Sinilevää ja serpentiiniä

Eilen nousseen kovan tuulen myötä viime päivinä lautoiksi pintaan nousseet sinilevät ovat taas myllääntyneet sekaisin pintaveteen – poissa silmistä, poissa mielestä? Eilen olimme Gdanskissa ja laivassa kävi toimittajia Puolan yleisradiosta ja kahdelta TV-asemalta matkalaisia haastattelemassa. Esittelimme heille näytteitä hapettomilta pohjilta, ja eläimiä akvaarioissa sellaisilta pohjilta joilla happea riittää. Enimmäkseen heitä kuitenkin kiinnostivat sinilevät, joita täällä eteläisellä Itämerellä on tänäkin kesänä jo ihan riesaksi asti. Continue reading

Vihdoinkin merellä!

Merentutkijat Susanna Hietanen ja Helena Jäntti astuivat tutkimusalus R/V Heincken kannelle Juhannuspäivänä Rostockissa kauniissa auringonpaisteessa. Matka alkoi lupaavasti, oli aurinkoista ja lähes tyyntä ja miehistö viritti alakerran isoon laboratorioon satelliitin kautta TV-lähetyksen, jonka pitäisi taata että myös jalkapallon MM-kisojen seuraaminen onnistuu monikansalliselta tutkimusryhmältä tieteellisen työn lomassa. Continue reading