YMPÄRISTÖOHJELMA

Ympäristöohjelman tarkoitus on tarjota ohjeita ja vinkkejä Väki ry:n hallitukselle ja jäsenille ympäristön huomioimiseksi kaikessa järjestön toiminnassa.

  1. Ruoka

Väen tapahtumissa suositaan kasvis- ja lähiruokaa sekä luomu- ja Reilun kaupan tuotteita. Jos tarjoilut järjestetään nyyttäriperiaatteella, osallistujien toivotaan suosivan ekologisia ja eettisiä tuotteita. Väen järjestämillä sitseillä tarjotaan kasvisruokaa.

  1. Jätteet ja kierrätys

Kaikessa toiminnassa hyödynnetään mahdollisimman paljon kierrätettäviä materiaaleja ja minimoidaan jätteen syntyminen. Tapahtumissa on kestoastioita, joita Väki on hankkinut varastoonsa tai tarpeen tullen niitä voi lainata ja vuokrata esimerkiksi Kannunvalajilta tai kierrätyskeskuksesta. Tapahtumien ja juhlien aikana syntyneet jätteet kierrätetään mahdollisimman hyvin ja asianmukaisesti.

Kokouksissa käytetään harvoin paperitulosteita ja tarvittaessa ne tehdään kaksipuolisina paperin säästämiseksi. Lähes kaikki tiedottaminen ja tietojen käsittely tapahtuu sähköisessä muodossa. Myös ainejärjestön lehdestä Väestä on verkkoversio, ja painettujen lehtien määrä pyritään optimoimaan niin, että ylimääräisiä lehtiä ei jäisi liikaa.

  1. Liikkuminen

Excursioita ja muita tapahtumia järjestettäessä suunnitellaan liikkuminen ensisijaisesti kävellen, pyörällä tai paikallisliikenteellä saavutettavasti. Kauemmas suuntautuville retkille pyritään matkustamaan julkisella liikenteellä tai kimppakyydeillä. Myös ulkomaaneksursioiden suunnittelussa on syytä ottaa huomioon kohteeseen matkustamisen ympäristövaikutukset.