Vaihtoehtoja suoritustavoille: Teologisen maisteriohjelman digiprojekti

Lähtökohdat

Teologisessa tiedekunnassa lisättiin kontaktiopetuksen osuutta kursseissa radikaalisti Iso pyörä -uudistuksen yhteydessä. Samalla luovuttiin valtaosasta kirjatenttejä. Lähtökohtana oli kohottaa oppimisen tasoa, joka puhtaissa kirjatenteissä tai pelkissä esseesuorituksissa jää helposti puutteelliseksi. Tämä kuitenkin synnytti erityisesti maisteriohjelmassa kysyntää uudenlaisille suoritustapavaihtoehdoille.

Digihankkeen keskeisenä tavoitteena on lisätä pedagogisesti laadukkaita suoritusvaihtoehtoja erityisesti niille opiskelijoille, joille jatkuva osallistuminen lähiopetukseen on syystä tai toisesta hankalaa. Kursseja aletaan toteuttaa syyslukukaudesta 2019 alkaen.

Oppiainekurssit

Hankkeessa kukin ohjelmamme oppiaine tuottaa yhden etäkurssin, jonka aineen opiskelijat voivat ottaa pakollisiin opintoihinsa. Oppiainekursseissa tulee olemaan tieteenalan metodiopetusta sekä muuta kaikkien oppiaineen graduseminaarilaisia kiinnostavia teemoja. Kurssien luonne vaihtelee oppialoittain.

Teemakurssit

Tämän lisäksi tuotetaan neljä etäkurssia, jotka opiskelijat voivat ottaa valinnaisiin teemaopintoihinsa. Jälkimmäiset kurssit tuotetaan yhdessä Avoimen yliopiston kanssa. Teemaopintokurssit on valittu niin, että niiden aiheet voivat herättää kiinnostusta myös tiedekunnan ulkopuolella.

Avoimen yliopiston kanssa järjestettävät teemakurssit:

  1. Kaupungistuminen, uskonto ja sosiaaliset ongelmat
  2. Kärsimys, pahuus ja kuolema
  3. Kontekstuaalinen teologia
  4. Kristinusko, juutalaisuus ja islam

Työtavoista

Osalle kursseista voidaan odottaa suhteellisen suurtakin opiskelijamäärää. Pedagogisen tason ja opettajien työmäärän vuoksi näillä kursseilla otetaan käyttöön MOOC-tyyppisiä elementtejä. Monille kursseille tuotetaan myös videomateriaalia. Näihin asioihin tarjotaan opettajille koulutusta jo tänä keväänä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *