Eveliina Tuurnas, Madagaskar

Jos jollakin kurssilaisella oli tänne tullessa idyllinen kuva suojelualueista monimuotoisuuden aarreaittana, se kuva on mukavasti rapissut tässä matkan aikana. Suojelu ei tehokkaasti kohdistu sinne missä lajirikkaus on suurinta. Olemassa olevat suojelualueet on valittu kirjavin perustein, esimerkiksi Afrikan savannilla heimopäällikön tai valkoisen siirtomaaisännän metsästysmaaksi. Biodiversiteetti ei siis automaattisesti kasva suojelualueiden kasvaessa, sillä usein olemassa olevat suojelualueet ovat niitä joita kukaan ei halua: maata jota ei kannata viljellä tai asuttaa. Mahtavatko suomalaiset vain olla erityisen kaukonäköisiä ilmastonmuutoksen suhteen, kun suojelualueet on sijoitettu tuulen pieksämille tuntureille ja kitukasvuisille suomaille pohjoiseen?

Monimuotoisuuden vähentyminen kaikkialla maailmassa kertoo siitä, ettei nykyinen suojelualueverkosto riitä massasukupuuton hidastamiseen. Olemassa olevan suojelualueverkoston toimivuuden parantaminen ja uusien alueiden huolellinen valinta on välttämätöntä, jos lajien häviämistä halutaan hidastaa. Koska suuri osa maasta on ihmisten käytössä, ja kun maankäyttöpaineet väestönkasvun myötä vain kasvavat, on suojelualueiden suunnittelu päivänpolttava asia. Elinympäristöjen pirstoutuminen ja ilmastonmuutos vaikeuttavat suojelualueiden valintaa: siellä mihin lajit ovat leviämässä, ei välttämättä ole sopivia elinympäristöjä.

Tavoitteena on saada aikaan suojeluverkosto, jossa jokainen osa tuo jotain lisää, jotta kokonaisuus antaisi monipuolisimman tuloksen. Koska rahaa luonnon suojeluun ei ole koskaan liikaa, tarkoituksena on saada hyvä otos monimuotoisuudesta pienimmällä mahdollisella taloudellisella panoksella. Toisen näkökulman mukaan halutaan mahdollisimman laaja ja monipuolinen verkosto ennalta määrätyllä summalla. Suunnittelussa voidaan myös analysoida hyötyä (kuten suojeltujen lajien määrä) ja kustannuksia (tulonmenetykset viljelijälle/kalastajalle), tai pohtia parhaita mahdollisia hoitokeinoja (esimerkiksi niittyjen hoito laiduntamalla).

Kurssilla on tullut esiin paljon perustavanlaatuisia kysymyksiä: Mitä halutaan suojella? Kaikkein uhanalaisimpia, sukupuuton partaalla roikkuvia lajeja? Vai niitä, jotka vielä voidaan pelastaa? Lajit, joiden häviäminen muuttaa koko eliöyhteisön, ovat varmaankin tärkeitä suojelukohteita? Tiedämmekö mitä sellaiset lajit ovat? Entä olisiko lajien sijasta syytä suojella hyvinvoivia elinympäristöjä, jotta niissä elävät lajit eivät taantuisi tulevaisuudessa? Eri alueilla paineet maankäyttöön ovat erilaiset. Olisiko syytä siis suojella esimerkiksi rannikon mangrovemetsiä, joissa on yhtä aikaa monimuotoinen eliöstö ja kovat maankäyttöpaineet?

Erilaiset ympäristönsuojelun toimijat painottavat eri tavoin suojeluprioriteetteja. On olemassa järjestöjä, joiden suojeluponnistukset kohdistuvat viimeisiin erämaihin. Jotkut keskittyvät kaikkeen söpöön ja karvaiseen, mikä helpottaa sponsorien hankintaa. Mikä järjestö aloittaisi kampanjan uhanalaisten limasienten tai endeemisten suolistoloisten puolesta?

Eri prioriteettien ja lajien säilymiseen vaikuttavien tekijöiden verkosto on niin monimutkainen, että sen hallintaan tarvitaan työkaluja. Zonation on esimerkki ohjelmasta, joka yhdistää ekologisen ja maantieteellisen tiedon. Algoritmin ja siihen perustuvan ohjelman ovat kehittäneet Atte Moilanen ja Heini Kujala Helsingin yliopiston MRG (Metapopulation Research Group)- tutkimusryhmässä. Ohjelma huomioi suuren määrän lajeja yhtä aikaa ja mahdollistaa lajien ekologian ja käyttäjän omien preferenssien huomioimisen suojelualueiden arvioinnissa ja suunnittelussa. Jos esimerkiksi Arkadianmäen väki sopisi, että suojelualueita lisätään 15 %, Zonation voisi kertoa mitkä 15 % ovat monimuotoisuuden säilymisen kannalta paras ja kustannustehokkain vaihtoehto. Harjoittelimme ohjelman käyttöä eräänä helteisenä iltapäivänä, ja nyt osaamme Zonationin ja muun ahnaasti imemämme tiedon avulla tehdä upeat suojelualuesuunnitelmat kurssin loppuseminaariin.

Tämä blogimerkinnän kirjoitti Eveliina Tuurnas, ympäristöbiologian opiskelija, joka kenttäkurssin lisäksi kerää Madagaskarin itärannikon sademetsäalueelta aineistoa pro gradu -tutkielmaan.