Kun tutkijamieheni viime huhtikuussa kertoi mahdollisuudesta työskennellä kuningas Abdullahin yliopistossa Saudi-Arabiassa, mielessä kävi monta ajatusta. Idea tuntui raflaavan eksoottiselta. Uskallammeko lähteä? Mihin tässä sitoudutaan?

Moni epäili sekä maata että yliopiston ideologiaa. Yliopisto onkin mielenkiintoinen cocktail kansallista ja kansainvälistä, itää ja länttä. Sen isä on ”kahden pyhän moskeijan vartija”, hallitseva kuningas Abdullah, mutta rahoittajana häärii öljy-yhtiö Aramco (Arabian American Oil Company) eikä opinahjo ole maan opetusministeriön ohjauksessa.

Yliopisto on kuninkaan suurhanke ja voimannäyte, joka osoittaa halua avata Saudi-Arabiaa maailmalle. Minusta on hyvä, että tällainen yhteisö on synnytetty juuri tänne. Olen jo nyt oppinut paljon islamilaisesta kulttuurista ja rauhallisesta rinnakkainelosta. Saudit ovat ystävällisiä ja perhekeskeisiä ja kantavat perinteitään arvokkaasti. Lähi-idästä välittyvän kielteisen ja yksitoikkoisen uutisoinnin vastapainona haluan kertoa, että täällä voi elää – ja jopa nauttia elämästä.

Kysymysmerkkejä on kuitenkin paljon. Lähteekö suurhanke tyylikkääseen nousukiitoon niin, että yliopisto on vetovoimainen tutkimus- ja oppimisympäristö vielä alkuhuuman jälkeen? Onnistuuko yliopisto hyödyttämään omaa maataan ja sen lähialueita vai jääkö se länsitutkijoiden leikkikentäksi?

Kuningas Abdullah on iäkäs, 86-vuotias. Suurin mielenkiinto kohdistuukin nyt siihen, millaisen otteen hänen seuraajansa omaksuu. Saudi-Arabia on avokätinen mutta arvaamaton isäntä vierastyöläisilleen. Jos tiede ei kiinnity ympärillään olevaan yhteisöön, sen asema on uhattuna.