Yhteismitattomia hyötyjä kaikissa mahdollisissa maailmoissa?

Helsingin Vanhankaupunginkosken padon purkamisen hyödyistä ja haitoista on väitelty viime vuoden syyskuusta lähtien. Tuuli bloggasi asian tiimoilta viime sunnuntaina (https://blogs.helsinki.fi/taimenlaskenta/?p=163.); Helsingin Sanomat kirjoitti aiheesta viimeksi eilen (http://www.hs.fi/kaupunki/a1305954428529).

Kaupunginhallituksen kokouksessa päätettiin vastikää yksimielisesti palauttaa padon purkuehdotus uudelleen valmisteltavaksi.  Nähtiin tarpeelliseksi lisäselvitysten tekeminen padon purkamispäätöksen mahdollisista vaikutuksista ennen kaikkea alueen kalastoon, vuollejokisimpukoihin sekä Pikkukosken uimarannan vapaa-ajankäyttöön.

Näiden tekijöiden lisäksi kaupunginhallituksen päätöksen (purkaa tai jättää purkamatta pato) vaakakupissa tulee varteenotettavina arvoina painamaan ainakin padon ja voimalan museaalinen ja esteettinen arvo, sekä jossain määrin myös voimalan tuottama sähkö (http://jukkarelander.puheenvuoro.uusisuomi.fi/177564-miksi-vanhankaupunginkosken-pato-kannattaa-purkaa).

Päätös siitä, mitä tulisi tehdä, on määritelmällisesti normatiivinen ja siten luonteeltaan myös eettinen. Jos eettinen tarkastelu rajataan seurausetiikkaan (intuitionistiset, velvollisuus- ja hyve-eettiset pohdinnat sivuuttaen), voidaan rationaalinen eettinen päätös padon purkamisesta palauttaa seurausten haittoihin (tai kääntäen hyötyihin) ehdolla vaihtoehtoiset, mutta toteutettavissa periaatteessa olevat toimintamallit. Yksinkertaisimmillaan käsillä oleva päätöksentekotilanne voitaisiin siis hahmottaa seurausten hyödyillä/haitoilla ehdolla padon purku versus padon säilyttäminen (käytännössä ehdotetut toimintamallit ovat toki hienosyisempää mallia: padon purku JA .. versus padon säilyttäminen JA..).

Mutta: omenia ja appelsiineja; esteettisiä, luonnonsuojelullisia ja vapaa-ajanvietollisia arvoja: miten näitä voidaan vertailla keskenään?

Jos ei voitaisi, kaupunginhallituksen päätös kerätä lisätietoa potentiaalisten toimintamallien mahdollisista seurauksista olisi lähtökohtaisesti älytön. Jos hyödyt nähtäisiin yhteismitattomina – tai yhtä lailla jos tiedettäisiin jokin hyöty painoarvoltaan dominoivaksi kaikissa mahdollisissa maailmoissa – ei keskustelua erilaisista skenaarioista tarvitsisi käydä (jolloin väittäisin sitä ironisen paradoksaalisesti todennäköisesti käytävän loputtomiin). Riittäisi todeta joko: ”minä pidän padoista, sinä kaloista – siinä kaikki!” tai: ”padon museoarvo on suurempi kuin suurin kuviteltavissa oleva kalakantahävikki”. End of discussion.

Lisäinformaatio olisi yhtä lailla hyödytöntä, jos jo tiedetään, mitä toimintaskenaarioille ehdollisista seurauksista voidaan ylipäänsä tietää. Tällainen tilanne on vastassa kahdessa ääripäässä: 1) jos toimintamalleihin liitettäviin mahdollisiin maailmoihin ei liity epävarmuutta lainkaan, tai 2) päätöksenteko on luonteeltaan niin toivottoman epävarmaa, että mahdolliset maailmat voivat olla yhtä hyvin aivan mitkä tahansa. Näiden ääripäiden välissä tulee pohtia lisäinformaatiosta saatavia päätöksenteolle suhteellisia kustannushyötyä.

Juuri koskaan ei tiedetäkään kaikkea (eikä varmuudella juuri muuta kuin analyyttiset totuudet, kuten: “jos pato puretaan, patoa ei enää ole“). Lähes yhtä harvoin päätöksentekotilanne on toivottoman epävarma. Harvojen preferenssit ovat myöskään täysin ehdottomat, vaan jossain tulee myös äärimmäisellä henkilöllä vastaan vaihtosuhde yhden versus toisen preferenssin suosimisen välillä. Näin on aina, kun padon esteettinen hyötyarvo ei ylitä äärettömän kalan hyötyarvoa jne (huono esimerkki siinä mielessä, että hyötyfynktion yli kalojen tulee olla vahvasti laskeva siihen pisteeseen, että äärettömän monen kalan lisä olisi äärettömän epämukavaa).

Siksi lähes kaikissa päätöksentekotilanteissa on kyse 1) vaihtoehtoisten maailmojen sisältämien hyötyjen vertailemisesta keskenään, sekä 2) näiden hyötyjen painottamisesta maailmojen todennäköisyyksillä ehdolla valittu toimintamalli. Tähän päättelytilanteeseen voi bayesilainen päätöksentekotiede tarjota parhaat mahdolliset välineet. Esimerkiksi Vantaanjoen smoltteja estimoidessa voidaan arvioida, kuinka paljon taimenia muuttaa Vantaanjoesta mereen ehdolla pato versus ehdolla ei patoa. Mahdollisten maailmojen todennäköisyyksien määrittämiseen liittyvä mallivalinnan epävarmuus voidaan huomioida keskiarvoistamalla yli käytettyjen todennäköisyysmallien (https://blogs.helsinki.fi/taimenlaskenta/?p=133).

Julkisessa päätöksenteossa maailma monimutkaistuu entisestään: huolella estimoidut mahdollisten maailmojen todennäköisyydet tulisi liittää henkilöittäin vaihteleviin hyötyihin aggregaattitasolla siten, että sosiaalinen hyötyfunktio kuvaa parhaalla mahdollisella tavalla yksittäisiä preferenssejä. Bayesilainen päätöksentekotiede kykenee määrittämään mahdollisten maailmojen posterioritodennäköisyydet ehdolla havaittu aineisto. Jos näihin maailmoihin liitettäviä hyötyjä haluttaisiin painottaa perustellulla tavalla yli demokraattisesti validien preferenssien, tulisi bayesilainen teoria edelleen yhdistää sosiaalisen valinnan teoriaan.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.