa puiden oksilla. Ja ne hyttyset ovat äänettömiä ja pieniä. Lue loppuun