Täyteläisen torstaipäivän viimeisimpänä kohteena päädyimme St. Calliston katakombeille. Bussimatka realisoi meille kuinka pitkän matkan antiikin roomalaiset olivat joutuneet ruumiitaan kaupungilta kuljettamaan saadakseen ne katakombeihin haudatuksi. St. Callisto pitää sisällään 15 hehtaarin alueen joka on noin 20km pitkä ja 20m syvä. St. Callisto on yksi Rooman 60 katakombialueesta mutta merkittävän siitä tekee Cappella dei Papi (paavien hautakammio). Callistoon on ollut haudattuna 16 paavia kolmelta eri vuosisadalta (200-400) sekä lukuisia muita pyhimyksiä ja marttyyreita, joista mm. Pyhä Cecilia mainittakoon.

Roomalaisilla oli hyvin tarkkaan säädellyt hautausrituaalit ajanlaskun alussa. Sukulaiset sulkivat vainajan silmät, pesivät vainajan ja asettivat vainajalle kolikon suuhun maksuksi charonille, ”tuonelan lautturille”, jotta vainaja voisi turvallisesti kulkea tuonpuoleisessa. Sosiaalinen status näkyi vainajan ”näytteilläoloajan” pituudessa siten että yläluokan vainajia saatettiin surra viikon verran kun taas tavallisempaa kansaa yhden päivän ajan. ”Näytteilläoloajan” jälkeen vainaja kuljetettiin yöllä kulkueessa hautausmaalle kaupungin ulkopuolelle, sillä kaupunkiin hautaaminen oli kielletty. Vainaja tuhkattiin.

Kristinusko vaikutti ylösnousemususkon kautta pikkuhiljaa käytänteisiin ja tuhkaus muuttui vainajien katakombihautaamiseksi. John Crossanin ja Michael Whiten mukaan katakombeja ei kuitenkaan voida pitää kristittyjen salaisina piilopaikoissa eikä edes ehtoollisen viettopaikkoina vaan kyseessä on enemmänkin jo roomalaisilla käytössä ollut tapa syödä muistoaterioita vainajien läsnäollessa, jolloin katakombeihin on keräännytty tervehtimään vainajaa.

700-800 luvuilla katakombeja ryösteltiin valloittajien toimesta, jolloin pyhäinjäännökset siirrettiin niistä turvaan. Näin katakombit unohtuivat tietoisuudesta kunnes 1500-luvulla Antonio Bossi kaivoi esille 30 katakombia. Varsinainen katakombitutkimuksen saattoi kokonaiseksi Giovanni Battista de Rossi, jonka elämäntehtävä oli katakombien tutkiminen. Rossi tutki 1800 -luvulla kaikki Rooman 60 katakombia selvittäen niiden historiat.

kirjoitteli Kukka vaikkakin Reettan tunnuksilla

Keskiviikkona 17.8.2016 vierailimme aamupäivästä Vatikaanissa. Aamu alkoi aikaisin, koska suuntasimme paavin audienssiin. Ajattelimme olevamme ajoissa, kun olimme n. 9.20 Pietarin aukiolla, mutta olimmekin väärässä paikassa. Ohjeistuksen jälkeen suuntasimme oikeaan paikkaan ja huomasimme puoli yhdeksän aikaan olevamme myöhässä audienssiin saapumisesta. Pääsimme kuitenkin ensin pääoven aidan eteen odottamaan kiiruhtamalla turvatarkastuksen läpi. Osa porukasta ehti näkemään paavin vilaukselta hänen mennessään sisään. Meidät johdateltiin sisään audienssin jo alettua: ”Group Finlandese”. Audienssissa paavi siunasi myös suomalaiset. Audienssin jälkeen kiiruhdimme Vatikaanin museoon, jossa vierähtikin tovi jos toinenkin ihmetellessä ja valokuvaillessa.

Vatikaanin museon kierroksen jälkeen kokoonnuimme aamupäivällä vielä Pietarin aukiolle, jossa esittelin Pietarin kirkkoa. Aikataulujemme takia emme ehtineet enää siinä vaiheessa jonottaa puoltatoista tuntia kirkkoon sisälle, joten sovimme palaavamme sinne loppuviikosta. Tätä 1626 vihittyä kirkkoa oli rakennuttamassa 20 paavia ja 10 arkkitehtia, joista Michelangelolla oli suuri rooli uuden kirkon suunnittelemisessa. Ennen nykyistä kirkkoa paikalla oli keisari Konstantinuksen vuonna 324 rakentama basilika, joka vihittiin käyttöön vuonna 329. Tämä basilika oli rakennettu pakanallisen hautausmaan paikalle, jonne perimätiedon mukaan apostoli Paavali oli haudattu. Haudasta oli tullut pyhiinvaelluspaikka jo aiemmin ja 100-luvulla paikalla kerrotaan sijainneen
alttari. Tämä hautapaikka oli basilikan keskipisteenä. Nykyisessä Pietarin kirkossa olevan alttarikatoksen eli baldakiinin ajatellaan sijaitsevan Pietarin haudan päällä.

Aloitimme tiistaiaamumme vierailulla Rooman metodistikirkossa. Kyseisellä seurakunnalla on pieni yhteisö, reilut 200 jäsentä, lähinnä italialaisia ja filippiiniläisiä. Palvelukset suoritetaan joka sunnuntai. Meidät otti vastaan ystävällinen naispastori, joka esitteli kirkkoa ja sen toimintaa. Seurakunta panostaa muun muassa nuorisotyöhön sekä maahanmuuttajien auttamiseen. Pastori kertoi, että ajankohtaisena kysymyksenä seurakunnalla on muun muassa suhtautuminen seurakunnan homoseksuaaleihin sekä transsukupuolisiin jäseniin.

Roomassa metodistikirkko tekee tiivistä yhteistyötä valdolaisyhteisön kanssa, jopa niin, että metodistikirkon pastorit voivat saarnata valdolaiskirkossa ja toisin päin. Pidin alustuksen valdolaisuudesta ennen metodistikirkkoon menoamme. Valdolaisyhteisö sai alkunsa 1170-luvulla Ranskassa, jossa rikas kauppias ja koronkiskuri Pierre Valdes koki voimakkaan kääntymyskokemuksen, myi omaisuutensa ja alkoi vaeltaa saarnaten ja köyhyysihanteen mukaisesti. Roomalaiskatolinen kirkko ei hyväksynyt valdolaisten oppimattomien saarnaamistoimintaa, ja valdolaisten uhmatessa kirkon saarnaamistoimintaa, kuilu kirkon ja valdolaisten välillä kasvoi. Ekskommunikaatio tapahtui lopulta vuonna 1184, ja valdolaiset joutuivat vuosisatoja pakenemaan sekä kirkon että maallisten hallitsijoiden vainoa vaellellen vuoristoissa. Tänä päivänä valdolaisia on noin 45000, joista n.30000 italialaisia. Kesäkuussa 2015 paavi vieraili paimenmatkallaan Torinossa valdolaiskirkossa ja pyysi anteeksi roomalaiskatolisen kirkon puolesta valdolaisten kohtelua vuosisatojen aikana. Tämä oli ensimmäinen kerta kristittyjen historiassa, kun paavi astui valdolaisten kirkkoon. Metodistit ja valdolaiset pitävät tärkeänä kristittyjen yhteistyötä ja vuoropuhelua, ja nyt myös roomalaiskatolinen kirkko on ottanut suuren askeleen protestanttien ja katolisten välisen kuilun kuromisessa.