Laura Jäättelä, Madagaskar
Luonnontilaisen metsän löytäminen Madagaskarilta vaatii lihastyötä. Ensin on taivallettava Tolongoinan kaupungista ensin viljelysmaiden halki auringonpaahteessa tunnin verran. Sitten edessä on lähes pystysuora rinne, jota riittää kilometrin verran ylöspäin. Ylhäällä häämöttävän metsänrajan jälkeen maasto on taas tasaista, meille kerrottiin. Katin kontit. Metsässä on ylämäen lisäksi alamäkeä, mutta se on ihan yhtä jyrkkää. Jyhkeät puut tiheine latvuksineen sentään suodattavat aurinkoa armeliaasti. Perillä leiripaikassa odottaa palkinto: joki virtaa viileänä kivien lomassa solisten kuin parhaassakin paratiisissa. Sammakoiden ja madagaskarinpöllösen rytmikkäät äänet säestävät telttojen vieressä pulppuilevaa vesiputousta, eikä illalla tarvitse kauaa odotella unta.
Olemme leiriytyneet kapeaan luonnontilaisen sademetsän nauhaan, joka yhdistää Ranomafanan ja Andringitran kansallispuistoja. Maailman luonnonsuojeluliiton kansallispuistokonferenssissa Durbanissa vuonna 2003 Madagaskarin hallitus julisti ns. Durbanin vision, jonka mukaan luonnonsuojelualueet tulevat peittämään kymmenen prosenttia Madagaskarin pinta-alasta. Vuonna 2006 se julkisti suunnitelman, jossa muun muassa tämä metsänauha suojellaan. Alueella ei kuitenkaan vielä ole virallista suojelustatusta. Olemme kiinnostuneita siitä, miten tämä metsä eroaa esimerkiksi Ranomafanan kansallispuistosta, jonka alueelta järeää puustoa on korjattu vielä 1980-luvun lopulla.
Vaikka kaikki metsässä vierailevat ulkomaalaiset ovat tutkijoita, alueen lajistosta ja metsän ominaisuuksista on vähän tietoa. Haluamme selvittää, eroaako tämän metsän lantakuoriais- ja jyrsijälajisto Ranomafanan lajistosta. Keräämme myös tietoa metsän kasvillisuustyypeistä ja puuston ominaisuuksista satelliittikuvien tyypittämistä varten. Ensi näkemältä vaikuttaa siltä, että valo työntyy metsänreunasta varsin syvälle sisään pitäen yllä piikkiliaanien ja bambujen tiheikköä. Syvemmällä metsässä kulkeminen on helppoa ja aluskasvillisuus niukkaa. Löydämme myös luonnonaukkoja: tuuli on paikoin pinonnut järeitä puunrunkoja lahottajien ravinnoksi ja bambun kasvualustaksi.
Metsänauha on kiinnostava siksikin, että se kapenee vähä vähältä kummaltakin reunaltaan. Kapeimmillaan se on vain kilometrin levyinen. Alueen ihmisiä huhut metsän suojelusuunnitelmista huolestuttavat, sillä silloin heiltä saatetaan evätä pääsy metsään. Tällä hetkellä metsästä huolehtii kylätoimikunta, jolle mekin maksoimme pienen pääsymaksun. Kylätoimikunnan presidentti Boto Marcelin mukaan ihmiset eivät ymmärrä, että metsä loppuu ennen pitkää, jos sitä raivaa vähä vähältä. Ensimmäinen ajatus on, että jonkun pitäisi kertoa näille ihmisille, miten ikävän tilanteen he ovat aiheuttamassa itselleen. Metsää tarvitaan muuhunkin kuin kaskiviljelyyn: merkittävä tulonlähde paikallisille ihmisille on ravustus metsässä virtaavista joista, ja metsällä lienee merkitystä myös alapuolisten riisipeltojen vesitaloudessa. ”Raha ripaka ny ala ritra ny rano, raha ritra ny rano ritra ny aina – Ilman metsää ei ole vettä, ilman vettä ei ole elämää”, kuuluu madagaskarilainen sananlaskukin.
Sitä kummastelee kovin, miten ihmiset eivät muka tajua metsän äärellisyyttä tai sitä, miten kirjaimellisesti he sahaavat omaa oksaansa. Johtuuko se ymmärryksen vai vaihtoehtojen puutteesta? Tehokas luonnonsuojelu tarvitsee tuekseen molempia. Toisaalta luonnonvarojen liiallinen kulutus on jokseenkin universaali ilmiö, eikä se näytä vähenevän siellä, missä sivistystä ja vaihtoehtoja on eniten. Metsänauhalla sen enempää kuin maailmallakaan ei ole aikaa odotella ihmiskunnan u-käännöstä. Yhteiskunnallinen sääntely – kuten suojelualueiden rajaaminen ihmiskäytön ulkopuolelle – on välttämätön ensiapu tässä viivytystaistelussa. Durbanin visio tarjoaa suojelualuesuunnittelulle mahdollisuuden turvata monimuotoisuuden rippeet, jos vain köyhällä maalla riittää resursseja toteuttaa kunnianhimoinen suunnitelma.
Tämän blogimerkinnän kirjoitti Laura Jäättelä, joka opiskelee ekologiaa ja evoluutiobiologiaa ja harrastaa ilmastonmuutosta. Hän vietti 25. syntymäpäivänsä luonnontilaisessa sademetsässä ja huomasi blogimerkintää kirjoittaessaan, että tietokoneen näyttö houkuttelee pimeässä jännittäviä hyönteisiä.